Uusimmat havainnot

Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kirkas koko taivaan haloilmiö - 7.12.2008 klo 00.00 Rovaniemi Havainto numero 785

Näyttävyys: V / V

Tämä halonäytelmä näkyi Rovaniemellä 7 ja 8 joulukuuta välisenä yönä vuonna 2008. Se on ehkäpä paras halokokemukseni. Kun yön hektinen kuvaustouhu lopulta päättyi, viisi uutta haloa oli valokuvattu kirkkaan kohdelampun valokeilassa. Jääsumu oli niin tiheää ettei kuu paistanut kuin aivan himmeänä kehränä sen läpi. Jääkiteet olivat valtavan kokoisia varsinkin alkuvaiheessa. Lopuksi, ennenkuin halonäytelmä hyytyi, jääsumu oheni niin että kuu alkoi paistaa kunnolla ja sillä näkyi kohtuullinen display. Samalla jääsumu nousi myös hiukan maanpinnan yläpuolelle.

- - - - - - - - - - - - -

This display, that was seen in Rovaniemi in the night of 7/8 December 2008, may the best halo experience I have had. When the night was over, five new halos were captured in the beam of a bright spotlight. The diamond dust was so thick that moon was barely seen through. The crystals were huge, especially in the beginning. In the end the diamond dust started thinning and moon started shining with halos. At the same time the diamond dust also lifted slightly above the ground.


Havainnot samasta aiheesta
Lisätiedot
  • Valonlähde
    • Kuunvalo ja keinovalo
  • Yleiset halomuodot kuunvalo
    • 22° rengas info

      22° rengas on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin briljantimpaan 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun loopin. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       


      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Sivuaurinko info

      Sivuauringot ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • 22° ylläsivuava kaari info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, jotta täysin rengasmaista 22° sivuaa näkyisi.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Zeniitinympäristön kaari info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari on ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32 valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • Horisonttirengas info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringosta, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° rengas info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristönkaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin briljantimpi 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

    • Ala-aurinko info

      Ala-aurinko on valonlähteen alapuolella näkyvä valkea valokeskittymä. Se sijaitsee yhtä paljon horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella.

      Ala-auringon muoto vaihtelee. Joskus se on täysin pyöreä spotti, mutta useimmiten se on pystysuunnassa enemmän tai vähemmän venähtänyt. Mitä matalammalla Aurinko on, sitä helpommin ala-aurinko venähtää ja alkaa muistuttamaan pilaria.

      Ala-aurinkoa havaitaan niin lentokoneesta kuin maanpinnalta jääsumussa. Tyypillisessä tilanteessa se näkyy joko yksinään tai pelkän pilarin kanssa. Jääsumussa ala-aurinko on kauniisti kimaltelevien kiteiden muodostama enemmän tai vähemmän kiinteä valoalue.

      Ilmavirtauksen taipuminen voi vääntää ala-aurinkoa vinoon. Vinoja ala-aurinkoja on nähty varsinkin vuoristojen harjoilla. Lentokoneesta on valokuvattu ala-auringosta jatkuvia kaarevia siimoja, jotka ovat epäilemättä lentokonetta lähellä olevien kiteiden kallistumisen aikaansaamia.

       

      Ala-aurinko jääsumussa. Kuva on otettu pienen hiekkakasan päältä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko kimaltelee jääsumun kiteissä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Ala-aurinko Kuun valossa. Kuun heikon valovoiman vuoksi lumen pintaa vasten näkyvässä alakuussa ei erotu erillisiä kiteiden välkkeitä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko lentokoneesta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Lentokoneesta kuvattu ala-aurinko. Tämä on lähikuva ylempänä olevasta tilanteesta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko ja värikäs alasivuaurinko lentokoneesta. Kuva Marko Mikkilä.

       

      Vuoristossa kuvattu vino ala-aurinko. Vinous on seurausta ilmavirtauksen taipumisesta vuoren harjalla. Kuva Claudia Hinz.

       

      Lentokoneesta kuvatusta ala-auringosta jatkuu kaareva siima alaspäin. Tämä on mitä luultavimmin seurausta ilmamassan taipumisesta lähellä lentokonetta. Pienille kiteille ilma on viskoosista väliainetta ja ne kallistuvat ilmamassan mukana aiheuttaen siimaefektin. Kuva Reima Eresmaa.    

