Jonossa 0 havaintoa ja 0 kommenttia.
Julkaisujärjestyksessä ne havainnot, joissa on sekä kuva että havaintokertomus.
12.1.2012 klo 14.34 - Oulu Kirkkokangas
(II)
Havaitsija:
Harri Lumme
Ilmiö näkyi ainakin 5 minuuttia auringon ollessa suunnilleen taivaanrannan tasalla. Silmään se erottui selkeästi V:n mallisena mutta kamerassa V:n kärjessä oleva kirkas alue korostui voimakkaampana.
26.12.2011 klo 20.00 - Tuusula
(III)
Havaitsija:
Jukka Pakarinen
Tässä vanhempi maisematähtikuva, korjatkaa jos olen väärässä, mutta onnistuinko kuvaamaan Milkywayn, kuvaa on käsitelty suodattamalla valosaastetta, jota oli tuolloin yllättävän vähän ja taivas oli poikkeuksellisen kirkas täällä etelässä. En osaa tulkita muuten kuvaa, kuin että se on otettu kutakuinkin kohti pohjoista, siis kuva alaosa.
Kommentteja: 2 kpl
22.5.2009 klo 13.47 - Vaasa
(V)
Havaitsija:
Anneli Lehto
Tapauksesta on jo useampi vuosi. Vaasassa (keskusta/ranta) on harvoin kovia ukkosia tai myrskyjä ja kuulemma tällaista pilvimuodostelmaa ei ole saatu kuvattua, ja juurikaan edes havaittu. Minulla on kymmenkunta kuvaa 17 minuutin ajanjaksolta, jossa suppilomainen pilvi muodostuu pitkittäin ja hajoaa, mutta ei osu maahan missään vaiheessa. (Neljä kuvaa pystyin vain lähettämään.) Kuvissa näkyy muodostuminen, koko pilvi sekä lopun hajoaminen.
Kuvia: 4 kpl • Kommentteja: 5 kpl
6.1.2012 klo 13.03 - Nastola
(I)
Havaitsija:
kirsi volanen
Aurinko näyttäytyi tänään pitkästä aikaa Nastolassa ja komeasti loihti halot sivuilleen, valonäytöstä kesti tunnin verran ja vasemman puoleinen halokaari vahvistui ja voimistui kun oikealla puolella olvat halo himmeni melko nopeasti.
Kuvia: 2 kpl
21.11.1997 klo 04.18 - Ulvila
Havaitsija:
Juha Ojanperä, Porin karhunvartijat
Yksi ensimmäisiä DS-havaintojani, Orionin sumu havaittuna Ulvilassa 10x50 kiikareilla Havaintokertomus: Hieno ja kirkas kohde, kuu häiritsi havaitsemista hieman
6.9.1999 klo 18.00 - Ulvila, Friitala
(II)
Havaitsija:
Juha Ojanperä, Porin karhunvartijat
11.8.1999 klo 12.45 - Shabla, Bulgaria
(V)
Havaitsija:
Juha Ojanperä, Porin karhunvartijat
Vuoden 1999 auringonpimennys näkyi Mustanmeren rannalla Bulgariassa täysin pilvettömältä taivaalta. Pimennyksen aikana bongasin taivaalta Venuksen. Tämä oli ensimmäinen havaitsemani täydellinen auringonpimennys, ja se olikin todella unohtumaton ja mieleenpainuva elämys! Tarkkailin myös lämpötilan kehitystä pimennyksen aikana, ja havaitsin lämpötilan kehittyvän seuraavalla tavalla pimennyksen aikana: klo 12.45 +36° klo 14.10 +29° klo 14.12 +29° klo 15.05 +31°
Kuvia: 3 kpl
22.10.1997 klo 19.38 - Ulvila, Friitala
(III)
Havaitsija:
Juha Ojanperä, Porin karhunvartijat
Wanha tulipallohavainto arkistojen uumenista, havaitsijan ikä havaintohetkellä 11v :D Havaintokertomus: tulipallo Ajomiehen alapuolella, pitkä pyrstö, ei ääntä eikä loppuräjähdystä
13.9.1997 klo 19.06 - Ulvila, Friitala
Havaitsija:
Juha Ojanperä, Porin karhunvartijat
3.4.1997 klo 22.00 - Ulvila, Friitala
(V)
Havaitsija:
Juha Ojanperä, Porin karhunvartijat
Joulun vapaapäivinä on aikaa tonkia wanhoja juttuja. Arkistojen kätköistä löytyi muun muassa piirroshavainto Hale-Bopp -komeetasta huhtikuulta 1997.
