Newest observations

Contact information

Taivaanvahti,
Ursa Astronomical Association
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Ursa Astronomical Association

Harvinaisia halomuotoja - 14.5.2014 klo 08.13 - 14.5.2014 klo 11.10 Tampere Observation number 25682

Visibility IV / V

Jari Luomanen, Ursa (Länsi-Suomi)

No niin, hieman kesti raportointi kun ehdin käydä kuvat vasta nyt läpi kokonaisuudessaan.

14. toukokuuta 2014... päivämäärä, jota suomalaiset haloharrastajat tulevat muistelemaan vielä pitkään.

Laajoilla alueilla Suomessa havaittiin erittäin kirkas yläpilvinäytelmä. Kyseinen mittava yläpilvialue liittyi Venäjän puolella olevaan rintamaan, jota ympäröivä cirrostratus ulottui Suomeen asti. Maan länsiosissa näytelmää havaittiin laajoilla alueilla kun taas idässä oltiin suurilta osin paksun pilvipeitteen alla ja paikoin saatiin myös sadetta. Alapilvisyys haittasi havainnointia myös paikoin maan keski- ja paikoin länsiosissakin.

Rintaman sijainti ja liike oli sellainen, että parhailla paikoilla erinomaiset havainto-olosuhteet jatkuivat huomattavan pitkään. Tampereella, jossa oman havaintoni tein, oli täysi HR useita tunteja. Paras näytelmä havaittiin kuitenkin selvästi pohjoisempana Ylivieskan ympäristössä. Siinä missä Ylivieskan havaitsijat saattoivat ihailla erinomaisesti kehittynyttä korkean auringon Trickeriä ja ala-aurinkokaarta visuaalisesti, Tampereen näytelmästä ne tulivat esiin vasta myöhemmin kuvia pinoamalla tai kontrastikäsittelemällä.

Mukana olevaa simulaatiota pitäisi vielä säätää, mutta liitin sen jo mukaan tässä vaiheessa.

Näytelmän erityisherkkua olivat voimakkaat pylväs- ja Parry-orientoituneiden jääkiteiden muodot. Myös sinijuova horisonttirenkaalla oli poikkeuksellisen vahva. Itse en koskaan olen nähnyt näin voimakasta sinijuovaa. Oli upeaa seurata kuinka sinijuovat lähestyivät auringon vastapistettä auringon noustessa ja miten ne lopulta sulautuivat yhteen ennen häviämistään kun auringon korkeus ylitti 32 astetta.

Itse kuvasin noin 2800 ruutua, joista koostin useita pinoja etten vain hukkaisi pienintäkään tilaisuutta harvinaisuuksien taltioimiseen. Eräs piirre, mikä nousi esiin pinoissa, mutta näkyy myös yksittäisissä ruuduissa, on kirkastuma 46 asteen allasivuavalla kaarella. Se osuu täydellisesti yksiin simulaatiossa näkyvän 46 asteen alaprimäärin Parryn kanssa. Niinpä rohkenin merkitä myös tämän muodon tunnistuksiin.

Lisää kuvia löytyy osoitteessa:

http://jari.pic.fi/kuvat/Atmospheric+phenomena+and+sky/Atmospheric+halos/2014_05_14+Exceptional+High+Cloud+Halo+Display/

Simulaatio on tehty HaloPoint 2 -ohjelmalla, pinot HaloStack-ohjelmalla.


More similar observations
Additional information
  • Valonlähde
    • Auringonvalo
  • Halon synnyttäneiden jääkiteiden sijainti
    • Yläpilvet
  • Yleiset halomuodot auringonvalo
    • 22° rengas info

      22° rengas on 22 asteen säteinen rengas valonlähteen ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin näyttävämpään 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun silmuka. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       


      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Sivuaurinko info

      Sivuauringot ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • 22° ylläsivuava kaari info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, että täysin rengasmainen 22° sivuava kaari olisi mahdollinen.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • 22° allasivuava kaari info

      22° allasivuava kaari on suoraan Auringon alla näkyvä värillinen kaari. Usein halo nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° allasivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Korkealla Auringolla se muodostaa 22° ylläsivuavan kanssa yhden kokonaisen kaaren, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko ei kuitenkaan nouse niin korkealle, että täysin rengasmainen 22° sivuava kaari olisi mahdollinen.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on noin 40 astetta. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - 22° yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava kaari ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä 22° sivuavan kaaren osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa on kirkkaan ulkovalon alla mahdollista seurata 22° sivuavan kaaren valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo näkyy lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa.

       

      Halonäytelmä paksussa yläpilvessä. Näkyvillä on molemmat 22° sivuavat kaaret sekä 22° rengas. Kuva Mikko Peussa. 

       

      Matalalla olevaan jääkidepilveen syntynyt halonäytelmä 22° yllä- ja allasivuavilla kaarilla. Kuva Voitto Pitkänen.

       

      Vaakaellipsin muotoinen täysi 22° sivuava kaari Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Sivuavan kaaren sisäpuolella on heikompi 22° rengas. Kuva Marko Mikkilä.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      22° allasivuava kaari ja ala-aurinko lentokoneesta valokuvattuna. Näkyvillä on myös 22° rengasta. Kuva Antti Sinkkonen.

       

      22° allasivuava kaari ja 22° rengas lentokoneesta nähtynä. Kuva Jouni Finnilä.

       

      22° allasivuava kaari näkyy peltoa vasten Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Sen alapuolella lähellä kuvan alalaitaa on luultavasti myös ala-aurinko. Kuun päällä on 22° ylläsivuava kaari. Kuva Marko Mikkilä.  

       

      Jääsumuun syntynyt 22° allasivuava kaari Kuun valossa. Kuva Mika Aho.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä 22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

      Kuten nämä simulaatiot näyttävät, 22° allasivuavan kaaren muoto muuttuu merkittävästi valonlähteen korkeuskulman välillä 10-20 astetta. Koska halo näkyy kyseisillä valonlähteen korkeuksilla horisontin alapuolella, havainto tehdään joko maanpinnalta jääsumussa tai yläpilvissä lentokoneesta käsin. Simulaatiossa on myös mukana ala-aurinko. Vaakaviiva on horisontti, piste horisontin päällä on valonlähde ja kaareva viiva on 22° rengas. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Zeniitinympäristön kaari info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sen sijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä.

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei ole kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32° valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • Horisonttirengas info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringoista, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° rengas info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristön kaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. 46° ylläsivuavassa kaaressa se sen sijaan on aina kiinni . Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

    • 46° ylläsivuava kaari info

      46° sivuava kaari jakautuu yllä- ja allasivuavaan osamuotoon. 46° ylläsivuava kaari on aurinkoon nähden kovera laaja-alainen kaari. Sen erottaminen 46° renkaasta ei ole aina ongelmatonta.

      Ongelmaa ei tietenkään ole jos 46° rengas ja 46° ylläsivuava kaari näkyvät selkeästi toisistaan erillään. Yleensä kuitenkin näkyvillä on vain yksi halo. Tällöin ensimmäinen seikka johon kannattaa kiinnittää halossa huomiota on halon värikkyys ja terävyys. 46° ylläsivuava on aina värikylläisempi ja terävämpi kuin 46° rengas joka on väreiltään hailakka ja muutenkin diffuusimpi.

