Contact information

Taivaanvahti,
Ursa Astronomical Association
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Ursa Astronomical Association

3 observations and 4 comments in queue.

Only observations that have a description and at least one image attached.

Kiikarikomeetta

25.7.2020 klo 00.30 - 02.00 - Järvenpää (II)
Eemil Pietilä, Ursa (Etelä-Suomi)

Kävin näin pilvisinä päivinä läpi vanhaa kuvamateriaalia komeetta NEOWISEstä. Viime kesänä aloittaessani tähtikuvaamisen en vielä ollut kovin taitava kuvanmuokkaaja, mutta nyt melkein vuotta myöhemmin päädyin muokkaamaan kuvia uudelleen. Ja kas kummaa laadukkaammilla sovelluksilla ja paremmilla taidoilla sain esille myös pätkän komeetan pyrstöä. Laitoin tähän siis päällekänin 30 kpl 20 sekunnin valotuksella olevaa kuvaa. Ja muokkasin mm. valkotasapainoa, valotusta ja kontrastia Adoben Camera RAW:n avulla. Lopuksi paransin värejä vielä Lightroomissa.

Kiikarikomeetta NEOWISE

22.7.2020 klo 01.10 - 01.15 - Helsinki, Viikinranta (III)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Yhdeksäs NEOWISE-havainto. Nyt oli jäänyt ensi kertaa pari yötä pilvien takia väliin. Olosuhteet olivat kelvolliset, ja taivaskin alkaa vähitellen tummentua.  18./19.7.-yöstä komeetta on himmentynyt reilut puoli magnitudia.  Hyvistä olosuhteista huolimatta pyrstöä erottui enää puolisen astetta. Klo 1.15C/2020 F3 (NEOWISE)mag: 3,9: (ref. Ioota UMa), menetelmä: Morriskoma: 3'koman tiivistymisaste: DC = 7 (0-9, 9 on tähtimäinen)pyrstö: 30' PA 30°

Kiikarikomeetta NEOWISE

19.7.2020 klo 01.15 - 01.25 - Helsinki, Viikinranta (III)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Kahdeksas NEOWISE-havainto putkeen.  Komeetta on liikkunut jo Ison karhun "etukäpälien", Talithan (Ioota) ja Alkaprahin (Kappa), viereen. Jonkun verran oli utupilveä, josta hiukan epävarma kirkkausarvio.  Komeetta on nyt selvästi himmentynyt, koma aavistuksen diffuusimpi (DC= 7).  Pyrstöä erottui vajaan asteen verran olosuhteista johtuen. klo 1.20C/2020 F3 (NEOWISE)mag: 3,2: (ref. Ioota Aur, Kappa Aur), menetelmä: Morriskoma: 3'koman tiivistymisaste: DC = 7 (0-9, 9 on tähtimäinen)pyrstö: 50' PA 15°

Kiikarikomeetta NEOWISE

18.7.2020 klo 01.00 - 01.30 - Helsinki, Viikinranta (III)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Vaihteeksi yöpilviä komeettahavainnon haittana. Komeetan kirkkaus on hiukan laskenut. Nyt vertailutähtenä enää Ioota UMa. Olosuhteiden vuoksi pyrstöä näkyi vain 45'. Ohessa tietokoneavusteinen piirros. Klo 1.10C/2020 F3 (NEOWISE)mag: 2,8: (ref. Iota UMa), menetelmä: Morriskoma: 3':koman tiivistymisaste: DC = 8 (0-9, 9 on tähtimäinen)pyrstö: 45' PA 5°

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

17.7.2020 klo 01.10 - 01.20 - Helsinki, Viikinranta-Pornaistenniemi (III)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Kuudes NEOWISE-havainto putkeen. Olosuhteet olivat tällä kertaa kelvolliset, kun yöpilvet eivät olleet komeetan alueella. Komeetta oli ehkä vielä nähtävissä paljain silminkin, vaikka sen kirkkaus näyttäisi hiipuneen muutamia kymmenyksiä.  Jouduin ottamaan referensseihin Ajomiehen Beetan ja Epsilonin ohella jo Ison karhun Iootan. Komeetta oli nimittäin siirtynyt sen verran jo länteen Ajomiehestä. Olosuhteiden ansiosta kiikarilla näkyi pyrstöä peräti 1,5 astetta.  Koma on edelleen tiivis (DC =8). Ohessa taas tietokoneavusteisesti tehty piirros. C/2020 F3 (NEOWISE)mag: 2,7 (ref. Beta Aur, Epsilon...

Kiikarikomeetta NEOWISE

16.7.2020 klo 01.05 - 01.10 - Helsinki, Viikinranta (III)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Viides NEOWISE-havainto oli vaihteeksi pahasti yöpilvien häiritsemä.  Vaikka normaalit pilvet haittasivatkin yöpilvihavaintoja, ei juuri komeetan kohdalla ollut kuin ohutta yläpilveä. Olosuhteiden vuoksi en pystynyt käyttämään epätarkennusmenetelmää, vaan oli tyytyminen suoraan vertailuun Menkalinaniin ja Epsilon Aurigaeen.  Kirkkaus näyttää vielä puhutelleen suunnilleen samassa.  Pyrstön näkyminen rajoittui puoleen asteeseen.  Paljain silmin näkemisestä ei ollut toivoakaan. Ohessa tietokoneella tehty piirroshavainto. C/2020 F3 (NEOWISE)mag: 2,4: (ref. Beta Aur, Epsilon Aur), menetelmä: direct...

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

15.7.2020 klo 01.00 - 01.45 - Helsinki, Viikinranta (III)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Tällä kertaa selkeä yö ilman yöpilviä. Komeetta näkyi kiikarilla hyvin ja erottui myös paljain silmin, kun tarkasti katsoi. Selkeä, vaikkakin hämärä taivas, paransi kohteen näkymistä. Pyrstöä erottui asteen verran.  Pyrstö alkaa olla melkein pystyssä kohti taivaannapaa. Ohessa tietokoneella tehty piirros sekä yksi 700 mm:n objektiivilla otetusta kuvasta cropattu pala. C/2020 F3 (NEOWISE)mag: 2,5 (ref. Beta Aur, Epsilon Aur), menetelmä: Bobrovnikovkoma: 3'koman tiivistymisaste: DC = 8 (0-9, 9 on tähtimäinen)pyrstö: 60' PA 355°

Images: 2 pcs

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

14.7.2020 klo 01.20 - 02.05 - Helsinki, Viikinranta (III)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Tänä yönä yöpilvistä oli vähemmän haittaa.  Komeetan alueella oli korkeintaan heikkoa yöpilviharsoa. Komeetta todennäköisesti erottuikin jälleen paljain silmin. Pyrstöä erottui kiikarilla jo asteen verran. Kirkkautta vertasin edelleen Menkalinaniin (Beta Aur) ja Epsilon Aurigaeen. Magnitudi on tullut taas pari kymmenystä alaspäin, mutta on silti edelleen 2,7 pienellä epävarmuudella. Ohessa tietokoneella tehty piirros sekä pari cropattua kuvaa 70 mm:n objektiivilla otetuista kuvista. Yllättäen komeetta sieltä erottuu. C/2020 F3 (NEOWISE)mag: 2,7: (ref. Beta Aur, Epsilon Aur), menetelmä: Morrisk...

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

13.7.2020 klo 01.00 - 01.50 - Helsinki, Pornaistenniemi-Viikinranta (III)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Tänä yönä komeettahavaintoa haittasivat yöpilvet, eikä komeettaa paljain silmin voinut kuvitella edes näkevänsä. Kiikarilla kohde löytyi kuitenkin melko helposti.  Pyrstöä näkyi arviolta puolisen astetta.  Kirkkaushavainnoissa piti tyytyä suoraan vertailuun. Pienellä epävarmuudella kirkkaus oli 2,5 mag eli hiukan himmeämpi kuin edellisyönä. Ohessa tietokoneella tehty kiikarihavaintopiirros. Yritin myös kuvailla kameralla ja näemmä komeetta tarttui ruutuihin. Ohessa cropattuja kuvia 70 mm:n objektiivilla kuvatuista. C/2020 F3 (NEOWISE)mag: 2,5: (ref. Beta Aur, Epsilon Aur), menetelmä: directkom...

Images: 3 pcs

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

21.7.2020 klo 01.43 - 01.58 - Kouvola (II)
Tero Sipinen, Ursa (Etelä-Suomi)

Jälleen kerran NEOWISEA metsästämässä. Monen monituista kertaa olin hahmotellut Google mapsin ja asteviivaimen avulla, että saisiko komeetan samaan potrettiin viereisen kirkon katolla olevan koristeen kanssa. Ainahan komeettaa ei edes löytynyt ja jos löytyi, niin se oli sellaisessa suunnassa tai sellaisella korkeudella, ettei yhteispotretti onnistunut. Tällä kertaa onnistuin löytämään komeetan kuviin melko läheltä koristetta. Muutaman metrin kameran siirrolla sain sen niin hyvin hollille, että saatoin pidentää polttovälin 600 milliin. Siirto piti tehdä pienissä erissä, varoen kadottamasta heik...

