Tällä lomakkeella voit jättää havainnon erilaisista valoilmiöistä, jotka eivät ole esimerkiksi haloilmiöitä. Lista eri ilmiöistä löytyy avaamalla lisätiedot vasemmasta alakulmasta. Jos näit muutamien sekuntien ajan taivaalla liikkuvan, erittäin kirkkaan valon, toivomme että raportoit sen tulipallolomakkeella.

Ursa ei kerää havaintoja tunnistamattomista valopisteistä, joiden liike on mutkittelevaa tai jotka näkyvät taivaalla yli 20 sekunnin ajan. Tällaiset ilmiöt yleensä liittyvät lentokoneisiin, kuten korkealla ilmakehässä olevan lentokoneen vanan voimakkaaseen valaistumiseen Auringon ollessa matalalla tai kirkkaisiin laskeutumisvaloihin tai Ilmavoimien harjoituksissa käytettyihin soihtuihin. 

Havaintoaika

Milloin näit tai kuvasit ilmiön?

  • *
    info

    Tähän ilmoitetaan se päivämäärä ja kellonaika, jolloin alun perin näit ilmiön taivaalla. Päivämäärä on myös valittavissa viereisestä kalenterikuvakkeesta. Päivämäärä ja kellonaika ilmoitetaan havaintopaikan paikallisajan mukaan.

    Jos et ole varma minä ajankohtana havaitsit, pyydämme että ilmoitat sen ajankohdan mitä pidät todennäköisimpänä eli ns. parhaan arvauksen. Tällöin olisi hyvä, että kerrot ajankohdan epävarmuudesta lisää vapaamuotoisen tekstin kentässä eli havaintokertomuksessa.

    Mikäli havainnossasi on kyse on pitkällä valotuksella otetusta tähtikuvasta, jota on saatettu valottaa jopa useina eri öinä, ilmoita ajankohdaksi viimeisin valotusajankohta.

  • *
    Havainnon alku
    —  
    Havainnon loppu
  • Jos havaitsit ilmiön vain hetkellisesti (esim. pari minuuttia), pelkkä alkuaika riittää.
  • Havaintoajan pikavalinnat
    Ilmiö näkyy yhä • ilmiö näkyi 30 min sitten • ilmiö näkyi 1 h sitten
Havaintopaikka

Missä olit kun teit havainnon?

  • Anna havaintopaikkasi sijainti napsauttamalla se hiirellä
    viereiseen karttaan.

    info

    Kun napsautat hiirellä karttaa, järjestelmä poimii automaattisesti valitsemasi paikan koordinaatit ja maa-alueilla yleensä myös kyseisen paikan nimen. 

    Jos ensimmäinen hiiren napsautus kartalla meni väärään paikkaan, voit siirtää paikanmerkkiä napsauttamalla uudestaan. Kartan suurentaminen kartan vasemmassa reunassa olevalla liukusäätimellä tai hiiren keskirullalla auttaa paikan saamisessa tarkemmaksi.

    Jos jostain syystä et halua antaa liian tarkasti havaintopaikkaasi, voit sijoittaa havaintopaikan merkin kartalla esimerkiksi lähimmän pienen taajaman keskustaan. Yleensä 1-3 kilometrin tarkkuus riittää havaintopaikan ilmoituksessa. 

  • * info

    Käyttäjien toivotaan ensin antavan havaintopaikan napsauttamalla se karttaan noin 1-3 kilometrin tarkkuudella mikäli mahdollista. Tällöin alle ilmestyy automaattisesti kunnan tarkkuudella havaintopaikka, mikäli kyse on Suomen maa-alueilla tehdystä havainnosta.

    Google maps -karttasovellus ei tunnista kaikkia ulkomaisia havaintopaikkoja eikä merellä tehtyjä havaintoja. Näissä tapauksissa olisi hyvä, että kirjoitat tähän havaintopaikan. 

    Voit myös kartan napsautuksen sijasta kirjoittaa havaintopaikan suoraan kunnan tarkkuudella "Paikkakunnan nimi" -kenttään. Tällöin järjestelmä sijoittaa havaintosi satunnaiseen paikkaan ko. kunnan keskustassa. Useimpia ilmiöitä koskien tämäkin on riittävä ilmoitustarkkuus.

    Mikäli et tiedä, minkä kunnan alueella havaintosi on tehty, kuten esimerkiksi, jos olit liikkuvassa kulkuvälineessä, pyydämme että kuvailet sijaintisi vapaamuotoisesti. Esimerkiksi "Kouvolan ja Mikkelin välillä" tai "Lentokoneessa Itämeren yllä".


    Jos merkitsit sijainnin karttaan, tämä kohta täyttyi automaattisesti

Havaitsijan yhteystiedot
  • + Lisää havaitsija info

    Voit ilmoittaa havainnollesi myös muita havaitsijoita, mikäli he olivat samalla havaintopaikalla, ovat suostuneet yhteishavaintoon ja ilmoitat heidän oikean nimensä ja sähköpostiosoitteensa. Vain sinulla päähavaitsijana on oikeus muokata havaintoa ja vain sinulle kirjautuu mahdollisten valokuvien tai piirrosten copyright.

  • info

    Anna oikea nimi muodossa etunimi ja sukunimi. Havaintoja ei voida hyväksyä nimimerkeiltä tai vajailta nimiltä (esim. K. Virtanen). Mikäli et halua, että nimesi on näkyvillä internetissä havaintosi yhteydessä, voit ottaa rastin pois tätä kysyvästä kohdasta, joka on seuraavalla rivillä.

  • info

    Edellä kirjoitettu nimesi ei tule näkyviin internetissä havaintosi ja mahdollisten kuviesi yhteydessä, mikäli otat rastin pois tästä kohdasta. Jos otat rastin pois, havainnon nimikentässä lukee internetissä "Ei näkyvillä". Tällöin henkilöllisyytesi jää vain Ursan ja ilmiön tutkijoiden tietoon. 

    Toivomme kuitenkin, että mahdollisimman moni havaitsija sallii nimensä olevan esillä havaintonsa ja mahdollisten kuviensa yhteydessä. Näin menetellen noudatetaan tärkeäksi koettua luonnontieteellisen havaitsemisen perinnettä.



  • info

    Sähköpostiosoitteen tulisi olla toimivassa perusmuodossa ilman ylimääräisiä tekstejä, välilyöntejä tai sulkeita. Esimerkiksi:james.t.kirk@gfail.com

    Jos haluat myöhemmin täydentää, korjata tai poistaa havaintosi, tämä on mahdollista muokkauslinkin avulla. Muokkauslinkki lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Ilman toimivaa sähköpostiosoitetta se ei pääse perille. 

  • Miksi yhteystietoja pyydetään?

    info

    Yhteystietosi eivät tule julkisesti näkyville eikä niitä luovuteta kaupallisiin tarkoituksiin.

    Tutkimuksen kannalta erityisen arvokkaiden havaintojen yhteydessä on tärkeää, että tutkijat tai Ursa voi ottaa yhteyttä havaitsijaan kysyäkseen lisätietoja tai valokuvia tai kiittääkseen havainnosta.

    Sähköpostiosoitteesi avulla voit itse myöhemmin hakea omat havaintosi järjestelmän hakutoiminteella. Sähköposti on parempi hakutapa kuin nimi, koska usealla havaitsijalla voi olla sama nimi.   

    Moni havaitsija on halunnut mahdollisuuden myöhemmin täydentää tai korjata havaintoaan. Tämä on mahdollista muokkauslinkin avulla, joka lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Ilman toimivaa sähköpostiosoitetta se ei pääse perille. 

Kuvaus ilmiöstä
  • *
    info

    Valitse mielestäsi parhaiten ilmiön yleistä näyttävyyttä kuvaava vaihtoehto. 


  • Valitse jokin vaihtoehdoista vain, jos näkemälläsi valoilmiöllä oli selvästi tunnistettava valonlähde.

    info

    Valitse se valonlähde, joka aiheutti valoilmiön. Päiväsaikaan valoilmiöitä aiheuttaa lähinnä Aurinko. Hämärän aikaan ja yöllä valoilmiö saattaa aiheutua Kuun, planeetan tai tähden valosta. Viides vaihtoehto on keinovalo, kuten esimerkiksi katulamppujen valo. Keinovaloiksi voidaan laskea myös lentokoneen tai kirkkaan satelliitin valo aiheuttamat valoilmiöt. Harvinaisempi tapaus on putoavan kappaleen, kuten kirkkaan meteorin eli tähdenlennon tai putoavan avaruusromun valo.


  • info

    Tähän voit ilmoittaa tähtiharrastusyhdistyksen, jonka jäsen olet. Mikäli olet useamman yhdistyksen jäsen, pyydämme että ilmoitat sen yhdistyksen, joka on havaintotoiminnassa sinulle merkityksellisin.  

    Suomen suurin tähtiyhdistys, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry runsaalla 15 000 jäsenellään on tässä jaettu aluetiimeihin, jotka ovat "Ursa (Etelä-Suomi)", "Ursa (Helsinki)", "Ursa (Itä-Suomi)", "Ursa (Länsi-Suomi)" ja "Ursa (Pohjois-Suomi)". Pohjois-Suomen tiimin alueella ovat Oulun ja Lapin lääni. Etelä-Suomen tiimin alueeseen kuuluvat myös pääkaupunkiseudun kunnat paitsi Helsinki.      


EN OLE VARMA MINKÄ ILMIÖN NÄIN

Pyydämme että vastaat seuraaviin kolmeen kysymykseen mikäli et ole täysin varma mistä taivaanilmiöstä oli kysymys.


  • info

    Valitse vaihtoehdoista ilmiön liikettä parhaiten kuvaava vaihtoehto. Vieraan valoilmiön tunnistamisessa liike voi olla tärkeä tekijä. 

    Valitse tähän kenttään arvo vain tunnistamattoman valoilmiön tapauksessa.


  • info

    Valitse mielestäsi parhaiten ilmiön yleistä kirkkautta kuvaava vaihtoehto. 


  • info

    Valitse vaihtoehdoista tulipallon kesto. Useimmat tulipallot kestävät vain muutaman sekunnin.

    Mikäli ilmiö kesti selvästi yli 20 sekuntia, kyseessä on todennäköisesti jokin muu ilmiö. Yli 20 sekuntia kestävät tulipallot ovat äärimmäisen harvinaisia ja yli 30 sekuntia kestäviä tulipalloja ei käytännössä juurikaan esiinny. 

    Yksi yleisimmistä virhelähteistä on lentokoneen jättövanan poikkeuksellisen kirkas valaistuminen, nk. joulukuusi-ilmiö. Etenkin talvisin Auringon ollessa matalalla tai aamu- ja iltahämärän aikaan tehdään lukuisia havaintoja hyvin hitaasti ja yli 20 sekuntia taivaalla liikkuvista "tulipalloista". Todellisuudessa ne ovat lentokoneita, joiden jättövanojen jääkiteet Aurinko valaisee harvinaisen kirkkaiksi.

    Toinen yleinen virhelähde liittyy Ilmavoimien yöaikaisiin harjoituslentoihin, jossa käytetään niin kutsuttuja soihtuja. 


  • Toivomme, että kerrot vapaamuotoisesti ilmiön näkemisestä. Jos olet kiireinen, vain yhden tai kahdenkin lauseen lyhyt kuvailu ilmiöstä auttaa hahmottamaan, mitä olet nähnyt. (Mikäli haluat antaa teknisiä tietoja, niille on oma paikka)

    info

    Tähän voit kertoa vapaamuotoisesti ilmiöstä ja sen näkemisestä. Tilaa on 1200 merkkiä. Esimerkiksi kuinka huomasit ilmiön? Miltä se näytti? (jne).

    Jos taivaanilmiöt eivät ole sinulle entuudestaan tuttuja, koeta kuvailla ilmiötä monipuolisesti.  

    Jos olet alan spesialisti toivomme, että kirjoitat siten, että havaintokertomus on edes suurimmalta osaltaan ymmärrettävä uusille aiheesta kiinnostuneille. Olisi hyvä jos välttäisit harvojen käytössä olevia termejä, slangia ja lyhenteitä.  

