Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Jonossa 7 havaintoa ja 0 kommenttia.

Ne havainnot, joissa on sekä kuva että havaintokertomus.

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.40 - 03.00 - Kemiönsaari (V)
Mikko Peussa, Ursa (Länsi-Suomi)

Oli kyllä sen luokan näytelmä, että varsinkin ennen kolmea yöllä herätti oikein kunnolla huomiota, joten siitä myös tuo luokitus. Yöpilviä oli lännestä koiliseen. Pohjoisen ja koilisen suunnilla kirkkaimmat. Viimeinen kuva on gif-animaatio ajalta klo 01:00 - 01:30 ja siinä on 63 kuvaa. Animaation lopussa, oikeassa reunassa näkee miten pilvilautat kulkee ristiin, eli ovat varmaan hieman eri korkeuksilla tai eri etäisyydellä havaitsijan suhteen? Hieno tyyni yö ja hienoja kokemuksia jälleen kerran.

Kuvia: 8 kpl • Kommentteja: 4 kpl

Kirkkaita yöpilviä

25.7.2018 klo 23.57 - 02.40 - Helsinki (IV)
Pentti Arpalahti

Esitys oli hyvässä vauhdissa jo puoliltaöin. Maastokuvauksia tein alle tunnin 0.51 asti. Näytös oli luoteen ja pohjoisen välillä ja pysytteli suunnilleen paikallaan. Kun katsoin kuvia editoidessa vielä puoli kolmen jälkeen ikkunan kapeasta näkymästä pohjoiseen, niin näytös vain jatkui. Taivaalla oli pitkiä leveitä vöitä. Korkeimpien näyttävyysluokkien käyttö oli jo harkinnassa. Kahdelle peräkkäiselle negayölle tuli reilu hyvitys.

Kuvia: 7 kpl • Kommentteja: 3 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.43 - 02.00 - Laitila (V)
Pirjo Koski, Tampereen Ursa

Noniin!! Oli aika meininkiä, parhaat yökköset ikinä omalle kohdalle :=) Olin juuri palautunut Lepäisiltä, Uudestakaupungista. Kävin katsomassa perjantaita ajatellen kuu kuvaus paikkaa. Lepäisillä juutuin kuvausten jälkeen istumaan ja ihmettelemään suomen luonnon kauneutta. Ja oli kivaa istuksia, kun amppareita ei tunkenut korviin ja suuhun kuten mantereella. Tuolloin ei näkynyt vielä mitään normi pilviä lukuunottamatta. Kotiin ajeltuani totesin, että normi pilven pahukset alkavat peittää taivasta. Kello oli tuolloin n.24. Hetkessä pohjoinen sekä länsi menivät tukkoon. Ilma seisoi, ei edes tuul...

Kuvia: 8 kpl • Kommentteja: 3 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.30 - Kontiolahti (IV)
Satu Juvonen

Kirkkaita valaisevia yöpilviä lähes taivaan täydeltä. Loppuyöstä kirkkaimmat vyöt keskittyivät koilliseen. 

Kuvia: 6 kpl • Kommentteja: 3 kpl

Yöpilviä pilviraosta

26.7.2018 klo 00.15 - 01.20 - Ulvila (I)
Juha Ojanperä, Porin Karhunvartijat

Valaisevia - ja pimentäviä yöpilviä Ulvilan taivaalla. Taivaalla sitkeästi paikallaan jököttänyt Sc -lautta blokkasi näkymän taivaalle melko tehokkaasti. Onneksi pilvessä oli kuitenkin aukkoja, ja näistä aukoista oli näkymä varsinkin pohjoiseen ja etelään. Idässäkin oli pientä aukkoa. Pohjoisen ja idän aukosta näkyi yöpilviä. Muotoina lähinnä vöitä, idän yöpilvien muodoista ei varmuutta. Kirkkaita yöpilviä, vari vaaleansininen-valkoinen. Samaan aikaan hyvin matalalla pohjoishorisontissa näkyi myös komea alasinpilven siluetti. Kuva 1. pohjoinen klo 00.45 28 mm, f/2.8, 1/8s

