Contact information

Skywarden,
Ursa Astronomical Association
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Ursa Astronomical Association

Halo phenomena covering the sky - 14.5.2014 at 08.30 Nurmijärvi Observation number 25396

Visibility V / V


I still don't know very well what can be found in the picture but there was stuff in the sky. The most handsome play I have ever seen.


A little fuss made for the pictures.



More similar observations
Additional information
  • The halo was caused by lightsource:
    • Sunlight
  • Where are the ice crystals of the halo located?
    • Upper clouds
  • Rare halos (in sunlight)
    • Anthelion info

      Vasta-aurinko on valonlähdeen korkeudella, sitä vastapäätä näkyvä valkea valokeskittymä. Se on matalilla, noin alle 40 asteen valonlähteen korkeuksilla osa diffuusia vasta-aurinkokaarta. Suurilla valonlähteen korkeuksilla se on Wegenerin vasta-aurinkokaaren ja horisonttirenkaan risteämisen tulosta.

      Vasta-aurinko voidaan raportoida silloin kun vasta-aurinkopisteessä on selkeästi rajautunut kirkkaampi kohta. Korkealla Auringolla nähtävä Wegenerin ja horisonttirenkaan risteämisen aiheuttama vasta-aurinko on hiukan vaakasuunnassa venähtänyt valokeskittymä.

      Pilvikuitujen satunnaiset kirkastumat horisonttirenkaalla saattavat hämäävästi muistuttaa vasta-aurinkoa. Yleensä kuitenkin tällaiset tapaukset on karsittavissa pois valokuvia tutkimalla. Valokuvaan voi toisaalta muodostua linssiheijastumasta vasta-aurinko jota ei taivaalla näkynyt. Tämä on mahdollista kun halonäytelmää kuvataan kalansilmälinssillä Aurinkoa peittämättä.

      Vasta-auringon esiintymät ovat vähälukuisia, sillä sekä diffuusi että Wegenerin vasta-aurinkokaari ovat harvinaisia haloja. Historiallisista havainnoista löytyy erikoisia, verraten korkealla valonlähteellä näkyneitä vasta-aurinkoja ilman vasta-aurinkokaaria. Tällaisista ei ole kuitenkaan saatu valokuvia.

       

      Tässä diffuusissa vasta-aurinkokaaressa on selkeä kirkastuma, jota myös vasta-auringoksi voi kutsua. Kuva Alexander Wünsche.

       

      Tämä diffuusin vasta-aurinkokaaren ydinosa on sen verran kompakti, että sitä voi kutsua myös vasta-auringoksi. Kuva Jukka Koivisto.

       

      Wegener-tyypin vaakasuunnassa pidentynyt vasta-aurinko on hyvin selkeä tässä Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuvaan on merkitty joitakin halonäytelmän lukuisista haloista. Alakovera Parry kirkastaa 22° sivuavaa kaarta klo 4 ja 8 suunnilla. Alaprimaari Tapen kaari puolestaan näkyy jatkeena 46° allasivuavan kaaren yläosassa. Kuva Jari Luomanen.

    • Tränkle diffuse anthelic arcs info

      Diffuusi vasta-aurinkokaari on nimensä mukaisesti diffuusi kaari Aurinkoa vastapäätä. Toki se voi näkyä myös kuun tai lampun valossa. Halo syntyy samassa asennossa leijailevissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Hyvin kehittyneiden sivuavien kaarten ollessa taivaalla kannattaakin aina tarkistaa onko diffuusi vasta-aurinkokaari taivaalla.

      Diffuusi vasta-aurinkokaari on summa useasta eri halosta, joista kaksi kattaa suurimman osan sen intensiteetistä. Nämä ovat Tränklen ja Greenlerin diffuusit vasta-aurinkokaaret.  Luonnollisilla valonlähteillä niitä ei yleensä pysty erottamaan toisistaan ja siksi tavallisesti puhutaankin pelkästään diffuusista vasta-aurinkokaaresta. Lisäksi näkymää voi olla sotkemassa vielä Trickerin vasta-aurinkokaari.

      Noin 25 astetta korkeammalla valonlähteellä on kuitenkin mahdollisuus tunnistaa Tränklen vasta-aurinkokaari, sillä Greenlerin kaari ei enää risteä vasta-aurinkopisteessä. Tällöin ainoa merkki Tränklen kaaresta saattaa olla vasta-aurinko, joka matalilla, noin alle 40 asteen valonlähteen korkeuksilla voi olla vain diffusien vasta-aurinkokaarten aiheuttama. Suurilla Auringon korkeuksilla se on puolestaan horisonttirenkaan ja Wegenerin vasta-aurinkokaaren risteämisen tulosta.

      Kirkkaalla kohdevalolla jääsumuun luoduissa halonäytelmissä diffuusien vasta-aurinkokaarten anatomia on siinä määrin selkeä, että molemmat halot ovat monesti tunnistettavissa. Yleensä Tränklen vasta-aurinkokaari dominoi, sillä jääsumun kiteet ovat usein kolmiomaisia, mikä on sen näkymiselle edullista, mutta ei Greenlerin vasta-aurinkokaarelle.

