Contact information

Skywarden,
Ursa Astronomical Association
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Ursa Astronomical Association

Rare halos - 27.3.2022 at 11.40 - 27.3.2022 at 14.15 Juva Observation number 106009

Visibility IV / V

Petri Martikainen, Ursa (Itä-Suomi)

The seventh and final pyrash show of March. Initially, in addition to the usual forms, a weak parry (Fig. 5), then starting at 12:30 also included a weak pyra. Enough when you stack, you can find many different shapes. They could not be distinguished with the naked eye.

Figure 1. Stack of 400 images from 1:23 pm to 2:09 pm (3xusm, bg).

Figure 2. Same stack as above (4xusm).

Figure 3. The last 200 images of the previous stack from 1:49 pm to 2:09 pm (2xusm, bg).

Figure 4. Random raw image of the stack at 1:49 p.m.

Figure 5. First stack of the morning, 60 images from 11:40 to 11:50 (3xusm).



More similar observations
Additional information
  • The halo was caused by lightsource:
    • Sunlight
  • Where are the ice crystals of the halo located?
    • Upper clouds
  • Common halos (in sunlight)
    • 22° halo info

      22° rengas on 22 asteen säteinen rengas valonlähteen ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin näyttävämpään 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun silmuka. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Sun pillar info

      Auringonpilari on valonlähteestä ylös- ja alaspäin jatkuva valopylväs. Ilmiö on sitä selkeämpi mitä matalammalla Aurinko on.

      Toisin kuin muut halot, pilarit ovat tavallisia kaikissa jääkidepilvissä. Niitä nähdään niin yläpilvissä, keski- ja alapilvistä syntyneissä jääkidepilvissä kuin jääsumuissa. Talvisin pimeän aikaan jääsumu synnyttää ulkovalaisinten ylle pilareita, jotka voivat ulottua jopa zeniittiin saakka. Luonnollisilla valonlähteillä pilari on huomattavasti lyhyempi.

      Pilarit ovat yleisiä ja usein se on halonäytelmän ainoa halomuoto. Auringolla tai kuulla pilarin voi nähdä yhteensä jopa 100 päivänä ja yönä vuodessa. Pilari saattaa kuitenkin jäädä helposti huomaamatta, koska se esiintyy lähinnä valonlähteen ollessa matalalla, jolloin se jää helposti piiloon näköesteiden taakse.

      Auringonpilariin liittyy erikoinen ilmiö nimeltä valeaurinko. Se on aivan Auringon juuressa, yleensä sen alapuolella näkyvä Auringon kuvajainen. Tyylipuhdas valeaurinko hämää havaitsijaa luulemaan sitä Auringoksi. Näin tapahtuu silloin kun itse Aurinko on näkymättömissä paksumman pilven takana. Joskus taas Aurinko voi olla näkyvillä, mutta on hankalaa sanoa kumpi on oikea Aurinko.

      Valeaurinkoja nähdään keski- ja alapilvistä satavassa jääkiteisessä virgassa.

       

      Talvinen auringonpilari näkyy keskipilviä vasten matalalla olevassa, mahdollisesti maanpinnalle saakka ulottuvassa jääkidekerroksessa. Kuva Kalle Hård.  

       

      Yläpilveen syntynyt auringonpilari. Kuva Mikko Peussa.

       

      Cirrus-pilvien kuiduissa näkyy kaksi erillistä auringonpilarin kirkastumaa. Kuva Mikko Peussa.  

       

      Auringonpilari matalista pilvistä satavissa jääkiteissä. Kuva Jukka Pakarinen.

       

      Silloin kun näkymä on matalalle horisonttiin, pilarissa voi näkyä selkeä kirkastuma horisontissa. Tässä valokuvassa kirkastuma on ainoa merkki pilarista. Kirkastuma syntyy koska jääsumukerros näennäisesti tiivistyy kohti horisonttia havaitsijasta kauemmaksi mentäessä. Kovin pienialaisessa jääsumussa kirkastumaa ei voine näkyä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntyneitä ulkovalaisinten pilareita. Kuva Jari Luomanen.