Kommentteja: 3 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

25.7.2018 klo 23.44 - 02.10 - Hamina (V)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Kävin jo katsomassa 23.15 näkyisikö yöpilviä ja hiljaista oli, ajattelin että tulee taas negayö. Kuitenkin hieman ennen 23.45 kävin uudestaan ja bongasin luoteesta himmeät yöpilvivyöt. Hieman puolen yön jälkeen tuntui että alkavat kirkastua, joten lähdin kuvauspaikoille. Olin aiemmin päivällä kartoittanut huomisen kuunpimennyksen kuvauskohteita ja samalla myös miettinyt yöpilviä sillä silmällä. Ensimmäinen stoppi oli Haminan raatihuone (kuva 2), josta mielestäni sain mitä olin hakemassakin. Täällä on muuten yllättävän hankala löytää paikkaa, missä olisi etualalla vettä ja suhteellisen esteetön...

Kuvia: 5 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.30 - 02.30 - Pieksämäki (IV)
Rauno Pakarinen

Huomasin pilvet webbi-kamerasta (Hankasalmen observatorion kokotaivaskuva) noin klo 0:15. Ovat varmaan näkyneet heti nauttisen hämärän alettua; olivat sen verran kirkkaat! Omat kuvani otin Pieksämäellä; Hiekanpään uimarannalla enimmäkseen ja loput palatessani kotiin paikallisen City-Marketin pihalta. Pilvet olivat hyvinkin kirkkaita ja olisi ehkä voinut luokitella jopa "huomiota herättäviksi", mutta pistin varovaisena miehenä sitä alempaan kategoriaan. Kaikkein kirkkaimmat osat näkyivät pohjoistaivaalla ja itätaivaalla. Todella selvästi erottuvia vöitä ja laineita! Ilmiö sitten hävisi näkyvist...

Kuvia: 4 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.05 - 02.20 - Pori (IV)
Mikko Lönnberg

Olipas viime yönä niin komeat yöpilvet,että piti oikeen pyyhkästä hämähäkin seitit kamerasta ja lähteä pitkästä aikaa kuvaamaan. Mukavan lämmin yö oli katsella tätä upeaa näytöstä,mutta noita pieniä kavereita olis kyllä saanu olla pikkasen vähemmän..

Kuvia: 8 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.00 - 02.30 - Akaa (IV)
Markku Ruonala

Tämä oli ehdottomasti tähän mennessä kesän paras kattaus. Oli laajuutta, kirkkautta ja hienoja muotoja. Näytelmän tyyppiä mitein, päädyin lopulta kirkkaisiin, jonkin verran jäi puuttumaan huomitoa herättävistä. Keskipilvet häiritsivät hiukan havaintoa, lopun hoiti havaitsijan silmään tullut väsy, ei vaan jaksa valvoa kahta yötä läpi.

Kuvia: 2 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.30 - Kangasala (IV)
Jari Luomanen, Ursa (Länsi-Suomi)

Kauniit yökköset syttyivät hämärätaivaalle kun olin palailemassa veneeltä kotiin. Poikkesin kuvaamassa ja ihastelemassa kesäyön tunnelmaa vielä matkan varrelle sattuneella rannalla. 

Kommentteja: 2 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.20 - 02.40 - Kouvola (V)
Tero Sipinen, Ursa (Etelä-Suomi)

Olipas hienot yöpilvet! Vitsailin positiivisesta yökköshavainnosta, kun yökkösiä lenteli avoimesta takaovesta sisään pitkin iltaa. Onneksi myös valaisevista yöpilvistä tuli positiivinen havainto. Hyvinkin positiivinen. Vahtiin tulleiden yöpilvihälyjen innoittamana kävin pihalla kurkkaamassa tilanteen. Ensimmäinen ajatus oli: Oho! Toinen ajatus oli: Kamera! Aluksi luokitus olisi olut ehkä kirkkaita / kirkkaita plus mutta parani myöhemmin huomiota herättäväksi. Aallot jäivät taivaalle vellomaan, kun univaje ja lähestyvä aikainen herätys ajoivat havaitsijan maate puoli kolmen jälkeen. Oheiset kuv...

