Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Jonossa 3 havaintoa ja 0 kommenttia.

Ne havainnot, joissa on sekä kuva että havaintokertomus.

Selvästi näkyviä yöpilviä

23.6.2018 klo 01.03 - 02.50 - Helsinki (III)
Pentti Arpalahti

Häly idässä vöitä Edit. Oli ihan hillitön juhannusnäytös. Yhdeltä idästä kaakkoon kulki pitkiä vöitä ja yksi pitkä vyö liukui luoteesta lounaaseen. Näytöstä hallitsi alussa koillis-kaakko-vyöjoukko, johon ilmestyi myös aaltoilua. Pohjoisesta lähti nousemaan varovaisesti vöitä ja niitä vain tuli lisää. Zeniittiin ja etelään asti pilviä ei sentään ulottunut, mutta muuten niitä oli joka puolella. Edit. Viimeinen kuva on pohjoisen suunnalta klo 2.20. Pilvet nousivat ylemmäksi ja näkyivät ikkunan läpi melkein kolmeen asti.

Kuvia: 6 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Himmeitä yöpilviä

20.6.2018 klo 00.58 - 01.35 - Helsinki (II)
Pentti Arpalahti

Näytöksen aloittivat muutamat hennot vyöt pohjoisessa aivan matalalla eivätkä yököt jaksaneet nousta siniselle taivaanosalle ollenkaan. Laajimmillaan näytös ulottui pohjoisesta koilliseen. Havainto-olosuhteet olivat erinomaiset. Edit. Graafisen almanakan mukaan Helsingin havaintoikkuna on kapeimmillaan tunnin luokkaa ja havainto tosiaan ajoittui juuri tiimalasin ahtaaseen välikköön. Näin kirkkaalla ilmalla pilvet pystyi visuaalisesti paikantamaan ja rakennettakin vähän erottamaan.  

Kuvia: 8 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Useita halomuotoja

18.6.2018 klo 19.20 - Helsinki (II)
Pentti Arpalahti

Ensin näkyi laimea pikku sauri, mutta ylempänä sentään oli zyk. Pilvenhuiskaleen reuna näyttää kakskakkoselta, mutta kun se on jotenkin vähän väärässä paikassa, niin en ruksannut sitä.

Kuvia: 2 kpl

Himmeitä yöpilviä

18.6.2018 klo 00.56 - 01.00 - Helsinki (II)
Pentti Arpalahti

Hälytys. Lännessä ja luoteessa korkealla hyviä kandeja. Edit: Oli hankalaa. Viidessä minuutissa piti kuvata käsivaralta erilaisiin tolppiin nojaten. Parhaat kaksi ensimmäistä alivalottunutta kuvaa ovat lännen suuntaan. Ehdin käsivaralta tehdä polatestin, jossa viirut himmenivät taustan kanssa eivätkä siis nousseet normipilvien tapaan esiin taustasta. Kun sadan metrin tepastelulla pääsin laajempiin näköaloihin, niin normipilvet rynnivät suoraan päälle. Perkasin taivasta vielä puoli tuntia eri suuntiin koillista lukuunottamatta, mutta mitään muuta ei löytynyt. Rakenteen ja polatestin perusteella...

Kuvia: 7 kpl

Ruskosäteet

15.6.2018 klo 22.51 - 23.15 - Helsinki (IV)
Pentti Arpalahti

Komea viuhka koristi Vallilan taivasta. Värit vielä syvenivät lisää Hämeenlinnantien sillalla päästyä. Panoraamatyökalu vähän käyristeli säteitä.

Kuvia: 5 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Selvästi näkyviä yöpilviä

13.6.2018 klo 00.45 - 02.25 - Helsinki (III)
Pentti Arpalahti

Häly- Edit: Kapeasta näkymästä ikkunasta vilkaistessa näkyi jo lupaavaa hehkua ja ulko-ovella kävi mielessä, että 18 milliä kropissa on tälle näytökselle ihan liian pitkä lasi, mutta ainahan voi ottaa panoraamoja. Pilvet ulottuivat luoteesta koilliseen ja ne siirtyivät vähitellen itään myös ulottuen sinne asti. Luoteen ja pohjoisen välille ilmestyi kaunis teräväreunainen vyö, joka näytti ensin jättövanalta. Pohjoisen suunnalla matalalta nousi näytöksen edetessä lisää tavaraa. 

Kuvia: 8 kpl • Kommentteja: 5 kpl

Himmeitä yöpilviä

9.6.2018 klo 01.30 - 01.50 - Helsinki (II)
Pentti Arpalahti

Mikon hälyllä piti panna ihan juoksuksi sopivalle havaintopaikalle, kun havaintoikkuna alkoi sulkeutumaan. Kuvat 2 ja 3 ovat hätäkuvia käsivaralta, loput jalustalta. Kakkoskuva länteen päin on epävarma. Neloskuva ulottuu lännestä luoteeseen. Luoteen ryhmässä muusta joukosta erikseen erottuva ohut pitkä vyö ilmoitti, että yökkösiä ollaan, hauska tavata pitkästä aikaa. 