       

      Aurinko ja valeaurinko. Havaitsija ei hetkeen tiennyt kumpi kahdesta häikäisevästä valopallosta oli oikea Aurinko. Kuvista näkyy että oikea Aurinko on näistä ylempi. Kuva Tiinamari Vilkko.

    • Sundog info

      Sundog (or 22° parhelia) ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • 22° upper tangent arc info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, että täysin rengasmainen 22° sivuava kaari olisi mahdollinen.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Parhelic circle info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringoista, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° halo info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristön kaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. 46° ylläsivuavassa kaaressa se sen sijaan on aina kiinni . Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

  • Rare halos (in sunlight)
    • Upper suncave Parry arc info

      Yläkovera Parryn kaari on valonlähteen päällä esiintyvä, sen suhteen loivasti kovera, värillinen kaari. Halon esiintyminen liittyy tavallisesti hyvin kehittyneeseen 22° ylläsivuavaan kaareen, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikosti kehittynyt tai jopa puuttua kokonaan.

      Yläkoveran Parryn etäisyys valonlähteestä vaihtelee valonlähteen korkeuden mukaan. Yleensä se havaitaan selkeästi erillään 22° sivuavasta kaaresta. Kuitenkin Auringon korkeuksilla noin 40-57 astetta halo on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Tällöinkin yläkoveran Parryn kaaren päät kuitenkin erkanevat 22° sivuavasta kaaresta, mikä tekee mahdolliseksi halon tunnistuksen.

      Joskus 22° ylläsivuavan päällä oleva yläkoveran Parryn kaaren näköinen halo saattaa olla pyramidikiteistä aiheutuva ylempi 23° parhelia. Se on muodoltaan identtinen Parryn kaaren kanssa, mutta on tavallisesti tätä diffuusimpi. 23° parhelian mahdollisuus on olemassa lähinnä silloin kun halonäytelmässä on muitakin pyramidihaloja.

      Yläkovera Parry on yleisin neljästä Parryn kaaren osamuodosta ja sen voi löytää taivaalta noin kerran vuodessa-kahdessa.

      Halo on mahdollista nähdä myös auton kuuraisella tuulilasilla.


       

      Yläkovera Parryn kaari (nuoli) jääsumuun syntyneessä Kuun halonäytelmässä. Kuva Mika Aho.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Kuu on sen verran korkealla, että yläkovera Parryn kaari on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Sen päiden voi kuitenkin heikosti havaita erkanevan 22° sivuavalta kaarelta. Alakovera Parry erottuu kuvassa lähinnä kirkastumina 22° sivuavalla kaarella Kuusta alaviistoon. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Koska tässä halonäytelmässä on voimakas 24° parhelia, 22° ylläsivuavan kaaren päällä näkyvä kaari saattaa olla pikemminkin ylempi 23° parhelia kuin Parryn kaari. Tätä tulkintaa puoltaa myös kaaren diffuusi olemus. Kuva Juha Tonttila.

       

      Yläkovera Parry auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Yksittäisissä kuvissa pintahalot ovat tyypillisesti vain kalpea aavistus siitä mitä visuaalinen vaikutelma oli. Yllä oleva kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Paras tapa dokumentoida tuulilasin haloja on videokuvaus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Simulaatiot yläkoverasta Parryn kaaresta neljälle Auringon korkeudelle. Auringon korkeudella 5 astetta yläkovera Parry on hyvin himmeä ja kaukana auringosta. Yli 77 asteen korkeudella yläkoveraa Parrya ei enää esiinny. Vertailukuvioina 22° ja 46° renkaat. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

    • 9° halo [Van Buijsen] info

      9° rengas eli Van Buijsenin halo on toiseksi pienin aurinkoa ympäröivä rengasmainen halo. Se syntyy pyramidikiteistä ja on yleisimmin havaittu kuudesta pyramidirenkaasta.