      Edellä sanottu koski näkymää horisontin päällä. Diffuusit vasta-aurinkokaaret esiintyvät myös horisontin alla. Siellä Tränklen kaari hallitsee näkymää verraten terävällä olemuksellaan, Greenlerin luultavasti ollessa liian diffuusi havaittavaksi. Horisontin alapuolisten osien havaitsemiseksi yksi mahdollisuus on matkustaa yläpilvien päällä lentokonessa. Toinen mahdollisuus on sijoittaa maanpinnalla jääsumussa kirkas kohdevalo horisontin alapuolelle, jolloin näkymä taivaalla vastaa positiivisen valonlähteen korkeuden horisontin alapuolista näkymää.

      Diffuusin vasta-aurinkokaaren voi odottaa havaitsevansa yläpilvisellä taivaalla korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Sensijaan lumitykkien muodostamassa jääsumussa halo on nähtävissä huomattavasti useammin. Kirkkaalla kohdevalolla diffuusit vasta-aurinkokaaret muodostuvat jääsumussa suorastaan helposti ja ovat joka talvi korjattavissa olevaa kauraa.      

       

      Diffuusi vasta-aurinkokaari jääsumussa. Kuva Marko Riikonen.

       

      Diffuusin vasta-aurinkokaaren osa horisontissa. Jos Aurinko on ollut kuvaa otettaessa samalla korkeudella kuin ilmiön kirkkain kohta, voi ilmiötä kutsua myös vasta-auringoksi. Kuva Jukka Koivisto.

       

      Kirkkaalla kohdevalolla luodussa halonäytelmässä vasemmassa yläkulmassa erottuvat niin Tränklen kuin Greenlerin vasta-aurinkokaaret. Valokuvan vieressä on ilmiöstä simulaatio kaikilla käytetyssä kiteessä toteutuneilla valonreiteillä. Alla vasemmalla on suodatettu esille pelkästään Tränklen ja oikealla Greenlerin vasta-aurinkokaaren valonsäteet. Valokuvan yläoikeassa kulmassa näkyy kuvan ulkopuolella olevan Kuun muodostama 22° ylläsivuava kaari. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint. Kuva Marko Riikonen.

         

      Simulaatiot kaikista niin sanotussa pylväs-asennossa leijailevien kiteiden tuottamista haloista (vasemmalla) sekä pelkästään Trickerin vasta-aurinkokaaresta (oikealla) viidelle valonlähteen korkeudelle. Ohut poikkiviiva on horisontti. Tränklen diffuusi vasta-aurinkokaari leikkaa itsensä niin horisontin päällä vasta-aurinkopisteessä, kuin horisontin alla alavasta-aurinkopisteessä. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

      Simulaatiot Greenlerin ja Tränklen diffuuseista vasta-aurinkokaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Simulaatio-ohjelma: Halo-Point.

    • Tricker anthelic arcs info

      Trickerin vasta-aurinkokaari on terävä valkoinen kaari joka näkyy valonlähdettä vastapäätä. Halo syntyy yleensä samassa asennossa leijailevissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Näiden ollessa hyvin kehittyneitä kannattaa tarkistaa onko Trickerin vasta-aurinkokaari taivaalla.

      Alle 30 asteen valonlähteen korkeuksilla Trickerin vasta-aurinkokaaren näkymistä sotkee diffuusi vasta-aurinkokaari. Vasta-aurinkokaaren ylemmän haarukan sisäänpäin kaartuminen on kuitenkin varma merkki Trickeristä. Tunnistuksessa voi auttaa myös tieto, että Tricker on verraten terävä kaari kun taas diffuusit vasta-aurinkokaaret ovat nimesä mukaisesti diffuuseja.

      Trickerin vasta-aurinkokaari risteää itsensä teoriassa vasta-aurinkopisteessä alle 30 asteen valonlähteen korkeuksilla. Valonlähteen noustessa tätä korkeammalle näin ei enää tapahdu, vaan halo alkaa ylösalaisen V:n muotoisena kaarena etääntyä alemmaksi vasta-aurinkopisteestä. Teoriassa Tricker sivuaa ala-aurinkokaarta, mutta toisinaan halot himmenevät sivuamiskohdassa näkymättömiin.

      Diffuusi ja Trickerin vasta-aurinkokaari syntyvät samassa asennossa leijuvissa kiteissä, mutta silti ne voivat näkyä ilman toisiaan alle 30 asteenkin valonlähteen korkeuksilla. Diffuusit ilman Trickeriä tai hyvin heikolla Trickerillä ovat tyypillinen näky kirkkaalla lampulla tuotetuissa jääsumunäytelmissä. Sensijaan Tricker ilman diffuusia on hyvin harvinainen. Nämä erot halojen näkymisessä riippuvat kiteiden prismasivujen kokosuhteista.  

      Trickerin vasta-aurinkokaaren voi odottaa havaitsevansa yläpilvisellä taivaalla korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Sensijaan jääsumussa halo on nähtävissä huomattavasti useammin jos matkaa laskettelurinteille, missä lumitykit tuottavat laadukkaita jääsumuja. Parhaiten sen saa näissä jääsumuissa esille käyttämällä valonlähteenä pimeän aikaan kirkasta kohdevaloa.