Comments: 2 pcs

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

19.7.2020 klo 02.06 - Kouvola (I)
Tero Sipinen, Ursa (Etelä-Suomi)

Yritin taas havaita komeettaa. Tällä kertaa ei löytynyt edes takanäytöltä, vasta tietsikan ruudulta löytyi parista ruudusta pilvenreunan takaa.

Kiikarikomeetta NEOWISE

25.7.2020 klo 20.40 - Hokkaido, Atsuta, Japani (II)
Esa Kaihlanen

Edes osittain kirkkaan taivaan viimein auetessa, päädyin yrittämään tämän komeetan havainnointia. Löytyihän se, mutta vain kameran avulla, paljain silmin en pystynyt varmaa havaintoa tekemään. Kokemusta tämänkaltaisesta valokuvauksesta minulla ei juurikaan ennestään ollut, joten pitkälti netistä etsittyjen esimerkkikuvien tietojen pohjalta lähdin kokeilemaan. Mitään edistyneempiä tekniikoita kuvia otettaessa/prosessoitaessa ei ole käytetty, ainoastaan normaaleja kuvankäsittelytoimintoja.

Images: 2 pcs • Comments: 1 pcs

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 01.16 - 01.51 - Kouvola (II)
Tero Sipinen, Ursa (Etelä-Suomi)

Jälleen kerran NEOWISEN kimpussa. Nyt oli taktiikkana kuvata heti 600-millisellä ja toivoa että osuisi ruutuun. Haravoin suuntaa, jossa suurinpiirtein ajattelin komeetan olevan ja kymmenenteen ruutuun ilmestyi yllättävänkin selkeä viuhka. kun olin löytänyt komeetan kameran takanäytölle, yritin kameran "putken kylkeä pitkin" tähystäen saada sitä kiikariin näkyviin. Silläkään taktiikalla en sitä kiikarilla tavoittanut. Jatkoin kuvailua ja välillä taas kiikaroin. Yhtäkkiä näkökenttään tupsahti komeetta varsin selvänä. Hetken se siinä heilui, kunnes laskin kiikarit ja yritin paljain silmin tihrust...

Comments: 1 pcs

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

14.7.2020 klo 00.57 - 01.13 - Kouvola (I)
Tero Sipinen, Ursa (Etelä-Suomi)

Kovasti yritin kiikareilla ja kameran takanäytöltä hakea komeetta, mutta ei löytynyt. Alapilvisyyskin oli lisääntymään päin, mutta jätin kameran kuitenkin päivystämään kohti pohjoisen muutamaa yöpilvijuovaa. Jäkeenpäin kuvia plärätessäni löysin yllättäen komeetan yöpilvikuvista, parista pilvirakosesta. Eihän tuo taaskaan kovin hienosti näy, mutta komeetan liike kuva-alalla auttanee huomaamaan sen. Tein lyhyen animaation sadasta kymmen sekunnin välein otetusta kuvasta. Heikon erottumisen lisäksi komeetta näyttää leviävän puolivälissä. Johtuu siitä, että kuvasin sisältä, wanhan 50-lukulaisen ikk...

Comments: 2 pcs

Paljain silmin kirkas pyrstötähti NEOWISE

24.7.2020 klo 00.20 - 00.40 - Göttingen, Saksa (III)
Jyri Lehtinen, Ursa (Helsinki)

40×5 s pino kometasta. Yläpilvet haittasivat näkyvyyttä ja niiden takia komeetan pyrstöä erottui paljain silmin ainoastaan 3° verran. Tästäkin huolimatta ionipyrstö erottuu vielä kuvassa huomattavan pitkänä. Pilvien takia myös komeetan kirkkaudesta oli käytännössä mahdotonta saada millään muotoa luotettavaa arviota.

Paljain silmin kirkas pyrstötähti NEOWISE

22.7.2020 klo 00.30 - 00.55 - Göttingen, Saksa (III)
Jyri Lehtinen, Ursa (Helsinki)

Tuoreempia komeettahavaintoja. Komeetta oli selkeästi himmentynyt edellisviikosta ja arvioin sen kirkkaudeksi 2,7 mag iota, theta ja psi UMa:n perusteella. Oheinen kuva on 40×5 s töhtien mukaan kohdistettu pino. Komeetan liikkeen takia pölypyrstöstä ei erota sen kuituista rakennetta, mutta huomattavan pitkän ionipyrstln klimppinen rakenne on yhä hyvin näkyvissä.

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

13.7.2020 klo 02.00 - Kouvola (I)
Tero Sipinen, Ursa (Etelä-Suomi)

Yritin yöpilvikuvailujen ohessa kameran kuvatessa itsekseen kiikaroida komeetta NEOWISE:a. Toivotonta se oli. Suuntimat olivat vain sinnepäin ja vaalea taivas ja vielä vaaleammat yöpilvet lisäsivät kohteen haastavuutta. Kiikaritkin ovat mallia "pienet mutta vaatimattomat" ja löytymättä jäi tälläkin kertaa. Lopuksi sohin vielä viisi ruutua 120 millillä oletettuun komeetan suuuntaan. Yritin haravoida otoksista takaruudulta hännällistä utuläikkää, mutta ei löytynyt silläkään konstilla. Ja nyt, kun tietokoneen ruudulla zuumailin kuvia, niin parissa ruudussa oli joku niin epäselvä töhry, että piti ...

Kiikarikomeetta NEOWISE

22.7.2020 klo 00.00 - 01.00 - Kongens Lyngby, Tanska (II)
Vesa Vähälummukka

Kuvasin komeetta Neowisea juuri Suomen-lomalta palattuamme 22.7.2020 heti puolen yön jälkeen takapihallamme Lyngbyssä Kööpenhaminan pohjoispuolella, joka normaalisti valosaasteesta johtuen ei ole mikään optimaalinen paikka taivaanilmiöiden tutkimiseen. Pasi Tuomen esimerkistä innostuneena laitan nyt kuvan tänne. Kirjoitin aiheesta pienen blokinkin http://retrofocus.com/?p=22.   

Images: 2 pcs • Comments: 1 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

19.7.2020 klo 00.50 - 01.20 - Nastola (II)
Mika Kontiainen, Ursa (Etelä-Suomi)

Muualla maailmassa kovin näyttäväksikin muodostunut komeetta Neowise ilmestyi himmeine pyrstöineen juuri ja juuri kameran ruudulle mutta hukkui paljain silmin katseltaessa pohjoistaivaan vaaleuteen. Komeetan paikantaminenkin oli vähäisten kiintopisteiden vuoksi jokseenkin haasteellista.

Kiikarikomeetta NEOWISE

26.7.2020 klo 00.40 - 02.30 - Lohja, Haikari (II)
Jari Virtanen, Ursa (Etelä-Suomi)

Aluksi taivas tuntui selkeytyvän, mutta kuvien tarkastelu paljasti, että aivan ohutta pilviharsoa oli liikkeellä. Tunnin aikana esiintyi vain muutamia hetkiä, jolloin sai riittävästi sopivia kuvia pinoa varten. Valitsin pinon ajalta 0:58 - 1:01, johon tuli lopulta 13 selkeämpää kuvaa.  Komeetta oli himmentynyt jo niin paljon, että pyrstö oli alle 1 asteen pituinen.  Nyt vasta kiinnitin huomiota koman vihertävyyteen.  Aamun valjetessa noin klo 2:30 aikoihin otin kuvan, josta selviää hyvin pohjoisen kesätaivaan haasteet komeettakuvauksessa.

Images: 4 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

26.7.2020 klo 01.30 - 02.10 - Turku (I)
Pekka Parviainen

Jokohan pääsisi eroon kesän turhauttavimmasta taistelusta - kirkas komeetta kesätaivaalla, hienoja näkymiä pimeän taivaan maissa, mutta täällä ankaraa ponnistelua ihan vain löytää se kameran kuvakenttään? Jes...komeetta on nyt nopsaan vähenevässä deklinaatiossa, sadepäiviä edessä, seuraavassa selkeässä kuukin häiritsemässä. RIP! Ekan satsin ehti kuvata selkeässä ja paikallisen puolen yön tietämissä. Ponnisteluissa 300-millisen toista satsia varten vasta 102. hakukuva osui komeettaan. Kun 135-millistä yritti ehtiä osuttaa oikeaan suuntaan, ehtivät pilvet eteen ja hyvästit piti jättää pilven rao...