Kuvia: 4 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.30 - 03.30 - Espoo
Mikko Jaakkola

Väsyneenä olin jo menossa nukkumaan, mutta en vain saanut unta (onneksi) ja ikkunasta huomasin että muutama yöpilvi oli taivaalla. Kuvauspaikalle päästyäni puolenyön jälkeen oli kyllä upeaa katseltavaa. Tummahko taivas ja kirkkaat yöpilvet loivat mahtavan kontrastin ja horisontin punertava hehkukin korosti näkymää. Näytös oli niinkin upea että vasta kolmen jälkeen viitsi mennä takaisin nukkumaan.

Kuvia: 2 kpl • Kommentteja: 2 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 01.30 - 02.50 - Urjala (V)
Ei näkyvillä

Varsib kirkas ja marmorimainen pilvialue, mahdollisesti suihkukoneiden vanoista?

Kommentteja: 1 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.30 - 02.30 - Uusikaupunki (V)
Janne Kari, Porin Karhunvartijat

Erittäin kirkkaat ja koko yön hämärän ajan näkyneet valaisevat yöpilvet. Lakkasin kuvaamasta n. 02:30 kun koilisesta rullasi pilvimössöä päälle. EDIT: kuvausta "häiritsi" saukko, joka puljasi puolisen tuntia ihan vieressä ja rikkoi tyyntä vedenpintaa. Vaikea oli kyllä pitää pokkaa kun se röhki. Huonolaatuinen kohiseva video täällä: https://youtu.be/Cn2kIQLis9U

Kuvia: 5 kpl • Kommentteja: 1 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.00 - 01.15 - Ilmajoki (IV)
Mauri Korpi, Lakeuden Ursa

Puolen yön aikoihin alkoi näkyä merkkejä valaisevista yöpilvistä.  Yön hämärtyessä näytös parani ja laajuus paljastui; yöpilviä lähes koko taivaalla!  Jonkin verran myös tavallista pilveä taivaalla, sekä lentokoneen jättövanaa.  Lännestä koilliseen sektorilla yöpilvet alkoivat horisontista asti, idässä horisontti oli pilvistä vapaa n. 20 asteen korkeudelle asti ja etelä tietysti maan varjossa. Ekakuva pohjoiseen, toinen koilliseen ja kolmas etelään, missä ns. kesäkolmio näkyvissä.

Kuvia: 3 kpl • Kommentteja: 1 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 01.00 - 03.30 - Vaasa (IV)
Tommi Järvilehto, Vaasan Andromeda

Vihdoin suht pimeätä ja aikamoinen vyppinäytelmä. Isoimmat mitä olen nähnyt. Ulottuivat reilusti yli puolen taivaan etelään. Sopivasti pilviä auringon horisontissa pimentämässä taivasta. 40min gif animaatio idän suuntaan.  

Kuvia: 2 kpl • Kommentteja: 1 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.00 - 01.30 - Turku (V)
Jari Rajala

Kaivelin koneella detailja vuoden komeimmista valaisevista yöpilvistä. Detaileja, niitä noissa usein riittää huikeasti. Timelapse videona pilvet usein vyöryvät kauniisti. Linkki 10.7 otettuun videooni > https://www.youtube.com/watch?v=96mdXzju6zk

Kommentteja: 1 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 01.52 - 03.22 - Mikkeli (IV)
Juhani Mänttäri, Ursa (Helsinki)

Aloitin tarkkailun mökin laiturilla klo 1.52, jolloin yöpilviä oli jo komeasti. Jatkoin havainnointia niin kauan kuin pilviä näkyi.

Kuvia: 8 kpl • Kommentteja: 1 kpl

Kirkkaita yöpilviä

25.7.2018 klo 23.52 - 01.25 - Turku (IV)
Georg Kieninger

Häly! Selvästi näkyviä yöpilviä pohjoisessa ja zeniitissä asti. Raportti ja kuvat myöhemmin. Lisäys 26.7.2018: oli harvinaisen komea ja pitkäkestoinen näytelmä. Itse lopetin kuvauskierroksen klo 01:30 aikoihin (to onkin työpäivä...) mutta muiden raporttien mukaan yöpilvet näkyivät vielä n. tunnin verran. Yöpilvet pysyivät koko ajan paikalla eli pohjoisessa ja haarautuivat jonkin verran myös luoteeseen.