Kuvia: 5 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Negatiivinen yöpilvihavainto

6.6.2018 klo 00.48 - 01.29 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Vähän nihkeältä näyttää tässä vaiheessa. AIMin kuvissa pohjoiskalotti on kuitenkin laajojen yöpilvialueiden peitossa. 2017 yökkösiä oli vasta kesäkuun lopussa, mutta toisaalta vuonna 2016 oli monta ihan käypää esitystä. Havaintoikkunan kapeuden ja valoisuuden ansiosta maastossa alle tunti riittää ja jalustankin voi jättää kotiin.

Kuvia: 4 kpl

Negatiivinen yöpilvihavainto

5.6.2018 klo 00.41 - 01.14 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Taivas on aivan kirkas. On helppo ymmärtää se keskiaikainen kosmologinen tulkinta, jossa litteän maan yläpuolella on kuin suuren planetaarion kupoli. Puolipallon pinta on huolellisesti viimeistelty. Mitään saumoja ja epätasaisuuksia ei pysty erottamaan. Pohjoisreunan alle kiepsahtaneen Auringon valo hohtaa zeniittiin ulottuvana valööriliukuna. Muutamista kupolin rei'istä tihkuu kirkasta valoa. Isompien reikien valo on tasaista ja pienten reikien valo tuikkii ikään kuin valopisaroiden olisi vaikeampi livahtaa ahtaasta aukosta. Ai niin, se havainto: ei mitään - ei yhtään mitään.  

Kuvia: 3 kpl • Kommentteja: 3 kpl

Hyvin heikkoja yöpilviä

3.6.2018 klo 01.00 - 01.30 - Helsinki (I)
Pentti Arpalahti

Joku outo aavistus oli, että nyt voisi tärpätä. Aloitin kuvaamisen 0:44, mutta kuvista ei editoimallakaan saanut varmaa havaintoa irti. Metsäläntien sillalla luoteessa alkoi yhdeltä erottumaan jotain ja kameran takanäyttö innosti jatkamaan kuvaamista. Näytös ulottui lännestä luoteeseen. Pohjoistaivas oli niin kirkas, että siellä ei pystynyt erottamaan mitään, vaikka jotain olisi ollutkin. Kuvien editointi oli aika hankalaa olemattoman kontrastin takia. Mikolle lämpimät onnittelut ekasta bongauksesta. Edit. Usmasin lisäksi vielä yhden kuvan, jossa yksityiskohdat erottuivat parhaiten.

Kuvia: 6 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Maan varjo

29.5.2018 klo 22.24 - Laivareitti Tukholma-Maarianhamina (III)
Pentti Arpalahti

Laivan kannella odotin Maan varjosta nousevaa täysikuuta, kun Aurinko jo valmistautui laskemaan. Oli hauska katsella peräkkäin kahta samankokoista taivaankappaletta vastakkaisilla puolilla taivasta. Kuvat vain piti ottaa aivan eri säädöillä. Lähellä horisonttia Kuu oli vain himmeä kiekko. Kuun meret erottuivat paremmin vasta Kuun noustua ylemmäksi.

Kuvia: 5 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Negatiivinen yöpilvihavainto

27.5.2018 klo 23.58 - 00.27 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Ei yöpilviä.

Kuvia: 2 kpl

Negatiivinen yöpilvihavainto

27.5.2018 klo 00.15 - 00.53 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Ei yöpilviä.

Kuvia: 2 kpl

Kuun kehä

25.5.2018 klo 23.00 - 23.15 - Helsinki (III)
Pentti Arpalahti

Kuun kehä oli nätti sinistä taivasta vasten.

Kuvia: 4 kpl • Kommentteja: 1 kpl

Yksi halomuoto

25.5.2018 klo 23.00 - Helsinki (I)
Pentti Arpalahti

Pilarista puuttui muutama pala välistä.

Kuvia: 2 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Negatiivinen yöpilvihavainto

23.5.2018 klo 23.51 - 00.31 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Ei yöpilviä.

Kuvia: 2 kpl

Yksi halomuoto

22.5.2018 klo 16.04 - 16.07 - Helsinki (I)
Pentti Arpalahti

22. päivä 22r.

Kuvia: 2 kpl

Negatiivinen yöpilvihavainto

21.5.2018 klo 23.35 - 00.42 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Ei yöpilviä.

Kuvia: 3 kpl

Negatiivinen yöpilvihavainto

19.5.2018 klo 23.44 - 00.52 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Ei yöpilviä.

Kuvia: 3 kpl

Negatiivinen yöpilvihavainto

18.5.2018 klo 23.23 - 00.59 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Ei yöpilviä.

Kuvia: 3 kpl

Etsitty havainnot aikavälillä 1.1.2000 klo 00.00 - 23.6.2018 klo 11.28.