  • Yleiset halomuodot keinovalo
    • 22° rengas info

      22° rengas on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin briljantimpaan 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun loopin. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       


      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Auringonpilari info

      Auringonpilari on Auringosta ylös- ja alaspäin jatkuva valopylväs. Ilmiö on sitä selkeämpi mitä matalammalla Aurinko on.

      Toisin kuin muut halot, pilarit ovat tavallisia kaikissa jääkidepilvissä. Niitä nähdään niin yläpilvissä, keski- ja alapilvistä syntyneissä jääkidepilvissä kuin jääsumuissa. Talvisin pimeän aikaan jääsumu synnyttää ulkovalaisinten ylle pilareita, jotka voivat ulottua jopa zeniittiin saakka. Luonnollisilla valonlähteillä pilari on huomattavasti lyhyempi.

      Pilarit ovat yleisiä ja usein se on halonäytelmän ainoa halomuoto. Auringolla tai kuulla pilarin voi nähdä yhteensä jopa 100 päivänä ja yönä vuodessa. Pilari saattaa kuitenkin jäädä helposti huomaamatta, koska se esiintyy lähinnä valonlähteen ollessa matalalla, jolloin se jää helposti piiloon näköesteiden taakse.

      Auringonpilariin liittyy erikoinen ilmiö nimeltä valeaurinko. Se on aivan Auringon juuressa, yleensä sen alapuolella näkyvä Auringon kuvajainen. Tyylipuhdas valeaurinko hämää havaitsijaa luulemaan sitä Auringoksi. Näin tapahtuu silloin kun itse Aurinko on näkymättömissä paksumman pilven takana. Joskus taas Aurinko voi olla näkyvillä, mutta on hankalaa sanoa kumpi on oikea Aurinko.

      Valeaurinkoja nähdään keski- ja alapilvistä satavassa jääkiteisessä virgassa.

       

      Talvinen auringonpilari näkyy keskipilviä vasten matalalla olevassa, mahdollisesti maanpinnalle saakka ulottuvassa jääkidekerroksessa. Kuva Kalle Hård.  

       

      Yläpilveen syntynyt auringonpilari. Kuva Mikko Peussa.

       

      Cirrus-pilvien kuiduissa näkyy kaksi erillistä auringonpilarin kirkastumaa. Kuva Mikko Peussa.  

       

      Auringonpilari matalista pilvistä satavissa jääkiteissä. Kuva Jukka Pakarinen.

       

      Silloin kun näkymä on matalalle horisonttiin, pilarissa voi näkyä selkeä kirkastuma horisontissa. Tässä valokuvassa kirkastuma on ainoa merkki pilarista. Kirkastuma syntyy koska jääsumukerros näennäisesti tiivistyy kohti horisonttia havaitsijasta kauemmaksi mentäessä. Kovin pienialaisessa jääsumussa kirkastumaa ei voine näkyä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntyneitä ulkovalaisinten pilareita. Kuva Jari Luomanen.

       

      Aurinko ja valeaurinko. Havaitsija ei hetkeen tiennyt kumpi kahdesta häikäisevästä valopallosta oli oikea Aurinko. Kuvista näkyy että oikea Aurinko on näistä ylempi. Kuva Tiinamari Vilkko.

    • Sivuaurinko info

      Sivuauringot ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • 22° ylläsivuava kaari info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, jotta täysin rengasmaista 22° sivuaa näkyisi.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • 22° allasivuava kaari info

      22° allasivuava kaari on suoraan Auringon alla näkyvä värillinen kaari. Usein halo nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° allasivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Korkealla Auringolla se muodostaa 22° ylläsivuavan kanssa yhden kokonaisen kaaren, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko ei kuitenkaan nouse niin korkealle, jotta täysin rengasmaista 22° sivuaa kaarta näkyisi.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on noin 40 astetta. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - 22° yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava kaari ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä 22° sivuavan kaaren osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa on kirkkaan ulkovalon alla on mahdollista seurata 22° sivuavan kaaren valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo näkyy lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa.

       

      Halonäytelmä paksussa yläpilvessä. Näkyvillä on molemmat 22° sivuavat kaaret sekä 22° rengas. Kuva Mikko Peussa. 