       

      Trickerin vasta-aurinkokaari jääsumuhalonäytelmässä. Tricker ja ala-aurinkokaari heikkenevät tyypilliseen tyyliinsä kohdassa jossa niiden pitäisi sivuta toisiaan. Kuva Olli Sälevä.

       

      Täysi Trickerin looppi on mahdollista nähdä lähinnä jääsumuun kirkkaalla lampulla luoduissa halonäytelmissä. Tässä se oli erityisen selkeä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot kaikista niin sanotussa pylväs-asennossa leijailevien kiteiden tuottamista haloista (vasemmalla) sekä pelkästään Trickerin vasta-aurinkokaaresta (oikealla) viidelle valonlähteen korkeudelle. Kide on säännöllinen kuusikulmio. Trickerin vasta-aurinkokaari irtoaa horisonttirenkaasta kun valonlähde nousee yli 30 asteen korkeudelle. Ohut poikkiviiva on horisontti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Wegener anthelic arcs info

      Wegenerin vasta-aurinkokaari on laaja-alainen halo, josta yleensä nähdään vain horisonttirenkaan yläpuolella olevia osia. Se on tavallisesti valkoinen, mutta parhaimmillaan siinä erottuu haaleita spektrin värejä. 

      Kuten muutkin vasta-aurinkokaaret, myös Wegener risteää itseään vasta-aurinkopisteessä. Näin ei kuitenkaan luonnossa tavallisesti tapahdu ennenkuin Aurinko on yli 50 asteen korkeudella.

      Wegenerin vasta-aurinkokaari syntyy samoissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Jos nämä halot puuttuvat, ei Wegenerin vasta-aurinkokaartakaan synny. Myös horisonttirengas on erottamaton osa Wegenerin sisältäviä halonäytelmiä.

      Wegener on mahdollista nähdä yläpilvissä muutaman kerran vuosikymmennessä, mutta se jää helposti huomaamatta pilvikuitujen seasta. Kupera peili, joka tiivistää halot paremmin näkyville, on hyvä olla taskussa kun Wegeneriä alkaa taivaalta etsimään.

      Monesti halo löydetään vasta valokuvista. Helpoiten sen saa yläpilvistä esiin jos ottaa halonäytelmästä useita valokuvia peräkkäin jalustalta ja pinoaa ne yhdeksi keskiarvokuvaksi.  

      Ehkä paras mahdollisuus Wegenerin vasta-aurinkokaaren näkemiseksi on laskettelurinteiden lumitykityksistä muodostuneessa jääsumussa, varsinkin silloin jos halonäytelmän valonlähteenä on mahdollista käyttää kirkasta kohdevaloa.

       

      Tässä Kuun jääsumuhalonäytelmässä nähtiin erityisen pitkä Wegenerin vasta-aurinkokaari. Horisonttirenkaan yläpuolella se muodostaa täyden loopin ja alapuolellakin ulottuu aina alaprimääriin Tapen kaareen saakka. Kuva Jari Luomanen.

       

      Jääsumuhalonäytelmä Wegenerin vasta-aurinkokaarella. Kuva Olli Sälevä.

       

      Lyhyt Wegenerin vasta-aurinkokaaren pätkä yläpilveen syntyneessä halonäytelmässä. Vaikka halo oli heikosti värillinen, se jäi silti huomaamatta havaintotilanteessa. Kuva Marko Riikonen.

       

      Wegenerin vasta-aurinkokaari näkyy useiden muiden halojen ohella kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lampun korkeus on 5 astetta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Simulaatiot Wegenerin vasta-aurinkokaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukana on myös Wegenerin kanssa aina näkyvät seuraishalot, eli 46° ja 22° sivuavat kaaret sekä horisonttirengas. Wegenerin vasta-aurinkokaari sivuaa teoriassa 22° sivuavaa kaarta sen ylä- ja alaosassa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Subhelic arc info

      Ala-aurinkokaari on pitkä valkea kaari. Teoriassa se muodostaa taivaanpallolle laajan loopin joka risteää itseään horisontin alapuolella ala-auringon kohdalla. Ala-aurinkokaari lakkaa näkymästä horisontin päällä kun valonlähde nousee 60 astetta korkeammalle.

      Ala-aurinkokaari syntyy tavallisesti niin sanotuissa pylväsasennossa leijailevista kiteistä. Haloa kannattaa siten alkaa katsella taivaalta jos pylväsasennosta muodostuvat yleisemmät halot, 22° ja 46° sivuavat kaaret ovat hyvin kehittyneitä. Myös horisonttirengas on ala-aurinkokaaren pakollinen seuralainen.

      Ala-aurinkokaari muodostuu lisäksi harvinaisemmassa Parry-asennossa leijailevista kiteistä, mutta yleensä Parry-asennon osuus halon on intensiteettistä on merkityksetön.