      Toinen huomioitava seikka on 22° ylläsivuava kaari. 46° ylläsivuava -tulkinta on vahvoilla jos halonäytelmässä on terävä 22° ylläsivuava kaari. Jos kuitenkin 22° ylläsivuava on epämääräinen, tällöin halo 46 asteen etäisyydellä on ennemminkin 46° rengas. Tämä on nähtävissä tietokonesimulaatioissa: samat jääkiteet jotka epävakaan leijailuasennon seurauksena tuottavat heikosti kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren synnyttävät 46° renkaan  - eivät 46° ylläsivuavaa. Simulaatioista ilmenee, kuinka jääkiteiden heilahtelun lisääntyessä 46° ylläsivuava kaari muuttuu huomattavasti aiemmin 46° renkaaksi kuin 22° sivuava kaari muuttuu 22° renkaaksi. Suora päättely 22° ylläsivuava kaari = 46° ylläsivuava kaari, ei siis toimi, on myös katsottava kuinka kehittynyt 22° ylläsivuava kaari on.  

      Läheskään aina kategorisointia ei kuitenkaan kaikista neuvoista huolimatta pysty tekemään ja on makuasia merkitseekö rastin 46° ylläsivuavan, 46° renkaan vai molempien ruutuun. Tämä epävarmuus on odotettavissa haloilta jotka vaihettuvat tasaisesti toisikseen jääkiteen leijailuasennon epävakauden mukaan.

      46° ylläsivuava kaari sivuaa aina zeniitinympäristön kaarta. Molemmat halot katoavat kun Aurinko nousee 32 astetta korkeammalle. 46° rengas on zeniitinympäristön kaaresta erillään matalammilla Auringon korkeuksilla kuin noin 16 astetta ja suuremmilla kuin noin 29 astetta. 

      46° ylläsivuavan kaaren voi Suomessa nähdä noin 5-10 kertaa vuodessa.

       

      Halonäytelmä yläpilvissä 46° ylläsivuavalla kaarella. Lievä intensiteentin lisäys 46° ylläsivuavan kaaren yläosassa saattaa olla heikon zeniitinympäristön kaaren aikaansaamaa. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° ylläsivuava kaari että 46° rengas. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. 46° ylläsivuavassa kaaressa se sensijaan on aina kiinni . Kuva Olli Sälevä.

       

      46° ylläsivuava kaari ja 46° rengas ovat selkeitä tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lamppua vastapäätä kuvan yläosassa näkyy sekä diffuusit että Trickerin vasta-aurinkokaaret. Ympäristön ulkovalaisimista nousee pilareita, joista monet ovat jakautuneet päistään merkkinä 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot täydellisesti kehittyneistä 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, eikä sitä näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka. Suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • 46° allasivuava kaari info

      46° allasivuava kaari näkyy Suomessa luonnollisilla valonlähteillä aina valonlähteen suhteen kuperina kaarina. Lähempänä päiväntasaajaa Aurinko ja Kuu nousevat korkeammalle jolloin niiden alla voi nähdä yhtenäisen 46° allasivuavan kaaren. 

      46° allasivuavaa kaarta havaitaan meillä harvemmin kuin 46° ylläsivuavaa. Tähän lienee syynä se, että Aurinko ja Kuu ovat yleensä sen verran matalalla, ettei allasivuava kaari erotu lähellä horisonttia ilmakehän vaimennuksen ja pilvien epätasaisuuksien takia. Parhaat matalan Auringon 46° allasivuavat nähdään pääsääntöisesti jääsumussa.

      Vaikka 46° allasivuavan kaaren teoreettinen muoto on useilla valonlähteen korkeuksilla valonlähteeseen nähden kupera, se voi silti heikosti kehittyneenä näyttää pelkältä 46° renkaan pätkältä. Korkealla Auringolla 46° allasivuava saattaa tulla sekoitetuksi myös horisontinympäristön kaareen, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei ole.  

      46° allasivuava on mahdollista havaita yläpilvissä ainakin kerran vuodessa. Jääsumussa sen näkeminen riippuu lähinnä siitä kuinka paljon on mahdollisuuksia seurata laskettelurinteiden tykkilumetuksesta syntyviä laadukkaita jääsumuja.

       

      Kuun jääsumuhalonäytelmä näyttävillä 46° allasivuavilla kaarilla. Kuva Marko Mikkilä.

       

      46° sivuavat kaaret jääsumuun syntyneessä halonäytelmässä. Kuvan poikki kulkeva valkea kaari on horisonttirengas. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tyypillinen yläpilven 46° allasivuava kaari on himmeä ja esiintyy vain toisella puolella. Halo on merkitty kuvaan nuolella. Näkyvillä on lisäksi 22° ylläsivuava kaari sekä 22° rengas. Kuva Ismo Luukkonen.

       

      Yläpilveen syntynyt halonäytelmä 46° allasivuavalla kaarella. Kuva Veikko Mäkelä.

       

      Lentokoneesta valokuvattu halonäytelmä jossa on mukana heikko 46° allasivuava kaari. Kuva Reima Eresmaa. 

       

      Simulaatiot 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, eikä sitä näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka. Suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint.

  • Harvinaiset halomuodot auringonvalo
    • 120° sivuaurinko info

      120° sivuauringot sijaitsevat 120° keskuskulmaetäisyydellä Auringosta. Tyypillisesti ne nähdään horisonttirenkalla. Varsinkin matalalla Auringolla 120° sivuauringot voivat esiintyä myös ilman horisonttirengasta. Tällöin 120° sivuauringot saattavat olla pilarimaisia, normaalisti halo on muodoltaan suurinpiirtein pyöreä.

      Horisonttirenkaan lisäksi 120° sivuauringon seuralaishaloihin kuuluvat sivuauringot, tosin sopivan jääkidealueen ollessa pienialainen ne eivät näy välttämättä samanaikaisesti. Sivuauringot ja 120° sivuauringot muodostuvat laatan muotoisissa jääkiteissä, mutta horisonttirengas voi muodostua myös pylvään muotoisissa kiteissä. Nämä kiteet leijailevat eri asennoissa ja jälkimmäisessä tapauksessa horisonttirenkaan yhteydessä ei näy 120° sivuaurinkoja.

      Erikoinen paikka nähdä 120° sivuaurinko on auton kuurainen tuulilasi. Parhaiten tuulilasihalot tulevat esiin käyttämällä valonlähteenä pimeällä kirkasta taskulamppua.

      120° sivuauringon voi nähdä taivaalla noin 1-3 kertaa vuodessa. Horisonttirenkaalla näkyy helposti myös pilvikirkastumia jotka saattavat muistuttaa 120° sivuaurinkoa. 

       

      120° sivuaurinko näkyy kirkkaampana kohtana horisonttirenkaalla. Kuva Samuli Vuorinen.