    Mikäli kirjoitat tähän vaikka vain parinkin lauseen mittaisen havaintokertomuksen ja liität havaintoosi vähintään yhden kuvan, havainto pääsee julkaistuna havaintojärjestelmän Kuvat ja kertomukset -sivulle.

    merkkiä jäljellä

  • Voit liittää 1-8 kuvaa ilmiöstä (jpg, gif tai png). Järjestelmä ei ota vastaan yli 50 megatavun kuvia. Toivomme, että suosit kuvia, joiden koko on korkeintaan 15 Mt.

    info

    Kuvia voi liittää enintään 8 kappaletta. Toivomme että liität useita kuvia vain, mikäli ne esittelevät ilmiön eri puolia tai eri vaiheita tai muutoin täydentävät toisiaan. Mikäli kuvasi ovat käytännössä täysin identtisiä, pyydämme että liität havaintoosi vain yhden parhaan kuvan.

    Järjestelmä näyttää automaattisesti suurikokoiset kuvat koossa, jossa kuvan pisin sivu (joko vaaka- tai pystyulottuvuus) on 1000 pikseliä pitkä.  

    Tiedostojen koon yläraja on 50 megatavua Tätä isompia kuvia Taivaanvahti ei ota vastaan. Kannattaa suosia kuvia, joiden koko on korkeintaan 15 Mt.

    Sallitut kuvaformaatit ovat jpg, jpeg, gif ja png. Järjestelmä ei ota vastaan esimerkiksi tif-kuvia tai pdf-tiedostoja.

  • Havainnon pääkuva









  • info

    Laittamalla rastin tähän pyydät, että ylläpidon asiantuntijat tarkistavat havainnon ilmiötunnistukset erityisen huolellisesti ja/tai kriittisesti ennen havainnon julkaisua.

    Mikäli tunnistuksissa havaitaan jotain ongelmallista, havainto ei mene julkaisuun ennen kuin ylläpito on korjannut tunnistukset ja/tai sinuun on otettu yhteyttä.   



Lomakkeen lähettäminen edellyttää tähdellä (*) merkittyjen kenttien täyttämistä.

Lisätiedot

Tähän voit halutessasi antaa havaintovälineen tai valokuvauksen tekniset tiedot

info

Tähän voit halutessasi eritellä havainnossa käyttämäsi havaintovälineen ja valokuvauksen tekniset tiedot. Käytettävissä on 1200 kirjainmerkkiä.

Havaintovälineen voi antaa esimerkiksi näin: 127 mm peilikaukoputki, F1300 mm.

Valokuvaustiedot voi antaa esimerkiksi näin: Kameramerkki, 50 mm, f/2,8, ISO 100.

Yleiset valoilmiöt

Jos et tunne näitä ilmiöitä, perehdy infonappien ohjeisiin. Taivaanvahdin asiantuntijat voivat tarvittaessa korjata tunnistuksia.

info

Pääsateenkaari eli 1. kertaluokan sateenkaari on spektrin väreissä näyttäytyvä kaari, joka syntyy valon taittuessa ja heijastuessa sadepisaroissa taivaalla. Sen uloin väri on punainen ja sisin väri on sininen/lila.

Pääsateenkari näkyy vastakkaisella puolella taivasta kuin sen aiheuttava valonlähde. Tyypillinen valonlähde on Aurinko, mutta äärimmäisen harvoin myös Kuu voi aiheuttaa Suomessa sateenkaaren. Kuun sateenkaarelle on oma katogoriansa Taivaanvahdissa.

Välittömästi pääsateenkaaren sisäpuolella voi esiintyä yksi tai useampi interfenrenssikaari.

Täydellisesti kehittynyt pääsateenkaari on havaitsijan pään varjon kohtaa, eli niin sanottua alavasta-aurinkopistettä ympäröivä rengas. Tavallisesti ilmiön katkaisee horisontti, mutta korkealta paikalta sen voi nähdä jatkuvan myös horisontin alapuolelle.

Sateenkaari muuttuu vähitellen sumukaareksi kun pisaroiden koko pienenee. Mitä pienempiä pisarat ovat, sitä pienempi on kaaren säde, sitä paksumpi se on ja sitä enemmän siinä alkaa dominoida valkea väri. Yleensä sateenkaari ja sumukaari ovat selkeästi erillisiä ilmiötä, mutta joskus taivaalla voi esiintyä hankalia välimuotoja.

Ensisijaisena ohjenuorana ilmiöiden erottelussa voi käyttää väriä. Jos pääkaressä on selkeä spektrin kirjo eikä valkeaa väriä, se on sateenkaari. Jos taas kaaressa dominoi valkoinen ja osa spektrin väreistä puuttuu, kyse on sumukaaresta. 

Sateenkaaressa nähdään joskus anomalioita. Ne raportoidaan Taivaanvahdissa merkitsemällä rasti myös anomaalisen sateenkaaren ruutuun. Yksi anomalia on epäjatkuvuuden kohta, jossa sateenkaaren säde muuttuu. Toinen on sateenkaaren jakautuminen kahdeksi kaareksi.

Eri kertaluokan sateenkaaria on havaittu neljä. Pääsateenkaaren ulkopuolella esiintyvä sivusateenkaari eli 2. kertaluokan sateenkaari nähdään varsin usein pääsateenkaaren kanssa. Sensijaan valonlähteen puolella sijaitsevat 3. ja 4. kertaluokan sateenkaaret ovat hyvin harvinaisia. Kullekin kertaluokan sateenkaarelle Taivaanvahdissa on oma kategoriansa.

 

Sisinnä pääsateenkaari ja uloinna sivusateenkaari. Kuva Eetu Saarti.

 

Pääsateenkaari vasemmalla ja oikealla sivusateenkaari. Kuva Vesa Vauhkonen.

 

Monesti pääsateenkaaresta nähdään vain pätkä matalalla horisontissa. Kuva Eetu Saarti.

 

Auringon ollessa aivan horisontissa sateenkaari värjäytyy punavoittoikseksi tai jopa kokonaan punaiseksi. Pääsateenkaaren lisäksi kuvan oikeassa laidassa on himmeä sivusateenkaari. Kuva Vesa Vauhkonen.

 

Lentokoneesta valokuvattu pääsateenkaari. Myös sivusateenkaari näkyy heikosti. Kuva Jouni Finnilä.

 

Pääsateenkaaren sisäpuolella näkyy sarja intenrefenssikaaria. Kuva Arja-Sisko Airila. 

 
 

Erikoinen tilanne jossa pääsateenkaari näkyy horisontissa (aurinko on siis 42 asteen korkeudella). Taivaalla on himmeä sivusateenkaari. Kuva Jouni Matula.

 

Tiheässä sateessa sateenkaari voi näkyä läheisiä rakennusia tai metsää vasten. Tässä pääsateenkaari erottuu heikosti kerrostalon takana olevaa metsää vasten. Kuva Matias Takala. 

 

Tämä pääsateenkaaren jakautuminen yläosaa kohti lienee merkki litistyneistä vesipisaroista. Kuva Jaakko Kuivanen

info

Sivusateenkaari eli 2. kertaluokan sateenkaari on spektrin väreissä näyttäytyvä kaari, joka syntyy valon taittuessa ja heijastuessa sadepisaroissa taivaalla. Sivusateenkaari havaitaan lähes aina sitä kirkkaamman pääsateenkaaren kanssa. Sivusateenkaaren uloin väri on sininen/lila ja sisin väri on punainen, pääsateenkaarella värijärjestys on päinvastainen.

Nämä kaksi sateenkaarta sijaitsevat vastakkaisella puolella taivasta kuin ne aiheuttava valonlähde. Tyypillinen valonlähde on Aurinko, mutta äärimmäisen harvoin myös Kuu voi aiheuttaa Suomessa sateenkaaren. Kuun sateenkaarelle on oma katogoriansa Taivaanvahdissa.

Pää- ja sivusateenkaaret saartavat teoriassa täydellisinä renkaina havaitsijan pään varjon kohtaa, eli niin sanottua alavasta-aurinkopistettä. Tavallisesti niiden näkymisen kuitenkin katkaisee horisontti.

Sivusateenkaari esiintyy teoriassa aina pääsateenkaaren kanssa, mutta joskus kaukainen sadekuuro tai Auringon paiste voi olla rajatunut niin ettei pääsateenkaarta näykään. Toinen poikkeustilanne on silloin kun valonlähde on niin korkealla, että pääsateenkaari on jo horisontin alapuolella, mutta sivusateenkaari yhä horisontin yläpuolella. Pääsateenkaaren säde on 42 astetta, eli se laskee horisontin alapuolelle 42 asteen auringon korkeudella. Sivusateenkaaren säde on 51 astetta.

Eri kertaluokan sateenkaaria on havaittu neljä. Auringon puolella taivasta esiintyvät 3. ja 4. kertaluokan sateenkaaret ovat hyvin harvinaisia. Kullekin kertaluokan sateenkaarelle Taivaanvahdissa on oma kategoriansa.

 

Kirkkaan pääsateenkaaren ulkopuolella on himmeämpi sivusateenkaari. Kaarten värit ovat päinvastaisessa järjestyksessä. Kuva Aki Taavitsainen

 

Punainen väri kaaren sisäreunalla kertoo että kyse on sivusateenkaaresta. Kuva Mirko Lahtinen.

info

Sumukaari on valonlähdettä vastapäätä näkyvä pääasiassa haalean valkoinen kaari. Sen reunalla voi erottua heikkoa punerrusta. Ilmiö näkyy joko sumussa tai hiukan maanpinnan yläpuolella olevassa sumupilvessä.

Sumukaarella ja sateenkaarella ei ole teoriassa selvää rajaa, vaan sateenkaari muuttuu vähitellen sumukaareksi kun pisaroiden koko pienenee. Mitä pienempiä pisarat ovat, sitä pienempi on kaaren säde, sitä paksumpi se on ja sitä enemmän siinä alkaa dominoida valkea väri.

Tavallisesti eron tekeminen sumukaaren ja sateenkaaren välillä on helppoa, mutta joskus näkyy hankalia välimuotoja. Jos pääkaaressa on selkeä spektrin kirjo eikä valkeaa väriä, se on sateenkaari. Jos taas kaaressa dominoi valkoinen ja osa spektrin väreistä puuttuu, kyse on sumukaaresta.

Sumukaaria on havaittu kaksi - pääsumukaari ja sivusumukaari. Yleensä näkyvillä on vain pääsumukaari. Pääsumukaaren sisäpuolella voi joskus esiintyä yksi tai hyvin harvoin useampi interferenssikaari. Ne voivat olla pääkaarta värikkäämpiä.

Sumukaaria nähdään talvella pakkasillakin, sillä pienet sumupisarat voivat esiintyä nestemäisinä aina -40° C lämpötilaan saakka.

Etäisessä pilvilautassa erottuu silloin tällöin sumukaarta muistuttava kaari. Tällöin puhutaan pilvikaaresta. Pilvikaari on huomattavasti harvinaisempi kuin sumukaari ja sille on oma tunnistuksensa harvinaisten valoilmiöiden luettelossa.

 

Sumukaari syysaamun hälvenevässä sumussa. Kuva Mauri Korpi.

 

Sumukaari. Kuva Päivi Kuljunlahti.

 

Tästä valokuvasta käy hyvin ilmi että sumukaari on havaitsijan pään varjon kohtaa, eli alavasta-aurinkopistettä saartava kaari. Kuva Olli Sälevä. 

 

Tasainen sumukaari jonka sisäpuolella näkyy tumman vyöhykkeen erottama interfenrenssikaari. Kuva Seija Ropponen.

 

Talvinen sumukaari. Kuva Mikko Peussa.

 

Kirkas sumukaari hiukan maanpinnan yläpuolella olevassa sumupilvessä. Pääkaaren lisäksi näkyvillä on myös ulompana himmeämpi sivusumukaari. Kuva Anna-Liisa Sarajärvi.

 

Tämän sumukaaren terävyys ja kapeus kertoo siitä että pisarat ovat olleet varsin suurikokoisia. Kuva Antti Peuna.