      Toisin kuin muut pyramidihalot, joita nähdään lähinnä pelkästään vuoden kesäisellä puoliskolla, 9° rengasta havaitaan kautta vuoden. Talvella siitä saadaan havaintoja Kuun ympäriltä. Tyypillisessä halonäytelmässä, varsinkin talvella, 9° rengas esiintyy pelkän 22° renkaan kanssa. Se on myös monimuotoisten pyramidihalonäytelmien peruskalustoa kesäkaudella.

      Van Buijsenin halon näkyessä 22° rengas on usein tavallista leveämpi. Tämä lienee merkki kahden muun pyramidirenkaan, 23° ja 24° renkaiden yhteensulautumisesta 22° renkaan kanssa. Toisaalta leveän renkaan saavat aikaan myös pienet kiteet ja siksi 22° renkaan paksuus ei ole tae 9° renkaan esiintymiselle.

      Tyypillinen 9° rengas ei ole erityisen silmiinpistävä ja se huomataan monesti vasta valokuvista. Toisinaan halon näkymista heikentää auringon läheisyydessä esiintyvä voimakas taustahehku. Päivätaivaalla kupera peili on suureksi avuksi 9° renkaan visuaalisessa havaitsemissa. Ahkera halotaivaan tarkkailija saa Van Buijsenin halon saaliikseen useita kertoja vuodessa.

      Kaikkia kuutta pyramidirengasta on havaittu myös lumen pinnalla. Vain 9° ja 24° renkaat on lumella nähty paljain silmin, muut on saatu esille ottamalla halonäytelmästä useita valokuvia, jotka on pinottu yhdeksi keskiarvokuvaksi. Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä.

       

      Van Buijsenin halo (nuoli) kuun ympärillä seuranaan pelkää 22° rengas. Kuva Jaakko Kuivanen.

       

      9° rengas monimuotoisessa halonäytelmässä. Merkinnät r ja p tarkoittavat rengasta ja parheliaa. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      9° rengas lumen pinnan jääkiteissä. Näkyvillä olivat myös 22° ja 24° renkaat, mutta tässä kuvassa ne ovat rajautuneet lähes kokonaan pois. Kuva Markku Kauppinen.

    • 20° halo [Burney] info

      20° rengas eli Burneyn halo on yksi kuudesta halorenkaasta, jotka syntyvät pyramidikiteistä. Se nähdään tavallisesti 18° renkaan yhteydessä, mutta on tätä harvinaisempi. Hyvin harvoin 20° rengas esiintyy ilman 18° rengasta.

      Paljain silmin katsoessa Burneyn halo ei välttämättä erotu 18° renkaan ulkopuolelta, mutta kuperan peilin kautta havaittuna ilmiö tulee helpommin esiin. Se mikä paljain silmin näytti yhdeltä renkaalta, jakautuukin kahdeksi renkaaksi, joiden välissä on kapea kaistale tummempaa taustataivasta.

      20° renkaan voi nähdä keskimäärin kerran vuodessa. Kameran avulla sen saa saaliiksi usemmastakin pyramidihalojen näytelmästä, varsinkin jos ottaa runsaasti peräkkäin kuvia jalustalta ja pinoaa ne keskiarvokuvaksi.

      Burneyn haloa, niin kuin muitakin pyramidihaloja 9° rengasta lukuunottamatta, nähdään Suomen taivaalla lähes yksinomaan vuoden kesäisellä puoliskolla. Pyramidihaloja tavataan selvästi harvemmin kotimaan talven jääsumussa. Suurin syy tähän lienee pyramidikiteiden synnylle riittävän matalien, mieluusti alle -30° C lämpötilojen vähäisyys maassamme.

