Uusimmat havainnot

Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Harvinaisia halomuotoja - 2.11.2017 klo 10.10 Siilinjärvi Havainto numero 67984

Näyttävyys: IV / V

Ei näkyvillä

Läksin rantaan makroputken kanssa kuvaamaan jäämuodostelmia, mutta parempi show kehkeytyikin taivaalle juuri kun rantaan pääsin. Onneksi en ottanut pelkkää makroa mukaan.

Moilasen kaari näkyi myös, parhaimmillaan erittäin selvänä.

edit: tongin lisää kuvia ja viimeisestä löytyi sitten vielä selkeä aurinkokaari ja heikohko yläprimääri tapen kaari

edit: ilmeisesti heikko wegener myös mukana menossa, laitoin raksin ja 2 lisäkuvaa


Havainnot samasta aiheesta
Lisätiedot
  • Valonlähde
    • Auringonvalo
  • Halon synnyttäneiden jääkiteiden sijainti
    • Jääsumu
  • Yleiset halomuodot auringonvalo
    • 22° rengas info

      22° rengas on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin briljantimpaan 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun loopin. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       


      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Auringonpilari info

      Auringonpilari on Auringosta ylös- ja alaspäin jatkuva valopylväs. Ilmiö on sitä selkeämpi mitä matalammalla Aurinko on.

      Toisin kuin muut halot, pilarit ovat tavallisia kaikissa jääkidepilvissä. Niitä nähdään niin yläpilvissä, keski- ja alapilvistä syntyneissä jääkidepilvissä kuin jääsumuissa. Talvisin pimeän aikaan jääsumu synnyttää ulkovalaisinten ylle pilareita, jotka voivat ulottua jopa zeniittiin saakka. Luonnollisilla valonlähteillä pilari on huomattavasti lyhyempi.

      Pilarit ovat yleisiä ja usein se on halonäytelmän ainoa halomuoto. Auringolla tai kuulla pilarin voi nähdä yhteensä jopa 100 päivänä ja yönä vuodessa. Pilari saattaa kuitenkin jäädä helposti huomaamatta, koska se esiintyy lähinnä valonlähteen ollessa matalalla, jolloin se jää helposti piiloon näköesteiden taakse.

      Auringonpilariin liittyy erikoinen ilmiö nimeltä valeaurinko. Se on aivan Auringon juuressa, yleensä sen alapuolella näkyvä Auringon kuvajainen. Tyylipuhdas valeaurinko hämää havaitsijaa luulemaan sitä Auringoksi. Näin tapahtuu silloin kun itse Aurinko on näkymättömissä paksumman pilven takana. Joskus taas Aurinko voi olla näkyvillä, mutta on hankalaa sanoa kumpi on oikea Aurinko.

      Valeaurinkoja nähdään keski- ja alapilvistä satavassa jääkiteisessä virgassa.

       

      Talvinen auringonpilari näkyy keskipilviä vasten matalalla olevassa, mahdollisesti maanpinnalle saakka ulottuvassa jääkidekerroksessa. Kuva Kalle Hård.  

       

      Yläpilveen syntynyt auringonpilari. Kuva Mikko Peussa.

       

      Cirrus-pilvien kuiduissa näkyy kaksi erillistä auringonpilarin kirkastumaa. Kuva Mikko Peussa.  

       

      Auringonpilari matalista pilvistä satavissa jääkiteissä. Kuva Jukka Pakarinen.

       

      Silloin kun näkymä on matalalle horisonttiin, pilarissa voi näkyä selkeä kirkastuma horisontissa. Tässä valokuvassa kirkastuma on ainoa merkki pilarista. Kirkastuma syntyy koska jääsumukerros näennäisesti tiivistyy kohti horisonttia havaitsijasta kauemmaksi mentäessä. Kovin pienialaisessa jääsumussa kirkastumaa ei voine näkyä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntyneitä ulkovalaisinten pilareita. Kuva Jari Luomanen.

       

      Aurinko ja valeaurinko. Havaitsija ei hetkeen tiennyt kumpi kahdesta häikäisevästä valopallosta oli oikea Aurinko. Kuvista näkyy että oikea Aurinko on näistä ylempi. Kuva Tiinamari Vilkko.