Kuvia: 7 kpl

Selvästi näkyviä yöpilviä

26.7.2018 klo 01.00 - Turku (III)
Leimu Laine, Turun Ursa

Pitkänomaisia harsomaisia yöpilviä. Selkeää taivasta vasten näkyi hyvin. 

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.51 - Äänekoski (IV)
Miko Parantainen

Ensimmäistä kertaa kokeilin kuvata yöpilviä. Koillis- ja pohjoistaivaalla yöpilvet on kuvattu.

Kuvia: 2 kpl

Selvästi näkyviä yöpilviä

26.7.2018 klo 01.00 - 02.50 - Sysmä (III)
Arja-Sisko Airila, Ursa (Etelä-Suomi)

Valaisevia yöpilviä pohjois-ja luodetaivaalla. Koillinen oli pilvessä, joten sitä osaa ei nähnyt. Lisääntyvä pilvisyys alkoi muutenkin peittää taivasta. Kuvat suunta pohjoinen ja luode 1. 01:07, 2. 01:11. Edit. Sysmässä taivas meni pilveen, mutta pilviraosta näkyi vielä kirkas yöpilvivyö keskellä taivasta kello 02:46 kuva 3.

Kuvia: 3 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 01.54 - 01.50 - Rantasalmi (IV)
Olli-Matti Selin, Lahden Ursa

Huomasin Jete Lyytisen päivituksestä, että pilviä on. Ja ei kun kuvaamaan ja ottamaan sarjaa.. Ohessa on pari kuvaa. 

Kuvia: 2 kpl

Selvästi näkyviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.00 - 02.00 - Salo (III)
Leena Suomela

Valaisevia yöpilviä. Kuva otettu kännykkäkameralla, ei kovin hyvä laatu. 

Kuvia: 2 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 02.15 - 02.30 - Aura
Jukka Hilska, Ursa (Länsi-Suomi)

Kahden paikkeilla tuli vilkaistua ulos ja lännen puolella näkyi vähän vöitä ja harsoa joten hain kameran mukaan mukavan viileään yöilmaan, pohjois-koillisessa olikin 'hieman' kirkkaampia pilviä

Kirkkaita yöpilviä

25.7.2018 klo 23.50 - 02.30 - Kuopio (IV)
Juha Tonttila, Warkauden Kassiopeia

Varmaan ihan reilua sanoa, että oli hienoin näytös näissä merkeissä moneen vuoteen. Ainakin itselle. Kirkkaita olivat jo alkuun, mutta paras osa tuli vasta joskus klo 01 jälkeen. Parhaimmillaan taivas oli kyllä käsittämättömän näköinen sekoitus sähkönsinistä ja ilta/aamuruskoa. E: tarkistettu alkamisajankohtaa ja laiteltu lisää kuvia.

Kuvia: 4 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 01.54 - Porvoo (IV)
Ei näkyvillä

Helsingistä Porvooseen ajaessa kiinnitti terävät ja kirkkaat pilvet huomiomme. 

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.10 - 01.30 - Mäntyharju (V)
Jukka Kytömäki

Nää tuli suoraan pohjoisesta. Olin hieman tokkurassa. Nyt heilui kamera risukossa. Mut kuvii tuli sopivasti. Ei tätä jaksa aamuun asti.

Kuvia: 5 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.16 - Turku (IV)
Paula Mattila

Oltuani viikon pohjoisessa ihmettelin miten taivas täällä pimeneekin niin aikaisin. Oman kodin ikkunoista pohjoinen taivas jää kokonaan peittoon mutta viereisen koulun ikkunoista heijastui outoa valoa ja pitihän lähteä katsomaan toiselle puolelle,kirkkaat yöpilvet levittäytyi laajalle,on tainnut muutamana kesänä jäädä nämä kokonaan väliin mutta nyt näkyi sitäkin hienommin. Näytös kesti varmaan pidempäänkin mutta päivän pitkä matka oli uuvuttanut ja uni maistui.