       

      120° sivuaurinko ilmenee kirkastumana cirruksen harjassa. Tällainen jää helposti huomaamatta, mutta jos pilvi on aiheuttanut ensin kirkkaan sivuauringon, tällöin voi odotella josko se pikku tuurilla lipuisi 120° sivuauringon kohdalle. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Horisonttirenkaan päässä on kirkastumana 120° sivuaurinko (nuoli). Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä 120° sivuauringolla. Zyk tarkoittaa zeniitinympäristönkaarta. Kuva Marko Riikonen. 

    • Sinijuova info

      Sinijuova on kaukana auringosta horisonttirenkaalla esiintyvä pätkä sinertävää väriä.

      Sinijuovan paikka horisonttirenkaalla riippuu valonlähteen korkeudesta. Auringon ollessa horisontissa sinijuova näkyy 116 asteen keskuskulman etäisyydellä siitä. Auringon korkeuden kasvaessa sinijuova siirtyy yhä kauemmaksi ja Auringon saavuttaessa yli 30 asteen korkeuden se näkyy pitkänä sinisenä segmenttinä horisonttirenkaalla suoraan vastapäätä Aurinkoa. Yli 32 asteen Auringon korkeudella sinijuova ei enää esiinny.

      Usein sinijuovassa nähdään Auringon suuntaan myös vihreä ja joskus on raportoitu punainenkin väri. Valokuvissa vain sininen ja vihreä on ollut varmuudella erotettavissa. Punaisen värin osalta olisi hyvä saada uusia valokuvin tuettuja havaintoja. Sinijuovan voi tavoittaa taivaalta noin pari kertaa vuosikymmenessä. 

       

      Sinijuova (nuoli) on harvinainen horisonttirenkaan väri-ilmiö. Sinijuovasta vasemmalle näkyy 120° sivuaurinko. Kuva Rauno Päivinen.

       

      Sinijuova (nuoli) kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Kuvan vasemmassa laidassa oleva kuvio muodostuu diffuuseista ja Trickerin vasta-aurinkokaarista sekä alavasta-aurinkokaaresta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot sinijuovasta (nuoli) kolmelle Auringon korkeudelle. Näkymä on valonlähdettä vastapäätä. Kirkkaat valkoiset pallukat ovat 120° sivuaurinkoja. Simulaatiot on tehty laatta-asennossa leijailevilla jääkiteillä. Sinijuova syntyy myös pylväsasennossa leijailevista kiteistä, mutta tällöin horisonttirenkaalta puuttuvat 120° sivuauringot. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Yläkovera Parryn kaari info

      Yläkovera Parryn kaari on valonlähteen päällä esiintyvä, sen suhteen loivasti kovera, värillinen kaari. Halon esiintyminen liittyy tavallisesti hyvin kehittyneeseen 22° ylläsivuavaan kaareen, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikosti kehittynyt tai jopa puuttua kokonaan.

      Yläkoveran Parryn etäisyys valonlähteestä vaihtelee valonlähteen korkeuden mukaan. Yleensä se havaitaan selkeästi erillään 22° sivuavasta kaaresta. Kuitenkin Auringon korkeuksilla noin 40-57 astetta halo on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Tällöinkin yläkoveran Parryn kaaren päät kuitenkin erkanevat 22° sivuavasta kaaresta, mikä tekee mahdolliseksi halon tunnistuksen.

      Joskus 22° ylläsivuavan päällä oleva yläkoveran Parryn kaaren näköinen halo saattaa olla pyramidikiteistä aiheutuva ylempi 23° parhelia. Se on muodoltaan identtinen Parryn kaaren kanssa, mutta on tavallisesti tätä diffuusimpi. 23° parhelian mahdollisuus on olemassa lähinnä silloin kun halonäytelmässä on muitakin pyramidihaloja.

      Yläkovera Parry on yleisin neljästä Parryn kaaren osamuodosta ja sen voi löytää taivaalta noin kerran vuodessa-kahdessa.

      Halo on mahdollista nähdä myös auton kuuraisella tuulilasilla.


       

      Yläkovera Parryn kaari (nuoli) jääsumuun syntyneessä Kuun halonäytelmässä. Kuva Mika Aho.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Kuu on sen verran korkealla, että yläkovera Parryn kaari on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Sen päiden voi kuitenkin heikosti havaita erkanevan 22° sivuavalta kaarelta. Alakovera Parry erottuu kuvassa lähinnä kirkastumina 22° sivuavalla kaarella Kuusta alaviistoon. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Koska tässä halonäytelmässä on voimakas 24° parhelia, 22° ylläsivuavan kaaren päällä näkyvä kaari saattaa olla pikemminkin ylempi 23° parhelia kuin Parryn kaari. Tätä tulkintaa puoltaa myös kaaren diffuusi olemus. Kuva Juha Tonttila.

       

      Yläkovera Parry auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Yksittäisissä kuvissa pintahalot ovat tyypillisesti vain kalpea aavistus siitä mitä visuaalinen vaikutelma oli. Yllä oleva kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Paras tapa dokumentoida tuulilasin haloja on videokuvaus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Simulaatiot yläkoverasta Parryn kaaresta neljälle Auringon korkeudelle. Auringon korkeudella 5 astetta yläkovera Parry on hyvin himmeä ja kaukana auringosta. Yli 77 asteen korkeudella yläkoveraa Parrya ei enää esiinny. Vertailukuvioina 22° ja 46° renkaat. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

    • Alaprimääri Tapen kaari info

      Alaprimääri Tapen kaari on valonlähteestä loivasti alaviistoon esiintyvä pieni kaari. Se havaitaan lähes poikkeuksetta 46° allasivuavalla kaarella, mutta joskus halo voi esiintyä myös ilman tätä. Horisontin päällä alaprimääri Tapen kaari näkyy, kun valonlähteen korkeuskulma on suurempi kuin 18 astetta.

      Havainnot alaprimääristä Tapen kaaresta ovat vähäisiä. Sitä on havaittu jääsumussa, yläpilvessä alaprimääriä Tapen kaarta ei ole varmuudella nähty.  

      Tässä halonäytelmässä alaprimääri Tapen kaari (nuoli) on poikkeuksellisen selkeä ja siinä on erotettavissa simulaatioissa näkyvää väkäsmäistä muotoa. Aurinko on 19,5 asteen korkeudella. Kuva Wolfgang Hinz.

       

      Simulaatiot alaprimäärin Tapen kaaren väkäsistä kuudelle valonlähteen korkeudelle. Vertailukuvioina on 46° allasivuava kaari sekä 22° ja 46° renkaat. Alaprimäärin Tapen kaaren esiintymisen teoreettinen yläraja tulee vastaan valonlähteen korkeudella 62 astetta. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Rengasmainen Lowitzin kaari info

      Rengasmainen Lowitzin kaari on värillinen kaari joka jatkuu sivuauringoista ylös- ja alaspäin. Se on kolmesta Lowitzin kaaren osamuodosta helpoiten tunnistettavissa, sillä matalia auringon korkeuksia lukuunottamatta se on irrallaan 22° renkaasta.