 

Sateenkaari vai sumukaari? Horisontissa oleva Aurinko on värjännyt ilmiön punaiseksi, eikä sen todellinen väritys siten tullut ilmi. Kuvaaja kertoo kuinka auton tuulilasiin ilmestyi pieniä vesipisaroita, joten ilmassa oli sadetta. Lämpötila oli -15° C. Kuva Olli Sälevä.

info

Kangastus on valoilmiö, joka syntyy kun ilmakehässä on eri lämpöisiä ilmakerroksia, joiden välillä valo taittuu. Näin voi käydä vaikkapa keväällä vesistöjen äärellä kun vesi on vielä kylmää ja aurinko lämmittää jo voimakkaasti.

Kangastuksissa kaukaiset kohteet saattavat tulla näkyviin vaikka niitä ei muutoin näkisi. Niiden muoto on enemmän tai vähemmän vääristynyt. Kohteet saattavat myös näyttää roikkuvan ylösalaisin taivaalla.

Taivaanvahtiin raportoidaan kangastuksen vääristämiä maiseman kohteita ja taivaankappaleita. Asfalttikangastuksia ei kerätä niiden etenkin kesäaikaisen yleisyyden vuoksi.

 

Kangastus on nostanut luodot leijumaan horisontin ylle. Kuva Peter von Bagh.

 

Kangastuksen vääristämä Kuu. Kuva Aki Taavitsainen.

 

Kangastavia saaria jääpeitteisen veden yllä. Kuva Pentti Arpalahti.

info

Kehä on valonlähteen välittömässä läheisyydessä näkyvä värillinen rengas tai sarja renkaita. Se voi näkyä niin pilvissä kuin sumussa.

Kehät syntyvät hyvin pienissä vesipisaroissa. Pisaroiden koko vaikuttaa kehän kokoon. Mitä pienempiä pisarat keskimäärin ovat, sitä suurempi on kehä.

Vesipisaroiden ollessa keskenään suurin piirtein saman kokoisia, taivaalla näkyy sarja vahvasti värjäytyneitä kehän renkaita. Kun pisaroiden kokohaitari on laaja, näkyy vain yksi rengas jossa värit ovat laimeat.

Kehä syntyy myös yläpilvien pienten jääkiteiden aiheuttamana, mutta tällaiset kehät ovat hyvin mitättömiä.

Tällä ruksivalinnalla on tarkoitus ilmoittaa nimenomaan Auringon ympärilleen aiheuttamat kehät. Kuun ja planeettojen kehille on oma valintansa alempana.

Toisin kuin halorenkaat, jotka sijaitsevat erillään Auringosta tai Kuusta, kehät muodostavat yhtenäisen valokentän taivaankappaleen välittömään läheisyyteen.

 

Kehä. Kuva Ismo Luukkonen.

 

Kehä aamusumussa. Kuva Iida Pennanen.

 

 

Kehän muodon epäsäännöllisyys johtuu jyrkistä pisarakoon muutoksista pilvessä. Kuva Eetu Saarti. 

 

Paksussa pilvessä näkyvä Auringon kehä. Kehän vähäinen ja kalpea väritys kertoo laajasta pisaroiden kokojakaumasta. Kuva Marko Riikonen

 

Epämääräinen Auringon kehä. Kuva Matias Takala.

 

Jos pilvissä pisaroiden koko vaihtuu jyrkästi, kehä voi olla vääristynyt. Kuva Aki Taavitsainen.

info

Väripilvet ovat spektrin kirjoon värjäytyneitä pilviä valonlähteen läheisyydessä. Ilmiö on hyvin yleinen.

Kehän lailla väripilvi muodostuu valon sirotessa pilvien pienissä vesipisaroissa. Hienoja värejä nähdään cirrocumuluksissa ja altocumulus lenticularis -tyypin pilvissä. Arkisemman näköisiä väripilviä ovat puolestaan alapilvet. 

Kehien lailla väripilvet esiintyvät yleensä vain hyvin lähellä Aurinkoa. Niiden värit näkyvät paljon paremmin aurinkolasien läpi.

"Väripilvi" sana saattaa kuulostaa samalta kuin mikä tahansa värillinen pilvi, joka on vaikkapa aamu- tai iltaruskon punertavaksi värjäämä. Tästä ei ole kysymys, vaan väripilvissä on nimenomaan spektrin kirjoa. Tässä tarkoitettuja väripilviä eivät myöskään ole talvella harvoin nähtävät spektrivärejä esittävät helmiäispilvet.

 

Tässä väripilvenä toimii altocumulus lentocularis -pilvi eli mantelipilvi. Kuva Panu Lahtinen.

 

Altocumulukseen syntyneitä spektrivärejä. Kuva Matti Helin.

 

Stratocumulus-tyypin väripilveä. Kuva Panu Lahtinen.

 

Tässä värit näkyvät olevan niin selvästi osa kehää, että ilmiön voisi raportoida myös kehänä. Kuva Marko Myllyniemi.

info

Kuun kehä on Kuun välittömässä läheisyydessä esiintyvä spektivärinen rengas tai sarja renkaita. Se voi näkyä niin pilvissä kuin sumussa. Kyseessä on sama ilmiö jonka voi nähdä myös Auringolla tai kirkkaan planeetan ympärillä. Näille on kuitenkin oma kategoriansa Taivaanvahdissa.

Koska kuu ei häikäise, on sen ympärillä näkyvää kehää helppo tarkkailla. Kehässä sisimpänä on niin kutsuttu aureole, joka on vaalea valonhehku. Sen ulkoreuna on punertava, ja hyvin muodostuneessa kehässä sitä seuraa yksi tai useampi spektrin värejä toistava rengas yhtenäisenä jatkumona.

Kehiä ei pidä sekoittaa 22° renkaaseen, joka on kaukana valonlähteestä siitä erillään esiintyvä rengas. Kehä näkyy aivan valonlähteen välittömässä läheisyydessä yhtenäisenä valokiekkona.

 

Kehä sumussa Kuun ympärillä. Kirkkaat värit ja kehärenkaiden moninkertaisuus (kolmaskin rengas näkyy heikosti) kertovat pisaroiden kapeasta kokojakaumasta. Kuva Jari Luomanen.

 

Kuun kehä matalissa pilvissä. Kuva Jarmo Leskinen.

 

Laajan pisarakoon jakauman vähävärinen kehä. Kuva Juha Ojanperä.

 

Kehä. Kuva Eetu Saarti.

 

Poikkeuksellisen näyttävä kehä Kuun ympärillä. Tämä on niin sanottu hdr-kuva. Hrd-kuvaustekniikalla ilmiön sävyskaala saadaan paremmin toisinnettua. Kuva Eetu Saarti.

 

Kuun kehä. Ilmiön erikoinen, simulaatiomainen olemus johtuu kuvauksessa käytetystä hdr-tekniikasta. Kuva Juha Ojanperä.

info

Siitepölykehät ovat Auringon välittömässä läheisyydessä näkyviä värillisiä kiekkoja. Ne syntyvät muutamien yleisten puulajien siitepölyyn. Siinä kun tavalliset kehät näkyvät pilvissä tai sumussa, siitepölykehät ilmenevät yleensä selkeällä taivaalla. Joskus ne näkyvät myös pilviä vasten.  

Vuoden ensimmäiset siitepölykehät voi havaita lepän siitepölyssä maalis-huhtikuussa. Leppä ei kuitenkaan ole kovin hyvä kehien tuottaja, niitä näkyy helpoiten kovalla tuulella joka ravistaa siitepölyn irti puista. Parhaimmat lepän siitepölykehät kuitenkin saa aikaan ravistelemalla puita itse.

Seuraava parempi havaintoikkuna löytyy toukokuulta, jolloin koivu kukkii. Kukinta voi tosin olla joinakin vuosina olla niin vähäistä ettei kehiä näy lainkaan. Lukuunottamatta suurimpia Auringon korkeuksia koivun siitepölykehät ovat elliptisiä.

Touko-kesäkuun vaihteen tienoilla aloittava mänty on aina luotettava siitepölykehien tuottaja. Myös männyn siitepölykehä on elliptinen ja varsinkin matalalla Auringolla siinä näkyy selviä kirkastumia. Tuulisina päivinä voi nähdä kuinka puuskat irrottavat männiköistä keltaisia siitepölypilviä.

Koivun ja männyn kukinnan väliin sijoittuu kuusen kukinta. Koska kuusen siitepölyhiukkaset ovat kookkaita, kehä on hyvin pieni. Kuusen siitepölykehää on paras katsoa kuusikon läheisyydessä, sillä painavat siitepölyhiukkaset eivät lennä kauaksi. Kuusen siitepölykehä voi näkyvä joko yksinään tai yhdessä koivun kehän kanssa. 

Ravistelemalla on lisäksi mahdollista saada näkyville ainakin katajan siitepölykehä.

Tällä rastivalinnalla on tarkoitus ilmoittaa nimenomaan Auringon ympärilleen aiheuttamat siitepölykehät. Kuun siitepölykehille on oma valintansa harvinaisten valoilmiöiden listassa.

 

Koivun siitepölykehä. Kuva Aki Taavitsainen.

 

Koivun siitepölykehä. Kuva Jukka Ruoskanen.

 

Koivun siitepölykehän sisällä on pienempi kuusen siitepölykehä, joka ilmenee parhaiten ylimääräisenä sinisenä vyöhykkeenä lähellä Aurinkoa. Kuva Jari Luomanen.

 

Suurimpia Auringon korkeuksia lukuunottamatta männyn siitepölykehässä on nähtävissä selvät kirkastuma. Kuva Jari Luomanen.

 

Männyn siitepölykehä. Tässä on yhdistetty kaksi kuvaa joissa aurinkoa peitetään kädellä eri suunnista. Näin kehää peittävä käden osa on voitu poistaa. Itse Aurinkoa peittävä osa on lopuksi muotoiltu pyöreäksi. Kuva Ismo Luukkonen.

 

Laskevan Auringon männyn siitepölykehä. Kuva Jari Luomanen.

 

Männyn siitepölykehä korkealla Auringolla. Kehän muoto on lähes pyöreä ja se on tasakirkkautinen. Kuva Juha Ojanperä.

 

Pilviä vasten näkyvä männyn siitepölykehä. Kuva Timo Viinanen.

info

Planeetan kehä. Kuten Auringon ja Kuun ympärillä, myös kirkkaimpien planeettojen välittömässä läheisyydessä voi olla niitä tiiviisti myötäilevä kehä. Planeetan kehä syntyy samalla tavalla kuin tavallinenkin kehä - valo siroaa pilvien tai sumun vesipisaroista. Joskus ne voivat olla myös jääkiteiden aiheuttamia.

Silloin tällöin planeetalla näkyvät kehät ovat muodoltaan elliptisiä. Tällaiset kehät aiheutuvat nähtävästi pylvään tai laatan muotoisista jääkiteistä, jotka leijailevat pitkä akseli vaakatasossa. Elliptisille planeetan kehille on Taivaanvahdissa oma kategoriansa.

 

Kehä Jupiterin ympärillä. Kuva Arto Niemeläinen.

 

Jupiterin kehä. Kuva Panu Lahtinen.

 

Jupiterin kehä. Kuva Jari Luomanen.

info

Glooria nähdään tyypillisesti Auringon valossa. Pimeällä gloorian valonlähteeksi voi sytyttää myös kirkkaan lampun. Pimeässä ympäristössä lampun valokeilan sytyttämä glooria erottuu paremmin kuin Auringon valaisemassa maisemassa.

Värikkäimmät useista spektrirenkaista koostuvat glooriat nähdään juuri muodostunessa sumussa, jossa pisarat ovat saman kokoisia. Vanhassa sumussa pisaroiden kokohaitari on laajempi, eikä huonoimmillaan glooriaa välttämättä näy lainkaan, vaan havaittavissa on pelkkä sumukaari

Tuoreessa sumussa gloorian yhteydessä esiintyy sumukaarten interferenssikaaria. Pääsumukaaren interefenssikaaret luovat tällöin gloorian kanssa yhtenäisen renkaiden sarjan, joka täyttää sumukaaren sisäpuolelle jäävän alueen. Gloorian renkaat ja interferenssikaaret erottaa toisistaan niiden päinvastainen värijärjestys.   

Edellä mainittujen ilmiöiden lisäksi mukana voivat olla vielä sivusumukaari ja sen interferenssikaaret. Lampulla valaistuissa sumuissa on kameran varjoa saartanut parhaimmillaan ainakin 11 rengasta.