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

26.7.2020 klo 01.05 - 01.49 - Paimio (II)
Mika Aarnio, Petrus Kurppa, Turun Ursa

Neowise komeetta oli vaalean sinisellä taivaalla, kuvat otettiin punaisella suodattimella, niin että 10Micronin jalusta seurasi komeettaa. Valotusaika oli yhteensä 35 minuuttia. Ydin on luokkaa 5 kaarisekunttia ja pyrstö näyttää menevän kuvasta ulos

Images: 3 pcs • Comments: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

26.7.2020 klo 01.25 - 02.04 - Espoo
Ulla Vornanen

Viime viikonloppuna Neowise metsästys hukkui hienoon yöpilvinäytökseen. Tänä viikonloppuna lauantai-illan ajatus olikin "Neowise or never". Kun taivas oli puolenyön jälkeen lähes selkeä, eikä yöpilviäkään ollut havaittavissa, niin olihan se lähdettävä liikkeelle.   Oman aikansa otti, että kiikarilla paikansi Ison karhun takajalkojen tähdet ja sieltä lopulta löytyi suttuinen komeetan pää. Kamera jalustalle ja zoomaiemaan Ison Karhun takajalkaa alaspäin, kunnes Neowise osui kohdalle. Eikä yhtään liian aikaisin, kun seläntakaa hiipi hiljalleen hajanaista pilvipeitettä peittämään taivaankappaleita...

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

26.7.2020 klo 00.39 - 00.52 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Ilmahan oli melko kirkas ja komeetta tarttui pariin ruutuun. Tausta on silti vielä turhan kirkas. Esim. Otavan Megrez ei erottunut selvästi. Lähistöllä oli vain himmeitä tähtiä ja niiden yhdistäminen tähtikarttaan ei oikein onnistunut. Kirkkaus oli jossain vitosen ja kutosen välillä. Pyrstön pituudelle en löytänyt helppoa referenssä. Ykköskuvassa erottuu kaartuvan pyrstön kirkas reuna.

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

26.7.2020 klo 01.40 - Turku, Paattinen (I)
Mikko Peussa, Ursa (Länsi-Suomi)

Tällä kertaa Neowise löytyi helpolla Otavan avulla, mutta oli kyllä erittäin himmeä. Ei enää mitään toivoa löytää sitä paljain silmin, vaikka koitin katsoa kohti, hieman sivuun, alle ja päälle. Kakkoskuva croppi ykkösestä.

Images: 2 pcs • Comments: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

22.7.2020 klo 00.30 - 02.30 - Helsinki, Vuosaari
Kari Heinonen

Neowise-päivitys piti käydä tekemässä, kun edellisestä oli taas jo lähes viikko aikaa. Yötaivas on nyt tummempi ja paljon enemmän tähtiä näkyy kuin vielä viikko sitten. Myös Neowise on kauempana auringosta jo. Aiemmin oli hyvä ottaa suuntaa Ajomiehen tähdistä mutta nyt Otavasta löytyy helpommin. Toissailtana oli kirkas taivas auringonlaskuun saakka, mutta sitten tulivat taas yöpilvet. Ihan kauniita nekin on, mutta nyt ei oltu niitä kyyttäämässä. Neowise löytyi pilviharson takaa eikä se sieltä esille tullut vaikka itsevalaisevien pilvien hehku laantui. Pilviharso säilyi silti ja Neowise möllött...

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

23.7.2020 klo 01.10 - 02.00 - Lohja, Haikari (II)
Jari Virtanen, Ursa (Etelä-Suomi)

Havaintopaikalle tullessa repaleinen pilvialue peitti melkein heti komeetan näkyvistä. Alussa ehdin ottaa hätäisesti muutamia kuvia, joista 17 parhaasta pinosin DSS:llä kolmannen kuvan. Toinen kuva on pääkuvan kroppi, jossa enemmän säätöjä peruskuvaan nähden. Utuinen pilviharso rajoitti komeetan pituuden vain noin alle 1 asteeseen.

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

18.7.2020 klo 00.30 - 01.30 - Kaarina, Ravattula (III)
Matti Tainio, Porin Karhunvartijat

Neowise havaintoja valaisevien yöpilvien lomasta. Hiukan vaatimattomampi kuin viikkoa aikaisemmin. Visuaalisesti pikkukaukoputkella hyvin samanlainen kuin yksittäiskuvassa. Pinoamalla 6 kuvaa tuli vähän enemmän pyrstöä näkyviin. 1. kuva: pinottu 6 kuvaa 200mm objektiivilla 2. kuva. kroppi saman kuvan keskeltä

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

23.7.2020 klo 01.07 - 01.18 - Helsinki (I)
Georg Kieninger

Etsivä löytää - tottahan se on! Komeetan himmeyden ja taivaan vaaleuden vuoksi en nähnyt komeettaa silmämääräisesti tai kiikarilla, mutta kyllähän kamera näki ja tallensi. Oheisissa kuvissa komeetta on merkitty nuolella. Ainakin suurentamalla kuvaa pystyy hahmottamaan myös hennon pyrstön. Sattui muutenkin sopiva hetki sillä jo n. klo 01.25 alkaen tummat pilvet alkoivat vyöryä eteen ja suht. kirkkaat yöpilvet pysyivät vielä loitompana enemmän koillisessa.

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

23.7.2020 klo 01.30 - Turku (I)
Pekka Parviainen

Pilvien raosta kuvattu ja muutaman 300-millisen pinosta rajattu kokeilu venyttää pyrstöä. Ei vaan veny ellei sitten päästäisi taustaa vähän puuroksi.

Kiikarikomeetta NEOWISE

22.7.2020 klo 01.00 - 02.20 - Lohja, Haikari (II)
Jari Virtanen, Ursa (Etelä-Suomi)

Komeetta löytyi nopeasti kameralla Otavasta alaviistoon oikealle. Vieläkään en erottanut sitä paljain silmin. Puolentoista tunnin aikana tuli vain pari kuvajaksoa, joissa komeetta oli joten kuten selvästi näkyvissä, joskin aivan ohut pilviharso ja/tai yöpilvet peittivät sitä silloinkin.   Peruskuva on normaalisäädöillä, 2. kuva on siitä noin 5,5 astetta korkea kroppi vahvemmilla säädöillä. 3. kuva on ajalta 1:43 - 1:54 noin 120 kuvan ( 2, 2.5 ja 3 s) pino DSS:stä. Tulos on kropattu ja säädetty Lightroomissa. Kuvan korkeus on noin 3.5 astetta, joten edelleenkin komeetta on vain noin 1.5 asteen ...

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

22.7.2020 klo 01.30 - 01.32 - Espoo (III)
Mika Yrjölä, Ursa (Etelä-Suomi)

Kun eilen oli sekä enimmäkseen selkeää että yöpilvetöntä, kävin pikaisesti yrittämässä vähän parempaa bongausta Neowisesta. Lievä epäuskoisen huvituneisuuden sekainen tuskastuminen iski kun huomasin ainoan näkyneen suuremman ohuen pilviryppään olevan juuri komeetan suunnalla, mutta jonkin aikaa odotettuani se poistui osittain komeetan tieltä ennen kohteen päätymistä puiden taakse. Seurantaa en käyttänyt, joten nakuttelin kuuden kuvan sarjan lyhyitä valotuksia kokeillakseni josko pinoamalla saisi vähän lisää laatua irti. Olihan siitä hieman; pilvet keskiarvoistuivat vähemmän näkyviksi liikkeens...

Kiikarikomeetta NEOWISE

22.7.2020 klo 01.10 - 01.45 - Kangasala, Sahalahti (II)
Jorma Mäntylä

Komeetta Neowise löytyi taivaalta viikon kolmannella yrittämällä. Olen ollut öisin kameran kanssa tien varressa ja ottanut n 60 kuvaa. Viime yönä 22.7. oli sateen jälkeen harvinaisen selkeää, ja kahdesta kuvasta komeetta erottui joten kuten. Ykköskuvasta erottuu jopa hiukan pyrstöä. Komeetta himmenee sitä mukaa kuin illat pimenevät. Viime yönä erottui paljain silmin jo 4 mag tähtiä, vaan ei komeettaa.

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

22.7.2020 klo 01.30 - 02.10 - Lahti
Samuli Ikäheimo

Komeetta C/2020 F3 NEOWISE on nyt lähimmillään maata radallaan, joten potentiaalia näyttäville kuville olisi.. jos vain sattuisi itse olemaan etelämpänä. Tällä kertaaa kirkkaat yöpilvet uupuivat taivaalta, mutta onneksi tavan pilvet paikkasivat. Nooo.. ainakin ne näyttää ihan kivalta timelapsessa. Vaikka yöt pimenevät, näytti komeetta kiikareissa aikaisempaa himmeämmältä. Hehkuva "galaksimainen" koma ei ollut enää yhtä laaja kuin viime viikolla.

Images: 2 pcs • Comments: 6 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

22.7.2020 klo 00.15 - 00.45 - Helsinki (II)
Antti Vesanen, Ursa (Helsinki)

Neowise melko kirkkaalla taivaalla valaisevien yöpilvien seasta, näkyi kiikareilla mutta ei erottunut paljaaseen silmään. Pienen etsimisen jälkeen löytyi myös kameralla.