       

      Matalalla olevaan jääkidepilveen syntynyt halonäytelmä 22° yllä- ja allasivuavilla kaarilla. Kuva Voitto Pitkänen.

       

      Vaakaellipsin muotoinen täysi 22° sivuava kaari Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Sivuavan kaaren sisäpuolella on heikompi 22° rengas. Kuva Marko Mikkilä.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      22° allasivuava kaari ja ala-aurinko lentokoneesta valokuvattuna. Näkyvillä on myös 22° rengasta. Kuva Antti Sinkkonen.

       

      22° allasivuava kaari ja 22° rengas lentokoneesta nähtynä. Kuva Jouni Finnilä.

       

      22° allasivuava kaari näkyy peltoa vasten Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Sen alapuolella lähellä kuvan alalaitaa on luultavasti myös ala-aurinko. Kuun päällä on 22° ylläsivuava kaari. Kuva Marko Mikkilä.  

       

      Jääsumuun syntynyt 22° allasivuava kaari Kuun valossa. Kuva Mika Aho.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä 22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

      Kuten nämä simulaatiot näyttävät, 22° allasivuavan kaaren muoto muuttuu merkittävästi valonlähteen korkeuskulman välillä 10-20 astetta. Koska halo näkyy kyseisillä valonlähteen korkeuksilla horisontin alapuolella, havainto tehdään joko maanpinnalta jääsumussa tai yläpilvissä lentokoneesta käsin. Simulaatiossa on myös mukana ala-aurinko. Vaakaviiva on horisontti, piste horisontin päällä on valonlähde ja kaareva viiva on 22° rengas. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Zeniitinympäristön kaari info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari on ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32 valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • Horisonttirengas info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringosta, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° rengas info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristönkaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin briljantimpi 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

    • 46° ylläsivuava kaari info

      46° sivuava kaari jakautuu yllä- ja allasivuavaan osamuotoon. 46° ylläsivuava kaari on aurinkoon nähden kovera laaja-alainen kaari. Sen erottaminen 46° renkaasta ei ole aina ongelmatonta.

      Ongelmaa ei tietenkään ole jos 46° rengas ja 46° ylläsivuava kaari näkyvät selkeästi toisistaan erillään. Yleensä kuitenkin näkyvillä on vain yksi halo. Tällöin ensimmäinen seikka johon kannattaa kiinnittää halossa huomiota on halon värikkyys ja terävyys. 46° ylläsivuava on aina värikylläisempi ja terävämpi kuin 46° rengas joka on väreiltään hailakka ja muutenkin diffuusimpi.

      Toinen huomioitava seikka on 22° ylläsivuava kaari. 46° ylläsivuava -tulkinta on vahvoilla jos halonäytelmässä on terävä 22° ylläsivuava kaari. Jos kuitenkin 22° ylläsivuava on epämääräinen, tällöin halo 46 asteen etäisyydellä on ennemminkin 46° rengas. Tämä on nähtävissä tietokonesimulaatioissa: samat jääkiteet jotka epävakaan leijailuasennon seurauksena tuottavat heikosti kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren synnyttävät 46° renkaan  - eivät 46° ylläsivuavaa. Simulaatioista ilmeenee, kuinka jääkiteiden heilahtelun lisääntyessä 46° ylläsivuava kaari muuttuu huomattavasti aiemmin 46° renkaaksi kuin 22° sivuava kaari muuttuu 22° renkaaksi. Suora päättely 22° ylläsivuava kaari = 46° ylläsivuava kaari, ei siis toimi, on myös katsottava kuinka kehittynyt 22° ylläsivuava kaari on.  

      Läheskään aina kategorisointia ei kuitenkaan kaikista neuvoista huolimatta pysty tekemään ja on makuasia merkitseekö rastin 46° ylläsivuavan, 46° renkaan vai molempien ruutuun. Tämä on epävarmuus tietenkin odotettavissa haloilta jotka vaihettuvat tasaisesti toisikseen jääkiteen leijailuasennon epävakauden mukaan.

      46° ylläsivuava kaari sivuaa aina zeniitinympäristön kaarta. Molemmat halot katoavat kun Aurinko nousee 32 astetta korkeammalle. 46 renkaasta zeniitinympäristön kaari on erillään matalammilla Auringon korkeuksilla kuin noin 16 astetta ja suuremmilla kuin noin 29 astetta. 