Hienojen gloorioiden näkemiseksi kannattaa olla paikassa jossa syksyinen sumu vuorotellen kehittyy ja haihtuu pois läpi yön. Tällaisia voivat olla esimerkiksi pienet hakkuuaukeat.

 

Glooria lampun valossa. Kameran varjo muodostaa aukon jonka läpi vastapäinen metsä näkyy selkeästi. Tällainen aukko voi muodostua kun sumua on vain lähellä kameraa. Kuvassa on kolme gloorian rengasta, neljäs uloin rengas on sumukaaren interferenssikaari, sillä sen värijärjestys on glooriaan nähden päinvastainen. Kuva Jari Luomanen.

 

Gloorian, sumukaarien ja interfenressikaarien muodostama renkaiden sarja ympäröi kameran varjoa. Kolme sisintä rengasta ovat glooriaa, seuraavat kolme interferenssikaaria. Paksua valkea rengas jolla on punainen ulkoreunus on pääsumukaari ja sen ulkopuolella on vielä sivusumukaari. Kuva Jari Luomanen. 

 

Tässä valokuvassa sisinnä on värillinen gloorian rengas ja ulompana himmeä, valkoinen sumukaari. Kuva Jari Luomanen. 

info

Sumukaari nähdään tyypillisesti Auringon tai harvemmin Kuun valossa. Pimeällä sumukaaren valonlähteenä voi käyttää myös kirkkasta lamppua. Tummaa taustataivasta vasten lampun valokeilan sytyttämä sumukaari erottuu huomattavasti paremmin kuin luonnollisilla valonlähteillä.

Itse asiassa lampulla valaistussa sumussa on parempi puhua sumukaarista monikossa, sillä näkyvillä on poikkeuksetta vähintään pää- ja sivusumukaari. Jos vielä sumupisarat ovat keskenään saman kokoisia, havaittavissa on interferenssikaaria sekä gloorian renkaita. Kaikkinensa renkaita on havaittu ainakin yksitoista.

Interferessikaaret esiintyvät pääkaaren sisäpuolella ja sivukaaren ulkopuolella. Intereferenssikaaret näkyvät parhaiten juuri muodostunessa sumussa, jossa pisarat ovat saman kokoisia. Tällöin näkyvillä on myös moninkertaisia gloorian renkaita. Vanhassa sumussa pisaroiden kokohaitari on laajempi, eikä esillä ole välttämättä ainuttakaan interferenssikaarta tai gloorian rengasta.

Moninkertaisten kaarten näkemiseksi kannattaa olla paikalla jossa syksyinen sumu vuorotellen kehittyy ja haihtuu pois läpi yön. Tällaisia paikkoja voivat olla esimerkiksi pienet hakkuuaukeat. 

 

Täydellisesti kehittynyt sumukaari on kokonainen rengas havaitsijan pään varjon ympärillä. Tässä tosin on näkyvillä vain kameran ja sen jalustan varjo. Ulompana on heikompi sivusumukaari. Kuva Jouni Leskinen.

 

Pääsumukaari ja heikko sumukaari. Koska interferenssikaaria ja gloorian renkaita ei ole näkyvillä, pisaroiden kokojakauma on ollut hyvin laaja. Kuva Jari Luomanen.

 

Kun sumupisarat ovat hyvin pieniä, sumussa näkyvät kaaret ovat erityisen paksuja. Kuvan merkinnät ovat 1. pääsumukaari; 2. sivusumukaari; 3. interferenssikaari; 4. glooria. Gloorian renkaita näkyvillä on kaksi, ne erottaa interferenssikaarista niiden päinvastaisen värijärjestys. Simulaation perusteella pisarat olivat läpimitaltaan 3 mikrometriä. Gloorian sivustoilla näkyvä vääristymä johtuu siitä, että aivan maanpinnan tasossa pisarat olivat keskimäärin hiukan pienempiä kuin ylempänä. Kuva Marko Riikonen.

 

Numerot kuvassa: 1. pääsumukaari; 2. sivusumukaari; 3. sivusumukaaren interferenssikaaret (2 kpl); 4. pääsumukaaren interferenssikaaret (4 kpl); 5. gloorian renkaat (3 kpl). Erityistä tässä näytelmässä on että pääsumukaarta lähinnä oleva interferenssikaari on himmeämpi kuin toinen interferenssikaari (numero 4:n kohdalla). Simulaatioiden perusteella näin voi käydä kun sumupisaroiden kokojakauma on kaksihuippuinen. Kuva Marko Riikonen.

info

Gloorian värilliset renkaat on helposti nähtävissä lentomatkoilla kun lentokoneen alapuolella on pieniä vesipisaroita sisältäviä pilviä. Glooria havaitaan lentokoneen varjon ympärillä, mutta varjo on usein kutistunut näkymättömiin kaukaisissa pilvissä.

Glooria lentokoneesta -kategoriaan raportoidaan myös muut ilmasta käsin valokuvatut glooriat, kuten koptereilla ja laskuvarjohypyillä saadut otokset.

Gloorian näyttävyys on pääasiassa kiinni pisaroiden kokojakaumasta. Mikäli sumu koostuu monenkokoisista pisaroista, ilmiö on väreiltään hailakka spektrirengas tai pelkkä vaalea pallukka lentokoneen varjon ympärillä. Jos taas sumupisarat ovat suurinpiirtein samankokoisia, glooria näkyy sarjana voimakkaasti värjäytyneitä spektrirenkaita.

Huonosti kehittynyt vaalea gloorian pallo on helposti tulkittavissa alavasta-auringoksi joka on jääkiteistä syntyvä harvinainen halo. Aina ei ole mahdollista saada valokuviakaan tutkimalla selvyyttä kummasta ilmiöstä on kyse. Jos pallukan näkyessä Auringon puolella taivasta on haloja, tämä voi puoltaa alavasta-auringon tulkintaa.

 

 

Glooria. Kuva Jari Luomanen.

 

Glooria cumulus-pilven reunalla. Kuva Laurin Kangas.

 

Glooria. Kuva Olli Sälevä.

 

Pohjois-Ranskasta Helsinkiin saakka lentokoneesta näkyi valkea pallukka, joka tuli tulkituksi pitkään alavasta-aurinkona. Kyse on kuitenkin heikosti kehittyneestä glooriasta ja yhdessä vaiheessa lentoa siinä oli näkyvillä myös heikosti spektriväristä rengasta. On luultavaa ettei todellinen jääkiteistä syntyvä alavasta-aurinko voisi näkyä näin pitkää aikaa lentokoneesta. Glooriasta vasemmalle jatkuu lentokoneen tiivistymisvanan tumma ja kapea varjo. Kuva Marko Riikonen.

 

Huonosti kehittynyt gloorian pallukka näkyy hiukan kuvan keskiosasta vasemmalle. Tällainen tilanne jossa maan varjo näkyy yhä lentokoneen alapuolella vaikka Aurinko on jo noussut saattaa hämätä luulemaan varjon yläosaa horisontiksi. Ja tämän seurauksena glooria näyttää sijaitsevan vasta-aurinkopisteessä, eikä alavasta-aurinkopisteessä. Kuvassa on heikosti näkyvillä myös rengasta gloorian ydinpallukan ympärillä, mutta visuaalisesti havaittavissa oli vain ydin. Ylempänä on kuva samasta glooriasta myöhemmin, tällöin selkeästi horisontin alapuolella. Kuva Marko Riikonen.   

 

Gloorian kanssa voi näkyä myös pilvikaari. Tässä kuvassa se näkyy paksuna valkeana kaarena kuvan oikeassa reunassa. Kuva Jari Luomanen.  

info

Pilvikaari on pilviin piirtyvä valkea kaari, jonka ulkoreuna voi olla punertava. Ilmiö näkyy Aurinkoa vastapäätä tyyppillisesti joko alto- tai stratocumulus-pilvien lautassa. Se on maanpinnalta erittäin harvoin nähty, lentokoneesta sensijaan useammin.

Koska pilvikaaren aiheuttama kirkkauden nousu pilvessä on muuhun pilveen nähden verraten vähäinen, se jää helposti huomaamatta. Havainnoissa voi apuna käyttää kuperaa peiliä, joka tiivistää ilmiön paremmin esiin.

Pilvikaaren sisäpuolella voi olla nähtävissä kapeampi ja himmeämpi interferenssikaari.

Pilvikaari on periaattessa sama ilmiö kuin sateenkaari, pilvikaaren synnyttävät vesipisarat ovat vain huomattavasti pienempiä kuin sateenkaaren synnyttävät vesipisarat.

Samat pisarat jotka aiheuttavat pilvikaaren tekevät myös gloorian. Pilvikaaren kanssa nähdäänkin tyypillisesti glooria kunhan vain näkymä lentokoneen ikkunasta kattaa molempien esiintymisalueen. Jos lentokone laskeutuu pilvikaaren näyttävään pilvilauttaan, ilmiö muuttuu sumukaarimaisen tasaiseksi.  

 

Pilvikaari ja glooria kennomaisten pilvien muodostamassa lautassa. Pilvikaaren sisäpuolella on hiukan värikkäämpi interferenssikaari. Glooria on oikeassa alakulmassa oleva pieni värillinen rengasmuodostuma. Kuva Jari Luomanen.

 

Heikko pilvikaari ja glooria pilvilautassa. Pilvikaaren sisäpuolella on myös interferenssikaari. Glooria on kuvan vasemmassa laidassa oleva pieni värillinen rengasmuodostuma. Kuva Jari Luomanen.

 

Pilvikaari. Ilmiön ulkoreunus on punertava. Kuva Marko Riikonen.

 

Sumukaarimaisen tasainen pilvikaari. Sen sisäpuolella on selvä interferenssikaari. Tummat pilkut ovat ikkunassa olevaa huurretta. Kuva Marko Riikonen.

info

Maan varjo on kirjaimellisesti Maapallon varjo taivaalla. Se nousee näkyviin Aurinkoon nähden vastakkaisella taivaalla samalla kun Aurinko vajoaa horisontin alle. Ilmiö näkyy tummana horisontin suuntaisena taivaan kaistaleena.

Maan varjon yläreunassa esiintyy yleensä punertava värireuna, joka on vastarusko. Ruskoille ja vastaruskoille ei ole erillistä tunnistusta Taivaanvahdissa, koska tavanomaiset ilta- ja aamuruskot ovat erittäin yleisiä.

 

Maan varjo. Kuva Mikko Peussa.

 

Sininen Maan varjo ja purppura vastarusko. Kuva Jari Luomanen.

 

Korkealta vuoristosta voi nähdä voimakkaita Maan varjoja. Tämä kuva on otettu yli 4000 metrin korkeudesta keskisillä Andeilla. Kuva Marko Riikonen.

 

Lentokoneesta valokuvattu voimakas maan varjo. Kuva Jari Luomanen.

info

Vastapilvisäteet ovat Aurinkoa vastakkaisella taivaalla näkyviä säteitä. Vastapilvisäteet raportoidaan silloin kun Aurinko on horisontin päällä. Auringon ollessa horisontin alapuolella raportoidaan vastahämäränsäteet. 

 

Kuva Esko Lehtiniemi. 

 

Kuva Esa Ajo.

 

Kuva Sauli Koski.

info

Sumusäteet ovat sumuun projisoituneita puiden tai rakennusten varjoja.

 

Puiden synnyttämiä sumusäteitä. Kuva Mikko Peussa.

info

Ruskosäteet ovat pilvien varjostuksesta syntyviä säteitä, jotka esiintyvät Auringon ollessa matalalla tai hieman horisontin alapuolella. Niiden tunnusmerkki on että säteet ovat värjäytyneet matalan Auringon väreihin. Usein ruskosäteet näkyvät pilvien alapintaa vasten.

Korkeammalla Auringolla näkyvät värittömät säteet ovat pilvisäteitä. Hämäränsäteet sensijaan ovat havaittavissa vain kun Aurinko on horisontin alapuolella. Ne piirtyvät selkeää taivasta vasten. Eron tekeminen ruskosäteiden ja pilvi- sekä hämäränsäteiden välillä ei ole välttämättä aina yksioikoista.

 

Ruskosäteet piirtyvät alapilviin kuuluvan stratocumuluksen pintaa vasten. Kuva Pentti Arpalahti.