      Rengasmainen Lowitz on näkyessään liittynyt aina kirkkaisiin sivuaurinkoihin, ja sitä on raportoitu niin muiden Lowitzin kaarten kanssa kuin ilman niitä (22 rengas voi häiritä ylemmän ja alemman komponentin tunnistamista). 

      Valokuvissa hyvin erottuvien, kiistattoman selvien Lowitzin kaarten näytelmät ovat harvinaisia ilmestyksiä. Sellaisen voi havaitsija odottaa näkevänsä pari kertaa vuosikymmenessä.

      Halonäytelmä, jossa on kaksi Lowitzin kaarten osamuotoa. Rengasmainen Lowitz (oikeanpuoleinen nuoli) nousee sivuauringosta loivasti kaartuen ylöspäin. Ylempi Lowitzin kaari (vasemmanpuoleinen nuoli) on tyypillisen hämäävästi 22° renkaan kaltainen ja tässä onkin mukana 22 rengasta, sillä kaarenpätkän ylin osa ei voi enää selittyä Lowitzin kaarella. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot rengasmaisesta Lowitzin kaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Vertailukuviona sivuaurinko ja 22° rengas. Halo on voimakkaimmillaan matalalla auringolla, mutta tällöin sen tunnistamista haittaa sen päällekkäisyys 22° renkaan kanssa.

      Simulaatiot esittävät ilmiön täydellisenä, mutta käytännössä rengasmaisesta Lowitzin kaaresta nähdään tyypillisesti vain pätkiä sivuaurinkojen kohdalla. Täydellisenä halo sivuaisi ylä- ja alakuperaa Parryn kaarta, mikäli nekin näkyisivät samanaikaisesti taivaalla. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Aurinkokaari info

      Aurinkokaari on pitkä valkea kaari, joka risteää itsensä valonlähteessä. Aurinkokaaren esiintymiset voidaan jakaa kahteen tyyppiin: niihin jotka näkyvät Parryn kaaren kanssa ja niihin jotka näkyvät ilman sitä.  

      Parryn kaaren seurana näkyvää aurinkokaarta voidaan kutsua klassiseksi aurinkokaareksi, sillä tiedämme kuinka se syntyy: se syntyy samoista Parry-asennossa leijailevista kiteistä kuin Parryn kaarikin. Näin muodostunut aurinkokaari ilmenee yleensä pitkänä kaarena joka parhaimmillaan muodostaa täyden loopin valonlähteen päällä (kuitenkaan hyvin korkealla Auringolla halo ei risteä valonlähteessä ja näkyy valonlähteen alapuolella).

      Yläpilvissä klassinen aurinkokaari on erittäin harvinainen, lumitykkien muodostamissa jääsumuissa sensijaan Parry-asennon aiheuttama aurinkokaari on nähtävissä huomattavasti useammin, varsinkin jos käyttää valonlähteenä kirkasta kohdevaloa.

      Ilman Parryn kaarta esiintyviä aurinkokaaria nähdään pelkästään jääsumussa. Tällaiset aurinkokaaret ilmenevät Auringosta ylöspäin nousevina lyhyinä, 22° renkaan sisäpuolelle rajoittuneina kaaren pätkinä. Niitä on nähty jopa pelkän auringonpilarin seurassa. Ei tiedetä millainen kide aiheuttaa tällaisia aurinkokaaria.


       

      Aurinkokaari muodostaa täyden Auringossa risteävän loopin tässä halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä aurinkokaarella. Myös monia muita haloja on nähtävissä, osa näistä on merkitty kuvaan. Vaikka tästä kuvasta ei käy ilmi, aurinkokaari teki halonäytelmässä täyden loopin Kuun yläpuolella. Kuva Jari Luomanen.

       

       

      Simulaatiot aurinkokaaresta (nuoli) neljälle valonlähteen korkeudelle. Kalansilmänäkymä kattaa koko horisontin yläpuolisen taivaan. Apukuviona ovat 22° ja 46° renkaat. Aurinkokaari ei risteä valonlähdettä yli 60° asteen valonlähteen korkeudella. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.  

    • Ala-aurinkokaari info

      Ala-aurinkokaari on pitkä valkea kaari. Teoriassa se muodostaa taivaanpallolle laajan loopin joka risteää itseään horisontin alapuolella ala-auringon kohdalla. Ala-aurinkokaari lakkaa näkymästä horisontin päällä kun valonlähde nousee 60 astetta korkeammalle.

      Ala-aurinkokaari syntyy tavallisesti niin sanotuissa pylväsasennossa leijailevista kiteistä. Haloa kannattaa siten alkaa katsella taivaalta jos pylväsasennosta muodostuvat yleisemmät halot, 22° ja 46° sivuavat kaaret ovat hyvin kehittyneitä. Myös horisonttirengas on ala-aurinkokaaren pakollinen seuralainen.

      Ala-aurinkokaari muodostuu lisäksi harvinaisemmassa Parry-asennossa leijailevista kiteistä, mutta yleensä Parry-asennon osuus halon on intensiteettistä on merkityksetön.

      Ala-aurinkokaaren näkeminen yläpilvissä voi ottaa vuosikymmenen jos toisenkin. Lumitykityksestä syntyneissä jääsumuissa halo on helpommin tarjolla, varsinkin jos käyttää pimeällä kirkasta kohdevaloa halonäytelmän luomiseen. Tällä tavoin muodotetuissa halonäytelmissä ala-aurinkokaari on nähtävissä jopa joka talvi.

      Ala-aurinkokaaren voi nähdä myös auton kuuraisessa tuulilasissa. Parhaiten tällaiset pintahalot saadaan esiin pimeällä käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua.

       

      Halonäytelmä jääsumussa selkeällä ala-aurinkokaarella. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvä ala-aurinkokaari on epätavallisesti kirkkammillaan Trickerin vasta-aurinkokaarta sivuavassa kohdassa. Normaalisti ala-aurinkokaari heikkenee näkymättömiin sivuamiskohdassa. Selitys ilmiölle löytyy simulaatioiden perusteella erikoisista litistyneen kuusikulmion muotoisista jääkiteistä. Poikkeuksellista on myös se, että nähtävästi jääkiteen Parry-asento on tässä suurimmalta osalta vastuussa niin ala-aurinkokaaren kuin Trickerin intensiteetistä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot ala-aurinkokaaresta sekä kaikista muista pylväsasennossa leijailevien jääkiteiden aiheuttamista haloista neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukaan on simuloitu myös 120° sivuaurinko. Näkymä kattaa puolet horisontin yläpuolisesta taivaasta, Aurinko on vasemmassa laidassa. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • Wegenerin vasta-aurinkokaari info

      Wegenerin vasta-aurinkokaari on laaja-alainen halo, josta yleensä nähdään vain horisonttirenkaan yläpuolella olevia osia. Se on tavallisesti valkoinen, mutta parhaimmillaan siinä erottuu haaleita spektrin värejä. 

      Kuten muutkin vasta-aurinkokaaret, myös Wegener risteää itseään vasta-aurinkopisteessä. Näin ei kuitenkaan luonnossa tavallisesti tapahdu ennenkuin Aurinko on yli 50 asteen korkeudella.