      46° ylläsivuavan kaaren voi Suomessa nähdä noin 5-10 kertaa vuodessa.

       

      Halonäytelmä yläpilvissä 46° ylläsivuavalla kaarella. Lievä intensiteentin lisäys 46° ylläsivuavan kaaren yläosassa saattaa olla heikon zeniitinympäristön kaaren aikaansaamaa. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° ylläsivuava kaari että 46° rengas. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä.

       

      46° ylläsivuava kaari ja 46° rengas ovat selkeitä tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lamppua vastapäätä kuvan yläosassa näkyy sekä diffuusit että Trickerin vasta-aurinkokaaret. Ympäristön ulkovalaisimista nousee pilareita, joista monet ovat jakautuneet päistään merkkinä 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot täydellisesti kehittyneistä 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, sitä ei näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka, jota suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • 46° allasivuava kaari info

      46° allasivuava kaari näkyy Suomessa aina kahtena kaarena Auringosta alaviistoon. Lähempänä päiväntasaajaa Aurinko nousee korkeammalle jolloin voi nähdä yhtenäisen 46° allasivuavan kaaren Auringon alapuolella. 

      46° allasivuavaa kaarta havaitaan meillä harvemmin kuin 46° ylläsivuavaa. Tähän lienee syynä se, että Aurinko ja Kuu ovat yleensä sen verran matalalla, ettei allasivuava kaari erotu lähellä horisonttia ilmakehän vaimennuksen ja pilvien epätasaisuuksien takia. Parhaat matalan Auringon 46° allasivuavat nähdään pääsääntöisesti jääsumussa.

      Vaikka 46° allasivuavan kaaren teoreettinen muoto on useilla valonlähteen korkeuksilla valonlähteeseen nähden kupera, se voi silti heikosti kehittyneenä näyttää pelkältä 46° renkaan pätkältä. Korkealla Auringolla 46° allasivuava saattaa tulla sekoitetuksi myös horisontinympäristön kaareen, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei ole.  

      46° allasivuava on mahdollista havaita yläpilvissä ainakin kerran vuodessa. Jääsumussa sen näkeminen riippuu lähinnä siitä kuinka paljon on mahdollisuuksia seurata laskettelurinteiden tykkilumetuksesta syntyviä laadukkaita jääsumuja.

       

      Kuun jääsumuhalonäytelmä näyttävillä 46° allasivuavilla kaarilla. Kuva Marko Mikkilä.

       

      46° sivuavat kaaret jääsumuun syntyneessä halonäytelmässä. Kuvan poikki kulkeva valkea kaari on horisonttirengas. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tyypillinen yläpilven 46° allasivuava kaari on himmeä ja esiintyy vain toisella puolella. Halo on merkitty kuvaan nuolella. Näkyvillä on lisäksi 22° ylläsivuava kaari sekä 22° rengas. Kuva Ismo Luukkonen.

       

      Yläpilveen syntynyt halonäytelmä 46° allasivuavalla kaarella. Kuva Veikko Mäkelä.

       

      Lentokoneesta valokuvattu halonäytelmä jossa on mukana heikko 46° allasivuava kaari. Kuva Reima Eresmaa. 

       

      Simulaatiot 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, sitä ei näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka, jota suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint.

  • Harvinaiset halomuodot kuunvalo
    • 120° sivuaurinko info

      120° sivuauringot sijaitsevat 120° keskuskulmaetäisyydellä Auringosta. Tyypillisesti ne nähdään horisonttirenkalla. Varsinkin matalalla Auringolla 120° sivuauringot voivat esiintyä myös ilman horisonttirengasta. Tällöin 120° sivuauringot saattavat olla pilarimaisia, normaalisti halo on muodoltaan suurinpiirtein pyöreä.

      Horisonttirenkaan lisäksi 120° sivuauringon seuralaishaloihin kuuluvat sivuauringot, tosin sopivan jääkidealueen ollessa pienialainen ne eivät näy välttämättä samanaikaisesti. Sivuauringot ja 120° sivuauringot muodostuvat laatan muotoisissa jääkiteissä, mutta horisonttirengas voi muodostua myös pylvään muotoisissa kiteissä. Nämä kiteet leijailevat eri asennoissa ja jälkimmäisessä tapauksessa horisonttirenkaan yhteydessä ei näy 120° sivuaurinkoja.