Kiikarikomeetta NEOWISE

22.7.2020 klo 01.15 - 01.30 - Helsinki (I)
Markku Poutanen, Ursa (Helsinki)

Voihan tuhru. Sääliksi käy; NEOWISE on yksi viime vuosien kirkkaimmista komeetoista ja sitten osuu keskikesään. Minkäs voit. Kun sitten vielä valaisevat yöpilvet häiritsevät, niin eipä ole paljon mahiksia. Paikkahan on juuri nyt helppo Otavan lähellä, joten sinänsä löytymisen kanssa ei ole ongelmia, kunhan vaan erottuu taustasta. Stellarium on hyvä apuneuvo paikan identifioinnissa. Tässä yksi maisematähtikuva, Otava ylimpänä ja komeetta merkattuna alareunassa. Pyrstöä näkyy tässä reippaasti tummennetussa kuvassa ihan aavistus. Lähinnä tästä saa käsityksen miltä se nyt taivaalla näyttää. Ja vai...

Comments: 5 pcs

Paljain silmin kirkas pyrstötähti NEOWISE

19.7.2020 klo 00.00 - 00.40 - Göttingen, Saksa (IV)
Jyri Lehtinen, Ursa (Helsinki)

Toisinto edellisyön kuvaussessiosta. Tällä kertaa komeetan kirkkautta oli mahdoton arvioida tarkasti aivan sen vieressä olleen iota UMa:n sekä näkymää sumentaneiden yläpilvien takia. Oheinen kuva on 40×5 s osapino kaikkiaan 153 osavalotuksesta. Koko datan käsittely edellyttää vielä huolellisempaa komeettakuvien kohdistuksen opiskelua. Tästäkin pinosta silti erottuu runsaasti hienorakennetta etenkin komeetan pölypyrstöstä.

Paljain silmin kirkas pyrstötähti NEOWISE

18.7.2020 klo 00.40 - 01.25 - Göttingen, Saksa (IV)
Jyri Lehtinen, Ursa (Helsinki)

Komeetta oli himmentynyt edellisesta havainnosta ja arvioin sen kirkkaudeksi 2.5 mag iota UMa:n ja beta Aur:n perusteella. Kaarevaa pyrstöä erottui paljain silmin 6°. Oheinen kuva on 40×5 s osapino kaikkiaan 119 osavalotuksesta. Koko datan käsittely edellyttää vielä huolellisempaa komeettakuvien kohdistuksen opiskelua.

Kiikarikomeetta NEOWISE

21.7.2020 klo 00.50 - 01.30 - Lohja, Haikari (I)
Jari Virtanen, Ursa (Etelä-Suomi)

Sääennuste antoi vinkkejä pilvien heikkenemisestä kello 1.00 aikoihin. Alapilvet heikkenivät, mutta samalla tulivat näkyviin valaisevat yöpilvet. Niiden joukosta sain noin 15 minuutin etsimisen jälkeen poimittua NEOWISE:n. Alle asteen pituinen pyrstö näkyy muutamissa kuvissa klo 1.06, joista kahdesta pinosin hieman selvemmän kuvan. Pääkuva perussäädöillä. Seuraava käsiteltynä. Kolmas on hdr-kuva kahdesta käsitellystä kuvasta.

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

19.7.2020 klo 01.42 - Mänttä-Vilppula (II)
Jukka Laakso

Kolmas komeetan kuvausyö alkoi hyvin. Vieressä ollut Talitha-tähti löytyi heti kiikareilla vaikkei komeettaa näkynytkään. Pilviä ei näkynyt. Kameran suuntaus onnistui ja otin useita kuvasarjoja. Myöhemmin kuvia venytellessä kuitenkin himmeät pilvet puskivat väkisinkin esiin. Vain parin minuutin jakso oli välttävän pilvetön. Siitä pinosta työstin tämän kuvan. Verrattuna 14. päivän kuvaani, komeetta on tosiaan selvästi himmentynyt ja pyrstö kaventunut.

Kiikarikomeetta NEOWISE

19.7.2020 klo 01.30 - 02.00 - Lieto (II)
Matti Helin

Himmentynyt tapaus, mutta kiikareilla kiva kohde.

Images: 3 pcs

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

19.7.2020 klo 23.30 - Fregenal de la Sierra, Espanja (III)
Tapio Lahtinen, Tampereen Ursa

Sain vihdoin Espanjastakin kuvattua NEOWISE-komeettaa. Observatorion seinät hieman rajoittaa matalalla olevia kohteita. Valoisaa vielä oli joka aiheutti gradientteja mutta selvästi nyt ainakin huomaa että komeetan pää on vihertynyt.

Kiikarikomeetta NEOWISE

18.7.2020 klo 01.25 - Turku (I)
Pekka Parviainen

Neowise ilmeisesti himmenee niin, että öiden pimennyttyä takeita ei ole enää vau-ilmiöstä. Laiskasti ikkunasta kuvattu 300-millisten pino ja siitä rajattu komeetta.

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 00.45 - 01.05 - Kotka (I)

Odottelin kovasti pilvetöntä säätä jotta voisin havaita komeettaa. 15. Päivä tuollainen sitten lopulta sattui. Menin ulos puoli yhden jälkeen ja asetin kameran kuvaamaan pohjoista taivasta. Yritin kiikareilla 8x50 havaita komeettaa mutta tuloksetta. Kuvasin kameralla siihen suuntaan jossa oletin komeetan olevan mutta kameran ruudulta tuota en myöskään löytänyt. Jälkikäsittelyssä komeetta tuli esiin tarkemmalla tarkastelulla. Objektiiveina 35mm ja 150mm molemmat runsaasti cropattu.

Images: 2 pcs

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

8.7.2020 klo 01.05 - Kouvola (I)
Tero Sipinen, Ursa (Etelä-Suomi)

Edellisyön onnistuminen komeettabongauksessa innosti lähtemään heti seuraavana yönä samaan paikkaan, nyt hieman paremmissa ajoin. Eikä nyt kastuneet housunpuntitkaan edeltäneen poutapäivän ansiosta joten hyvältä vaikutti. Paitsi että kun näkymä pohjoistaivaalle avautui, ajattelin että taasko myöhästyin. Uhkaava pilvilautta väijyi komeettasektoria idästä käsin. No, äkkiä jalusta pystyyn ja 2x2 kuvan matriisi oikeaksi arvellun suunnan ympäriltä talteen ja muutamia muitakin otoksia. Koska komeetan bongaus oli hieman epävarmalla pohjalla, päätin panostaa yöpilvien kuvailuun, joita näkyi normaalien...

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

19.7.2020 klo 01.30 - 01.50 - Tampere (III)
Tapio Lahtinen, Tampereen Ursa

Vihdoin valaisevat yöpilvet eivät häirinneet ja sain havaittua ja kuvattua komeettaa. Paljain silmin en komeettaa nähnyt

Kiikarikomeetta NEOWISE

19.7.2020 klo 01.15 - 01.50 - Kirkkonummi (III)
Markku Nyfelt, Jyväskylän Sirius

Löytyi 10x42 kiikarilla kohtalaisen helposti, mutta näkyi nyt heikommin kuin aikaisemmin viikolla. Pientä pilveä tosin oli tällä kertaa häiritsemässä ja taivas oli edelleenkin melko vaalea. 

Kiikarikomeetta NEOWISE

19.7.2020 klo 01.42 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Negayöpilvitarkistuksen sivutuotteena Neowise tarttui pariin ruutuun. Ykköskuva 1:42 on osasuurennos kakkosesta. Kolmoskuva on 1:30 on jälkipaikannusta varten. Komeetta on pilviharson takana kuvan keskilinjassa. Komeetta sijaitsi nyt kivassa paikassa Ison Karhun kantapäässä Talithan vieressä. Talithan ja  Alkaphrahin välisestä reilun asteen etäisyydestä sai mittatikun pyrstölle. Vajaan puoli astetta siitä voi optimistisesti erottaa. Kun Alkaprahin magnitudi on 4.15, niin komeetta on samaa luokkaa.

Images: 3 pcs • Comments: 6 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

19.7.2020 klo 00.30 - 01.10 - Lapinjärvi (II)

Kiikarilla löytyi hakemalla Talitha-tähtipari Otavan muiden tähtien avulla, ja kun Talithat löytyivät niin komeetta oli toisen eli ι Ursae Majorisin vierellä kuvan mukaisesti. Sen sijaan järkkärillä kuvaaminen oli hakuammuntaa suuntaamisvaikeuden vuoksi. Kuvakin hiukan tärähti huteran jalustan vuoksi, vaikka käytinkin kaukolaukaisinta. Laajemmassa kuvassa näkyvät tähdet ι, κ, θ ja 15 Ursae Majoris.

