Several halo forms - 7.12.2021 at 10.15 - 7.12.2021 at 10.30 Kirkkonummi Observation number 103017

• The halo was caused by lightsource:
• • Sunlight
• Where are the ice crystals of the halo located?
• • Ice crystals

• Common halos (in sunlight)
• • Sun pillar

    Auringonpilari on valonlähteestä ylös- ja alaspäin jatkuva valopylväs. Ilmiö on sitä selkeämpi mitä matalammalla Aurinko on.

    Toisin kuin muut halot, pilarit ovat tavallisia kaikissa jääkidepilvissä. Niitä nähdään niin yläpilvissä, keski- ja alapilvistä syntyneissä jääkidepilvissä kuin jääsumuissa. Talvisin pimeän aikaan jääsumu synnyttää ulkovalaisinten ylle pilareita, jotka voivat ulottua jopa zeniittiin saakka. Luonnollisilla valonlähteillä pilari on huomattavasti lyhyempi.

    Pilarit ovat yleisiä ja usein se on halonäytelmän ainoa halomuoto. Auringolla tai kuulla pilarin voi nähdä yhteensä jopa 100 päivänä ja yönä vuodessa. Pilari saattaa kuitenkin jäädä helposti huomaamatta, koska se esiintyy lähinnä valonlähteen ollessa matalalla, jolloin se jää helposti piiloon näköesteiden taakse.

    Auringonpilariin liittyy erikoinen ilmiö nimeltä valeaurinko. Se on aivan Auringon juuressa, yleensä sen alapuolella näkyvä Auringon kuvajainen. Tyylipuhdas valeaurinko hämää havaitsijaa luulemaan sitä Auringoksi. Näin tapahtuu silloin kun itse Aurinko on näkymättömissä paksumman pilven takana. Joskus taas Aurinko voi olla näkyvillä, mutta on hankalaa sanoa kumpi on oikea Aurinko.

    Valeaurinkoja nähdään keski- ja alapilvistä satavassa jääkiteisessä virgassa.

     

    

    Talvinen auringonpilari näkyy keskipilviä vasten matalalla olevassa, mahdollisesti maanpinnalle saakka ulottuvassa jääkidekerroksessa. Kuva Kalle Hård.  

     

    

    Yläpilveen syntynyt auringonpilari. Kuva Mikko Peussa.

     

    

    Cirrus-pilvien kuiduissa näkyy kaksi erillistä auringonpilarin kirkastumaa. Kuva Mikko Peussa.  

     

    

    Auringonpilari matalista pilvistä satavissa jääkiteissä. Kuva Jukka Pakarinen.

     

    

    Silloin kun näkymä on matalalle horisonttiin, pilarissa voi näkyä selkeä kirkastuma horisontissa. Tässä valokuvassa kirkastuma on ainoa merkki pilarista. Kirkastuma syntyy koska jääsumukerros näennäisesti tiivistyy kohti horisonttia havaitsijasta kauemmaksi mentäessä. Kovin pienialaisessa jääsumussa kirkastumaa ei voine näkyä. Kuva Marko Riikonen.

     

    

    Jääsumuun syntyneitä ulkovalaisinten pilareita. Kuva Jari Luomanen.

     

    

    Aurinko ja valeaurinko. Havaitsija ei hetkeen tiennyt kumpi kahdesta häikäisevästä valopallosta oli oikea Aurinko. Kuvista näkyy että oikea Aurinko on näistä ylempi. Kuva Tiinamari Vilkko.

  • Sundog

    Sundog (or 22° parhelia) ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

    Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

    Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

    Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

    Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

    Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

     

    

    Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

     

    

    Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

     

    

    Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

     

    

    Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

     

    

    Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

     

    

    Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

     

    

    Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

     

    

    Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

  • Subsun

    Ala-aurinko on valonlähteen alapuolella näkyvä valkea valokeskittymä. Se sijaitsee yhtä paljon horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella.

    Ala-auringon muoto vaihtelee. Joskus se on täysin pyöreä kirkastuma, mutta useimmiten se on pystysuunnassa enemmän tai vähemmän venähtänyt. Mitä matalammalla Aurinko on, sitä helpommin ala-aurinko venähtää ja alkaa muistuttaa pilaria.

    Ala-aurinkoa havaitaan niin lentokoneesta kuin maanpinnalta jääsumussa. Tyypillisessä tilanteessa se näkyy joko yksinään tai pelkän pilarin kanssa. Jääsumussa ala-aurinko on kauniisti kimaltelevien kiteiden muodostama enemmän tai vähemmän kiinteä valoalue.

    Ilmavirtaus voi vääntää ala-aurinkoa vinoon. Vinoja ala-aurinkoja on nähty varsinkin vuoristojen harjoilla. Lentokoneesta on valokuvattu ala-auringosta jatkuvia kaarevia siimoja, jotka ovat epäilemättä lentokonetta lähellä olevien kiteiden kallistumisen aikaansaamia.

     

    

    Ala-aurinko jääsumussa. Kuva on otettu pienen hiekkakasan päältä. Kuva Marko Riikonen.

     

    

    Ala-aurinko kimaltelee jääsumun kiteissä. Kuva Jari Luomanen.

     

    

    Ala-aurinko Kuun valossa. Kuun heikon valovoiman vuoksi lumen pintaa vasten näkyvässä alakuussa ei erotu erillisiä kiteiden välkkeitä. Kuva Marko Riikonen.

     

    

    Ala-aurinko lentokoneesta. Kuva Marko Riikonen.

     

    

    Lentokoneesta kuvattu ala-aurinko. Tämä on lähikuva ylempänä olevasta tilanteesta. Kuva Marko Riikonen.

     

    

    Ala-aurinko ja värikäs alasivuaurinko lentokoneesta. Kuva Marko Mikkilä.

     

    

    Vuoristossa kuvattu vino ala-aurinko. Vinous on seurausta ilmavirtauksesta vuorenharjalla. Kuva Claudia Hinz.

     

    

    Lentokoneesta kuvatusta ala-auringosta jatkuu kaareva siima alaspäin. Tämä on mitä luultavimmin seurausta ilmamassan taipumisesta lähellä lentokonetta. Pienille kiteille ilma on viskoosista väliainetta ja ne kallistuvat ilmamassan mukana aiheuttaen siimaefektin. Kuva Reima Eresmaa.    

Olympus Tough TG-6.