    • Sivuaurinko info

      Sivuauringot ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • 22° ylläsivuava kaari info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, jotta täysin rengasmaista 22° sivuaa näkyisi.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Zeniitinympäristön kaari info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari on ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32 valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • Horisonttirengas info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringosta, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° rengas info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristönkaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin briljantimpi 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

    • 46° ylläsivuava kaari info

      46° sivuava kaari jakautuu yllä- ja allasivuavaan osamuotoon. 46° ylläsivuava kaari on aurinkoon nähden kovera laaja-alainen kaari. Sen erottaminen 46° renkaasta ei ole aina ongelmatonta.

      Ongelmaa ei tietenkään ole jos 46° rengas ja 46° ylläsivuava kaari näkyvät selkeästi toisistaan erillään. Yleensä kuitenkin näkyvillä on vain yksi halo. Tällöin ensimmäinen seikka johon kannattaa kiinnittää halossa huomiota on halon värikkyys ja terävyys. 46° ylläsivuava on aina värikylläisempi ja terävämpi kuin 46° rengas joka on väreiltään hailakka ja muutenkin diffuusimpi.

      Toinen huomioitava seikka on 22° ylläsivuava kaari. 46° ylläsivuava -tulkinta on vahvoilla jos halonäytelmässä on terävä 22° ylläsivuava kaari. Jos kuitenkin 22° ylläsivuava on epämääräinen, tällöin halo 46 asteen etäisyydellä on ennemminkin 46° rengas. Tämä on nähtävissä tietokonesimulaatioissa: samat jääkiteet jotka epävakaan leijailuasennon seurauksena tuottavat heikosti kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren synnyttävät 46° renkaan  - eivät 46° ylläsivuavaa. Simulaatioista ilmeenee, kuinka jääkiteiden heilahtelun lisääntyessä 46° ylläsivuava kaari muuttuu huomattavasti aiemmin 46° renkaaksi kuin 22° sivuava kaari muuttuu 22° renkaaksi. Suora päättely 22° ylläsivuava kaari = 46° ylläsivuava kaari, ei siis toimi, on myös katsottava kuinka kehittynyt 22° ylläsivuava kaari on.  

      Läheskään aina kategorisointia ei kuitenkaan kaikista neuvoista huolimatta pysty tekemään ja on makuasia merkitseekö rastin 46° ylläsivuavan, 46° renkaan vai molempien ruutuun. Tämä on epävarmuus tietenkin odotettavissa haloilta jotka vaihettuvat tasaisesti toisikseen jääkiteen leijailuasennon epävakauden mukaan.

      46° ylläsivuava kaari sivuaa aina zeniitinympäristön kaarta. Molemmat halot katoavat kun Aurinko nousee 32 astetta korkeammalle. 46 renkaasta zeniitinympäristön kaari on erillään matalammilla Auringon korkeuksilla kuin noin 16 astetta ja suuremmilla kuin noin 29 astetta. 

      46° ylläsivuavan kaaren voi Suomessa nähdä noin 5-10 kertaa vuodessa.

       

      Halonäytelmä yläpilvissä 46° ylläsivuavalla kaarella. Lievä intensiteentin lisäys 46° ylläsivuavan kaaren yläosassa saattaa olla heikon zeniitinympäristön kaaren aikaansaamaa. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° ylläsivuava kaari että 46° rengas. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä.

       

      46° ylläsivuava kaari ja 46° rengas ovat selkeitä tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lamppua vastapäätä kuvan yläosassa näkyy sekä diffuusit että Trickerin vasta-aurinkokaaret. Ympäristön ulkovalaisimista nousee pilareita, joista monet ovat jakautuneet päistään merkkinä 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot täydellisesti kehittyneistä 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, sitä ei näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka, jota suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • 46° allasivuava kaari info

      46° allasivuava kaari näkyy Suomessa aina kahtena kaarena Auringosta alaviistoon. Lähempänä päiväntasaajaa Aurinko nousee korkeammalle jolloin voi nähdä yhtenäisen 46° allasivuavan kaaren Auringon alapuolella. 