      Ala-aurinkokaaren näkeminen yläpilvissä voi ottaa vuosikymmenen jos toisenkin. Lumitykityksestä syntyneissä jääsumuissa halo on helpommin tarjolla, varsinkin jos käyttää pimeällä kirkasta kohdevaloa halonäytelmän luomiseen. Tällä tavoin muodotetuissa halonäytelmissä ala-aurinkokaari on nähtävissä jopa joka talvi.

      Ala-aurinkokaaren voi nähdä myös auton kuuraisessa tuulilasissa. Parhaiten tällaiset pintahalot saadaan esiin pimeällä käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua.

       

      Halonäytelmä jääsumussa selkeällä ala-aurinkokaarella. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvä ala-aurinkokaari on epätavallisesti kirkkammillaan Trickerin vasta-aurinkokaarta sivuavassa kohdassa. Normaalisti ala-aurinkokaari heikkenee näkymättömiin sivuamiskohdassa. Selitys ilmiölle löytyy simulaatioiden perusteella erikoisista litistyneen kuusikulmion muotoisista jääkiteistä. Poikkeuksellista on myös se, että nähtävästi jääkiteen Parry-asento on tässä suurimmalta osalta vastuussa niin ala-aurinkokaaren kuin Trickerin intensiteetistä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot ala-aurinkokaaresta sekä kaikista muista pylväsasennossa leijailevien jääkiteiden aiheuttamista haloista neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukaan on simuloitu myös 120° sivuaurinko. Näkymä kattaa puolet horisontin yläpuolisesta taivaasta, Aurinko on vasemmassa laidassa. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • Circular Lowitz arc info

      Rengasmainen Lowitzin kaari on värillinen kaari joka jatkuu sivuauringoista ylös- ja alaspäin. Se on kolmesta Lowitzin kaaren osamuodosta helpoiten tunnistettavissa, sillä matalia auringon korkeuksia lukuunottamatta se on irrallaan 22° renkaasta.

      Rengasmainen Lowitz on näkyessään liittynyt aina kirkkaisiin sivuaurinkoihin, ja sitä on raportoitu niin muiden Lowitzin kaarten kanssa kuin ilman niitä (22 rengas voi häiritä ylemmän ja alemman komponentin tunnistamista). 

      Valokuvissa hyvin erottuvien, kiistattoman selvien Lowitzin kaarten näytelmät ovat harvinaisia ilmestyksiä. Sellaisen voi havaitsija odottaa näkevänsä pari kertaa vuosikymmenessä.

      Halonäytelmä, jossa on kaksi Lowitzin kaarten osamuotoa. Rengasmainen Lowitz (oikeanpuoleinen nuoli) nousee sivuauringosta loivasti kaartuen ylöspäin. Ylempi Lowitzin kaari (vasemmanpuoleinen nuoli) on tyypillisen hämäävästi 22° renkaan kaltainen ja tässä onkin mukana 22 rengasta, sillä kaarenpätkän ylin osa ei voi enää selittyä Lowitzin kaarella. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot rengasmaisesta Lowitzin kaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Vertailukuviona sivuaurinko ja 22° rengas. Halo on voimakkaimmillaan matalalla auringolla, mutta tällöin sen tunnistamista haittaa sen päällekkäisyys 22° renkaan kanssa.

      Simulaatiot esittävät ilmiön täydellisenä, mutta käytännössä rengasmaisesta Lowitzin kaaresta nähdään tyypillisesti vain pätkiä sivuaurinkojen kohdalla. Täydellisenä halo sivuaisi ylä- ja alakuperaa Parryn kaarta, mikäli nekin näkyisivät samanaikaisesti taivaalla. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Lower Lowitz arc info

      Alempi Lowitzin kaari on värillinen, himmeä halo joka voi näkyä kirkkaan sivuauringon yhteydessä. Se erkanee 22° renkaalta himmeänä kaarena yläviistoon kohti sivuaurinkoja.

      Valokuvissa hyvin erottuvien, kiistattoman selvien Lowitzin kaarten näytelmät ovat harvinaisia ilmestyksiä. Sellaisen voi havaitsija odottaa näkevänsä pari kertaa vuosikymmenessä.

       

      Valokuva poikkeuksellisen hyvin kehittyneistä Lowitzin kaarista. Kaikki kolme Lowitzin kaarten osamuotoa - ylempi (1), alempi (2) ja rengasmainen (3) - ovat näkyvillä. Kuva Petri Hakkarainen.

       

      Tässä halonäytelmässä saattaa olla näkyvillä Lowitzin kaarten ylempi ja alempi osamuoto (nuolet). Tällaisia hankalasti tulkittavia tapauksia tulee juuri kuvan kaltaisissa tilanteissa, joissa valonlähde on matalalla ja sivuaurinko lähellä 22° rengasta. Kuva Jaakko Kuivanen.

       

      Simulaatiot alemmasta Lowitzin kaaresta kuudelle valonlähteen korkeudelle. Vertailukuvioina sivuauringot sekä 22° rengas. Alempi Lowitzin kaari on teoriassa kirkkaimmillaan 22° rengasta sivuavassa kohdassa. Hyvin korkealla valonlähteellä se on muodoltaan identtinen alakoveran Parryn kaaren kanssa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Upper Lowitz arc info

      Ylempi Lowitzin kaari on värillinen, kirkkaudeltaan vaatimaton kaari jonka näkyminen liitty Parryn kaareen tai kirkkaaseen sivuaurinkoon.