      Wegenerin vasta-aurinkokaari syntyy samoissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Jos nämä halot puuttuvat, ei Wegenerin vasta-aurinkokaartakaan synny. Myös horisonttirengas on erottamaton osa Wegenerin sisältäviä halonäytelmiä.

      Wegener on mahdollista nähdä yläpilvissä muutaman kerran vuosikymmennessä, mutta se jää helposti huomaamatta pilvikuitujen seasta. Kupera peili, joka tiivistää halot paremmin näkyville, on hyvä olla taskussa kun Wegeneriä alkaa taivaalta etsimään.

      Monesti halo löydetään vasta valokuvista. Helpoiten sen saa yläpilvistä esiin jos ottaa halonäytelmästä useita valokuvia peräkkäin jalustalta ja pinoaa ne yhdeksi keskiarvokuvaksi.  

      Ehkä paras mahdollisuus Wegenerin vasta-aurinkokaaren näkemiseksi on laskettelurinteiden lumitykityksistä muodostuneessa jääsumussa, varsinkin silloin jos halonäytelmän valonlähteenä on mahdollista käyttää kirkasta kohdevaloa.

       

      Tässä Kuun jääsumuhalonäytelmässä nähtiin erityisen pitkä Wegenerin vasta-aurinkokaari. Horisonttirenkaan yläpuolella se muodostaa täyden loopin ja alapuolellakin ulottuu aina alaprimääriin Tapen kaareen saakka. Kuva Jari Luomanen.

       

      Jääsumuhalonäytelmä Wegenerin vasta-aurinkokaarella. Kuva Olli Sälevä.

       

      Lyhyt Wegenerin vasta-aurinkokaaren pätkä yläpilveen syntyneessä halonäytelmässä. Vaikka halo oli heikosti värillinen, se jäi silti huomaamatta havaintotilanteessa. Kuva Marko Riikonen.

       

      Wegenerin vasta-aurinkokaari näkyy useiden muiden halojen ohella kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lampun korkeus on 5 astetta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Simulaatiot Wegenerin vasta-aurinkokaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukana on myös Wegenerin kanssa aina näkyvät seuraishalot, eli 46° ja 22° sivuavat kaaret sekä horisonttirengas. Wegenerin vasta-aurinkokaari sivuaa teoriassa 22° sivuavaa kaarta sen ylä- ja alaosassa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Trickerin vasta-aurinkokaari info

      Trickerin vasta-aurinkokaari on terävä valkoinen kaari joka näkyy valonlähdettä vastapäätä. Halo syntyy yleensä samassa asennossa leijailevissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Näiden ollessa hyvin kehittyneitä kannattaa tarkistaa onko Trickerin vasta-aurinkokaari taivaalla.

      Alle 30 asteen valonlähteen korkeuksilla Trickerin vasta-aurinkokaaren näkymistä sotkee diffuusi vasta-aurinkokaari. Vasta-aurinkokaaren ylemmän haarukan sisäänpäin kaartuminen on kuitenkin varma merkki Trickeristä. Tunnistuksessa voi auttaa myös tieto, että Tricker on verraten terävä kaari kun taas diffuusit vasta-aurinkokaaret ovat nimesä mukaisesti diffuuseja.

      Trickerin vasta-aurinkokaari risteää itsensä teoriassa vasta-aurinkopisteessä alle 30 asteen valonlähteen korkeuksilla. Valonlähteen noustessa tätä korkeammalle näin ei enää tapahdu, vaan halo alkaa ylösalaisen V:n muotoisena kaarena etääntyä alemmaksi vasta-aurinkopisteestä. Teoriassa Tricker sivuaa ala-aurinkokaarta, mutta toisinaan halot himmenevät sivuamiskohdassa näkymättömiin.

      Diffuusi ja Trickerin vasta-aurinkokaari syntyvät samassa asennossa leijuvissa kiteissä, mutta silti ne voivat näkyä ilman toisiaan alle 30 asteenkin valonlähteen korkeuksilla. Diffuusit ilman Trickeriä tai hyvin heikolla Trickerillä ovat tyypillinen näky kirkkaalla lampulla tuotetuissa jääsumunäytelmissä. Sensijaan Tricker ilman diffuusia on hyvin harvinainen. Nämä erot halojen näkymisessä riippuvat kiteiden prismasivujen kokosuhteista.  

      Trickerin vasta-aurinkokaaren voi odottaa havaitsevansa yläpilvisellä taivaalla korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Sensijaan jääsumussa halo on nähtävissä huomattavasti useammin jos matkaa laskettelurinteille, missä lumitykit tuottavat laadukkaita jääsumuja. Parhaiten sen saa näissä jääsumuissa esille käyttämällä valonlähteenä pimeän aikaan kirkasta kohdevaloa.

       

      Trickerin vasta-aurinkokaari jääsumuhalonäytelmässä. Tricker ja ala-aurinkokaari heikkenevät tyypilliseen tyyliinsä kohdassa jossa niiden pitäisi sivuta toisiaan. Kuva Olli Sälevä.

       

      Täysi Trickerin looppi on mahdollista nähdä lähinnä jääsumuun kirkkaalla lampulla luoduissa halonäytelmissä. Tässä se oli erityisen selkeä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot kaikista niin sanotussa pylväs-asennossa leijailevien kiteiden tuottamista haloista (vasemmalla) sekä pelkästään Trickerin vasta-aurinkokaaresta (oikealla) viidelle valonlähteen korkeudelle. Kide on säännöllinen kuusikulmio. Trickerin vasta-aurinkokaari irtoaa horisonttirenkaasta kun valonlähde nousee yli 30 asteen korkeudelle. Ohut poikkiviiva on horisontti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Vasta-aurinko info

      Vasta-aurinko on valonlähdeen korkeudella, sitä vastapäätä näkyvä valkea valokeskittymä. Se on matalilla, noin alle 40 asteen valonlähteen korkeuksilla osa diffuusia vasta-aurinkokaarta. Suurilla valonlähteen korkeuksilla se on Wegenerin vasta-aurinkokaaren ja horisonttirenkaan risteämisen tulosta.

      Vasta-aurinko voidaan raportoida silloin kun vasta-aurinkopisteessä on selkeästi rajautunut kirkkaampi kohta. Korkealla Auringolla nähtävä Wegenerin ja horisonttirenkaan risteämisen aiheuttama vasta-aurinko on hiukan vaakasuunnassa venähtänyt valokeskittymä.

      Pilvikuitujen satunnaiset kirkastumat horisonttirenkaalla saattavat hämäävästi muistuttaa vasta-aurinkoa. Yleensä kuitenkin tällaiset tapaukset on karsittavissa pois valokuvia tutkimalla. Valokuvaan voi toisaalta muodostua linssiheijastumasta vasta-aurinko jota ei taivaalla näkynyt. Tämä on mahdollista kun halonäytelmää kuvataan kalansilmälinssillä Aurinkoa peittämättä.