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

18.7.2020 klo 01.00 - 02.15 - Nurmijärvi (II)
Emma Bruus, Ursa (Etelä-Suomi)

Komeetan metsästys oli mennä pahasti mönkään: pohjoistaivaalla avautui varsin näyttävä yöpilvinäytelmä. Sen seasta Otavan tähtien bongaaminenkin tuotti jo pieniä vaikeuksia. Tuoltako pitäisi vielä löytää komeetta? Tuijotin taivasta katse tyhjänä, kuin kylmäaltaan kuollut taimen. Muutta ei auttanut kuin yrittää. Komeettaa joutui tovin kiikaroimaan taivaalta ennekuin yöpilvien alta löytyi tutunnäköinen pieni viuhka.

Images: 3 pcs • Comments: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

17.7.2020 klo 01.32 - 02.00 - Parainen (II)
Esa Eronen, Turun Ursa

Poikkeuksellisen kaunis ja tyyni yö, siellä täällä näkyy vähäisiä yöpilviä mutta eivät haittaa havaintoa. Löytyi helposti 16x80 kiikarilla mutta kohde ei millään satu paljaaseen silmään. Komassa näkyy selvästi keskikirkastuma DC 4. Koma, kirkastuma ja pyrstö selvästi utuisia verrattuna tähteen.

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

17.7.2020 klo 01.05 - 01.50 - Lohja, Haikari (II)
Jari Virtanen, Ursa (Etelä-Suomi)

Yötaivas oli selkeä, lukuunottamatta idän yöpilviä. 1. kuva klo 1.30  perussäädöillä. 2. kuva hieman enemmän säätämällä. 3. kuva on 132 kuvan pino klo 1.13 - 1.44. Kropin korkeus on noin 2,3 astetta, joten pyrstö oli edelleen noin 1,5 asteen pituinen. Pino tehty DSS:llä.

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

18.7.2020 klo 01.15 - 01.50 - Kangasala, Sahalahti (III)
Jorma Mäntylä

Komeetta Neowise näkyi lopulta viime yönä, mutta löytyi vasta raw-kuvista jälkeenpäin. Komeat valaisevat yöpilvet olivat taas komeetan suunnassa pohjoisessa. Pienestä aukosta komeetan pää sentään erottui, mutta pyrstön pituutta ei voi arvioida valaisevien yöpilvien takia.

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

18.7.2020 klo 01.15 - Helsinki (III)
Antoine Chauveau, Ursa (Helsinki)

Neowise lähestyy tähtiä Talitha ja Talitha Australis. Tämä auttaa arvioimaan pyrstön pituutta, joka jää yöpilvien himmentämänä alle 1 asteeseen.

Comments: 1 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

18.7.2020 klo 01.00 - 01.30 - Mäntsälä, Ohkola (I)
Teppo Laitinen, Keski-Uudenmaan Altair

Yöpilviä kuvatessa tuli napattua pari kuvaa myös komeetta Neowisestä. Onneksi se oli juuri ja juuri pilvien yläpuolella.

Images: 3 pcs • Comments: 1 pcs

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

17.7.2020 klo 01.22 - Vesanto
Esko Lyytinen, Ursa (Helsinki)

Havaitsin komeettaa samalla vanhalla koetellulla tekniikalla https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/91790 Parannuksena edelliseen, nyt oli käytössä pikku seurantajalusta. Kuva ja vertailukuva ovat kumpikin 40x0.5 s ISO 100 valotuksia, Canon EOS 6 kameralla ja 135mm F/3.5 pikkutelelllä. Kuvassa on pohjoinen pikkuisen ylävasemmalla. NLC pilvet haittaavat pyrstön pituuden mittausta. Sitä erottunee asteen verran. Laajemmassa kuvassa saattaa jopa kaksi astetta hahmottua. Silmin eikä normaalissa yksittäiskuvassa näitä pilviä erottanut, mutta havaintosession päättyssä näkyi korkemmalla kulmall...

Kiikarikomeetta NEOWISE

17.7.2020 klo 01.15 - Muurame, Riihivuori (I)
Arto Oksanen, Jyväskylän Sirius

Komeetta C/2020 F3 (NEOWISE) näkyi heikommin kuin viikko sitten, vaikka taivas oli selvästi vähemmän kirkas keskiyöllä. Edelliskerrasta viisastuneena nyt oli kamerassa lyhyempi tele ja "maisemassa" maamerkkinä sähköpylväs. Komeetta löytyikin helposti kiikareilla (10x42 mm) ja sähköpylvään avulla. Pyrstöä ei juurikaan näkynyt kiikarilla eikä kuvassakaan. Paljain silmin komeettaa ei erottanut, pohjoistaivaan ainoa paljain silmin näkyvä tähti oli Capella.

Images: 2 pcs

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

17.7.2020 klo 01.58 - Kemiönsaari (I)
Mikko Peussa, Ursa (Länsi-Suomi)

Vaikea oli taas löytää ja saada komeetta kameran takanäytölle, mutta kun suunta oli oikea sen erotti heikosti myös paljain silmin. Ei kuitenkaan yhtä hyvin kuin 14.7.

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

17.7.2020 klo 00.30 - 02.30 - Parainen, Houtskari, Mossala, Södernäs
Kari Heinonen

Neowisesta päivitystä kun viikko mennyt edellisestä tähyilystä ja taivas on selvästi tummempi nyt. Myös Neowise on siirtynyt korkeammalle ja enemmän länttä kohden, eli kauemmas auringosta. Nyt ei ollut kiikaria mukana, joten piti hakea suunta Menkalinan-tähdestä, joka onneksi näkyy nyt jo paljain silmin. Kameran jalusta kun on vaakasuorassa, niin Menkalisesta länttä kohti hissukseen kääntämällä tuli vastaan. Edelleen Capella tulee ekana näkyviin joskus klo 00 jälkeen ja siitä puolisen tuntia niin alkaa Menkalinan näkyä. Ajomiehen muitakin tähtiä alkaa näkyä paljain silmin. Nyt olen sitä mieltä...

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

17.7.2020 klo 01.48 - Lieto (II)

Neowise tarttui juuri ja juuri kameran kennolle. Liian vaalea taivas vieläkin näillä leveysasteilla.

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

17.7.2020 klo 00.01 - 02.00 - Porvoo, Sondby (II)
Jorma Koski, Ursa (Helsinki)

Komeetta C2020 F3 (Neowise) löityi helposti kameran näytöltä suurennuksella. Napsin kuvia 2X200 millisellä objektiiviyhdistelmällä. Tässä on 1:1 pieni, käsitelty leike kuva-alasta.

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

17.7.2020 klo 01.50 - 02.10 - Lieto (II)
Matti Helin, Ursa (Länsi-Suomi)

Näkyipäs tämä paljain silmin. Melko tuskainen on kuvata, varsinkin kun en jaksanut hakea jalustaa... No, rääkkäämällä sai jotakin ulos. Oikealle kaartuva pölypyrstö näkyi joten kuten kiikareilla ja paljain silmin siitä saattoi aistia häivähdyksen.

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

15.7.2020 klo 01.20 - Järvenpää (III)
Toni Veikkolainen, Keski-Uudenmaan Altair

Komeetta NEOWISE:n havaintoja olivat valaisevat yöpilvet omalla kohdallani häirinneet paljon enemmän kuin matalammalla ilmakehässä roikkuvat pilvet. Komeetta oli sitten ensihavaintoni ehtinyt himmentyä mutta taivas toisaalta tummua. Tällä kertaa ei ollut taivaalla mitään pilviä missään joten päätinpä kokeilla jopa näkyisikö komeetta paljain silmin. Ja näkyihän sen koma vaan ei pyrstöä, kun ensin vain kameran avulla varmistin suunnan. Hyvänä referenssinä toimi Ajomiehen Menkalinan-tähti (1.9 mag), joka ei vielä 8.7. ja 10.7. havaintokerroillani näkynyt ilman optista apua, mutta oli nyt helposti...

Kiikarikomeetta NEOWISE

14.7.2020 klo 01.30 - Espoo (III)
Jari Saukkonen, Kirkkonummen komeetta

Oispa pimeää! Eilisyönä oli Espoossa selkeää eivätkä yöpilvet haitanneet komeetan näkyvyyttä. Kävin tontin reunalla kameran kanssa tarkastamassa komeetan tilanteen, ja se löytyikin kameran avulla helposti. Yritin nähdä komeettaa myös paljain silmin, mutta vaikka tiesin tarkkaan sen sijainnin en siinä kuitenkaan onnistunut.  Pääkuvaan on pinottu 25kpl sekunnin valotuksia kolmijalalta ja kaivettu kuvankäsittelyssä komeetasta kaikki esiin mitä siitä on nähtävissä. Iltahämärän kirkas pohjoistaivas teki tämän kovin hankalaksi, eikä taustaa meinannut millään saada tasaiseksi. Kakkoskuvassa on kuva s...