      Nämä kaksi ylemmän Lowitzin kaaren esiintymismuotoa syntyvät liiketilaltaan eri tavalla rajoittuneista kiteistä. Parryn kaareen liittyvä ylempi Lowitz muodostuu niin sanotussa Parry-Lowitz -asennossa leijailevista kiteistä, sivuaurinkoon liittyvä laatta-Lowitz -asennossa leijailevista kiteistä. 

      Valokuvissa hyvin erottuvien, kiistattoman selvien Lowitzin kaarten näytelmät ovat harvinaisia ilmestyksiä. Sellaisen voi havaitsija odottaa näkevänsä kerran-pari vuosikymmenessä.

       

       

      Valokuva poikkeuksellisen hyvin kehittyneistä Lowitzin kaarista sivuaurinkojen seurassa. Kaikki kolme Lowitzin kaaren osamuotoa - ylempi (1), alempi (2) ja rengasmainen (3) - ovat näkyvillä. 22° rengas puuttuu sivuauringon tasosta, mikä edesauttaa ylemmän ja alemman osamuodon erottumista.

      Tämä 31. elokuuta 1994 entisen Oulun läänin alueella esiintynyt halonäytelmä päätti epäilyt Lowitzin kaarten olemassaolosta. Kuva Petri Hakkarainen.

       

      Yllä valokuva halonäytelmästä jossa Lowitzin kaari näkyy Parryn kaaren yhteydessä. Kuva on keskiarvopino useasta muutaman minuutin aikana oletusta valokuvasta. Alla on simulaatio halonäytelmästä. Kuva Jukka Ruoskanen. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

      Tässä halonäytelmässä on mahdollisesti ylempi ja alempi Lowitzin kaari (nuolet). Tällaisia hankalasti tulkittavia tapauksia tulee juuri kuvan kaltaisissa tilanteissa, joissa valonlähde on matalalla ja sivuaurinko lähellä 22° rengasta. Kuva Jaakko Kuivanen.

       

      Simulaatiot ylemmästä Lowitzin kaaresta kuudelle valonlähteen korkeudelle. Vertailukuviona sivuaurinko ja 22° rengas. Ylempi Lowitzin kaari ei useinkaan esiinny näin täydellisenä, vaan siitä nähdään pikemminkin joko sivuaurinkojen tai Parryn kaaren läheisyydessä esiintyvä osa. Nämä syntyvät vastaavasti niin sanotussa laatta-Lowitz ja Parry-Lowitz-asenossa leijailevista jääkiteistä. Matalalla Auringolla halo voi aiheuttaa sekaannusta Schulthessin kaarten kanssa, mutta havaintojen perustella liki kaikki matalalla Auringolla sivuaurinkojen yläpuolella näkyvät kaaret ovat Schulthessin kaaria.

    • Upper suncave Parry arc info

      Yläkovera Parryn kaari on valonlähteen päällä esiintyvä, sen suhteen loivasti kovera, värillinen kaari. Halon esiintyminen liittyy tavallisesti hyvin kehittyneeseen 22° ylläsivuavaan kaareen, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikosti kehittynyt tai jopa puuttua kokonaan.

      Yläkoveran Parryn etäisyys valonlähteestä vaihtelee valonlähteen korkeuden mukaan. Yleensä se havaitaan selkeästi erillään 22° sivuavasta kaaresta. Kuitenkin Auringon korkeuksilla noin 40-57 astetta halo on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Tällöinkin yläkoveran Parryn kaaren päät kuitenkin erkanevat 22° sivuavasta kaaresta, mikä tekee mahdolliseksi halon tunnistuksen.

      Joskus 22° ylläsivuavan päällä oleva yläkoveran Parryn kaaren näköinen halo saattaa olla pyramidikiteistä aiheutuva ylempi 23° parhelia. Se on muodoltaan identtinen Parryn kaaren kanssa, mutta on tavallisesti tätä diffuusimpi. 23° parhelian mahdollisuus on olemassa lähinnä silloin kun halonäytelmässä on muitakin pyramidihaloja.

      Yläkovera Parry on yleisin neljästä Parryn kaaren osamuodosta ja sen voi löytää taivaalta noin kerran vuodessa-kahdessa.

      Halo on mahdollista nähdä myös auton kuuraisella tuulilasilla.


       

      Yläkovera Parryn kaari (nuoli) jääsumuun syntyneessä Kuun halonäytelmässä. Kuva Mika Aho.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Kuu on sen verran korkealla, että yläkovera Parryn kaari on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Sen päiden voi kuitenkin heikosti havaita erkanevan 22° sivuavalta kaarelta. Alakovera Parry erottuu kuvassa lähinnä kirkastumina 22° sivuavalla kaarella Kuusta alaviistoon. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Koska tässä halonäytelmässä on voimakas 24° parhelia, 22° ylläsivuavan kaaren päällä näkyvä kaari saattaa olla pikemminkin ylempi 23° parhelia kuin Parryn kaari. Tätä tulkintaa puoltaa myös kaaren diffuusi olemus. Kuva Juha Tonttila.