      Erikoinen paikka nähdä 120° sivuaurinko on auton kuurainen tuulilasi. Parhaiten tuulilasihalot tulevat esiin käyttämällä valonlähteenä pimeällä kirkasta taskulamppua.

      120° sivuauringon voi nähdä taivaalla noin 1-3 kertaa vuodessa. Horisonttirenkaalla näkyy helposti myös pilvikirkastumia jotka saattavat muistuttaa 120° sivuaurinkoa. 

       

      120° sivuaurinko näkyy kirkkaampana kohtana horisonttirenkaalla. Kuva Samuli Vuorinen.

       

      120° sivuaurinko ilmenee kirkastumana cirruksen harjassa. Tällainen jää helposti huomaamatta, mutta jos pilvi on aiheuttanut ensin kirkkaan sivuauringon, tällöin voi odotella josko se pikku tuurilla lipuisi 120° sivuauringon kohdalle. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Horisonttirenkaan päässä on kirkastumana 120° sivuaurinko (nuoli). Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä 120° sivuauringolla. Zyk tarkoittaa zeniitinympäristönkaarta. Kuva Marko Riikonen. 

  • Harvinaiset halomuodot keinovalo
    • 120° sivuaurinko info

      120° sivuauringot sijaitsevat 120° keskuskulmaetäisyydellä Auringosta. Tyypillisesti ne nähdään horisonttirenkalla. Varsinkin matalalla Auringolla 120° sivuauringot voivat esiintyä myös ilman horisonttirengasta. Tällöin 120° sivuauringot saattavat olla pilarimaisia, normaalisti halo on muodoltaan suurinpiirtein pyöreä.

      Horisonttirenkaan lisäksi 120° sivuauringon seuralaishaloihin kuuluvat sivuauringot, tosin sopivan jääkidealueen ollessa pienialainen ne eivät näy välttämättä samanaikaisesti. Sivuauringot ja 120° sivuauringot muodostuvat laatan muotoisissa jääkiteissä, mutta horisonttirengas voi muodostua myös pylvään muotoisissa kiteissä. Nämä kiteet leijailevat eri asennoissa ja jälkimmäisessä tapauksessa horisonttirenkaan yhteydessä ei näy 120° sivuaurinkoja.

      Erikoinen paikka nähdä 120° sivuaurinko on auton kuurainen tuulilasi. Parhaiten tuulilasihalot tulevat esiin käyttämällä valonlähteenä pimeällä kirkasta taskulamppua.

      120° sivuauringon voi nähdä taivaalla noin 1-3 kertaa vuodessa. Horisonttirenkaalla näkyy helposti myös pilvikirkastumia jotka saattavat muistuttaa 120° sivuaurinkoa. 

       

      120° sivuaurinko näkyy kirkkaampana kohtana horisonttirenkaalla. Kuva Samuli Vuorinen.

       

      120° sivuaurinko ilmenee kirkastumana cirruksen harjassa. Tällainen jää helposti huomaamatta, mutta jos pilvi on aiheuttanut ensin kirkkaan sivuauringon, tällöin voi odotella josko se pikku tuurilla lipuisi 120° sivuauringon kohdalle. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Horisonttirenkaan päässä on kirkastumana 120° sivuaurinko (nuoli). Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä 120° sivuauringolla. Zyk tarkoittaa zeniitinympäristönkaarta. Kuva Marko Riikonen. 

    • Liljequistin sivuaurinko info

      Liljequistin sivuauringot ovat valkeita, pitkulaisia valoalueita noin 150 asteen keskuskulman päässä Auringosta. Niitä katsoessa Aurinko on siis selän takana. Nämä pitkänomaiset kirkastumat on mahdollista nähdä vain, kun Aurinko on alle 32 asteen korkeudella.