Kuvia: 2 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.00 - 02.30 - Tampere (IV)
Tapio Lahtinen, Tampereen Ursa

Kesän ylivoimaisesti kirkkain näytös. Timelapsevideo.

Selvästi näkyviä yöpilviä

26.7.2018 klo 01.30 - Jyväskylä (III)
Markku Nykky

Heinäkuun lähestyessä loppuaan on ollut tapana, jos yöllä käy hereillä, käydä vilkaisemassa keittiön ikkunasta pohjoiselle taivaalle yöpilvien toivossa. Viime yönä ne olivatkin minua odottamassa, joten unihiekat karisivat silmistä nopeasti ja kohta olinkin yökasteisella nurmikolla jalustan ja kameran kanssa.

Selvästi näkyviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.20 - 01.00 - Ilmajoki (III)
Marko Myllyniemi, Lakeuden Ursa

Vielä puoliltaöin taivaalla ei näkynyt mitään ja olin aikeissa jättää negan, mutta parikymmentä minuuttia myöhemmin tehty "jälkitarkistus" tuottikin jo tulosta, sillä taivaalla näkyi melko laajalla alueella valaisevaa yöpilvisyyttä (kuin myös normaalia pilvisyyttä). Alkuvaiheen kuvissa näkyy myös ylilentävän lentokoneen jättövana.

Kuvia: 8 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 01.00 - Puumala (V)
Ari Rotonen

Ensimmäiset tänä kesänä näkemäni valaisevat yöpilvet, ja olikin vaikuttava näky. En muista nähneeni näin selviä ja laajoja valaisevia yöpilviä aiemmin. Kuvat on räpsäisty kännykällä. Pilvet eivät mahtuneet yksittäiseen kuvaan, joten piti ottaa kolme. Panoraamakuvaakin yritin, mutta se alivalottui. 

Kuvia: 3 kpl

Selvästi näkyviä yöpilviä

25.7.2018 klo 23.30 - 01.00 - Mäntyharju (III)
Markku Siljama, Ursa (Etelä-Suomi)

Tähän mennessä kesän paras näytelmä. Ajoittain kirkas vyönäytelmä pohjoisesta kohti länttä,luoteessa 30 asteen korkeudella. Toinen huomiota herättävä osa oli matalalla koillisessa josta nousi teräviä kirkkaita vöitä. Pilvien liikesuunta länsilounaaseen. 23.45 ensimmäiset yöpilvet näkyivät vaalealla taivaalla korkealla pohjoisesa 00.00 koko pohjoinen taivas yöpilviä,korkeus 8-45 astetta,vyönäytös luoteen suunnalla,koillisesta horisontista nousee vöitä,kirkastuu 00.15 yöpilvet luode-koill suunnalla 4-30 asteen korkeudessa vöitä,laineita,pyörrettä 00.30 luode-koill suunnalla 4-30 asteen korkeudes...

Kuvia: 8 kpl

Kirkkaita yöpilviä

25.7.2018 klo 23.30 - 03.30 - Porvoo, Sondby (IV)
Jorma Koski, Ursa (Helsinki)

Kesän paras yöpilvivinäytelmä kesti neljä tuntia pohjoistaivaalla. lisää: https://www.ursa.fi/~koski/solarsys/nlc2018072526/index.html

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 01.47 - 03.03 - Lahti (V)
Kirsi Volanen

Pilvet  alkoivat  hiukan hajaantua  ja  mitä sieltä takaa jälleen paljastui,   tosi  upeita   yöpilvi   vöitä,  seurailin tilannetta hetken ja kun  näytti siltä,  että  taivas  selkenee  ruuvailin   kameran jalustaan  ja  tallustin  avarammalle  paikalle.    Pitkät vyöt lmeni koillisen suunnalla   ja   laineitakin  oli  vöiden  välissä.  Nämä näyttävät  vaan  paranevan   yö  yöltä.    Reilun tunnin verran havainnoin   ja  sen  jälkeen  alkoivatkin  jo  haalenemaan.