      46° allasivuavaa kaarta havaitaan meillä harvemmin kuin 46° ylläsivuavaa. Tähän lienee syynä se, että Aurinko ja Kuu ovat yleensä sen verran matalalla, ettei allasivuava kaari erotu lähellä horisonttia ilmakehän vaimennuksen ja pilvien epätasaisuuksien takia. Parhaat matalan Auringon 46° allasivuavat nähdään pääsääntöisesti jääsumussa.

      Vaikka 46° allasivuavan kaaren teoreettinen muoto on useilla valonlähteen korkeuksilla valonlähteeseen nähden kupera, se voi silti heikosti kehittyneenä näyttää pelkältä 46° renkaan pätkältä. Korkealla Auringolla 46° allasivuava saattaa tulla sekoitetuksi myös horisontinympäristön kaareen, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei ole.  

      46° allasivuava on mahdollista havaita yläpilvissä ainakin kerran vuodessa. Jääsumussa sen näkeminen riippuu lähinnä siitä kuinka paljon on mahdollisuuksia seurata laskettelurinteiden tykkilumetuksesta syntyviä laadukkaita jääsumuja.

       

      Kuun jääsumuhalonäytelmä näyttävillä 46° allasivuavilla kaarilla. Kuva Marko Mikkilä.

       

      46° sivuavat kaaret jääsumuun syntyneessä halonäytelmässä. Kuvan poikki kulkeva valkea kaari on horisonttirengas. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tyypillinen yläpilven 46° allasivuava kaari on himmeä ja esiintyy vain toisella puolella. Halo on merkitty kuvaan nuolella. Näkyvillä on lisäksi 22° ylläsivuava kaari sekä 22° rengas. Kuva Ismo Luukkonen.

       

      Yläpilveen syntynyt halonäytelmä 46° allasivuavalla kaarella. Kuva Veikko Mäkelä.

       

      Lentokoneesta valokuvattu halonäytelmä jossa on mukana heikko 46° allasivuava kaari. Kuva Reima Eresmaa. 

       

      Simulaatiot 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, sitä ei näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka, jota suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint.

    • Ala-aurinko info

      Ala-aurinko on valonlähteen alapuolella näkyvä valkea valokeskittymä. Se sijaitsee yhtä paljon horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella.

      Ala-auringon muoto vaihtelee. Joskus se on täysin pyöreä spotti, mutta useimmiten se on pystysuunnassa enemmän tai vähemmän venähtänyt. Mitä matalammalla Aurinko on, sitä helpommin ala-aurinko venähtää ja alkaa muistuttamaan pilaria.

      Ala-aurinkoa havaitaan niin lentokoneesta kuin maanpinnalta jääsumussa. Tyypillisessä tilanteessa se näkyy joko yksinään tai pelkän pilarin kanssa. Jääsumussa ala-aurinko on kauniisti kimaltelevien kiteiden muodostama enemmän tai vähemmän kiinteä valoalue.

      Ilmavirtauksen taipuminen voi vääntää ala-aurinkoa vinoon. Vinoja ala-aurinkoja on nähty varsinkin vuoristojen harjoilla. Lentokoneesta on valokuvattu ala-auringosta jatkuvia kaarevia siimoja, jotka ovat epäilemättä lentokonetta lähellä olevien kiteiden kallistumisen aikaansaamia.

       

      Ala-aurinko jääsumussa. Kuva on otettu pienen hiekkakasan päältä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko kimaltelee jääsumun kiteissä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Ala-aurinko Kuun valossa. Kuun heikon valovoiman vuoksi lumen pintaa vasten näkyvässä alakuussa ei erotu erillisiä kiteiden välkkeitä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko lentokoneesta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Lentokoneesta kuvattu ala-aurinko. Tämä on lähikuva ylempänä olevasta tilanteesta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko ja värikäs alasivuaurinko lentokoneesta. Kuva Marko Mikkilä.

       

      Vuoristossa kuvattu vino ala-aurinko. Vinous on seurausta ilmavirtauksen taipumisesta vuoren harjalla. Kuva Claudia Hinz.