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 01.15 - 01.50 - Kirkkonummi (III)
Markku Nyfelt, Jyväskylän Sirius

Komeettaa oli melko vaikea löytää vaalealta taivaalta, mutta kiikarilla (10x42) se näkyi melko hienosti kunhan vain sai sen kuvakenttään. Kameralla otin joukon kuvia suurin piirtein oikeaan suuntaan ja komeetta näkyikin useassa ruudussa jälkikäteen kuvia editoidessa.

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 01.05 - 01.55 - Lohja, Haikari (II)
Jari Virtanen, Ursa (Etelä-Suomi)

Yö oli parhain tähänastisista NEOWISE:n kuvaamiseen. Siitä huolimatta pinoamalla 48 kuvaa sain pyrstön pituudeksi vain noin 1.5 astetta max. 1. kuva peruskuva valoitusta ja kontrastia säätämällä. 2. kuva sama, mutta useammilla säädöillä. 3. kuva 48 otoksen Deep Sky Stacker -pino. Laskin seurantatähtien raja-arvoa noin 6:een prosenttiin, jolloin tähtiä oli noin 140 kpl yhdessä kroppiruudussa. Kuvat ajalta 1.19 - 1.30.

Images: 3 pcs

Paljain silmin himmeä pyrstötähti NEOWISE

15.7.2020 klo 01.30 - 01.35 - Helsinki (II)
Janne Hirvonen

Neowise komeetta Majakka-tornitalon ylimmästä 35. kerroksesta kuvattuna.

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 01.15 - 02.00 - Turku (II)
Lauri Virtanen

Jälleen yksi pilvetön yö vietetty ulkosaaristossa Rosalan saaren tuntumassa komeettaa bongatessa. Komeetan havainnointiin käytettiin kaukoputkea Nikon Prostaff 5 82 A + 20-60x okulaari. Komeetta ja pyrstö oli paikannuksen jälkeen havaittavissa himmeänä paljain silmin  Kuva on otettu OnePlus 7 Pro -merkkisellä kännykällä kaukoputken läpi.

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 00.40 - 02.20 - Porvoo, Sonsby (II)
Jorma Koski, Ursa (Helsinki)

Kuvasin C2020 F3 (Neowise) komeettaa telelinssillä. Se löytyi heti Capellan avulla kameran näyttöä suurennellessa. Taivas oli hyvin vaalea ja niinpä kuvia piti revitellä ja leikellä reippaasti, jotta sain jotain pyrstöstä näkyviin. Otosten pinoaminen ei sujunut kun tähtiä niissä oli niin vähän.

Images: 4 pcs • Comments: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 00.00 - 01.50 - Mäntsälä, Ohkola (I)
Teppo Laitinen, Keski-Uudenmaan Altair

Piti minunkin yrittää löytää komeetta Neowise. Paljain silmin en sitä erottannut, mutta putkella se löytyi helposti.

Kiikarikomeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 01.10 - 01.14 - Varkaus (II)
Veli-Pekka Hentunen, Warkauden Kassiopeia

Kuvasin C2020 F3 (Neowise) komeettaa Härkämäen observatoriolla TS APO 80 mm f/7 linssikaukoputkella ja SBIG STT-8300M CCD-kameralla. Otin 60 kuvaa G-suotimella ja 2,5 s valotuksilla. Komeetta näkyi kameran kuvissa selvästi. Myös pyrstö tuli hyvin kuvaan. Katsoin kohdetta lopuksi observatorion Meade16" -kaukoputkella. Komeetan ydin oli kirkas ja koma näkyi hyvin. Pyrstö ei näkynyt kaukoputkella katsottaessa. Oheisissa kuvissa pohjoinen on ylhäällä ja itä vasemmalla. Kuvakentän koko on noin 2,5x3,0 astetta. Kirkas tähti komeetan ytimestä oikealle alaspäin on GSC 3406-3262. Sen kirkkaus on  noin ...

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 02.00 - 03.00 - Vantaa (II)
Juha Eskelinen

Yö oli hieno pilvetön etsiskellä pohjoistaivaalta tätä jokseenkin heikosti leveyspiirillämme näkyvää komeettaa. Kamerana Canon 700D 70-300 linssillä mutta tuo kännykkäkuva Huawei P20. Kuvassa zoomattuna ruudulle komeettaa. Erottuu utuisena taustaltakin  Pitkästä aikaa taivaankappaleen katselua sydänyötä myöten. Pitää seurata tätä muutama päivä josko noustessaan korkeammalle erottuisi paremmin.  Huntu erottui melko heikosti. Havainto aika olisi voinut olla aiempi, mutta puusto esti näkymää. 

Comments: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 01.00 - 02.00 - Äänekoski (I)
Juha Kinnunen, Jyväskylän Sirius

Koti-Jyväskylässä pohjoistaivas oli puolenyön aikaan melko pilvinen, joten lähdin uskaliaasti ajelemaan vielä pohjoisemmaksi, ja Äänekoskella olikin varsin selkeää. Pohjoinen taivaankansi oli kuitenkin tällä pimeimmälläkin tunnilla niin valoisa, että NEOWISEn havaitseminen oli minulle mahdottoman rajoilla, tai hieman sen takana. Capella toki näkyi paljain silmin ja Menkalinan etenkin pienillä kiikareillani, mutta komeettahavainto jäi hyvin hataraksi: pari, kolme kertaa luulen nähneeni sen ääriheikosti kiikarilla, mutta varmaksi en voi suinkaan vannoa. Otin kuvia parhaaseen haulikkoammuntatyyli...

Comments: 4 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

15.7.2020 klo 00.45 - 01.10 - Espoo (III)
Heikki Kauppinen, Ursa (Helsinki)

Cygnus-esitelmä innosti etsimään Neowisea. Näkyi selvästi 10x42 kiikareilla ja 20x77 maakaukoputkella. Noin asteen pyrstö näkyi. En erottanut paljaalla silmällä. Kännykkäkamera kaukoputken okulaaria vasten ja nippu kuvia. Ohessa negatiiviversio yhdestä kuvasta.

Comments: 1 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 01.00 - 01.15 - Parainen (III)
Juha Ojanperä, Porin Karhunvartijat

Komeetta NEOWISE löytyi helposti 10x50 kiikareilla vaikka taivas olikin valoisa. Kiikareilla tarkasteltuna (kuva 2) Komeetasta erottui kirkas koma ja pyrstöäkin aika pitkälle. Pyrstö vaikuttaisi olevan kaksihaarainen. 250/1200 mm Newtonilla (kuva 1) komeetan koma näkyi hyvin. Koman keskellä oli selvästi havaittavissa kirkas keskuskirkastuma. Koman keski- ja ulko-osat olivat selvästi kirkkaammat. Kaukoputkella pyrstön kaksihaaraisuus oli aivan ilmeistä. Olen iloinen siitä, että onnistuin tämän hienon komeetan näkemään, vaikka valoisa taivas viekin komeetasta parhaan terän näin keskellä heinäkuu...

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

14.7.2020 klo 01.25 - Turku (I)
Pekka Parviainen

Eka yö Neowisen kanssa "pilvettömällä taivaalla". 300-millisen kuvapinosta rajattu. Millään ilveellä en saanut pyrstöä pidemmäksi ja irti ruskon sinestä.

Paljain silmin kirkas pyrstötähti NEOWISE

14.7.2020 klo 00.50 - 02.00 - Göttingen, Saksa (IV)
Jyri Lehtinen, Ursa (Helsinki)

Peräkkäisten selkeiden öiden jatkuessa päätin hienosäätää komeetan kuvausparametreja seuraavin tuloksin: 1. kuva – 120×5 s valotus, 85mm f/2@2.8, pinottu komeetan mukaan 2. kuva – 61×1 s valotus, 300mm f/2.8@4.8, pinottu tähtien mukaan Komeetta ei ollut oleellisesti muuttunut edellisestä yöstä, mutta nyt sain sekä sen pöly- että ionipyrstön kuituisen hienorakenteen erottumaan paremmin. Ionipyrstössä on jälleen aavistettavissa heikko poikittainen värigradientti tyypillisen sinisestä väristä oranssihtavampaan sävyyn pyrstön alkupään ulkosyrjässä. Komeetan päässä erottyy pieni tiivis koma, joka s...

Images: 2 pcs • Comments: 2 pcs

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

14.7.2020 klo 00.30 - 01.30 - Turku (II)
Jani Laasanen, Turun Ursa

Kesäloman vihdoin alkaessa päätin lähteä komeettajahtiin Turun Kuuvuoren mäelle. Komeetta osoittautui aluksi varsin haastavaksi kohteeksi niin kiikareiden kuin kamerankin kanssa. Yön pimentyessä alkoi kuitenkin komeetan pyrstö näkyä varsin selkeästi kiikareilla ja kun vihdoin kamerakin saatiin samaan suuntaan kiikareiden kanssa, niin myös kuvaaminen alkoi onnistua. Vaalean taustataivaan vuoksi kuvaaminen oli haastavaa, mutta lopulta komeetta ilmestyi näkyviin myös kameran liveview-tilaan, jolloin myös tarkennuksen sai tehtyä paremmin. Tässä kuvasarjassa on kaksi 200mm objektiivilla otettua kuv...