      Toisaalta kaikki kuusi pyramidirengasta on mahdollista löytää talvisin lumen pinnalta. Tähän mennessä lumella on paljain silmin nähty vain 9° ja 24° renkaita, mutta muut renkaat on saatu esille kuvia pinoamalla. Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä. Hyvä puoli on, ettei lämpötilojen tarvitse olla läheskään niin alhaisia, kuin mitä pyramidikiteiselle jääsumulle vaaditaan.

       

      Pyramidihalonäytelmä 20° renkaalla. Kuva Mika Aho.

       

      Pyramidihalonäytelmä jossa on muun muassa 20° rengas (ulompi nuoli) ja 18° rengas (sisempi nuoli). Kuva Jari Luomanen. 

       

      Keskiarvopino halonäytelmästä lumen pinnalla paljastaa useita pyramidirenkaita, joiden joukossa on myös 20° rengas.Kuva on pinottu 379 yksittäisestä kuvasta. Kuva Marko Riikonen.

    • 24° halo [Dutheil] info

      24° rengas eli Dutheilin halo on yksi kuudesta halorenkaasta, jotka syntyvät pyramidikiteistä. Se havaitaan aina yhdessä 22° renkaan kanssa. Dutheilin halon suoran havaitsemisen voi estää 23° rengas siten, että halot sulautuvat yhdeksi paksuksi renkaaksi.

      24° renkaan kanssa pitäisi teoriassa olla nähtävillä myös 9° rengas, sillä halot aiheuttavat valonreitit pyramidijääkiteessä ovat samankaltaisia. Näin yleensä onkin, mutta joskus 9° rengas puuttuu tai se on hyvin heikko. Eritoten Auringon ollessa matalalla saattaa yläpilvien epätasaisuus häivyttää pienen Van Buijsenin renkaan olemattomiin.

      Dutheilin halo on varsin harvinainen - se on mahdollista nähdä taivaalla keskimäärin kolme kertaa vuosikymmenessä. Valokuvauksen pinoamistekniikalla ilmiön saa useammin esiin. Pyramidihalonäytelmästä kannattaa ottaa jalustalta useita kuvia, jotka pinotaan tietokoneella yhdeksi keskiarvokuvaksi.

      Hyvin harvoin pyramidihaloja tavataan Suomessa jääsumussa. Suurin syy tähän lienee pyramidikiteiden synnylle riittävän matalien, mieluusti alle -30° C lämpötilojen vähäinen esiintyminen maassamme.  

      Toisaalta kaikki kuusi pyramidirengasta on mahdollista löytää talvisin lumen pinnalta. Ne tosin yleensä saadaan esille vasta valokuvista käyttämällä pinoamismenetelmää, mutta hienoimmissa näytelmissä Dutheilin halo on ollut nähtävissä paljain silmin hangella.

      Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä. Lämpötilojen ei tällöin tarvitse olla läheskään niin alhaisia kuin mitä pyramidikiteiselle jääsumulle vaaditaan.

       

      Halonäytelmä useilla pyramidirenkailla. 24° renkaassa on vasemmalla puolella kirkastuma, joka lienee 24° ylempi parhelia. Kuva on keskiarvopino useasta yksittäisestä kuvasta. Kuva Marko Riikonen.

       

      22° ja 24° renkaat lumen pinnalla. Kuva Toni Kiiskinen.

       

      Yllä keskiarvopino 118 lumenpintahalonäytelmän kuvasta, alla yksittäinen kuva. Yksittäisessä kuvassa voi aavistella 24° rengasta ja visuaalisesti vaikutelma oli samanlainen. Kuitenkin vasta pinossa ilmiö näkyy kunnolla. Pinossa ilmenee myös 9° rengas, jonka näkemisestä ei ollut toivoa paljain silmin. Taivaalla oli haloja yläpilvessä. Kuvat Marko Riikonen.

    • 35° halo [Féuillee] info

      35° rengas eli Féuilleen halo yksi kuudesta halorenkaasta, jotka syntyvät pyramidikiteistä. Halo on yleensä siinä määrin himmeä, että sen huomaaminen vaatii kuperan peilin kautta katsomista.