       

      Lentokoneesta kuvatusta ala-auringosta jatkuu kaareva siima alaspäin. Tämä on mitä luultavimmin seurausta ilmamassan taipumisesta lähellä lentokonetta. Pienille kiteille ilma on viskoosista väliainetta ja ne kallistuvat ilmamassan mukana aiheuttaen siimaefektin. Kuva Reima Eresmaa.    

  • Harvinaiset halomuodot auringonvalo
    • Yläkovera Parryn kaari info

      Yläkovera Parryn kaari on valonlähteen päällä esiintyvä, sen suhteen loivasti kovera, värillinen kaari. Halon esiintyminen liittyy tavallisesti hyvin kehittyneeseen 22° ylläsivuavaan kaareen, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikosti kehittynyt tai jopa puuttua kokonaan.

      Yläkoveran Parryn etäisyys Auringosta vaihtelee sen korkeuden mukaan. Yleensä se havaitaan selkeästi erillään 22° sivuavasta kaaresta. Kuitenkin Auringon korkeuksilla noin 40-57 astetta halo on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Tällöinkin yläkoveran Parryn kaaren päät kuitenkin erkanevat 22° sivuavasta kaaresta, mikä tekee mahdolliseksi halon tunnistuksen.

      Joskus 22° ylläsivuavan päällä oleva yläkoveran Parryn kaaren näköinen halo saattaa olla pyramidikiteistä aiheutuva ylempi 23° parhelia. Se on muodoltaan identtinen Parryn kaaren kanssa, mutta on tavallisesti tätä diffuusimpi. 23° parhelian mahdollisuus on olemassa lähinnä silloin kun halonäytelmässä on muitakin pyramidihaloja.

      Yläkovera Parry on yleisin neljästä Parryn kaaren osamuodosta ja sen voi löytää taivaalta noin kerran vuodessa-kahdessa.

      Halo on mahdollista nähdä myös auton kuuraisella tuulilasilla.


       

      Yläkovera Parryn kaari (nuoli) jääsumuun syntyneessä Kuun halonäytelmässä. Kuva Mika Aho.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Kuu on sen verran korkealla, että yläkovera Parryn kaari on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Sen päiden voi kuitenkin heikosti havaita erkanevan 22° sivuavalta kaarelta. Alakovera Parry erottuu kuvassa lähinnä kirkastumina 22° sivuavalla kaarella Kuusta alaviistoon. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Koska tässä halonäytelmässä on voimakas 24° parhelia, 22° ylläsivuavan kaaren päällä näkyvä kaari saattaa olla pikemminkin ylempi 23° parhelia kuin Parryn kaari. Tätä tulkintaa puoltaa myös kaaren diffuusi olemus. Kuva Juha Tonttila.

       

      Yläkovera Parry auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Yksittäisissä kuvissa pintahalot ovat tyypillisesti vain kalpea aavistus siitä mitä visuaalinen vaikutelma oli. Yllä oleva kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Paras tapa dokumentoida tuulilasin haloja on videokuvaus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Simulaatiot yläkoverasta Parryn kaaresta neljälle Auringon korkeudelle. Auringon korkeudella 5 astetta yläkovera Parry on hyvin himmeä ja kaukana auringosta. Yli 77 asteen korkeudella yläkovera Parry ei enää esiinny. Vertailukuvioina 22° ja 46° renkaat. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

    • Yläkupera Parryn kaari info

      Yläkupera Parryn kaari on V-muotoinen, 22° ylläsivuavan kaaren yläpuolella näkyvä värillinen kaari. Tämä halo syntyy vain matalilla, alle 16 asteen Auringon korkeuksilla. Yläkupera Parry nähdään normaalisti hyvin kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren yhteydessä, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikko ja jopa puuttua kokonaan.

      Yläpilvissä tämä Parryn kaaren osamuoto on hyvin harvinainen vierialija. Sen sijaan lumitykkien aikaansaamissa jääsumuissa se saattaa osua kohdalle jopa joka talvi.

       

       

      Yläkupera Parryn kaari (alempi nuoli) esiintyy tässä tyypilliseen tapaan 22° ylläsivuavan kaaren muodostamassa "kuopassa". Näkyvillä on myös yläkovera Parryn kaari (ylempi nuoli). Kuva Heikki Mahlamäki.