      Vasta-auringon esiintymät ovat vähälukuisia, sillä sekä diffuusi että Wegenerin vasta-aurinkokaari ovat harvinaisia haloja. Historiallisista havainnoista löytyy erikoisia, verraten korkealla valonlähteellä näkyneitä vasta-aurinkoja ilman vasta-aurinkokaaria. Tällaisista ei ole kuitenkaan saatu valokuvia.

       

      Tässä diffuusissa vasta-aurinkokaaressa on selkeä kirkastuma, jota myös vasta-auringoksi voi kutsua. Kuva Alexander Wünsche.

       

      Tämä diffuusin vasta-aurinkokaaren ydinosa on sen verran kompakti, että sitä voi kutsua myös vasta-auringoksi. Kuva Jukka Koivisto.

       

      Wegener-tyypin vaakasuunnassa pidentynyt vasta-aurinko on hyvin selkeä tässä Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuvaan on merkitty joitakin halonäytelmän lukuisista haloista. Alakovera Parry kirkastaa 22° sivuavaa kaarta klo 4 ja 8 suunnilla. Alaprimaari Tapen kaari puolestaan näkyy jatkeena 46° allasivuavan kaaren yläosassa. Kuva Jari Luomanen.

Technical information

Osa yksittäisiä valotuksia, osa pinoja (kokotaivaskuvat ja sinijuova). Pinojen horisontti otettu yksittäisestä ruudusta pinon keskeltä.

Comments: 27 pcs
Jari Luomanen - 17.5.2014 klo 13.35 Report this

Kaikki teksti ei mahtunutkaan havaintoraporttiin yllä.

Näytelmä oli jotain aivan erityistä ja oli hienoa voida havaita sitä vaikka aivan huippualueelle en sattunutkaan. On selvää, että Ylivieskan näytelmä oli historiallinen, erittäin harvinainen tapaus. Voi olla, että seuraava samanlainen ilmaantuu piankin, mutta todennäköisemmin se vie kymmeniä vuosia. Kukapa tietää, ehkä Kuusankosken näytelmä 10. maaliskuuta 1920 on ollut samaa kaliiberia, ehkäpä vielä hurjempi.

Täydennän tätä raporttia ja teen muutoksia tarpeen vaatiessa.

Jesse Kyytinen - 17.5.2014 klo 14.14 Report this

Siis tuo 2. kuva on aivan käsittämätön... Siellä vastapuolella(kin) on aivan törkeästi kaaria!

Veikko Mäkelä - 17.5.2014 klo 14.31 Report this

Jessa: kakkoskuvahan on simulaatio.  SItä kannattaa verrata ylimpään kuvaan.

Veikko Mäkelä - 17.5.2014 klo 14.45 Report this

Jari: onko sulla vaihtunut ala-aurinkokaari tunnistuksissa aurinkokaareksi?  Vai onko itse aurinkokaari näkyvissä himmeänä jossain kuvassa.  

Simulaatiota ja kuvaa verratessa huomaa, että 46:n kama on luonossa selvästi voimakkaampaa ja aurinkokaaritavara näkymätöntä.  No simulaatio on aina simulaatio ja juuri täsmällisiä parametreja voi olla vaikea löytää.

En kiellä, että etteikö tämä näytelmä olis pylväskidetyyppisenä historiallinen. Itsekin näin pisimmät Wegenerit kuin koskaan. Toki takavuosina noita hurjia näytelmiä on ollut muitakin, kun mukana ovat olleet myös pyramidit.

Helsingissä mahdollisesti tuosta Parry-orientaatiosta jouduttiin vähän tinkimään ja se näkyy hiukan siinä mitä harvinaisuuspäässä tuli esille. Tai ainakin näin omassa havaintopaikallani ja -aikaan.

Olli Sälevä - 17.5.2014 klo 15.09 Report this

Kiitos Jarille tästä hieman kattavammasta havaintokertomuksesta. Mainitset tekstissä 46° alaprimäärin Parryn kaaren. Halomuotoihin on kuitenkin merkitty alaprimääri Tapen kaari, joka taitaa olla se oikea nimitys tuolle halomuodolle?

Mauri Korpi - 17.5.2014 klo 16.56 Report this

Eka kuvassa voi hahmottaa mielestäni molemmat.  Siis aurinkokaari ja ala-aurinkokaari.

Jari Luomanen - 17.5.2014 klo 17.49 Report this

Aurinkokaari on tosiaan mukana. Tähän mahtui kahdeksan kuvaa, lisää on linkin takana. Siellä on selvempikin aurinkokaari. Voin kyllä laittaa verkkoon tukevasti usmatun kuvan jossa se on selvä. Tuli kiire heti kun lähetin havainnon ja nyt olen reissussa.

Olli, juu, näitä kutsutaan vähän eri nimillä. Tape on oikein hyvä nimitys tälle kaarelle. Syystä tai toisesta nyt on itse tullut käytettyä näitä teknisempiä nimiä.

Alaprimääri täytyy varmaan usmata vielä useammista pinoista ja yksittäisistä esille. Mielestäni siellä on ajallisesti pysyvä ja simujen kanssa täsmälleen yhtenevä kirkastuma. Mitään koukkumaisia ilmestyksiähän nämä harvemmin ovat etenkään yläpilvissä. Mutta jos alkaakin tuntua siltä, että se ei ole siellä niin täytyy taas ottaa sellainen itseruoskintapäivä tai pari. Tohdin sen merkata kun tuntikausia kuvia kävin läpi ja aina se vain pisti silmään. Siksipä pääasiassa simulaationkin tein. Trickerinkin hahmottamista se helpottaa.

Juu, "viideskuudettakakstuhattakahdeksan" ilman muuta oli historiallinen, samaten 90-luvulta voi poimia ainakin 31.8.1994 pommin ja niin pois päin. Silti voi sanoa, että tämä viimeisin lunastaa paikkansa ko. joukossa Ylivieskan kuvien ansiosta ja myös siksi, että erittäin laadukas näytelmä havaittiin niin laajoilla alueilla ja niin pitkään.

Jari Luomanen - 17.5.2014 klo 18.00 Report this

Kappas, ala-aurinkokaari puuttuukin vielä listasta. Senkin saa kyllä kuvista esiin. Korjaan asian kotona.

Marko Riikonen - 17.5.2014 klo 18.40 Report this

Tuosta nimiasiasta. William Edward Parryn havainto yläkoverasta Parryn kaarensta vuonna 1820 sisälti myös kirkastumat 46 renkaalla (= 46 ylläsivuavalla) auringosta yläviistoon. Tästä näkövinkkelistä 46 Parry on oikein hyvä vaihtoehtoinen nimi. Onhan pyrarenkaillekin vaihtoehtonimet. Itse asiassa, jos joku kutsuisi Schulthessin kaaria Liljequistin kaariksi, sitäkään ei voisi kauheasti protestoida, sillä Göstä Liljequist ne ensimmäisenä havaitsi.

Kai tuo alaprimaari Tape on luettava ihan olemassaolevaksi muodoksi tässä näytelmässä. Muokkasin infoboxin tekstiä jo yläpilvessä esiintymisen osalta.

Olli Sälevä - 17.5.2014 klo 19.22 Report this

Kiitokset Jarille ja Markolle nimiasian selventämisestä. Yritetään pysyä kärryillä.