 

Joskus pilvet varjostavat niin että taivaalla näkyy vain yksi ruskosäde. Kuva Mikko Peussa.

 

Kumpupilvien huippujen varjostamia ruskosäteitä. Kuva Irma Forsbacka. 

 

Ruskosäteitä vai pilvisäteitä? Aurinko on matalalla, niinkuin ruskosäteiden tapauksessa pitääkin olla, mutta toisaalta ruskon värejä ei juurikaan ole näkyvillä. Hienoinen kellertävä väri säteissä kuitenkin antaa luokitella ne ruskosäteiksi. Kuva Mikko Peussa.

 

Ruskosäteitä lentokoneesta. Kuva Jari Luomanen.

Harvinaiset valoilmiöt
info

Bishopin rengas on kehä jossa nähdään kaksi värivyöhykettä: vaaleansininen sisäkiekko ja sitä ympäröivä rusehtava leveä reunus. Bishopin renkaan ulkoreuna sijaitsee tavallisesti noin 25-30 asteen päässä Auringosta, mutta ilmiö voi olla tätä selvästi suurempi tai pienempi.

Bishopin renkaan värit ovat hailakoita ja se voi jäädä helposti taivaalta huomaamatta. Kokemuksen karttuessa ilmiön tunnistaa välittömästi poikkeavan värisestä taivaasta Auringon suunnalla.  

Bishopin renkaan näkymiseksi ilmakehässä pitää olla runsaasti pieniä, alle mikrometrin kokoisia hiukkasia. Hiukkaset voivat sijaita joko ilmakehän alimmassa kerroksessa troposfäärissä, tai sen yläpuolella olevassa stratosfäärissä.

Troposfäärisiä Bishoppeja nähdään kesällä kun ilmavirrat tuovat metsäpalojen savuja Suomeen. Niin Venäjältä kuin Kanadasta tulevien savujen on todettu aiheuttaneen meillä Bishopin renkaita. Tällaiset Bishopin renkaat voivat kestää taivaalla päiväkausia. Lyhytaikaisia troposfäärisiä Bishoppeja puolestaan esiintyy pilvituhnussa josta muodostuu Altocumulus-pilviä.

Stratosfääriset Bishopin renkaat liittyvät helmiäspilviin ja voimakkaisiin tulivuorenpurkauksiin. Helmiäis-Bishoppeja näkyy vain talvella. Kun Aurinko laskee, Bishopin rengas muuttuu vähitellen helmiäisruskoksi. Auringon laskettua myös itse helmiäspilvien kuidut tulevat paremmin esille. Auringon nousun aikaan kehitys on päinvastainen.  Kaikkien helmiäisten kanssa Bishoppia ei kuitenkaan näy.

Väkivaltaiset tulivuorenpurkaukset, joissa purkaupilvi työntyy stratosfääriin saakka, saattavat synnyttää hyvin pitkäaikaisia Bishopin renkaita. Viimeksi näin tapahtui Pinatubon purkauksen jälkeen vuonna 1991. Purkauspilven aines levisi stratosfäärissä koko Maapallon alueelle. Koska sade ei puhdista stratosfääriä, purkauksen kaasuista muodostuneet vesi-rikkihappopisarat pysyvät siellä pitkään. Bishopin rengasta havaittiin Suomen taivaalla Pinatubon purkauksen jälkeen kahden vuoden ajan. Tämän hetkisen ymmäryksen mukaan se on jäätyneiden vesi-rikkihappohiukkasten aiheuttama.

Bishopin rengasta kannattaa tarkkailla kuperan peilin kautta, joka tiivistää sen paremmin näkyville. 

 

Tämän heinäkuun lopussa 2012 näkyneen Bishopin renkaan alkuperä ei ole varma, mutta luultavasti se aiheutui Venäjän maastopalojen ilmaan nostamista hiukkasista. Kehä havaitiin niin Tampereella, Kangasalassa kuin Nivalassa. Kuva Jari Luomanen.

 

Altocumulus-pilven esiasteeseen muodostunut Bishopin rengas. Kuva Marko Riikonen

 

Kuvapari taivaasta Bishopin renkaalla (ylempi) ja ilman sitä (alempi). Kuvat on otettu peräkkäisinä päivinä. Bishopin rengas liittyi helmiäispilviin, ylemmässä kuvassa ilmiön sinertävässä kiekossa näkyykin hyvin heikosti helmiäisten vaaleita kuituja. Kuvat Marko Riikonen.

 

Mt. Pinatubon purkauksesta syntynyt stratosfäärinen Bishopin rengas. Kuva Marko Riikonen. 

 

Tämä Andien vuoristossa näkynyt Bishopin rengas oli säteeltään noin 55 astetta, eli lähes tuplasti suurempi kuin normaalit Bishopit. Se oli väreiltään myös poikkeuksellinen, sillä sinisen ja punaisen välissä näkyi myös vihreä värivyöhyke. Valitettavasti vihreä ei erotu kuvissa. Kehä syntyi pilvituhnuun josta muodostui altocumulusta. Kuva Marko Riikonen.

info

Tulivuori- tai metsäpalorusko näkyy kun ilmakehässä on runsaasti tulivuoren purkauksen tai voimakkaiden metsäpalojen muodostamia aeroloseja. Se on poikkeuksellisen värikäs syvän tummanpunainen tai voimakkaan oranssinpunainen hohde auringonlaskun jälkeisellä iltataivaalla tai auringonnousua edeltävällä aamutaivaalla.

Tulivuorirusko syntyy kun vulkaaniset aerosolit sirottavat niihin vielä matalalta paistavan Auringon punaista valoa. Perinteisen tulivuoriruskon aerosolipartikkelit sijaitsevat stratosfäärissä yli 10 km korkeudella maanpinnasta. Tässä ilmakehän kerroksessa ei ole puhdistavaa sadetta, minkä vuoksi partikkelit voivat kulkeutua pitkiä matkoja aiheuttaen reitillään näyttäviä ilta- ja aamutaivaita.

Toisaalta tulivuoriruskoja on havaittu myös vulkaanisissa aerosoleissa jotka ovat kulkeutuneet ilmakehän alimmassa kerroksessa troposfäärissä. Mitä alempana aerosolit ovat, sitä äkimmin rusko kehittyy ja katoaa. Stratosfäärinen tulivuorirusko voimistuu Auringon laskun jälkeen hitaasti ja aiheuttaa pimeällä taivaalla näkyvän jälkihehkun.

Jos vulkaaniset aerosolit ovat maanpinnalla maisema on utuinen eikä Auringon laskussa ei synny ruskoa.  

Tulivuorirusko ei nähtävästikaan aiheudu ensisijaisista purkaustuotteista, vaan kyse on nestemäisistä tai jäätyneistä vesi-rikkihappo -partikkeleistä jotka syntyvät kun purkauksen rikkikaasut reagoivat ilmakehän veden kanssa.

Hyvin voimakkaat metsäpalot saattavat aiheuttaa samankaltaisia ruskoja kuin tulivuorien purkaukset. Metsäpalojen ilmaan nostama tuhka ja aerosolit saattavat kaukokulkeutua ilamkehässä pitkiäkin matkoja.

Tulivuorten tai metsäpalojen aiheuttamiin ilmiöihin kuuluu myös Bishopin rengas, jollainen saattaa olla näkyvissä Auringon tai Kuun ympärillä. 

Tavanomaiset aamu- ja iltaruskot voivat joskus olla vaikuttavia, mutta niitä ei pidä sekoittaa tulivuoriruskoihin. Isot tulivuoripurkaukset ovat harvinaisia ja vielä harvinaisempaa on että pilvi saapuu juuri Suomen ylle. Purkapilvien kulkeutumista voi seurata satelliittikuvista ja liikkeistä tehdään myös ennusteita ainakin silloin kun pilvistä voi olla vaaraa lentoliikenteelle.   Myös suurien metsäpalojen kaukokulkeumat Suomeen ovat suhteellisen harvinaisia.

 

Filippiineillä sijaitsevan Mt. Pinatubon tulivuoriruskoa Kangasalalla. Pinatubo purkautui kesällä 1991. Kuva Jari Luomanen.

 

Kesällä 2011 purkatuneen Eritrealaisen Nabro-tulivuoren tulivuoriruskoa ja siihen piirtyviä hämäränsäteitä Saksassa. Kuva Daniel Eggert.

 

Nabro-tulivuoren purkauksen aiheuttamaa tulivuoriruskoa Kreikassa kesällä 2011. Näkyvillä on myös oikealla hämäränsäteitä. Kuva Peter Krämer.

 

Kuvasarja tulivuoriruskon kehittymisestä. Ilmiö oli seurasta Kuriilien saarilla sijaitsevan Sarychev-tulivuoren purkauksesta vuonna 2009. Kuvat on otettu Yhdysvalloissa. Ruskon aiheuttavat pilvet näkyvät tässä tapauksessa epätävallisen hyvin vaikka Aurinko on horisontin päällä (kaksi ensimmäistä kuvaa). Kuvat Liem Bahneman.

 

Kanadassa riehuneiden metsäpalojen nostattamat hiukkaset kaukokulkeutuivat Eurooppaan loppukesällä ja alkusyksyllä 2017. Suomessa nähtiin syyskuun 2017 alussa viikon ajan näyttäviä ruskoja.  Näiden ilmiasu on hyvin samankaltainen tulivuoriruskojen kanssa. Kuva Georg Kieninger.

info

Glooria on havaitsijan pään varjon ympärillä näkyvä spektrivärinen rengas tai niiden sarja. Ilmiö syntyy kun havaitsijan varjo projisoituu vesisumuun.

Gloorian kanssa havaitaan tavallisesti samoista pienistä sumupisaroista syntyvä sumukaari. Jos sumu verhoa myös Aurinkoa, nähdään Auringon ympärillä lisäksi kehä, joka on olemukseltaan paljolti gloorian kaltainen ilmiö. 

Gloorian näyttävyys on pääasiassa kiinni pisaroiden kokojakaumasta. Mikäli jakauma on laaja, eli sumu koostuu monenkokoisista pisaroista, ilmiö on väreiltään hailakka spektrirengas. Jos taas kokojakauma on kapea, eli sumupisarat ovat kaikki suurinpiirtein samankokoisia, glooria näkyy sarjana voimakkaasti värjäytyneitä spektrirenkaita. 

Juuri muodostuneessa sumussa pisarat ovat yhdenkokoisia, sumun vanhetessa pisaroiden kokojakauma laajenee.

Gloorian kokoon vaikuttaa pisaroiden koko. Pienet pisarat tekevät suuren gloorian, isot pisarat tekevät pienen gloorian. Hyvin pienillä pisaroilla tulee vain yksi laaja rengas vaikka pisaroiden kokojakauma olisi kapea. 

Merkitse tämä rasti kun havaitset gloorian maanpinnalta Auringon valossa, joskus harvinaisesti ehkä myös Kuun valossa. Maanpinnalta keinovalossa ja lentokoneesta havaituille gloorioille on Taivaanvahdissa omat rastinsa yleisten valoilmiöiden puolella.

 

Glooria on metsästettävä heti Auringon nousun aikoihin jolloin havaitsijan varjo projisoituu kauaksi. Kuva Jukka Ruoskanen.

info

Heijastusglooria syntyy, kun auringon valo heijastuu vedestä sumuun. Ilmiö näkyy sumuun projisoituneen havaitsijan pään varjoa ympäröivänä spektrirenkaana tai niiden sarjana. Auringosta suoraan tulevat valonsäteet projisoivat sumuun edellisen alapuolelle toisen varjon, jonka ympärillä näkyy normaali glooria.

Heijastusgloorian voi periaatteessa nähdä jo laiturilta, mutta paras on olla liikkeelle veneellä. Ilmiö on yleensä hyvin heikko. Kun vesistöjen päällä oleva syksyinen sumu hälvenee niin että Aurinko alkaa paistamaan, sumun pisarajakauma on laaja, mikä tuottaa huonon gloorian. Lisäksi pienikin määrä sumua auringon edessä heikentää ilmiötä.