       

      Mitä matalammalla Aurinko on, sitä alempana 22° ylläsivuavan kaaren kuopassa yläkupera Parry sijaitsee, ja sitä hankalammin se on erotettavissa. Kuva Marita Heikkala.

       

      Simulaatiot yläkuperasta Parryn kaaresta kolmelle Auringon korkeudelle. Halo on teoriassa sitä kirkkaampi mitä matalammalla aurinko on. Vertailukuviona 22° rengas. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Yläprimääri Tapen kaari info

      Yläprimääri Tapen kaari on valonlähteestä yläviistoon näkyvä kirkastuma, joka tyypillisesti esiintyy 46° ylläsivuavalla kaarella. Parhaimmillaan yläprimäärissa Tapen kaaressa ilmenee väkäsmäistä, simulaatioiden ennustamaa muotoa. Halon kanssa esiintyy normaalisti myös Parryn kaari, sillä molemmat halot syntyvät samassa Parry-asennossa leijailevista jääkiteistä. Parry-kiteitä sisältävien pilvien pienialaisuus voi kuitenkin olla esteenä näiden halojen samanaikaiselle näkymiselle.  

      Yläprimääri Tapen kaari havaitaan pääasiassa lumitykkien synnyttämissä jääsumuissa, yläpilvissä se on huomattavasti harvinaisempi. Aktiivinen harrastaja voi bongata sen laskettelurinteiden jääsumuista ainakin kerran talvessa.

      Yläprimäärin Tapen kaaren voi nähdä myös auton kuuraisessa tuulilasissa. Parhaiten tällaiset pintahalot saadaan esiin pimeällä käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua.

      Tapen kaarille on käytetty myös nimeä 46° Parryn kaaret. 

       

      Yläprimääri Tapen kaari (nuolet) on yleensä melko epämääräinen kirkastuma 46° ylläsivuavalla kaarella, mutta tässä halonäytelmässä siinä erottuu simulaatioiden ennustamaa väkäsmäistä muotoa. Kuva Sauli Koski.

       

      Yläpilvissä näkyvän yläprimääriksi Tapen kaareksi sopivan spektrikirkastuman tulkinta ei ole aina suoraviivaista, sillä kyseessä voi olla myös pilvien rajaama 46° ylläsivuavan kaaren pätkä. Jos halonäytelmässä on samoihin aikoihin esiintynyt Parryn kaari, yläprimäärin Tapen kaaren tulkinta vahvemmalla pohjalla, sillä halot syntyvät samoista Parry-asennossa leijailevista kiteistä. Tässä näkyvillä onkin Parryn yläkupera osamuoto, mutta se ei erotu hyvin infoboxin pienikokoisesta kuvasta. Kuvan kontrastia on vahvistettu runsaasti. Kuva Reima Eresmaa.  

       

      Yläprimääri Tapen kaari tuulilasin kuurakiteiden halonäytelmässä. Zyk tarkoittaa zeniitinympäristönkaarta. Valona on kirkas led-lamppu. Havaintotilanteessa hyvin selkeät tuulilasihalot heikkenevät merkittävästi valokuvissa, paras tapa niiden dokumentoimiseksi on videokuvaus. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot yläprimäärin Tapen kaaren väkäsistä neljälle Auringon korkeudelle. Vertailukuvioina ovat 46° ylläsivuava kaari ja 22° ja 46° renkaat. Yläprimääri Tapen kaari ja 46° ylläsivuava kaari eivät näy 32 astetta suuremmilla valonlähteen korkeuksilla. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Aurinkokaari info

      Aurinkokaari on pitkä valkea kaari, joka risteää itsensä valonlähteessä. Aurinkokaaren esiintymiset voidaan jakaa kahteen tyyppiin: niihin jotka näkyvät Parryn kaaren kanssa ja niihin jotka näkyvät ilman sitä.  

      Parryn kaaren seurana näkyvää aurinkokaarta voidaan kutsua klassiseksi aurinkokaareksi, sillä tiedämme kuinka se syntyy: se syntyy samoista Parry-asennossa leijailevista kiteistä kuin Parryn kaarikin. Näin muodostunut aurinkokaari ilmenee yleensä pitkänä kaarena joka parhaimmillaan muodostaa täyden loopin valonlähteen päällä (kuitenkaan hyvin korkealla Auringolla halo ei risteä valonlähteessä ja näkyy valonlähteen alapuolella).