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 01.31 - 01.42 - Helsinki (III)
Georg Kieninger

En onnistunut löytämään komeettaa kiikarilla saatikka sitten näkemään paljain silmin. Suuntasin kameran kuitenkin Taivaanvahdin muissa Neowise-havainnoissa kuvatulla tavalla ja - bingo! - jäihän se haaviin noin 15 ruudussa. Ohessa kaksi kuvaa; ykköskuva on voimakkaasti kropattu, siinä komeetta on keskellä. Vähemmän kropatussa kakkoskuvassa se on vasemmalla vähän klo 9 alapuolella. Kuvauspaikka Munkkisaari.

Images: 2 pcs

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

14.7.2020 klo 01.59 - Turku, Paattinen (I)
Mikko Peussa, Ursa (Länsi-Suomi)

Yöpilvikuvauksen jälkeen etsin komeetan taivaalta ja löytyihän se sieltä. Kun kameran objektiivi osoitti oikeaan suuntaan ja tiesi etsiä katseella oikeasta kohdasta, niin kohteen erotti heikosti myös paljain silmin. Vaati kyllä totuttelua hämärään. Yöpilvet ja Kuu ei häirinnyt onneksi enää niin paljon havaitsemista.   EDIT: Lisäsin ykköskuvaksi pinotun kuvan. Ei ole vahvinta alaani, mutta kuvia olisi valmiiksi kohdistettuna 32 kpl, jos joku haluaa pinota ;-) Viestiä vaikka medialinkin kautta, jos kiinnostaa kokeilla.

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

14.7.2020 klo 01.20 - 01.30 - Kangasala, Sahalahti (III)
Jorma Mäntylä

Löytyihän Neowise viimein Pirkanmaalla. Ei erottunut paljain silmin, mutta näkyi kameran raw-kuvasta. Taustataivas on edelleen vaalea. Komeetta kirkastuu öiden pimetessä.

Paljain silmin kirkas pyrstötähti NEOWISE

13.7.2020 klo 01.15 - 01.45 - Göttingen, Saksa (IV)
Jyri Lehtinen, Ursa (Helsinki)

Tänä yönä oli hyvin aikaa havaita komeettaa Kuun nousun aikaan vielä suhteellisen pimeältä taivaalta. Kevyestä valosaasteen värjäämästä yläpilvestä huolimatta tämä salli pyrstön näkymisen n. 8° mittaisena (vrt. alpha ja beta Aur välinen kulmaetäisyys) ja kaarevana viuhkana, joka leveni latvaansa kohden 2-3° levyiseksi. Tiiviin ytimen kirkkaudeksi arvioin 2,1 mag beta ja epsilon Aur:n perusteella. Kuvaan sain kerättyä valotusta yhteensä 45×10 s, joista oheinen rajattu pino on kasattu. Kuvassa ionopyrstö erottuu selvästi kapeana ja kuitumaisena sitä paljon kirkkaammasta pölypyrstöstä. Ionipyrstö...

Images: 2 pcs • Comments: 1 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

13.7.2020 klo 01.09 - 02.20 - Espoo (II)
Samuli Vuorinen, Kirkkonummen komeetta

Läksimme Jari Saukkosen kanssa Espoon Oittaalle yrittämään NEOWISE-komeetan bongaamista. Taivaalla oli kirkkaita valaisevia yöpilviä, jotka vaikeuttivat komeetan havaitsemista merkittävästi. Klo 1:09 löysin komeetan lopulta kiikareilla yöpilvien seasta. Komeetasta näkyi lähinnä suttuinen ydin, josta selvästi lähti lyhyt hännänpätkä ylöspäin.

Comments: 1 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

13.7.2020 klo 02.22 - Espoo (II)
Mika Yrjölä, Ursa (Etelä-Suomi)

Palatessani kotiin yöpilviä kuvaamasta sain päähäni vielä yrittää saada Neowise-komeetan kuvaan. Yritin hieman aiemmin tähyillä taivasta 100-400mm telen läpi, mutta kohdetta ei löytynyt. Epäilemättä jo valkeneva taivas ja "valosaasteena" kohteen suunnalla olevat valaisevat yöpilvet eivät ainakaan suoritusta auttaneet. Viimeisenä "herran haltuun" - henkisenä kokeiluna vaihdoin hieman laajakulmaisempaa optiikkaa peliin ja suuntasin 50mm kakkulan Capellasta suunnilleen sinnepäin missä komeetan arvelin olevan. Kuvaa pikaisesti ympäriinsä kelatessa kohdetta ei pistänyt silmään, mutta seuraavana päi...

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 01.00 - 02.10 - Lohja, Haikari (I)
Jari Virtanen, Ursa (Etelä-Suomi)

Matalalla nopeasti  kulkeneet hahtuvapilvet häiritsivät aluksi kuvaamista, mutta noin klo 1.15 komeetta näkyi kohtalaisesti   hailakoiden yöpilvien takaa. Otin kuvia kolmen valotuksen sarjoissa (0.8, 1 ja 1.3 s). Myöhemmin yritin valita  noin puolesta tuhannesta kuvasta noin 3 minuutin pätkän klo 1.25 -1.28, eli 39 kuvaa, joissa pilvialueet peittivät vain vähän komeetan pyrstönpuolista aluetta. Otsikkokuvassa valotuksen ja kontrastin säätöä. Seuraava kuva on sama, mutta siinä noin 10 eri Lightroomin säätöä. Kolmas kuva on pinottu DSS:ssä näistä 39 kuvasta. Kroppasin ensin  alueen Lightroomin k...

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

13.7.2020 klo 01.52 - Mänttä-Vilppula (II)
Jukka Laakso

Jo ainakin neljän tuloksettoman itseohjelmoidun yöheräämisen jälkeen näytti taivas riittävän pilvettömältä jopa vastoin ennusteita. Pimein hetki oli jo mennyt kun lopulta löysin kiikareilla himmeän komeetan ja hukkasin sen saman tien. Suunta oli jo karkeasti selvillä ja otin kuvasarjoja 135mm optiikalla hiukan eri kohdista. Yhteen 16 kpl satsiin sitten osui sitten ilman paksumpia pilviä.

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 01.59 - 02.45 - Lahti (III)
Samuli Ikäheimo

C/2020 F3 Neowise taitaa olla pohjoisen pallonpuoliskon komeimpia komeettoja tällä vuosituhannella, mutta kovin harmillinen on ajoitus suomalaisesta näkökulmasta..  Kuvattu vaivoin yöpilvien läpi. Kirkasta taivasta vasten en silmin komeettaa havainnut, mutta kameralla tallennettavissa, kunhan saa osumaan ruutuun. Puolisen tuntia aikaisemmin saattaisi onnistua aistinvarainenkin havainnointi. Pääkuvassa näkyvät tähdet sijoittuvat välille 6,9 ja 8,8 magnitudia, josta saanee jotain osviittaa komeetan kirkkaudesta. Kirkas on. Yksittäisvalotukset. Pinottavaakin olisi, jos kuvat vaan saa kohdistettua...

Images: 2 pcs • Comments: 3 pcs

Paljain silmin himmeä pyrstötähti NEOWISE

12.7.2020 klo 01.40 - Taivassalo (II)
Juuso Nurmio, Ursa (Länsi-Suomi)

Piti koittaa tämänkin havaitsemista, kun ei komeettoja pahemmin pääse ihmettelemään. Käytössä oli ikivanhat maanpäällisten kohteiden tiirailuun tarkoitetut kiikarit vuodelta jotakin. Tarkoitus oli lähteä liikkeelle Capellasta, etsiä Menkalinan, ja jatkaa näiden kahden linjaa suunnilleen saman verran, josta komeetan pitäisi löytyä. Linja Capellasta meni ilmeisen pitkäksi, koska seuraavana, valehtelematta kymmenessä sekunnissa, keskellä näkökenttää olikin jo Neowise. Komeetta oli hämmentävän kirkas ja ikivanhoilla kiikareillakin näkyi pyrstön yksityiskohtia. Päätin vakaasti saada komeetasta hava...

Images: 2 pcs • Comments: 1 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 00.50 - 01.15 - Parainen (III)
Esa Eronen, Turun Ursa

Etsiskelin komeettaa hetken 16x80 kiikarilla ja pian se löytykin aikaisempien havaintojen kuvaamasta paikasta. 16x80 kiikarilla koma ja pyrstön kaksiosaisuus erottui selvästi ja oikeastaan näkymä oli komea. 8x42 kiikarilla hitusen vaatimattomampi mutta löytyi helposti. Kohde oli yöpilvien kietoama kuten muutamana aikaisempanakin iltana joten havainto oli luonteeltaan enemmänkin esteetinen. Kertakaikkiaan mahtava kesäyö.