      Valokuvia pinoamalla Féuilleen halo on saatu esiin monista pyramidihalonäytelmistä, joissa sitä ei näkynyt visuaalisesti. Tässä menetelmässä halonäytelmästä otetaan jalustalta useita peräkkäisiä kuvia, jotka koostetaan tietokoneella yhdeksi keskiarvokuvaksi.

      Pinoamistekniikan avulla 35° renkaan saa esille vaatimattomankin oloisista pyramidihalonäytelmistä. 35 rengas joka on niin kirkas että se näkyy paljain silmin ilman mitään apuvälineitä on sen sijaan erittäin harvinainen.

      35° renkaan synnyttävä valonreitti käyttää samoja pyramidijääkiteen pintoja kuin 20° renkaan valonreitti ja siksi 35° renkaan seurassa näkyy yleensä myös 20° rengas.

      35° rengasta, kuten muitakin pyramidihaloja 9° rengasta lukuunottamatta, nähdään Suomen taivaalla lähes yksinomaan vuoden kesäisellä puoliskolla. Harvemmin pyramidihaloja tavataan meillä jääsumussa. Suurin syy tähän lienee pyramidikiteiden synnylle riittävän matalien, tyypillisesti alle -30° C lämpötilojen vähäisyys maassamme.

      Lohtua kuitenkin tarjoaa se, että kaikki kuusi pyramidirengasta on mahdollista löytää talvisin lumen pinnalta. Tosin suoraan on tähän mennessä lumella nähty vain 9° ja 24° renkaita, loput pyramidihalot on saatu esille edellä mainitulla pinoamismenetelmällä. Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä. Hyvä seikka on, ettei lämpötilojen tarvitse tällöin olla läheskään niin alhaisia kuin mitä pyramidikiteiselle jääsumulle vaaditaan.

       

      Halonäytelmä hyvin kehittyneellä 35° renkaalla (nuoli). Kuva Jari Luomanen.

       

      Heikko 35° rengas näkyy tässä keskiarvopinossa, joka on tehty noin 20:stä kymmenen minuutin aikana otetusta kuvasta. Vaikka 35° rengas ei näkyisi visuaalisesti taivaalla, pinoamalla se on mahdollista saada esiin useista pyramidihalojen näytelmistä. Kuva Marko Riikonen.

       

      138 kuvan maksimipino (yllä) ja yksittäinen kuva (alla) samasta halonäytelmästä lumen pinnalla. Maksimipinossa näkyvät 20° ja 35° renkaat. 22° rengasta paksuntanee 23° ja 24° renkaat. Kuvat Marko Riikonen.

    • Lower 9° parhelia info

      Alempi 9° parhelia on pieni, yleensä valkea valokeskittymä suoraan auringon alapuolella. Epätasaisessa pilvessä sitä voi olla vaikea erottaa. Myös auringon läheisyydessä tosinaan esiintyvä voimakas taustahehku heikentää 9° parhelian näkymistä. Kuperan peilin kautta katsomalla ilmiö on havaittavissa helpommin.

      Alempi 9° parhelia on harvinainen - sen voi odottaa näkevänsä pari kertaa vuosikymmenessä.

      Erittäin tasaisessa yläpilvessä näkynyt pyramidihalojen näytelmä, jossa on selkeä alempi 9° parhelia. Merkinnät viittaavat parhelioihin (p) ja renkaisiin (r). Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Alempi 9° parhelia. Kuva Jari Piikki

       

      Simulaatiot alemmasta 9° parheliasta neljälle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 9° ja 22° renkaat. Alempi 9° parhelia irtoaa 9° renkaasta kun valonlähde nousee yli 40 asteen korkeudelle. Näin suurilla valonlähteen korkeuksilla haloa ei vielä kuitenkaan ole onnistuttu havaitsemaan. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • 18° parhelia [Thompson] info

      18° parheliat eli Thompsonin kaaret ovat Auringon molemmin puolin esiintyviä lyhyitä, pystyjä kaaren pätkiä.