Joskus kuitenkin sumu on vesistön päällä erillisinä "pilvinä" joiden välissä on täysin selkeää auringonpaisteista taivasta. Cumuluspilvimäisen terävä sumun reuna sisältää juuri muodostuneita pisaroita, joiden kokojakauma on kapea ja siten optimaalinen gloorian synnylle. Kun tällöin soutaa sumun reunan eteen, sitä vasten voi nähdä kirkkaan ja värikkään useasta renkaasta koostuvan heijastusgloorian ja tämän alapuolella vielä hiukan komeamman tavallisen gloorian.  

Heijastusglooriasta on äärimmäisen vähän havaintoja, mutta sen pitäisi olla kuitenkin heikkona versiona nähtävissä varsin helposti jos soutelee aamusumuisella vesistöllä.

 

Tavallinen glooria ja heijastusglooria syysaamun hälvenevässä, repaleisessa sumussa. Tavallinen glooria näkyy veden pintaa vasten ja heijastusglooria taivasta vasten. Kuva Marko Riikonen. 

info

Aito vihreä välähdys on kangastuksen Auringosta irrottama, yleensä epäsäännöllinen kaistale, jonka hallitseva väri on vihreä. Ilmiö näkyy silloin kun käytännössä koko muu Aurinko on jo auringonlaskussa kadonnut horisonttiin tai auringonnousussa ei ole vielä ilmestynyt.

Vihreässä välähdyksessä on kyse laskevan auringon valon taittumisesta eri lämpöisissä ilmakehän kerroksissa.

Joskus vihreän välähdyksen yhteydessä nähdään myös sininen välähdys. Tälle ilmiölle on Taivaanvahdissa oma rastinsa.

Vihreää välähdystä ei tule sekoitaa vihreään reunaan, joka näkyy kun Aurinko on selvästi horisontin yläpuolella. Vihreän reunan yhteydessä voi esiintyä myös Auringosta irronneita vihreitä segementtejä. Nämä molemmat raportoidaan Taivaanvahdissa vihreän reunan rastilla.

 

Vihreä välähdys. Ilmiö näkyi kahden sekunnin ajan. Kuva Lauri Mäenpää.

 

Vihreä välähdys. Kuva Timo Kantola.

info

Aito sininen välähdys on kangastuksen Auringosta irrottama, yleensä epäsäännöllinen kaistale, jonka hallitseva väri on sinivioletti. Ilmiö näkyy silloin kun käytännössä koko muu Aurinko on jo auringonlaskussa kadonnut horisonttiin tai auringonnousussa ei ole vielä ilmestynyt näkyviin.

Sinisen välähdys havaitaan auringonlaskussa heti vihreän välähdyksen jälkeen tai osin samanaikaisesti. Auringonnousussa tapahtumien järjestys on päinvastainen. Sininen välähdys on harvinaisempi muoto jo sinällään hyvin harvinaisesta vihreästä välähdyksestä.

Ilmiöiden synnyssä on kyse laskevan auringon valon taittumisesta eri lämpöisissä ilmakehän kerroksissa. 

 

Kaksi kuvaa laskevan Auringon sinisestä välähdyksestä. Kuvat Martin Rietze.

info

Anomaalinen sateenkaari on sateenkaaressa näkyvä poikkeama. Näitä poikkeamia on pääsääntöisesti kahden tyyppisiä.

Ensinnäkin sateenkaaren havaitaan joskus jakautuvan kahdeksi kaareksi. Jakautuminen tapahtuu kun riittävän suuri osa pisaroista on litistyneitä. Jo 1-2% litistyminen pyöreästä muodosta aikaansaa selvän jakautumisen. Alempi kaari on tällöin litistyneiden pisaroiden aikaansaama. Simulaatioissa jakautuminen tapahtuu havaintoja noudatellen sateenkaaren yläosaa kohti.

Jakautunut sateenkaari saattaa olla mahdollista sekoittaa interferenssikaariin. Interferenssikaaret ovat kuitenkin samalla etäisyydellä pääsateenkaaresta kun taas litistyneiden pisaroiden aiheuttama kaari erkanee ylöspäin mentäessä pääsateenkaaresta yhä kauemmaksi.  

Toinen sateenkaarissa havaittava anomaalia on epäjatkuvuuden kohta, jossa sateenkaaren säde muuttuu. Tämä on merkki pisarakoon jyrkästä muutoksesta anomalian kohdalla. Mitä pienempiä pisarat ovat, sitä pienempi on myös sateenkaaren säde.


 

Kuvassa näkyvä sateenkaaren epäjatkuvuus lienee merkki pisarakoon jyrkästä muuttumisesta. Kuva Jaakko Kuivanen.

 

Kahtia jakaunut sateenkaari kertoo että ilmassa on pyöreiden pisaroiden lisäksi litistyneitä pisaroita. Kuva Marko Riikonen.

 

Kahtia jakautunut sateenkaari. Kuva Jaakko Kuivanen.

 

Kahtia jakautunut sateenkaari. Kuva Jaakko Kuivanen.

 

Tämä sateenkaari näyttää jakautuvan yläosaa kohti tavalla jota ei voi selittää pelkällä interferenssikaarella. Luultavasti kyse on litistyneiden pisaroiden aikaansaamasta ilmiöstä. Kuva Jari Luomanen.

 

Simulaatio jossa on käytetty sekä pyöreitä pisaroita että pisaroita jotka ovat litistyneet 2.5%. Jakautuminen tapahtuu sateenkaaren yläosaa kohti ja näkyy vain pääsateenkaaressa. Simulaatio Les Cowley.

info

Tyypillinen sateenkaaren aiheuttava valonlähde on Aurinko, mutta Suomessa äärimmäisen harvoin myös Kuu voi aiheuttaa sateenkaaren.

Sateenkaaret ovat spektrin väreissä näyttäytyviä kaaria, jotka syntyvät valon taittuessa sadepisaroissa taivaalla. Silmälle Kuun sateenkaari voi kuitenkin näyttää valkoiselta. Tämä johtuu Kuun vähäisestä valovoimasta. Valokuvissa värit tulevat viimeistään näkyviin.

 

Kuun sateenkaari. Kuva Stephen Payne.

 

Molemmat sateenkaaret Kuun valossa. Keltaiset läikät ovat pisaroiden aiheuttamia heijastumia linssin pinnalla. Kuva on otettu Sardiniassa. Kuva Alessandro Spanu (*Tamata*).

 

Tämä Kuun sateenkaari näkyi Uudessa-Seelannissa. Kuva Chris Picking.

info

Kolmas sateenkaari eli kolmannen kertaluvun sateenkaari saartaa valonlähdettä noin 40 asteen etäisyydellä siitä. Se on siis jotakuinkin saman kokoinen kuin pääsateenkaari.

Kolmannen sateenkaaren syntyyn tarvitaan kolme valonsäteen heijastusta vesipisaran sisällä. Tästä syystä ilmiö on himmeä ja erittäin harvinainen.

Kuvankäsittely auttaa merkittävästi mahdollisuutta saada kolmas sateenkaari esiin. On mahdollista, että järjestelmällisellä kuvauksella ja kuvien käsittelyllä havaintoja olisi paljon enemmän.  

Kolmannen sateenkaaren ulkopuolella voi esiintyä myös neljäs sateenkaari. Kontrastia lisäävä tumma sadepilvi ilmiöiden taustalla helpottaa niiden näkymistä, mutta molemmat sateenkaaret on valokuvattu myös selkeää taivasta vasten.

 

Tummaa sadepilveä vasten näkyvät niin kolmas (ylempi nuoli) kuin neljäs (alempi nuoli) sateenkaari. Nämä sateenkaaret esiintyvät Auringon puolella taivasta, tavalliset pää- ja sivusateenkaari näkyvät Aurinkoa vastakkaisella taivaalla. Huomaa että kaarten värit ovat vastakkaisessa järjestyksessä. Kuva Michael Theusner.

info

Neljäs sateenkaari eli neljännen kertaluvun sateenkaari on havaittavissa toisinaan kolmannen sateenkaaren ulkopuolella.

Ilmiön syntyyn tarvitaan neljä valonsäteen heijastusta vesipisaran sisällä. Useiden heijastusten johdosta ilmiö on yleensä himmeä ja siksi hyvin harvinainen.

Kuvankäsittely auttaa merkittävästi mahdollisuutta saada neljäs sateenkaari esiin. On mahdollista, että järjestelmällisellä kuvauksella ja kuvien käsittelyllä havaintoja olisi paljon enemmän.  

Kontrastia lisäävä tumma sadepilvi kolmannen ja neljännen sateenkaaren taustalla helpottaa niiden näkymistä, mutta molemmat on valokuvattu myös selkeää taivasta vasten. 

Toisin kuin pää- ja sivusateenkaari, kolmas ja neljäs sateenkaari näkyvät valonlähteen puolella taivasta.
 

Tummaa sadepilveä vasten näkyvät niin kolmas (ylempi nuoli) kuin neljäs (alempi nuoli) sateenkaari. Edellisessä punainen on ulkoreunalla, jälkimmäisessä sisäreunalla. Kuva Michael Theusner.

info

Heijastuspääsateenkaari on harvinainen ilmiö, joka syntyy kun auringon valo heijastuu veden pinnasta. Tavallisesti se havaitaan pääsateenkaaren tyvestä erkanevana lyhyenä pätkänä. 

Heijastussateenkaaret saartavat teoriassa kokonaisena ympyränä vasta-aurinkopistettä, joka sijaitsee taivaalla Auringon korkeudella sitä vastapäätä. Käytännössä heijastussateenkaarista on nähty vain osia.

Auringon tason yläpuolella näkyvä osa heijastussateenkaarta syntyy Auringon suunnassa tapahtuvasta heijastuksesta, alapuolella näkyvä osa sateenkaaren suunnassa tapahtuvasta heijastuksesta. Yleensä heijastussateenkaaresta nähdään pätkä sen laidoilta. Hyvin harvoin heijastuspääsateenkaari on havaittu ylimmästä osastaan.

Silloin tällöin heijastuspääsateenkaaren yhteydessä näkyy myös heijastussivusateenkaari, jolle on Taivaanvahdissa oma kategoriansa.

 

Heijastuspääsateenkaari (nuoli) näkyy pääsateenkaaren juuresta nousevana pystynä kaaren pätkänä. Ulompana vasemmalla on sivusateenkaari, mutta ei sen heijastuskaarta. Kuva Dana Pittauerova.

 

Pitkä heijastuspääsateenkaari nousee pääsateenkaaren tyvestä. Näkyvillä on myös himmeämpi sivusateenkaari, joka kuvan yläosassa risteää heijastuspääsateenkaarta. Kuva Panu Lahtinen.

 

Pää- ja sivusateenkaarten välissä nousee lyhyt pätkä himmeää heijastuspääsateenkaarta. Kuva Tom Eklund.

info

Heijastussivusateenkaari on hyvin harvinainen ilmiö, jonka voi silloin tällöin nähdä heijastuspääsateenkaaren kanssa. Ilmiö syntyy, kun auringon valo heijastuu veden pinnasta.

Heijastussateenkaaret saartavat teoriassa kokonaisena ympyränä vasta-aurinkopistettä, joka sijaitsee taivaalla Auringon korkeudella sitä vastapäätä. Käytännössä heijastussateenkaarista on nähty vain osia. Auringon tason yläpuolella näkyvä osa heijastussateenkaarta syntyy Auringon suunnassa tapahtuvasta heijastuksesta, alapuolella näkyvä osa sateenkaaren suunnassa tapahtuvasta heijastuksesta. Yleensä heijastussateenkaaresta nähdään pätkä sen laidoilta.

 

Poikkeuksellisen laadukas heijastussateenkaarien esiintymä, jossa näkyvillä ovat niin heijastussivu- kuin heijastuspääsateenkaaret. Nämä on merkitty kuvaan vastaavasti numeroilla 2 ja 4. Tavalliset pää- ja sivusateenkaaret on merkitty numeroilla 1 ja 3. Kuva Panu Lahtinen.

info

Siitepölykehä Kuulla ei ole Suomessa kovinkaan näyttävä ilmiö, sillä parhaaseen siitepölyaikaan yöt ovat valoisia.

Leppä kylläkin kukkii jo maaliskuussa jolloin yöt ovat pimeitä, mutta leppä ei ole hyvä siitepölykehien tuottaja ellei puita mene varta vasten ravistelemaan. Seuraava havaintoikkuna löytyy toukokuulta, jolloin koivu kukkii. Mänty aloittaa aikaisintaan toukokuun lopussa, mutta silloin taivas on Etelä-Suomessakin jo vaalea, eikä kehä Kuun ympärillä ole näyttävä.