Kuvia: 3 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.12 - 01.30 - Aura
Kari Saari

Tuli onneksi vilkaistua ulos kotosalla ja sitten tulikin kiire pellonreunaan kameran kanssa ihailemaan tätä mahtavaa näytöstä. Laajenivat ja kirkastuivat todella upeasti. Näytöstä jatkui vielä senkin jälkeen kun poistuin kotiin 1.30 jälkeen.

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.00 - 00.15 - Hamina (V)
Bea Snellman

Yöuinnilla havaitsin yhden himmeän mutta kirkastuvan pilarin taivaalla. Kun lähdin hakemaan kameraa ajatellen tarkistaa, olisivatko peräti reposia, pystysuoria pilareita oli ilmestynyt useampi tasaisin välimatkoin. Kameran perusteella nyt yöpilviksi laittaisin, mutta olivat aivan eri suuntaisia kuin muut taivaalla olleet vaaleat ja valaisevat yöpilvet. Enpä ole koskaan moisia nähnyt, kuin monta yhtäaikaista salamaa olisi viipynyt taivaalla minuuttitolkulla. 

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 01.00 - 02.30 - Seinäjoki (IV)
Anssi Kaunismäki

Seinäjoen korkeudella pohjoistaivas on vielä keskellä yötä melko valoisa. Puolen yön jälkeen taivaalla alkoi näkyä valkoisia juovia, joten ajattelin, että valaisevia yöpilviä saattaisi näkyä pimeimpään aikaan. Pakkasin kamat autoon ja lähdin sivummalle. Yhden aikaan yöllä näkyi pilvet jo aika selvästi. Taivaan vielä tummuessa näkyivät selkeämmin. Pellolta noussut sumu kruunasi komeuden. 

Kuvia: 3 kpl

Selvästi näkyviä yöpilviä

26.7.2018 klo 01.10 - 01.11 - Lapua (III)
Antti Rinne, Ursa (Länsi-Suomi)

Kävin yöllä juomassa ja kurkkasin pohjoiseen avautuvasta keittiön klasista pihalle. Kappas vaan kun oli komiat yöpilvijuovat taivaalla. Laiskotti, niin en viittiny pihalle asti mennä vaan otin vaan kännykällä ikkunasta kuvan,

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.16 - Kirkkonummi (IV)
Katri Kuparinen

Luin, että valaisevia yöpilviä olisi nyt nähtävillä, joten kun mieheni kanssa menimme koiramme kanssa ulos puolen yön jälkeen, niin ajattelin, että pitääpä katsoa kuinka näyttäviä ovat jos ottaisi kuvia. Ja olihan ne todella kirkkaita tällä kertaa ja aika laajalla alueella. Joka kerta eivät ole olleet näin kirkkaita kun olen kuvannut. Tässä kuussa tein näistä ensimmäisen havaintoni ja nyt tämä kerta taisi olla jo ainakin kuudes kun niitä näen. Aina yhtä hienoja katsella.

Kuvia: 2 kpl

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 01.00 - 02.30 - Siilinjärvi (IV)
Ei näkyvillä

Irkissä huutelivat että yökkösiä taivaalla ja niitähän oli. Seurasin rantujen elämöintiä taivaalla sitten rannassa reilun tunnin ajan. Välkkyvää timelapsea, pyöriteltävää pallopanoraamaa ja muuta härdelliä: https://pallopanoraama.blogspot.com/2018/07/valaisevat-yopilvet-peltomaisemassa.html

Kuvia: 3 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.50 - Parikkala (V)
Taneli Poutvaara

ISS:n ja Kuun kuvaamisen jälkeen huomioni kiinnittyi tuntia myöhemmin yöpilviin, joissa oli visuaalisesti kiinnostava aaltoileva rankomainen yleisilme.

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.22 - Simpele (V)
Tapio Pekkinen

Huomiota herättäviä yöpilviä ! 170 asteen näkökenttä.