1.1.2002 klo 09.30 - Nokia
(I)
Havaitsija:
Ei näkyvillä
Löysin vanhoja paperikuvia halosta, joka näkyin muistaakseni vuonna 2001 tai 2002 uudenvuoden päivänä (kellonaika on arvio auringon paikasta, mutta +/- 1 tunti oikein). Ilmiö oli hienoin koskaan näkemäni halo - käsittääkseni sivuaurinkoja (molemmin puolin). Ei liene kovin harvinainen, mutta noin kirkkaana vain kerran sattunut minun kohdalleni 56 vuoden aikana
21.11.2008 klo 22.00 - Ylläs
(IV)
Havaitsija:
marko riikonen
Ylläksen rinteessä negatiivisen elevaation lampulla kuvattuja haloja. Rinteen valonheittimet tekevät myös zeniitinympäristönkaaren. Heikosti vastapisteessa näyttäisi olevan diffuusia vasta-aurinkokaarta. Täällä myös kidekuva.
Kuvia: 4 kpl
27.5.2011 klo 10.00 - Kuorevesi, Halli
(IV)
Havaitsija:
Mirko Lahtinen, Ursa (Länsi-Suomi)
Olin ilmailupäivillä Hallissa ja sitten huomasin järkyttävän hienon halonäytelmän. Näin ekaa kertaa täyden horisonttirenkaan ja myös 120 asteen sivuauringon ja todella kirkkaat sivuauringot ja 46 allasivuavat, zykistä en ole varma. Harmikseni en ottanut kameraa mukaan. Havaintopiirros on tehty harpilla noin 4 tuntia halonäytelmän jälkeen. Olin tuolloin vielä melko alkuvaiheessa haloharrastuksessani joten en itse paikalla tunnistanut 120 asteen sivuaurinkoa. Koko havaintopiirros ei mahtunut skanneriin, joten sen takia pätkä horisonttirenkaasta ei näy kuvassa.
11.6.2012 klo 13.00 - pyhtää
(IV)
Havaitsija:
jyrki turunen
30.7.2012 klo 03.04 - Hamina
(II)
Havaitsija:
Matias Takala, Ursa (Helsinki)
Panu Lahtisen upean yläsalamahavainnon jälkeen päätin käydä läpi oman taivaskamerani kuvat, oli paljon materiaalia jota en ollut edes vilkaissut koska suurin osa ajasta kameran kanssa oli mennyt ohjauskoneen kanssa tappeluun. Huomioni kiinnitti jo kesällä huomaamani kirkas viiru, jonka olin kuitannut silloin meteoriksi. Hoksasin, että reilu 10 min. aiemmassa ruudussa horisontin tuntumassa samalla suunnalla oli salamanisku ja oivalsin, että ks. yönä Pirkanmaalla oli kesän kovin ukonilma samaan aikaan. Nopea googlailu osoitti, että pylväskeijusalama voi hyvinkin esiintyä yksittäisenä pilarina. S...
Kommentteja: 2 kpl
11.8.1999 klo 10.50 - Siofok, Unkari
(V)
Havaitsija:
Lauri Kangas, Kirkkonummen komeetta
10.4.2011 klo 20.00 - Joensuu
(V)
Havaitsija:
Tero Parkkonen
Hieman vanha kuva jo, mutta tässä on ihan ok otos kuusta Celestron CPC800 kaukoputkella ja Imaging Source DBK31 kameralla otettuna. Kuva koostuu useasta eri palasesta, koska kameran näkökenttä oli hyvin rajallinen jopa focal reducerin kanssa. Toivottavasti kuvan saa tänne maksimikoossa, jottei sen laatu kärsisi, on jonkun verran alkuperäisellä kuitenkin kokoa (~9 megapikseliä).
Kommentteja: 5 kpl
13.7.2012 klo 21.45 - Ylöjärvi, Kuru, Seitsemisen kansallispuisto
(II)
Havaitsija:
Juha Ojanperä, Porin karhunvartijat
Raportoidaan nyt vielä nämä aikaisemmin raportoimatta jääneet vaisut mammatukset kuluneelta kesältä.
23.3.1996 klo 22.00 - Imatra
(V)
Havaitsija:
Iiro Sairanen, Etelä-Karjalan nova
Komeetta Hyakutake kuvattuna 23.3.1997 filmikameralla ilman seurantaa. Ensimmäinen kunnon pyrstätähti, jonka olen nähnyt.
Kuvia: 2 kpl
24.3.1997 klo 22.00 - Imatra
(V)
Havaitsija:
Iiro Sairanen, Etelä-Karjalan nova
Avaruusfoorumin keskustelu Hale-Boppista hienoine piirroksineen ja kuvineen sai kaivamaan omat valokuva-albumit esille kaappien perukoilta. Hale-Boppia tuli havaittua ja kuvattua jonkin verran. Muistan nähneeni komeetan ensimmäisen kerran, kun olin herännyt havaitsemaan pari tuntia ennen F1:sten Australian osakilpailun starttia, joka oli varmaan 5-6 aikoihin. Muistan havainneeni pitemmän aikaa DS-kohteita ennen kuin tajusin, että koillistaivaalla Joutsenessa oli jotain erikoista. Hale-Bopp näkyi erittäin helposti paljain silmin. Alla pari filmkameralla otettua otosta maaliskuulta 1997. Kaikiss...
Kuvia: 4 kpl • Kommentteja: 2 kpl