Kuten Kuun tavalliset kehät, myös Kuun siitepölykehät näkyvät Kuun välittömässä läheisyydessä värillisinä kiekkoina. Taivaan vaaleus tosin voi saada aikaan sen että vain kehän sisin punainen aurole näkyy. Tavalliset Kuun kehät näkyvät pilvissä tai sumussa, mutta siitepölykehät erottuvat normaalisti selkeää taivasta vasten.

Tällä ruksivalinnalla on tarkoitus ilmoittaa nimenomaan Kuun ympärilleen aiheuttamat siitepölykehät. Auringon siitepölykehille on oma valintansa yleisten valoilmiöiden listassa.

Toisin kuin valonlähdettä saartavat halot, jotka sijaitsevat erillään valonlähteestä, siitepölykehät muodostavat yhtenäisen valokentän valonlähteen välittömään läheisyyteen. 

 

Koivun siitepölykehä Kuulla. Kuuta peittää sitä himmentävä filtteri. Kuva Jari Luomanen.

 

Männyn siitepölykehä Kuun ympärillä. Taivaan vaaleuden vuoksi vain kehän sisin osa on näkyvillä. Kuva Jari Luomanen.

info

Kuusensuopursuruosteen kehiä on nähty elokuussa. Tämä itiöistä syntyvä ilmiö näyttää siitepölykehältä. Siitepölykehien kausi on kuitenkin päättynyt jo kesäkuussa. Koska kuusensuopursuruosteen epidemiat ovat satunnaisia ja paikallisia, kehiä nähdään verraten harvoin. 

 

Kuusensuopursuruosteen kehä. Kuva Jarmo Leskinen.

 

Kuusensuopursuruosteen kehä. Kuva Olli Sälevä.

info

Planeetan elliptinen kehä on pystysuunnassa elliptinen kehä kirkkaan planeetan ympärillä. Hyvin kehittyneet pyöreät kehät minkä tahansa valonlähteen ympärillä ovat vesipisaroiden aikaansaamia. Elliptinen planeetan kehä sensijaan syntynee hyvin pienissä jääkiteissä, jotka leijailevat tietyssä enemmän tai vähemmän vakaassa asennossa. 

 

Elliptinen kehä Marsin ympärillä. Ilmiö oli nähtävissä hyvin myös kiikareilla katsottaessa. Kuva Pertti Rautiainen.

info

Vihreä reuna (green rim) on Auringon tai Kuun vihreäksi värjäytynyt yläreuna. Se on havaittavissa kun valonlähde on hyvin matalalla horisontissa. Samaan aikaan näkyvillä voi olla myös valonlähteestä irronneita vihreitä kaistaleita. Niitä kutsutaan vihreäksi segmentiksi (green segment). Joskus havaittavissa on myös sinistä tai violettia väriä. Nämä kaikki ilmiön variaatiot raportoidaan tällä vihreän reunan rastilla.

Vihreää reunaa ei tule sekoittaa vihreään välähdykseen. Aito vihreä välähdys näkyy silloin kun koko muu Aurinko on auringonlaskussa juuri kadonnut horisonttiin tai auringonnousussa ei ole aivan vielä ilmestynyt näkyviin. Vihreä välähdys kestää korkeintaan muutaman sekunnin, vihreä reuna on huomattavasti pitkäkestoisempi ilmiö.

Jos vihreän reunan näkyessä koko valonlähteen kiekko on esillä, tällöin valonlähteen alaosassa voi näkyä punainen reunus. Sille on Taivaanvahdissa oma rastinsa.

 

Vihreä reuna reunustaa Aurinkoa ohuena segmenttinä. Kuva Markku Ruonala.

 

Vihreä reuna laskevalla Auringolla. Kuva Jari Luomanen.

 

Sinistä, violettia ja vihreää reunaa Auringolla. Kuva Erkki Rauhala. 

info

Punainen reuna (red rim) on matalalla olevan Auringon tai Kuun alaosassa näkyvä punainen reunus. Kangastus voi myös irrottaa Auringon alareunasta kaistaleita, jotka ovat kokonaan punaisia. Näitä kutsutaan punaiseksi segmentiksi (red segment). Punaisen reunan kanssa samaan aikaan valonlähteen päällä voi näkyä vihreä reuna (green rim).

 

Punainen reuna näkyy matalalla olevan Kuun alaosassa. Yläosassa on puolestaan vihreä reunus. Kuva Aki Taavitsainen.

info

Pilvikaari on harvinainen, pilviin piirtyvä väreiltään hailakka sateenkaaren sukulainen joka näkyy Aurinkoa vastapäätä. Pilvikaarta paras etsiä kun Aurinko on matalalla. Tällöin kaari on helpoiten nähtävissä sen noustessa verraten korkealle taivaalle. 

Pilvikaarta ei tule sekoittaa sumukaareen joka muutoin on samanlainen ilmiö, mutta näkyy sumussa tai sumupilvessä.

Pilvikaari ei näy sateessa eikä sumussa, vaan se piirtyy pilven muotoihin. Kuva Mikko Peussa.

info

Sumukaari on valonlähdettä vastapäätä näkyvä paksu, joko täysin valkoinen tai heikosti värillinen kaari. Sen sisäpuolella voi esiintyä yksi, harvemmin useampi interferenssikaari.

Kuun sumukaari on huomattavasti Auringolla näkyvää harvinaisempi ja siksi ne raportoidaan Taivaanvahdissa erikseen.

Sumukaari saartaa niin sanottua alavasta-aurinkopistettä, joka sijaitsee havaitsijan pään varjon kohdalla. Ilmiön etäisyys tästä pisteestä riippuu sumupisaroiden koosta. Mitä pienempiä pisarat ovat, sitä pienempi on sumukaaren säde, sitä paksumpi se on ja sitä enemmän siinä dominoi valkea väri.

Jos pisaroiden kokoa kasvatetaan, sumukaaresta tulee lopulta sateenkaari. Selvää rajaa näiden kahden ilmiön välillä ei siis teoriassa ole, mutta käytännössä rajatapauksia esiintyy hyvin harvoin.

 

Kuun valoon syntynyt sumukaari. Kuva Janne Voutilainen.

info

Heijastuneet pilvisäteet ovat valon ja varjon kontrastin synnyttämiä säteitä, joka näyttävät konvergoituvan Auringon alapuolella pisteessä, joka on yhtä kaukana horisontin alapuolella kuin Aurinko on horisontin yläpuolella.

Heijastuneet pilvisäteet syntyvät kun auringonvalo heijastuu tyynen vesialueen pinnasta. Samalla tavalla syntyneitä Aurinkoa vastapäätä näkyviä säteitä kutsutuaan heijastuneiksi vastapilvisäteiksi. Molemmat ilmiöt ovat harvinaisia.

 

Heijastuneet, ruskon värjäämät pilvisäteet näkyvät stratocumulus-pilvilautan alaosaa vasten. Kuva Nea Laihinen.

 

Heijastuneet pilvisäteet näkyvät stratocumulus-pilviä vasten. Kuva Eetu Saarti.

 

Heikot heijastuneet pilvisäteet. Kuva Panu Lahtinen.

info

Heijastuneet vastapilvisäteet ovat valon ja varjon kontrastin synnyttämiä säteitä, joka näyttävät konvergoituvan pisteessä joka on Aurinkoa vastapäätä sen korkeudella.

Heijastuneet vastapilvisäteet syntyvät kun auringonvalo heijastuu tyynen vesialueen pinnasta. Samalla tavalla syntyneitä Auringon puolella näkyviä säteitä kutsutuaan heijastuneiksi pilvisäteiksi.

Heijastussäteet ja vastaheijastussäteet voi tunnistaa niiden poikkeavasta geometriasta. Niiden alkupiste ei ole Auringossa, vaan Auringon heijastuskuvan tai sen vastapisteen suunnalla.

 

Heijastuneet vastapilvisäteet yhtyvät taivaalla pisteessä joka on Aurinkoa vastapäätä sen korkeudella. Kuvassa säteitä tulee tähän vasta-aurinkopisteeseen selvemmin alapuolelta, mutta himmeästi myös yläpuolelta. Alapuoliset säteet ovat kuvaussuunnassa näkyvän vesistön aiheuttamia, yläpuoliset kuvaajan selän takana olevan vesistön aiheuttamia. Kuva Janne Voutilainen.

info

Hämäränsäteet ovat ilta- tai aamuhämärän taivaalle piirtyviä pitkiä tummia säteitä. Ne syntyvät kun horisontin tuntumassa olevat pilvet osittain varjostavat ylemmäs ilmakehään paistavan Auringon valoa. Varjostavat pilvet saattavat olla näkymättömissä horisontin takana. Aurinko on hämäränsäteiden esiintyessä horisontin alapuolella.

Hämäränsäteet ja vastahämäränsäteet ovat yksi ja sama ilmiö, mutta ne on eroteltu omiksi ilmiöikseen koska niiden näkymisessä on eriaikaisuutta. Auringon laskettua ensimmäisenä ilmestyvät vastataivaalle vastahämäränsäteet. Auringon edelleen laskiessa ne venyvät kohti Auringon puoleista taivasta muodostaen koko taivasta halkovan hämäränsäteiden kimpun. Lopussa havaittavissa on pelkät Auringon puoleisen taivaan hämäränsäteet.

Hämäränsäteet näkyvät selkää taivasta vasten kun taas ruskosäteet piirtyvät keski- tai alapilvien alapinnan ruskoon. Ruskosäteet voivat esiintyä myös kun Aurinko on horisontin päällä. Pilvisäteet puolestaan ovat tavallisia päivätaivaalla näkyviä ilmakehään piirtyviä pilvien varjoja, joihin ei liity ruskon värejä.

Aurinko laskee yleensä sen verran nopeasti että kameran on paras välittömästi saatavilla jos aikoo ehtiä kuvata hämäränsäteet. Kesällä tosin on mahdollista nähdä pitkäkestoisia hämäränteitä kun Aurinko pysyttelee pitkiä aikoja sopivalla korkeudella horisontin alapuolella. 

 

Ukkospilven yläosan varjostuksesta syntyneet hämäränsäteet. Kuva Aki Taavitsainen. 

 

Hämäränsäteet ilmenevät tässä lähinnä yhtenä leveänä säteenä, joka kuvassa nousee yläoikealle. Ilmiö jatkui vastapuolelle taivasta vastahämäränsäteiksi. Kuva Jari Luomanen.

 

Kesällä 2011 Eritreassa purkautuneen Nabro-tulivuoren aiheuttamaa tulivuoriruskoa ja hämäränsäteitä Saksassa. Kuva Daniel Eggert.

 

Talvella hämäränsäteet voivat joskus piirtyä helmiäsruskoon. Tällöin Aurinko on huomattavasti normaalitilannetta matalammalla ja taivas pimeämpi. Kuva Marko Riikonen.

info

Vastahämäränsäteet ovat Aurinkoa vastakkaisella taivaalla näkyviä valon ja varjon kontrastin synnyttämiä säteitä. Ne näyttävät "säteilevän" yhdestä pisteestä, joka on Aurinkoa vastapäätä.

Itse Aurinko on vastahämäränsäteiden näkyessä horisontin alapuolella. Vastahämäränsäteet syntyvät kun Auringon suunnalla matalalla horisontissa tai sen takana näkymättömissä on pilviä jotka osittain varjostavat vielä ylemmäs ilmakehään paistavan Auringon valoa. 

Vastahämäränsäteet ja tavalliset hämäränsäteet ovat yhtä ja samaa ilmiötä. Kun Aurinko laskee horisontin alapuolelle ensimmäinen näkyvä osa on vastahämäränsäteet. Auringon edelleen painuessa alemmas ne pitenevät kohti Auringon puoleista taivasta, kunnes näkyvillä on koko taivaan halkovat hämäränsäteet. Lopussa havaittavissa on vain Auringon puoleisen taivaan hämäränsäteet.