      Yläpilvissä klassinen aurinkokaari on erittäin harvinainen, lumitykkien muodostamissa jääsumuissa sensijaan Parry-asennon aiheuttama aurinkokaari on nähtävissä huomattavasti useammin, varsinkin jos käyttää valonlähteenä kirkasta kohdevaloa.

      Ilman Parryn kaarta esiintyviä aurinkokaaria nähdään pelkästään jääsumussa. Tällaiset aurinkokaaret ilmenevät Auringosta ylöspäin nousevina lyhyinä, 22° renkaan sisäpuolelle rajoittuneina kaaren pätkinä. Niitä on nähty jopa pelkän auringonpilarin seurassa. Ei tiedetä millainen kide aiheuttaa tällaisia aurinkokaaria.


       

      Aurinkokaari muodostaa täyden Auringossa risteävän loopin tässä halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä aurinkokaarella. Myös monia muita haloja on nähtävissä, osa näistä on merkitty kuvaan. Vaikka tästä kuvasta ei käy ilmi, aurinkokaari teki halonäytelmässä täyden loopin Kuun yläpuolella. Kuva Jari Luomanen.

       

       

      Simulaatiot aurinkokaaresta (nuoli) neljälle valonlähteen korkeudelle. Kalansilmänäkymä kattaa koko horisontin yläpuolisen taivaan. Apukuviona ovat 22° ja 46° renkaat. Aurinkokaari ei risteä valonlähdettä yli 60° asteen valonlähteen korkeudella. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.  

    • Wegenerin vasta-aurinkokaari info

      Wegenerin vasta-aurinkokaari on laaja-alainen halo, josta yleensä nähdään vain horisonttirenkaan yläpuolella olevia osia. Se on tavallisesti valkoinen, mutta parhaimmillaan siinä erottuu haaleita spektrin värejä. 

      Kuten muutkin vasta-aurinkokaaret, myös Wegener risteää itseään vasta-aurinkopisteessä. Näin ei kuitenkaan luonnossa tavallisesti tapahdu ennenkuin Aurinko on yli 50 asteen korkeudella.

      Wegenerin vasta-aurinkokaari syntyy samoissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Jos nämä halot puuttuvat, ei Wegenerin vasta-aurinkokaartakaan synny. Myös horisonttirengas on erottamaton osa Wegenerin sisältäviä halonäytelmiä.

      Wegener on mahdollista nähdä yläpilvissä muutaman kerran vuosikymmennessä, mutta se jää helposti huomaamatta pilvikuitujen seasta. Kupera peili, joka tiivistää halot paremmin näkyville, on hyvä olla taskussa kun Wegeneriä alkaa taivaalta etsimään.

      Monesti halo löydetään vasta valokuvista. Helpoiten sen saa yläpilvistä esiin jos ottaa halonäytelmästä useita valokuvia peräkkäin jalustalta ja pinoaa ne yhdeksi keskiarvokuvaksi.  

      Ehkä paras mahdollisuus Wegenerin vasta-aurinkokaaren näkemiseksi on laskettelurinteiden lumitykityksistä muodostuneessa jääsumussa, varsinkin silloin jos halonäytelmän valonlähteenä on mahdollista käyttää kirkasta kohdevaloa.

       

      Tässä Kuun jääsumuhalonäytelmässä nähtiin erityisen pitkä Wegenerin vasta-aurinkokaari. Horisonttirenkaan yläpuolella se muodostaa täyden loopin ja alapuolellakin ulottuu aina alaprimääriin Tapen kaareen saakka. Kuva Jari Luomanen.

       

      Jääsumuhalonäytelmä Wegenerin vasta-aurinkokaarella. Kuva Olli Sälevä.

       

      Lyhyt Wegenerin vasta-aurinkokaaren pätkä yläpilveen syntyneessä halonäytelmässä. Vaikka halo oli heikosti värillinen, se jäi silti huomaamatta havaintotilanteessa. Kuva Marko Riikonen.