      Liljequistin sivuaurinko syntyy samoista jääkiteistä kuin 120° sivuaurinko, mutta se on himmeämpi ja huomattavasti harvinaisempi. Ilmiöstä on vain kourallinen havaintoja eikä siitä ole kunnollisia valokuvia Auringon tai Kuun valossa. Sensijaan kirkkaalla lampulla jääsumuun luoduissa halonäytelmissä Liljequistin sivuaurinko on näkynyt selkeästi.

      Tämän halomuodon luotettava tunnistaminen on varminta jääsumussa. Yläpilvissä esiintyy epätasaisuuksia, jotka helposti synnyttävät Liljequistin sivuauringon kaltaisia kirkastumia horisonttirenkaalle.

       

      Göstä Liljequistin havainto hänen mukaansa nimetyistä sivuauringoista Etelämantereella syyskuussa 1951. Liljequistin sivuauringot ovat leveät valokaistaleet keskellä olevan vasta-auringon ja laidoilla olevien 120° sivuaurinkojen välissä.

       

       

      Tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä lamppu on sijoitettu horisontin alapuolelle, jolloin halotaivas on kääntynyt ylösalaisiin. Niinpä Liljequistin ja 120° sivuauringot näkyvät lampun tasossa lumenpintaa vasten. Sensijaan horisontin alapuoliset halot - kuten 120° ja Liljequistin alasivuauringot - ilmenevät horisontin yläpuolella taivasta vasten. Kuva Marko Riikonen.  

       

      Yllä: Simulaatiot Liljequistin sivuauringoista Auringon korkeudelle 10 ja 30 astetta. Pitkulaiset valoalueet erottuvat sitä selkeämmin horisonttirenkaasta mitä matalammalla Aurinko on.

    • Yläkovera Parryn kaari info

      Yläkovera Parryn kaari on valonlähteen päällä esiintyvä, sen suhteen loivasti kovera, värillinen kaari. Halon esiintyminen liittyy tavallisesti hyvin kehittyneeseen 22° ylläsivuavaan kaareen, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikosti kehittynyt tai jopa puuttua kokonaan.

      Yläkoveran Parryn etäisyys Auringosta vaihtelee sen korkeuden mukaan. Yleensä se havaitaan selkeästi erillään 22° sivuavasta kaaresta. Kuitenkin Auringon korkeuksilla noin 40-57 astetta halo on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Tällöinkin yläkoveran Parryn kaaren päät kuitenkin erkanevat 22° sivuavasta kaaresta, mikä tekee mahdolliseksi halon tunnistuksen.

      Joskus 22° ylläsivuavan päällä oleva yläkoveran Parryn kaaren näköinen halo saattaa olla pyramidikiteistä aiheutuva ylempi 23° parhelia. Se on muodoltaan identtinen Parryn kaaren kanssa, mutta on tavallisesti tätä diffuusimpi. 23° parhelian mahdollisuus on olemassa lähinnä silloin kun halonäytelmässä on muitakin pyramidihaloja.

      Yläkovera Parry on yleisin neljästä Parryn kaaren osamuodosta ja sen voi löytää taivaalta noin kerran vuodessa-kahdessa.

      Halo on mahdollista nähdä myös auton kuuraisella tuulilasilla.


       

      Yläkovera Parryn kaari (nuoli) jääsumuun syntyneessä Kuun halonäytelmässä. Kuva Mika Aho.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Kuu on sen verran korkealla, että yläkovera Parryn kaari on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Sen päiden voi kuitenkin heikosti havaita erkanevan 22° sivuavalta kaarelta. Alakovera Parry erottuu kuvassa lähinnä kirkastumina 22° sivuavalla kaarella Kuusta alaviistoon. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Koska tässä halonäytelmässä on voimakas 24° parhelia, 22° ylläsivuavan kaaren päällä näkyvä kaari saattaa olla pikemminkin ylempi 23° parhelia kuin Parryn kaari. Tätä tulkintaa puoltaa myös kaaren diffuusi olemus. Kuva Juha Tonttila.