Images: 2 pcs

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

12.7.2020 klo 01.00 - 02.00 - Helsinki (III)
Janne Salomeri, Ursa (Helsinki)

Päivä oli pilvinen, mutta sääennuste lupasi yöksi selkeää keliä. Tämän tiedon valossa aloin miettimään sopivaa komeetan kuvauspaikkaa jo hyvissä ajoin. En ollut aikaisempina iltoina yrittänyt havaita tätä kohdetta, joten aivan ensiksi tutkin muiden Taivaanvahtiin ilmoittamat NEOWISE-havainnot. Näistä havainnoista sainkin erinomaisia vinkkejä iltaa varten!Ajatuksissani haaveilin sellaisesta kuvasta, jossa olisi itse komeetan lisäksi joitain maanpäällisiä rakenteita mittasuhteita tuomassa. Aloin miettimään sopivia siluettikohteita ja tässä apuna toimi kivasti Google Maps. Koska NEOWISEn kompassi...

Images: 4 pcs

Paljain silmin kirkas pyrstötähti NEOWISE

12.7.2020 klo 03.00 - 03.45 - Göttingen, Saksa (IV)
Jyri Lehtinen, Ursa (Helsinki)

Tänään lähdin kuvaamaan komeetta C/2020 F3 NEOWISE:a tunnin eilistä aiemmin tarkoituksena havaita sitä pimeämmältä taivaalta mutta silti jotakuinkin järkevältä korkeudelta. Komeetan kirkkaus oli eilisen tavoin edelleen karkeasti 2 mag ja sen pyrstöä näkyi paljain silmin 2-3°. Kuvissa pyrstö sen sijaan ulottuu jopa 6-8° päähän komeetan ytimestä ja leviää latvojaan kohden usean asteen levyiseksi. Etenkin rankan kontrastin lisäyksen jälkeen pölypyrstössä erottuu heikkoa kuituisuutta sekä sen vasemmalla puolella himmeä pätkä ionipyrstöä.

Images: 3 pcs

Komeetan pää paljain silmin NEOWISE

12.7.2020 klo 01.05 - 01.30 - Helsinki, Pornaistenniemi (III)
Veikko Mäkelä, Ursa (Helsinki)

Nyt minäkin pääsin havaitsemaan komeettaa, kun tuli ensimmäinen suhteellisen selkeä yö loman alkamisen jälkeen. Komeetta löytyi HELPOSTI, varmaan 15 sekunnissa, kun olin jo etukäteen katsonut tähtikarttaohjelmalla, että se löytyy Capellan ja Menkalinanin linjalta noin 1 1/3 niiden välisen matkan päästä Menkalinanista. Vaikka taivas oli valoisa lähellä horisonttia ja hiukan ohuita pilviä ajetelehti alueella ja yöpilvetkin ilmestyivät häiritsemään, komeetan helppous yllätti.  Vielä isompi yllätys oli, että pystyin erottamaan komeetan tiiviin pään heikosti paljain silminkin!  Varmistin moneen ker...

Comments: 4 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 01.40 - 02.00 - Raisio (III)
Juho Raahensalo, Ursa (Etelä-Suomi)

Ensimmäistä kertaa komeettaa ihmettelemässä ja kuvaamassa. Paljaalla silmällä ei mitään erottanut ja meinasin jo luovuttaa, mutta kaivoin kuitenkin kiikarit repusta ja aloin käymään pohjoista taivasta läpi vähän Capellasta länteen ja sieltähän se aika nopeasti löytyikin. Seuraavaksi sama operaatio kameralla. Kuvassa 15x 4s valotuksia, 200mm f/5.6 ISO100, pinottu manuaalisesti Photoshopilla

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 02.30 - 02.45 - Porvoo (II)
Tero Marin

Komeetta Neowise havaittuna Porvoon Emäsalosta. Tallentui sentään kuvaan, verrattain vaikeasti havaittava kohde (vaikkakin paikka löytyi helposti sovelluksen avulla). Nikon D810, Tamron 150 mm (150-600), f5, 1,3 s. Yksittäinen kuva, ei pinoamista.

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 01.48 - Uusikaupunki (II)
Matti Kari

Kiikarikomeetta, jota en kuitenkaan kiikarilla nähnyt, vaan kohdistin kameran Capellan ja Menkalinan mukaan. Kuva kahden kuvna yhdistelmä.  Kuvaa cropattu jonkun verran. Heikot yöpilvet myös tulivat kuvaan näkyviin säätöjen kautta. Canon 5D mkIII, EF 70-200/2,8, 70 mm 400 ISO, f 5.6.

Images: 2 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 00.54 - Helsinki
Pentti Arpalahti

Neowisen arvioitu sijaintialue oli suht kirkas ja ihan tuurilla komeetta osui ensimmäiseen kuvaan 80 millillä kroppikennoon. Kun venytti zoomin 140 milliin, niiin sitten piti vähän hakea, että sai kohteen kuva-alan keskivaiheille. Havaintopaikan katuvalaistus ja ohiajavien autojen ylimitoitetut ajovalot eivät helpottaneet yhtään takanäytön tihrustamisessa, mutta ei se muuten ylivoimaisen vaikea kohde ollut.  Tein  5 ruudun manuaalipinon ja ainakin kohina tasoittui. Kun väänsin curvesäädintä keskialueella pienempään kontrastiin, niin pyrstö tuli vähän paremmin esiin. Kuvan tummat juovat ovat pi...

Kiikarikomeetta NEOWISE

12.7.2020 klo 01.15 - 01.45 - Helsinki (II)
Janne Artell

Opin vasta tänään Neowisen olemassaolosta, siispä äkkiä kameran kanssa pohjoiseen taivaanrantaan tähystämään ja löytyipä lopulta hädin tuskin silmin havaittavasti kohde. Kameran etsimessä näkyi jo selvästi ja hienosti - koma on aika hento.

Images: 3 pcs

Kaukoputkella näkyvä komeetta NEOWISE

11.7.2020 klo 00.55 - Vesanto
Esko Lyytinen, Ursa (Helsinki)

Neljä yötä aiemmin tekemäni yritys ei onnistunut (en saanut esiin), mutta nyt viimeyönä onnistui samalla laitteella ja tekniikalla. 20x80 kiikarilla en nähnyt, mutta sain kuvassa esiin vahvalla kuvankäsittelyllä. Eli otin taustavertailukuvan samasta tai vähän vierestä ja sitä käytin pinotessa flättinä. Ekassa kuvassa näkyy sekä varsinaisestakuvasta että vertailukuvasta negatiivisena  kumpikin pinottu n 30:stä valotukesta 1/8 s ISO 100. Teleobjektiivi 135 mm 1/3.5 . EKassa kuvassa näkyy täten kahtena eli vertailukuvasta negatiivisena. Koska kummassakin on jo liikkunut kiinteällä jalustalla otet...

Images: 2 pcs • Comments: 2 pcs

Paljain silmin kirkas pyrstötähti NEOWISE

11.7.2020 klo 03.45 - 04.15 - Göttingen, Saksa (IV)
Jyri Lehtinen, Ursa (Helsinki)

Komeetta C/2020 F3 NEOWISE kuvattuna pellolta Göttingenin kämppäni lähistöltä. Komeetta oli paljain silmin erittäin silmiinpistävä eikä sitä tarvinnut varhaisessa aamuhämärässä etsiä hetkeäkään. Heti pohjoishorisonttiin katsottua näkyi taivaalla n. 10° korkeudella kirkas parin magnitudin tähtimäinen pää (ehkä hieman himmeämpi kuin läheinen beta Aur) ja siitä ylös nouseva soihtumainen pyrstö. Pyrstö näkyi ehkä 2° mittaisena ja loivasti kaartuvana. Kuvista paljain silmin näkynyt komeetan pää paljastui pieneksi tiiviiksi komaksi.   Nopeasti edennyt hämärä ennen pitkään hävitti komeetan pyrstön ko...

Images: 3 pcs

Kiikarikomeetta NEOWISE

11.7.2020 klo 01.00 - 02.00 - Jyväskylä, Säynätsalo (II)
Arto Oksanen, Jyväskylän Sirius

Komeetta C/2020 F3 NEOWISE kuvattuna viime yönä Säynätsalon sataman aallonmurtajalta. Kuvaa on säädetty "rankasti", jotta komeetta näkyisi edes jotenkuten. Kuvatessa pyrstötähti ei näkynyt kameran etsimessä, joten kuvia piti räpsiä summassa useista eri suunnista, onneksi edes muutamaan osui. Kiikarissa (10x42) näkyi suurinpiirtein samanlaisena, kirkas ydin ja koma, josta lähti ylöspäin kaksiosainen pyrstö. Taustativas oli hyvin kirkas. Komeetta löytyi kiikareilla melko helposti Ajomiehen tähtikuvion Capella ja Menkalinan tähtien avulla (ks. Stellariumin kuva).

Images: 3 pcs • Comments: 2 pcs

Search result contains observations from time period 15.6.2020 klo 14.01 - 26.7.2020 klo 23.59.