       

      Yläkovera Parry auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Yksittäisissä kuvissa pintahalot ovat tyypillisesti vain kalpea aavistus siitä mitä visuaalinen vaikutelma oli. Yllä oleva kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Paras tapa dokumentoida tuulilasin haloja on videokuvaus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Simulaatiot yläkoverasta Parryn kaaresta neljälle Auringon korkeudelle. Auringon korkeudella 5 astetta yläkovera Parry on hyvin himmeä ja kaukana auringosta. Yli 77 asteen korkeudella yläkoveraa Parrya ei enää esiinny. Vertailukuvioina 22° ja 46° renkaat. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

    • Blue spot info

      Sinijuova on kaukana auringosta horisonttirenkaalla esiintyvä pätkä sinertävää väriä.

      Sinijuovan paikka horisonttirenkaalla riippuu valonlähteen korkeudesta. Auringon ollessa horisontissa sinijuova näkyy 116 asteen keskuskulman etäisyydellä siitä. Auringon korkeuden kasvaessa sinijuova siirtyy yhä kauemmaksi ja Auringon saavuttaessa yli 30 asteen korkeuden se näkyy pitkänä sinisenä segmenttinä horisonttirenkaalla suoraan vastapäätä Aurinkoa. Yli 32 asteen Auringon korkeudella sinijuova ei enää esiinny.

      Usein sinijuovassa nähdään Auringon suuntaan myös vihreä ja joskus on raportoitu punainenkin väri. Valokuvissa vain sininen ja vihreä on ollut varmuudella erotettavissa. Punaisen värin osalta olisi hyvä saada uusia valokuvin tuettuja havaintoja. Sinijuovan voi tavoittaa taivaalta noin pari kertaa vuosikymmenessä. 

       

      Sinijuova (nuoli) on harvinainen horisonttirenkaan väri-ilmiö. Sinijuovasta vasemmalle näkyy 120° sivuaurinko. Kuva Rauno Päivinen.

       

      Sinijuova (nuoli) kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Kuvan vasemmassa laidassa oleva kuvio muodostuu diffuuseista ja Trickerin vasta-aurinkokaarista sekä alavasta-aurinkokaaresta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot sinijuovasta (nuoli) kolmelle Auringon korkeudelle. Näkymä on valonlähdettä vastapäätä. Kirkkaat valkoiset pallukat ovat 120° sivuaurinkoja. Simulaatiot on tehty laatta-asennossa leijailevilla jääkiteillä. Sinijuova syntyy myös pylväsasennossa leijailevista kiteistä, mutta tällöin horisonttirenkaalta puuttuvat 120° sivuauringot. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • 120° parhelia info

      120° sivuauringot sijaitsevat 120° keskuskulmaetäisyydellä Auringosta. Tyypillisesti ne nähdään horisonttirenkalla. Varsinkin matalalla Auringolla 120° sivuauringot voivat esiintyä myös ilman horisonttirengasta. Tällöin 120° sivuauringot saattavat olla pilarimaisia, normaalisti halo on muodoltaan suurinpiirtein pyöreä.

      Horisonttirenkaan lisäksi 120° sivuauringon seuralaishaloihin kuuluvat sivuauringot, tosin sopivan jääkidealueen ollessa pienialainen ne eivät näy välttämättä samanaikaisesti. Sivuauringot ja 120° sivuauringot muodostuvat laatan muotoisissa jääkiteissä, mutta horisonttirengas voi muodostua myös pylvään muotoisissa kiteissä. Nämä kiteet leijailevat eri asennoissa ja jälkimmäisessä tapauksessa horisonttirenkaan yhteydessä ei näy 120° sivuaurinkoja.

      Erikoinen paikka nähdä 120° sivuaurinko on auton kuurainen tuulilasi. Parhaiten tuulilasihalot tulevat esiin käyttämällä valonlähteenä pimeällä kirkasta taskulamppua.

      120° sivuauringon voi nähdä taivaalla noin 1-3 kertaa vuodessa. Horisonttirenkaalla näkyy helposti myös pilvikirkastumia jotka saattavat muistuttaa 120° sivuaurinkoa. 

       

      120° sivuaurinko näkyy kirkkaampana kohtana horisonttirenkaalla. Kuva Samuli Vuorinen.

       

      120° sivuaurinko ilmenee kirkastumana cirruksen harjassa. Tällainen jää helposti huomaamatta, mutta jos pilvi on aiheuttanut ensin kirkkaan sivuauringon, tällöin voi odotella josko se pikku tuurilla lipuisi 120° sivuauringon kohdalle. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Horisonttirenkaan päässä on kirkastumana 120° sivuaurinko (nuoli). Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä 120° sivuauringolla. Zyk tarkoittaa zeniitinympäristönkaarta. Kuva Marko Riikonen. 

  • Common halos (in sunlight)
    • 46° infralateral arc info

      46° allasivuava kaari näkyy Suomessa luonnollisilla valonlähteillä aina valonlähteen suhteen kuperina kaarina. Lähempänä päiväntasaajaa Aurinko ja Kuu nousevat korkeammalle jolloin niiden alla voi nähdä yhtenäisen 46° allasivuavan kaaren. 