Matias Takala - 17.5.2014 klo 19.31 Report this

Tampereellakin on ollut näköjään timantinkovaa tykitystä. Mahtavia kuvia.

Marko Riikonen - 17.5.2014 klo 19.54 Report this

Pistin yläprimäärin Tapen infoboxiin maininnan vaihtoehtoisesta nimestä. Mitähän noita englannin kielisiä nimiä tälle on? Parry supralateral (nimenomaisesti yläprimäärille komponentille) ja 46 Parry taitaavat vastaavasti löytyä Tapesta ja TapeMoilasesta (ei satu nyt olemaan kumpaakaan kirjaa hyllyssä).

Jari Luomanen - 17.5.2014 klo 22.59 Report this

Tape puhuu Parry supralateralista ja TapeMoilanen mainitsee ainakin Supralateral Parryn ja 46 Parryt. Tässähän on siis myös se, että Parrya ei käytetä aina niinkään erisnimenä löytäjänsä mukaan vaan myös osoittamassa koko Parry-orientaatiota kuvaamassa tätä ko. orientaatiosta syntyvää halomuotoperhettä. Sitten vain mainitaan mistä nimenomaisesta Parrysta on kyse.

Tape ei tietty omassa kirjassaan voinut puhuakaan Tapen kaaresta (vrt. M-arc nimitys Moilasen kaaresta), mutta hyvin paljon käytetty nimitys se on aivan erityisesti yläprimääristä Parrysta. Ulkomaisten näkee käyttävän näitä kaikkia. Minusta tuntuu, että sen jälkeen kun tulimme jotenkin tietoisemmiksi näistä muista osamuodoista ja niitä alettiin nähdä näytelmissä, painotus muuttui hiljalleen Parry-nimen käytön suuntaan. Ehkäpä.

Mikko Peussa - 17.5.2014 klo 23.10 Report this

Mieletön tuo näytelmä on ollut! Näitä kommenteja on kiva lukea ja yrittää samalla oppia lisää. Hieman sekoittaa kyllä tulkintaa, kun Vahdin listan haloista käytetään eri nimiä vaikka perustelut vakuuttaa kyllä. Pääasia, että Vahdin listassa olisi se nimitys, jota täällä käytetään. Onhan täällä Suomessa Kuukin, vaikka ulkomailla ei tiedetä mikä on Kuu?

Jari Luomanen - 17.5.2014 klo 23.19 Report this

Päivitin simun. Se edellinen oli eka versio ja minun piti vielä hieroskella sitä, mutta sitten tulikin lähtö pikku reissuun enkä ehtinyt. Nyt aurinkokaaren intensiteetti vastaa paremmin näytelmässä olevaa, vaikka eihän tuo vieläkään ihan täydellinen ole.

Ala-aurinkokaari näkyy oikeastaan vain tuossa kuvan vasemmalla laidalla, Trickeristä vasemmalle. Mutta hyvä vastaavuus simulaation kanssa silläkin.

Ai niin, sitä pitikin sanomani, että tämä simulaatio (mustavalkoinen kuva, kuva numero 2) on tosiaan ympätty tuohon valokuvan horisonttiin, josta on ensin kuvankäpistelyohjelmassa tehty tuollainen lyijykynäpiirroksen tai hiilipiirroksen näköinen. Se varmasti vähän hämää. Horisontin mukaanottamisesta on kuitenkin hyötyä kohdistamisen kannalta ja se myöskin peittää sitten ne halot, joita kuvassakaan ei metsän takia näy. Tässä tapauksessa esimerkiksi puiden takana olisi todennäköisesti lymyillyt jonkinasteinen alakupera Parry. Täytyykin käydä muiden kuvia läpi, varmaan se jollakulla on.

Mitä nimiin tulee, onhan linnuistakin eri nimiä, samoin monilla muilla ilmiöillä on erilaisia kutsumanimiä vähän tieteenalasta riippumatta. Mielestäni se lähinnä rikastuttaa tätä touhua ja tuo siihen historian värikkyyttä ja syvyyttä. Olisi tavattoman köyhää, jos saisimme puhua vain yhdellä virallisella nimellä kustakin ilmiöstä. Tietty parhaamme mukaan yritämme sitten selittää jos huomaamme, että asia onkin jäänyt epäselväksi.

...jatkuu

Jari Luomanen - 17.5.2014 klo 23.21 Report this

Tässä tapauksessa tuo analogia suomen kielen Kuusta verrattuna muihin kieliin ei välttämättä ole niin kohdallinen, sillä Tape ja Parry ovat käytössä kaikissa kielissä ja Parry on siis myös jääkiteiden putoamisasennon nimi, jolloin se teknisesti yhdistää lukuisan joukon eri muotoja toisiinsa.

Juha Ojanperä - 17.5.2014 klo 23.23 Report this

Asiaa voi selventää ajattelemalla, että siinä missä Parryn kaaret (ylä- ja alakovera sekä ylä- ja alakupera) ovat 22 asteen sivuavien kaarten yhteydessä esiintyviä halomuotoja, ovat Tapen kaaret vastaavia, mutta 46 asteen sivuavien kaarten yhteydessä esiintyviä halomuotoja.

Sekä Parryn kaaret että Tapen kaaret syntyvät samoista, Parry -asentoisista pylväskiteistä, mutta erilaisilla valonkuluilla. Tällätavalla ajatellen se, että Tapen kaarista puhutaan 46 asteen Parryina on ymmärrettävämpää.

Ja tietysti myös se seikka, jonka Riikonen edellä esitti, että nämä ainakin Suomessa Tapen kaarina tunnetut halot esiintyivät myös herra Parryn ensihavainnossa, puoltaa Parry -nimen käyttöä näiden halomuotojen nimessä. Asiat eivät halomaailmassa ole aina niin yksiselitteisiä. Eri halomuodoista voidaan perustellusti käyttää useampaa vaihtoehtoista nimeä. Tietysti on erittäin tärkeää, että esimerkiksi Taivaanvahdissa nimistä muodostetaan jokin konsesus, ja käytetään sitä johdonmukaisesti.

Jari Luomanen - 17.5.2014 klo 23.34 Report this

Tässä kuvassa aurinkokaari on hieman selvempi. Saatan tehdä siitä vielä uuden pinon ja tarjoilen sen sitten tukevasti usmattuna (eli kontrastikäsiteltynä), jotta se varmasti näkyy. Mutta ainakin itse näen sen tässä ja seuraavassa ruudussa selvästi:

http://jari.pic.fi/kuvat/Atmospheric+phenomena+and+sky/Atmospheric+halos/2014_05_14+Exceptional+High+Cloud+Halo+Display/_MG_3839-_MG_3991.jpg

Olli Sälevä - 18.5.2014 klo 09.25 Report this

"Mitä nimiin tulee, onhan linnuistakin eri nimiä ..."

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta esim. BirdLifen lintutietopalvelu http://www.tiira.fi/ ei hyväksy lajinimeksi kuin yhden ennalta määrätyn nimen: "Anna lajinimi suomeksi, ruotsiksi, tieteellisellä 3+3 lyhenteellä (esim. anapla) tai tieteellisellä kokonimellä."