       

      Wegenerin vasta-aurinkokaari näkyy useiden muiden halojen ohella kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lampun korkeus on 5 astetta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Simulaatiot Wegenerin vasta-aurinkokaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukana on myös Wegenerin kanssa aina näkyvät seuraishalot, eli 46° ja 22° sivuavat kaaret sekä horisonttirengas. Wegenerin vasta-aurinkokaari sivuaa teoriassa 22° sivuavaa kaarta sen ylä- ja alaosassa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Moilasen kaari info

      Moilasen kaari on verraten terävä V-muotoinen halo suoraan valonlähteen yläpuolella. Sen etäisyys valonlähteestä kasvaa valonlähteen korkeuden noustessa. Valonlähteen ollessa horisontissa Moilasen kaari on 11 asteen etäisyydellä siitä.

      Moilasen kaaressa näkyy parhaimmillaan spektrin värejä. Himmeänä se on valkea ja kiinteän kaaren sijasta saattaa näkyä pelkästä kidevälkkeestä muodostuneena. Moilasen kaarella ei ole havaittu alempaa osamuotoa.

      Moilasen kaarta on nähty pelkästään jääsumussa. Kaiken lisäksi jääsumut Moilasen kaarella ovat miltei poikkeuksetta ihmistoiminnan synnyttämiä - tykkilumetuksen sekä tehtaiden ja voimaloiden savujen aikaansaannosta.

      Moilasen kaaren synty on vielä osin mysteeri. Halon aiheuttavaa rakennetta jääkiteessä ei ole pystytty tunnistamaan kidenäytteistä. Sen verran kuitenkin tiedetään, että halo osataan jo simuloida.

      Jääsumujen seassa talven viettävälle Moilasen kaari on varsin tavallinen näky.

       

      Moilasen kaari näkyy huomiota herättävänä V-kuviona Auringon ja 22° ylläsivuavan kaaren puolivälissä. Kuva Marita Heikkala.

       

      Moilasen kaaresta on valokuvia lähinnä matalta Auringolta, jolloin se on minimietäisyydellään, eli 11 astetta Auringon yläpuolella. Tässä halonäytelmässä Kuu on jo sen verran korkealla, että Moilasen kaari on minimietäisyyttään selvästi kauempana. Halo on hyvin heikko, sen alapuolella on vähän kirkkaampi Mikkilän kaari, joka tämänhetkisen teoreettisen ymmäryksen mukaan sijaitsee aina 11 astetta valonlähteen päällä. Kuva Jari Luomanen.     

       

      Simulaatiot Moilasen kaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 22° rengas. Moilasen kaari etääntyy valonlähteestä sen korkeuden noustessa. Samalla se myös himmenee. Nähtävästi suurin valonlähteen korkeus jolla Moilasen kaari on valokuvattu on 27 astetta. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

Tekniset tiedot

D800, Irix 15mm f/2.4

Kommentteja: 9 kpl
Lasse Nurminen - 2.11.2017 klo 11.24 Ilmianna

Upeaa settiä!

Emma Bruus - 2.11.2017 klo 12.20 Ilmianna

Mainio toi eka kuva! Hieno näky kerrassaan

Antero Ohranen - 2.11.2017 klo 13.12 Ilmianna

Huikeita kuvia, varsinkin tuo ensimmäinen!

Janne Kari - 2.11.2017 klo 13.33 Ilmianna

Huikeeta!

Olli Hintikka - 2.11.2017 klo 17.58 Ilmianna

Erittäin lupaava talvihalokauden alku, upean näköistä!

Pasi Tuomainen - 2.11.2017 klo 19.02 Ilmianna

Onpahan upeat kuvat! 

Olli Sälevä - 2.11.2017 klo 19.16 Ilmianna

Komeat kuvat.

Heidi Rikala - 2.11.2017 klo 21.20 Ilmianna

Mahtavat halot ja upeat kuvat!

Janne Kari - 13.11.2017 klo 08.02 Ilmianna

Jaa kas, sieltähän löytyi vielä vaikka ja mitä kivaa. Huikee setti!

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*

*

*
merkkiä jäljellä