      46° allasivuavaa kaarta havaitaan meillä harvemmin kuin 46° ylläsivuavaa. Tähän lienee syynä se, että Aurinko ja Kuu ovat yleensä sen verran matalalla, ettei allasivuava kaari erotu lähellä horisonttia ilmakehän vaimennuksen ja pilvien epätasaisuuksien takia. Parhaat matalan Auringon 46° allasivuavat nähdään pääsääntöisesti jääsumussa.

      Vaikka 46° allasivuavan kaaren teoreettinen muoto on useilla valonlähteen korkeuksilla valonlähteeseen nähden kupera, se voi silti heikosti kehittyneenä näyttää pelkältä 46° renkaan pätkältä. Korkealla Auringolla 46° allasivuava saattaa tulla sekoitetuksi myös horisontinympäristön kaareen, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei ole.  

      46° allasivuava on mahdollista havaita yläpilvissä ainakin kerran vuodessa. Jääsumussa sen näkeminen riippuu lähinnä siitä kuinka paljon on mahdollisuuksia seurata laskettelurinteiden tykkilumetuksesta syntyviä laadukkaita jääsumuja.

       

      Kuun jääsumuhalonäytelmä näyttävillä 46° allasivuavilla kaarilla. Kuva Marko Mikkilä.

       

      46° sivuavat kaaret jääsumuun syntyneessä halonäytelmässä. Kuvan poikki kulkeva valkea kaari on horisonttirengas. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tyypillinen yläpilven 46° allasivuava kaari on himmeä ja esiintyy vain toisella puolella. Halo on merkitty kuvaan nuolella. Näkyvillä on lisäksi 22° ylläsivuava kaari sekä 22° rengas. Kuva Ismo Luukkonen.

       

      Yläpilveen syntynyt halonäytelmä 46° allasivuavalla kaarella. Kuva Veikko Mäkelä.

       

      Lentokoneesta valokuvattu halonäytelmä jossa on mukana heikko 46° allasivuava kaari. Kuva Reima Eresmaa. 

       

      Simulaatiot 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, eikä sitä näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka. Suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint.

    • 46° supralateral arc info

      46° sivuava kaari jakautuu yllä- ja allasivuavaan osamuotoon. 46° ylläsivuava kaari on aurinkoon nähden kovera laaja-alainen kaari. Sen erottaminen 46° renkaasta ei ole aina ongelmatonta.

      Ongelmaa ei tietenkään ole jos 46° rengas ja 46° ylläsivuava kaari näkyvät selkeästi toisistaan erillään. Yleensä kuitenkin näkyvillä on vain yksi halo. Tällöin ensimmäinen seikka johon kannattaa kiinnittää halossa huomiota on halon värikkyys ja terävyys. 46° ylläsivuava on aina värikylläisempi ja terävämpi kuin 46° rengas joka on väreiltään hailakka ja muutenkin diffuusimpi.

      Toinen huomioitava seikka on 22° ylläsivuava kaari. 46° ylläsivuava -tulkinta on vahvoilla jos halonäytelmässä on terävä 22° ylläsivuava kaari. Jos kuitenkin 22° ylläsivuava on epämääräinen, tällöin halo 46 asteen etäisyydellä on ennemminkin 46° rengas. Tämä on nähtävissä tietokonesimulaatioissa: samat jääkiteet jotka epävakaan leijailuasennon seurauksena tuottavat heikosti kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren synnyttävät 46° renkaan  - eivät 46° ylläsivuavaa. Simulaatioista ilmenee, kuinka jääkiteiden heilahtelun lisääntyessä 46° ylläsivuava kaari muuttuu huomattavasti aiemmin 46° renkaaksi kuin 22° sivuava kaari muuttuu 22° renkaaksi. Suora päättely 22° ylläsivuava kaari = 46° ylläsivuava kaari, ei siis toimi, on myös katsottava kuinka kehittynyt 22° ylläsivuava kaari on.  

      Läheskään aina kategorisointia ei kuitenkaan kaikista neuvoista huolimatta pysty tekemään ja on makuasia merkitseekö rastin 46° ylläsivuavan, 46° renkaan vai molempien ruutuun. Tämä epävarmuus on odotettavissa haloilta jotka vaihettuvat tasaisesti toisikseen jääkiteen leijailuasennon epävakauden mukaan.

      46° ylläsivuava kaari sivuaa aina zeniitinympäristön kaarta. Molemmat halot katoavat kun Aurinko nousee 32 astetta korkeammalle. 46° rengas on zeniitinympäristön kaaresta erillään matalammilla Auringon korkeuksilla kuin noin 16 astetta ja suuremmilla kuin noin 29 astetta. 

      46° ylläsivuavan kaaren voi Suomessa nähdä noin 5-10 kertaa vuodessa.