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 01.00 - 01.30 - Koski Tl (V)
Mika Helin

Paluumatkalla öiseltä maastopalokeikalta pysähdyin nappaamaan kuvan pilvistä

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 00.30 - 00.45 - Järvenpää (IV)
Toni Veikkolainen, Keski-Uudenmaan Altair

Yöpilvihavaintoa pukkasi taas lisää. Hypeä riitti, mutta eivät nämä nyt mitkään poikkeuksellisen hienot olleet vaikka perushienot kuitenkin. Tavalliset pilvetkin haittasivat näkyvyyttä jonkin verran. Maan varjo rajoitti ilmiön korkeutta huomattavasti jo vajaa tunti ennen yö pimeintä hetkeä. Kaikkia yöpilville tyypillisiä muotoja näkyi.

Kuvia: 2 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 02.00 - 03.30 - Helsinki (V)
Vilhelmina Iho

Kävellessäni ikkunan ääreen huomasin pohjoistaivasta peittävät mahtavat valaisevat yöpilvet.  Valitettavasti järjestelmäkamera teki tenän, joten täytyy tyytyä kännykkäkameralla räpsittyihin kuviin. Pilvien kirkkaus ei näissä juuri erotu, mutta rakenne on hahmotettavissa. Pilvet peittivät taivasta laajemmin kuin kuvat antavat ymmärtää, näissä näkyvät vain kirkkaimmat osat. Himmeämpi kuva on otettu ensimmäisenä, ja siinä voi paremmin erottaa tuota aaltokuviota. Hieno ja näyttävä ilmiö! :)

Kuvia: 5 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 02.30 - 03.00 - Helsinki (V)
Aleksi Hämäläinen

Todella upeat ja kirkkaat yöpilvet Malmin lentoaseman kera

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 01.00 - Ristiina (V)
Timo Pasonen

Saimaan rannalla kuvasin laiturilta nämä hienot yöpilvet.

Kirkkaita yöpilviä

26.7.2018 klo 02.00 - 03.00 - Lappeenranta (IV)
Terhi Törmälä

Huomasin Facebookin Luonnonilmiöistä yökköshälyn ja kipitin parvekkeelle katsomaan ja siellähän niitä jo oli. Todella kirkkaat, jopa niin kirkkaat että sain kuvia kännykällä. Pohjoisen ja luoteen taivaalla. Kuvattu Samsung A8:lla.

Kuvia: 2 kpl

Huomiota herättäviä yöpilviä

26.7.2018 klo 00.00 - 02.50 - Viitasaari (V)
Saara Tuohimetsä

Tyhjien öiden jälkeen olikin enemmän katseltavaa kuin yöperhosten ja lepakon seuraaminen. Havainto alkoi Viitasaarelta, josta lähtiessä pysähdyttiin nappaamaan kuva Hännilänsalmen sillanpielestä käsivaralta. Harmillisesti vajaan sadan kilsan ajomatka nelostietä oli etelään, jolloin joutui roikkumaan sivuikkunassa ja roiskimaan kuvia taaksepäin. Mutta olipa hauska, kun oli niin lämmin huju ikkunasta (verrattuna talven halokuvauksiin). Yöpilvet olivat kuitenkin perillä Laukaassa vielä näkyvissä ja vielä parempina. Tosi kaunis taivas ja melkoisen pitkiä vöitä.

Kuvia: 5 kpl

Kirkkaita yöpilviä

25.7.2018 klo 23.38 - 02.05 - Helsinki, Viikinranta (IV)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Näyttävä, joskin välillä pilvien häiritsemä yöpilvinäytelmä. Ensi havainto jo niinkin aikaisin kuin 23.38, jolloin Aurinko toki jo -7 asteessa.  Pitkät terävät vyöt näkyivät jo selvästi koillisesta pohjoiseen.  Pikakuva kännykällä. Puolen yön aikaa näytelmä erottui jo selvästi.  Näytelmä oli laajimmillaan.  Melko terävärajaisesti koillisesta zeniitin yli (110°) lounaaseen ulottui yöpilviä.  Zeniitin tienoilla toki yöpilvet näkyivät himmeinä. Noin klo 1 asti näytelmää hallitsivat melko kirkkaat terävät IIb-vyöt sekä koillisessa matalalla muutama pyörremuoto. Klo 1 tienoilla yöpilvialueelle pusk...

Kuvia: 8 kpl

Etsitty havainnot aikavälillä 0.0. klo 00.00 - 17.07.2019 klo 20.14.