Aurinko laskee yleensä sen verran nopeasti että kameran on paras välittömästi saatavilla jos aikoo ehtiä kuvata hämäränsäteet. Kesällä tosin on mahdollista nähdä pitkäkestoisia hämäränteitä kun Aurinko pysyttelee pitkiä aikoja sopivalla korkeudella horisontin alapuolella.  

 

Vastahämäränsäteet näyttävät säteilevän pisteestä joka on Aurinkoa suoraan vastapäätä. Tässä Tamperelle nähdyssä tapauksessa valokuvattiin myös Auringon puolella heikommat tavalliset hämäränsäteet. Kuva Jari Luomanen.

 

Vastahämäränsäteet Kangasalalla. Kyse on samasta tapauksesta kuin yllä oleva Tampereen havainto. Kuva Jaakko Kuivanen.

 

Panoraamakuvassa näkyy kuinka hämäränsäteet yltävät läpi taivaan. Aurinkoa vastakkaisella taivaalla ilmiön vastahämäränsäteiksi kutsuttava osa päättyy maan varjoon. Tämä Saksassa kesällä 2011 valokuvattu näytös piirtyi Eritrealaisen Nabro-tulivuoren tuhkaan ja kuvassa on myös tulivuorirusko. Kuva Daniel Eggert.

info

Anomaalisella kehällä tarkoitetaan kehää, jonka ulkonäkö ja syntytapa on ilmeisen poikkeava. Kyseeseen tulevat varsinkin ilmakehän epäpuhtauksiin syntyneet hehkut Auringon ympärillä. 

Anomaalisen kehän hehkua matalalla olevan Auringon ympärillä. Kuva Arja-Sisko Airila.

Oranssi anomaalinen kehä taivaalla. Kuva Matias Takala.

 

info

Kastekaari on kastepisaroihin muodostunut sateenkaaren sukulainen. Maalla parhaat kastekaaret vaikuttaisivat esiintyvän aukeilla alueilla jotka ovat kauttaaltaan hämähäkinseittien peitossa. Jos hämähäkinseittipeitettä ei ole tarjolla, ainakin golfkentät ja orastavat pellot ovat otollisia paikkoja nähdä kastekaari.

Veden pinnalla kastekaari on joka kesä nähtävissä kasvi- ja hyönteisjäännösten "roskassa". Pisaroita on tällöin sekä roskien ilmaan kurkottavissa osissa että suoraan veden pinnalla. Jälkimmäinen lienee mahdollista koska veden pintaa peitää hyvin ohut vettä hylkivästä aineesta muodostunut kalvo.

Erityisen hyviä kastekaaria veden pinnalla esiintyy kuusensuopursuruosteen itiöissä. Tämän tuhosienen epidemioita tavataan satunnaisesti ja ne ovat myös luonteeltaan paikallisia.

Veteen laskeutuneen koivun ja männyn siitepölyssä kastekaarta kuin siitepölykehääkään on turha tavoitella, sillä niiden siitepölyhiukkaset vajovat veden pintakalvon alapuolelle, eivätkä tällöin aiheuta valoilmiötä.

Paras hetki kastekaarien näkymiselle veden pinnalla on kun aamusumun viimeiset rippeet ovat juuri kadonneet. Toisaalta joskus veden pinnalla kastekaari voi näkyä läpi koko päivän.  

 

Kastekaari kuusensuopursuruosteen itiöissä. Kirkkaan pääkastekaaren ulkopuolella on himmeämpi sivukastekaari. Lisäksi pääkastekaaren juuresta kaartuu kohti havaitsijan pään varjoa segmentit heijastunutta kastekaarta. Kuva Tapio Koski.

 

Kapea kastekaaren siivu veden pinnalla horisontissa. Ilmiö näkyy tällä tavoin silloin kun vesipisaroita on verraten harvassa. Kuva Marko Riikonen.

 

Kastekaaren siivu horisontissa. Kuva Jarmo Koistinen.

 

Kuurasta sulaneisiin pisaroihin syntynyt kastekaari. Kuva Marko Riikonen

 

Lähikuva ylemmän kuvan kastekaaresta. Kastekaari näkyy nurmikkoa kauttaaltaan peittävissä hämähäkinseiteissä. Kuva Marko Riikonen.

 

Kastekaari näkyy vasemmalla orastavan rehuruohopellon lehtien kastepisaroissa. Havaitsijan pään varjon ympärillä hehkuu pyhäinhohde. Kuva Marko Riikonen.

info

Heijastuskastekaari on pääkastekaaren tyvestä erkaneva kaaren pätkä. Koska ilmiön synty vaatii Auringon valon heijastuksen vaakasuorasta pinnasta, sen voi nähdä vain veden päällä.

Veden pinnalla kastepisarat kasvavat kasvi- ja hyönteisjäännösten ympärille. Erityisen hyviä kastekaaria veden pinnalla voi esiintyä kuusensuopursuruosteen itiöihin kerääntyneissä kastepisaroissa.

 

Heijastuskastekaari on hyvin harvinainen ilmiö, jonka voi havaita vain parhaimmissa veden pinnan kastekaarien näytelmissä.

 

Heijastuskastekaari (nuolet) veden pinnalla olevan kuusensuopursuruosteen itiöiden ympärille kehittyneissä kastepisaroissa. Kuva Tapio Koski.

info

Valoilmiötä levässä ovat lätäköissä tai pienissä lammikoissa näkyvät symmetriset spektrivärit. Niitä aiheuttaa kaksi levää, Nautococcus ja Chromophyton. Kumpikin levä aikaansaa ominaispiirteisen ilmiönsä. Vedessä on useita levälajeja, mutta vain nämä kaksi synnyttävät väri-ilmiöitä, koska ne työntyvät joko kokonaan tai osittain veden pinnan päälle. Tällaisia leviä kutsutaan epineustonisiksi.

Nautococcus muodostaa veden pintaan Auringon kuvajaisen ympärille kehän, joka Auringon korkeudesta riippuen on enemmän tai vähemmän pystyelliptinen. Matalalla Auringolla kehä voi olla vaakaelliptinen ja sen yhteydessä saattaa näkyä heikkoja Quetelet-renkaita.

Chromophyton synnyttää monenlaisia ilmiöitä:

1. Quetelet-renkaat. Nämä ovat Auringon kuvajaisen kohdalta kohti alavasta-aurinkopistettä (havaitsijan pään varjon kohta) taipuvia spektrivärisiä renkaita. Niitä voi nähdä vain kun heijastavan pinnan päällä on pieniä hiukkasia. Taivaalla Quetelet-renkaita ei siis voi havaita.

2. Kehä. Chromophyton-kalvon kehä on enemmän tai vähemmän selkeästi Quetelet-renkaiden katkoma.

3. Glooria. Veden pintaan projisoituvan havaitsijan pään varjon ympärillä näkyy hyvissä Chromophyton-kalvoissa glooria.

4. Sumukaari. Jos Chromophyton-kalvossa on kunnollinen glooria, näkyvillä on todennäköisest myös sumukaari. Koska Chromophyton-leväpartikkelit ovat pieniä, vain 5 mikrometriä läpimitaltaan, sumukaari on hyvin paksu. Sen erottaminen voi olla vaikeaa, mutta liikuttelemalla päätä edestakaisin ilmiön kuitenkin pitäisi näkyä ja viimeistään kuperan peilin kautta katsomalla se tiivistyy esille.

5. Kruunu. Parhaimmissa Chromophyton-näytelmissä on havaittavissa myös kruunu, joka on nadiiria saartava valkea diffuusi haarukka.

Vaikka Chromophyton ja Nautococcus -leväkalvoja voi esiintyä pienissä koriste- ja kalalammikoissa, niitä syntyy helpoiten lätäköiden pintaan. Parhaita paikkoja leväkalvoille ovat merensaariston kalliorantojen lätäköt. Etuna rannoilla on että lätäköitä on paljon eikä kasvillisuus juurikaan varjosta niitä.

Sisämaassa kannattaa mennä hakkuu-aukeille, missä varsinkin soisella maaperällä voi olla riittävän pitkäkestoisia lätäköitä leväkalvojen synnylle. Liikkeellä on hyvä olla aikaisin kesällä ennenkuin ruoho on kasvanut lätäköiden ympärillä korkeaksi. Myös suo-ojat ja metsäkoneiden renkaiden painaumien lätäköt ovat hyviä paikkoja, joskin usein ne ovat metsän varjostamia.

Lähes poikkeuksetta lätäköissä näkyy vain toisen levän aiheuttama ilmiö, hyvin harvoin voi nähtävillä voi olla sekamuoto jossa molemmat levät kontribuoivat näkyvään ilmiöön. Merenrannoilla Chromophyton ja Nautococcus saattavat asustaa vierekkäsissä lätäköissä, sensijaan sisämaassa kunkin alueen lätäköillä on taipumus sisältää vain toista levää. 

Tuuli haittaa levä-ilmiöiden näkymistä tekemällä aaltoja lätäkön pintaan. Varsinkin meren rannalla liikkeellä on syytä olla aamulla jolloin on tyyntä. Lisäksi sään on hyvä olla täysin selkeä, sillä lätäköstä heijastuvat pilvet haittaavat ilmiöiden erottumista.

 

Chromophyton-kalvon koko ilmiöiden kirjo on nähtävillä tässä valokuvassa, joka on otettu laskemalla kalansilmäobjektiivilla varustettu kamera noin 30 senttiä lammikon yläpuolelle. Kuva Marko Riikonen.

 

Glooria Chromophyton-kalvossa. Kuva Marko Riikonen.

 

Chromophyton-kalvon glooria pienessä lammikossa. Kuva Marko Riikonen.

 

Quetelet-renkaat ja niiden rikkoma kehä Auringon kuvajaisen ympärillä Chromophyton-kalvossa. Kuva Marko Riikonen.

 

Chromophyton-kalvon Quetelet-renkaita ja rikkoutunutta kehää rämesuon ojassa. Kuva on otettu aivan veden pinnasta. Puiden heijastumat vedestä häiritsevät ilmiön erottumista. Kuva Marko Riikonen.

 

Nautococcus-leväkalvon elliptinen kehä. Kuva Marko Riikonen.

 

Nautococcus-kalvon kehä. Kuva Marko Riikonen.

info

Diffraktiopilari näkyy vaaleana pilarina alavasta-aurinkopisteessä, eli havaitsijan pään varjon kohdalla. Ilmiötä on havaittu vain jääsumussa kirkkaan lampun valossa. Se on kaikissa havainnoissa esiintynyt halojen yhteydessä.

Ilmiö syntyy valon diffraktiosta hyvin pienissä laattamaisissa tai pylväsmäisissä jääkiteissä, jotka leijailevat pitkä akseli vaakatasossa. Diffraktiopilari on sukua sumupisaroista aiheutuvalle gloorialle.

 

Nimeämätön ilmiö nousee soihtuna ylöspäin havaitsijan pään varjsosta. Visuaalisesti ilmiöstä lienee havaittavissa vain vaalea ydinosa, mutta kuvankäsittelyllä siitä saadaan näkyville myös muita värejä. Kuva Marko Mikkilä.

 

Diffraktiopilari nousee kameran varjosta ylöspäin soihdun muotoisena hohteena. Kuva Marko Mikkilä.

 

Diffraktiopilari. Kuva Marko Mikkilä.

info

Muu valoilmiö -luokassa voit raportoida sellaisia harvinaisia ilmakehän optisia ilmiöitä, jotka eivät kuulu tämän sivuston muihin ilmiöluokkiin, ja jotka ovat omassa lajissaan komeita. Muun valoilmiön alla ei ole tarkoitus raportoida niitä erittäin yleisiä valoilmiöitä, joita ei kerätä Taivaanvahtiin, kuten tavanomaisia pilvisäteitä.

Valetieteellisiä ilmiöitä tai nk. ufo-raportteja ei kerätä tälle sivustolle. Ufo-raportilla tarkoitetaan tilannetta, jossa ilmiön näkijä on jo valmiiksi vakuuttunut siitä, että hänen näkemänsä kohde on varmasti luonnontieteellisin keinoin selittämätön tai on selitettävissä vain yliluonnollisesti tai vieraan sivilisaation vierailulla.

Taivaanvahtiin voi raportoida tunnistamattomia komeita taivaanilmiöitä, mikäli kyse on asiallisesta tiedustelusta ja havainnosta.