       

      Halonäytelmä yläpilvissä 46° ylläsivuavalla kaarella. Lievä intensiteentin lisäys 46° ylläsivuavan kaaren yläosassa saattaa olla heikon zeniitinympäristön kaaren aikaansaamaa. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° ylläsivuava kaari että 46° rengas. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. 46° ylläsivuavassa kaaressa se sensijaan on aina kiinni . Kuva Olli Sälevä.

       

      46° ylläsivuava kaari ja 46° rengas ovat selkeitä tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lamppua vastapäätä kuvan yläosassa näkyy sekä diffuusit että Trickerin vasta-aurinkokaaret. Ympäristön ulkovalaisimista nousee pilareita, joista monet ovat jakautuneet päistään merkkinä 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot täydellisesti kehittyneistä 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, eikä sitä näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka. Suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • Parhelic circle info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringoista, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • Cirkumzenith arc info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sen sijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä.

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei ole kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32° valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • 22° upper tangent arc info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, että täysin rengasmainen 22° sivuava kaari olisi mahdollinen.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • 22° halo info

      22° rengas on 22 asteen säteinen rengas valonlähteen ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin näyttävämpään 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun silmuka. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

Comments: 13 pcs
Samuli Vuorinen - 14.5.2014 at 10.24 Report this

Huh huh! Ei voi muuta sanoa.

Matias Takala - 14.5.2014 at 10.25 Report this

Aivan mieletön näytös kertakaikkiaan. Onneksi olkoon :)

Lauri Kangas - 14.5.2014 at 10.28 Report this

Tässä lienee päivän highscoret! Tuolta viimeisestä kuvasta paljastuu Wegener (näkyy myös tokavikassa), tosi selvä sinijuova tuossa 135 asteen atsimuutin kohdalla ja ilmeisestikin Trickerin vasta-aurinkokaaren silmukka melko lyhykäisenä tuossa horisonttirenkaan yläpuolella.

näyttäisi jopa vähän siltä että mukana olisi ala-aurinkokaari, joka sivuaa trickeriä vaakasuorassa silmukan laella. Simulaatioissa ala-aurinkokaarella on nollaintensiteetti tuolla auringon vastapuolella, mutta ruksin sen nyt kuitenkin tuohon. Odotetaan gurujen vahvistusta. Ala-aurinkokaari yläpilvissä on ihan tautisen harvinainen.

Diffuusit vasta-aurinkokaaret on myös näkyvissä, ja komponenttiarvonta suosi tällä kertaa Tränkleä Greenlerin sijaan.

Lisäksi sivuauringon seutu näyttää tosi Lowitziselta, mutta kuvat on usmattu vähän liian suurella radiuksella, mikä hankaloittaa tunnistamista.

Jesse Kyytinen - 14.5.2014 at 12.00 Report this

Siis juuri nyt kun kaikkialta tulee järjettömiä halokuvia, Jyväskylä on pilvessä ja vettä sataa.

Juha Ojanperä - 14.5.2014 at 12.12 Report this

Huh, mikä rariteettilista! Ja aivan erinomaisesti dokumentoitu halonäytelmä! Tämä on kyllä ehkä yksi kovimmista tapauksista koko Taivaanvahdin historiassa!

Matti Helin - 14.5.2014 at 12.26 Report this

Komeaa.  Hirveä polte lähteä ulos kurkkimaan, mutta ne työt, ne työt... 

Marko Riikonen - 14.5.2014 at 14.32 Report this

Rovaniemeltä Helsinkiin historiallisten piirrosten meininkiä, joka lähentelee jo taannoista Solovetskyn näytelmän intensiteettiä. Ala-aurinkokaarta en näe missään kuvissa. Sikäli kuin tämä tulkinta olisi tosi, on halon puuttuminen todella omituista.

Leo Jussila - 14.5.2014 at 15.28 Report this

Mahtavia kuvia, ei voi muuta sanoa!

Matti Helin - 14.5.2014 at 15.54 Report this

Hauska yksityiskohta; Viime viikolla Turun seudulla näkyi Wegeneriä yms. Nyt taas kaikkialla muualla paitsi täällä :)

Olli Sälevä - 14.5.2014 at 19.03 Report this

Johan tuli täyslaidallinen Nurmijärveltä. Onnittelut kaimalle. ;-)

Marko Riikonen - 19.5.2014 at 05.48 Report this

Tässä on lisäksi kaikki kolme Lowitzin kaarten osamuotoa. Hyvin näkyy auringon tasossa tuo ylemmästä ja alemmasta osamuodosta kielivä "gappi".

Panu Lahtinen - 19.5.2014 at 08.20 Report this

Lisäsin Lowitzit listaan.

Marko Riikonen - 19.5.2014 at 13.08 Report this

Hmh, jos kuvasta leikkaa renkaan muotoa myötäilevän siivun pois aivan renkaan ulkopuolelta niin että sivuaurinkokin tulee leikatuksi pois, ei gappi 22 renkaalla ole enää niin selvä. Ja onko tuossa sitten rengasmaistakaan Lowitzia? Ehkä kuvittelin kaiken.

Send a comment

Comments are checked and moderated before publication If you want to contact the observer directly about possibilities to use these images, use the Media -form.

*

*

*
characters left

By sending in this comment I confirm, that I've read and understood the the observation system's privacy policy.