      Yleensä 18° parheliat ilmenevät enemmän tai vähemmän saumattomana osana 18° rengasta. Myös varsinainen 18° rengas näyttäytyy usein auringon sivuille rajautuneena.

      Pyramidikiteistä aiheutuva 18° parhelia on mahdollista nähdä taivaalla pari-kolme kertaa vuodessa. Valtaosa havainnoista on yläpilvissä, sillä pyramidikiteiset jääsumut ovat Suomessa harvinaisia.

      Lähellä 18° parheliaa sijaitsee samannäköinen 20° sivuava kaari. Tämä niin ikään pyramidikiteistä aiheutuva halo on kuitenkin erittäin harvinainen.

       

      Pyramidihalonäytelmä 18° ja 23° parhelioilla sekä niitä vastaavilla renkailla. Kuva on keskiarvopino 59 ruudusta. Tällainen 18° ja 23° etäisyyksien halojen yhdistelmä on yksi pyramidihalonäytelmien arkkityypeistä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      18° parhelia (nuoli) yksinkertaisessa pyramidihalojen näytelmässä. Pitkä kaari Auringon päällä on 23° parhelia. Näkyvillä on myös heikot 23° ja 18° renkaat. Kuva Marko Riikonen.

       

      Pyramidihalonäytelmä jääsumussa. Kuvaan on merkitty 23° ja 18° parheliat. Kuva Tapio Koski.

       

      Simulaatiot 18° parheliasta viidelle valonlähteen korkeudelle. 18° ja 22° renkaat on esitetty viivalla. Korkeudella viisi astetta näkyy simulaatiossa kaksi 18° parheliaa, joista ulompi ja heikompi on 22° renkaan kohdalla. Tämä on 18° parhelian toinen osamuoto, jota ei suoraan ole vielä havaittu (vieläkin matalammalla valonlähteen korkeudella se on päällekkäin tavanomaisen osamuodon kanssa). Esitetty on myös simuloinnissa käytetty kide ja 18° parhelian valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Lower 24° parhelia info

      Alempi 24° parhelia on valonlähteestä alaviistoon, noin klo 4 ja 8 suunnalla näkyvä pienialainen halo. Ilmiö on yleensä varsin epämääräinen valontuhru, ja vaikka se sijaitsee kaksi astetta kauempana auringosta kuin 22° rengas, se tulee helposti tulkituksi pätkänä 22° rengasta. Kuperan peilin kautta havaitseminen auttaa merkittävästi ilmiön tunnistamista kentällä.

      Alemman 24° parhelian synnyttävä valonreitti käyttää samoja pyramidijääkiteen pintoja kuin 9° parhelian valonreitti, minkä vuoksi nämä halot nähdään yleensä yhdessä.

      Alempi 24° parhelia on harvinainen halo, jonka voi löytää taivaalta pari kertaa vuosikymmenessä. Suomessa saadut havainnot ovat pääasiassa yläpilvistä, sillä pyramidikiteinen jääsumu on meillä harvinaista.   

       

      24° parhelia monimuotoisessa pyramidihalojen näytelmässä. Merkinnät p ja r tarkoittavat parheliaa ja rengasta. Kuva Jukka Ruoskanen.

          

      Monimuotoinen halonäytelmä alemmalla 24° parhelialla. Kuvaan on merkitty myös 9° ja 23° parheliat. Kuva Marko Riikonen.  

       

      Simulaatiot alemmasta 24° parheliasta kolmelle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 22° ja 24° renkaat. Oikeassa alakulmassa simulaatiossa käytetty pyramidikide ja alemman 24° parhelian valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

Send a comment

Comments are checked and moderated before publication If you want to contact the observer directly about possibilities to use these images, use the Media -form.

*

*

*
characters left

By sending in this comment I confirm, that I've read and understood the the observation system's privacy policy.