Pitäisikö eri halomuodoillekin kehitellä omat tieteelliset latinankieliset nimensä, jolloin kaikkialla tiedettäisiin mistä muodosta on kyse, esim. Moilasen kaari voisi olla vaikkapa Arcus moilanen (arcmoi)? ;)

Jari Luomanen - 18.5.2014 klo 09.47 Report this

Näinhän se on. Taivaanvahdissa nimeksi on valittu tuo Tape-muoto ja sillä ne menevät tilastoihin joka tapauksessa. Tulin nyt vain käyttäneeksi toista yleisesti käytettyä nimeä (sillä omassa mielessäni ne ovat ihan täysin synonyymisiä) enkä osannut aavistaakaan miten suuri ongelma siitä kehkeytyisi.

Minä en siis tietoisesti valinnut jotenkin koukeroista nimeä hämmentääkseni ihmisiä vaan tulin tästä sekaannuksen mahdollisuudesta ylipäätään tietoiseksi vasta kun siitä alkoi tulla kommentteja.

Tämän keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että on tarpeen rajoittaa vahdissa käytävä keskustelu vain noihin nimiin, mitkä vahdin listaan on tullut valituksi. Yritän jatkossa muistaa aina tarkistaa vahtiin valitun nimen listasta.

Mutta jotta itse halot eivät nyt täysin painuisi tämän nimikeskustelun alle, tässä on kuvamateriaalia tuosta potentiaalisesta alaprimääristä Tapen kaaresta:

http://jari.pic.fi/kuvat/Atmospheric+phenomena+and+sky/Atmospheric+halos/2014_05_14+Exceptional+High+Cloud+Halo+Display/LowerPrimary.jpg

Ruudun alareunassa on pieni kolmio, josta saa valittua kuvan kooksi suuri. Kuvan pitkä sivu on 2000 pikseliä. Kaikki arviot ja kritiikki tuon muodon suhteen on edelleen tervetullutta. Toivottavasti kuvakooste tuo asiaan lisäselvyyttä puoleen tai toiseen.

Jari Luomanen - 18.5.2014 klo 12.37 Report this

Edellisen koosteen lisäksi askartelin tällaisen megapinon, joka tarjoilee silmänruokaa kaikille USM-suodattimen (ääriviivojen kontrastia kasvattava suodatin, joka löytyy mm. PhotoShopista) ystäville:

http://jari.pic.fi/kuvat/Atmospheric+phenomena+and+sky/Atmospheric+halos/2014_05_14+Exceptional+High+Cloud+Halo+Display/_MG_4554-_MG_4806.jpg

Tuosta esim. aurinkokaari varmaan näkyy kohtalaisen selvästi, vaikka ko. pino ei olekaan aurinkokaaren voimallisimman esiintymisen ajankohdalta.

Tero Sipinen - 18.5.2014 klo 20.48 Report this

Joskus aikoinaan kyselin all-sky -pinojen kohdistuksesta (rotaatio) ja tuossa linkkaamassasi megapinossa taitaakin olla ko. "ongelmasta" oireita: horisonttirengas leviää aika vahvasti. Vai onkohan auringon korkeuden (ja HR:n säteen) muutoksella osuutta asiaan? Tai sitten yhdistelmä rotaation puutteesta kohdistuksessa + elevaation muutos. Ja jotenkin em. yhdistelmästä johtuen HR leviää oikealla vahvemmin? Äh, menee liian vaikeaksi hahmottaa.

Tero Sipinen - 18.5.2014 klo 21.01 Report this

Huomasinkin jälkeenpäin että olit kommentoinut tuota kohdistusasiaa megapinokuvassa selitetekstissä. Muuten, kuinka pitkältä ajalta pino on?

Jari Luomanen - 18.5.2014 klo 22.41 Report this

Hyvä huomio Tero ja totta tosiaan hieman tuota seikkaa avasin jo omassa kuvagalleriassa. Parhaiten ongelma näkyy juuri horisonttirenkaan leviämisenä mitä kauemmas auringosta mennään. En muista nyt tarkkaan tuon pinon ajallista kattavuutta, mutta tarkistan sen kun avaan pöytäkoneen seuraavan kerran. Pitkä aika kuitenkin. Täytyykin alkaa vihjailla Panulle, että HaloStackiin pitää taikoa automaattinen rotaatio mukaan. :-D

Tuossa pinossa muuten erottuu rengasmainen Lowitzkin niin selvästi, että liitin sen tunnistuksiin.

Kun ehtii, niin pitäisi käydä kaikki 14. päivän kuvat vahdista läpi ja katsella mitä kaikkea niistä vielä voisi löytyäkään. Upeita kuvia on niin valtava määrä, että melkoinen urakka siinä tulee olemaan.

Saapa nähdä mitä esimerkiksi Mikkilän Ylivieskan pinoista irtoaa kunhan mies saa ne aikanaan valmiiksi.

Panu Lahtinen - 18.5.2014 klo 22.47 Report this

Pelkkä rotaatio ei luultavasti riittäisi, pitäisi myöskin korjata linssiprojektion aiheuttamia muutoksia. Pitäisi joskus kuvata seurantajalustalta pino, niin ei tarvitsisi murehtia kohdistuksista :-)

Katsoinkin tuota rengas-Lowitzia, että erottuupa hyvin. Muutamissa muissakin havainnoissa on Lowitz-muotoja ollut, lähinnä joko ylempää tai alempaa komponenttia.

Jari Luomanen - 18.5.2014 klo 23.11 Report this

Seurantajalusta olisi kyllä lopullinen ratkaisu. Jos asuisi keskellä peltoa, niin voisi virittää pihaan kiinteän jalustan, joka olisi aina valmiina. :)

Mutta juu, tämän ongelmanhan voi suurelta osin ehkäistä tekemällä vähän lyhyempiä osapinoja, jotka voi sitten rotatoida ja kohdistaa kuvankäsittelyohjelmassa erikseen. Harvoin sitä niin hirmuisen pitkiä pinoja tarvitseekaan, kun auringon elevaation myötä monet halotkin muuttavat muotoaan.Tällä konstilla olen itse pärjännyt hyvin.

Mutta myös noita yksittäisiä pitkiä pinoja on nykyään niin helppo kokeilla Panun softalla, että aina ei voi vastustaa kiustausta. :)

Rengashaloissa kyllä voi tehdä hyvinkin pitkää settiä. Ja muiden kohdalla asia riippuu toki hieman myös siitä, mihin aikaan päivästä tai yöstä kuvat on otettu, eli miten nopeasti auringon tai kuun elevaatio tuolloin muuttuu.

Jari Luomanen - 19.5.2014 klo 10.29 Report this

Tarkistin asian ja 17 minuuttia on tuo linkittämäni pitkä ja vahvasti usmattu pino pituudeltaan.

Send a comment

Comments are checked and moderated before publication If you want to contact the observer directly about possibilities to use these images, use the Media -form.

*

*

*
characters left

By sending a comment I confirm that I understand and accept the system's privacy policy.