       

      Yläkovera Parry auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Yksittäisissä kuvissa pintahalot ovat tyypillisesti vain kalpea aavistus siitä mitä visuaalinen vaikutelma oli. Yllä oleva kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Paras tapa dokumentoida tuulilasin haloja on videokuvaus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Simulaatiot yläkoverasta Parryn kaaresta neljälle Auringon korkeudelle. Auringon korkeudella 5 astetta yläkovera Parry on hyvin himmeä ja kaukana auringosta. Yli 77 asteen korkeudella yläkovera Parry ei enää esiinny. Vertailukuvioina 22° ja 46° renkaat. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

    • Yläkupera Parryn kaari info

      Yläkupera Parryn kaari on V-muotoinen, 22° ylläsivuavan kaaren yläpuolella näkyvä värillinen kaari. Tämä halo syntyy vain matalilla, alle 16 asteen Auringon korkeuksilla. Yläkupera Parry nähdään normaalisti hyvin kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren yhteydessä, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikko ja jopa puuttua kokonaan.

      Yläpilvissä tämä Parryn kaaren osamuoto on hyvin harvinainen vierialija. Sen sijaan lumitykkien aikaansaamissa jääsumuissa se saattaa osua kohdalle jopa joka talvi.

       

       

      Yläkupera Parryn kaari (alempi nuoli) esiintyy tässä tyypilliseen tapaan 22° ylläsivuavan kaaren muodostamassa "kuopassa". Näkyvillä on myös yläkovera Parryn kaari (ylempi nuoli). Kuva Heikki Mahlamäki.

       

      Mitä matalammalla Aurinko on, sitä alempana 22° ylläsivuavan kaaren kuopassa yläkupera Parry sijaitsee, ja sitä hankalammin se on erotettavissa. Kuva Marita Heikkala.

       

      Simulaatiot yläkuperasta Parryn kaaresta kolmelle Auringon korkeudelle. Halo on teoriassa sitä kirkkaampi mitä matalammalla aurinko on. Vertailukuviona 22° rengas. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Yläprimääri Tapen kaari info

      Yläprimääri Tapen kaari on valonlähteestä yläviistoon näkyvä kirkastuma, joka tyypillisesti esiintyy 46° ylläsivuavalla kaarella. Parhaimmillaan yläprimäärissa Tapen kaaressa ilmenee väkäsmäistä, simulaatioiden ennustamaa muotoa. Halon kanssa esiintyy normaalisti myös Parryn kaari, sillä molemmat halot syntyvät samassa Parry-asennossa leijailevista jääkiteistä. Parry-kiteitä sisältävien pilvien pienialaisuus voi kuitenkin olla esteenä näiden halojen samanaikaiselle näkymiselle.  

      Yläprimääri Tapen kaari havaitaan pääasiassa lumitykkien synnyttämissä jääsumuissa, yläpilvissä se on huomattavasti harvinaisempi. Aktiivinen harrastaja voi bongata sen laskettelurinteiden jääsumuista ainakin kerran talvessa.

      Yläprimäärin Tapen kaaren voi nähdä myös auton kuuraisessa tuulilasissa. Parhaiten tällaiset pintahalot saadaan esiin pimeällä käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua.

      Tapen kaarille on käytetty myös nimeä 46° Parryn kaaret. 

       

      Yläprimääri Tapen kaari (nuolet) on yleensä melko epämääräinen kirkastuma 46° ylläsivuavalla kaarella, mutta tässä halonäytelmässä siinä erottuu simulaatioiden ennustamaa väkäsmäistä muotoa. Kuva Sauli Koski.

       

      Yläpilvissä näkyvän yläprimääriksi Tapen kaareksi sopivan spektrikirkastuman tulkinta ei ole aina suoraviivaista, sillä kyseessä voi olla myös pilvien rajaama 46° ylläsivuavan kaaren pätkä. Jos halonäytelmässä on samoihin aikoihin esiintynyt Parryn kaari, yläprimäärin Tapen kaaren tulkinta vahvemmalla pohjalla, sillä halot syntyvät samoista Parry-asennossa leijailevista kiteistä. Tässä näkyvillä onkin Parryn yläkupera osamuoto, mutta se ei erotu hyvin infoboxin pienikokoisesta kuvasta. Kuvan kontrastia on vahvistettu runsaasti. Kuva Reima Eresmaa.  

       

      Yläprimääri Tapen kaari tuulilasin kuurakiteiden halonäytelmässä. Zyk tarkoittaa zeniitinympäristönkaarta. Valona on kirkas led-lamppu. Havaintotilanteessa hyvin selkeät tuulilasihalot heikkenevät merkittävästi valokuvissa, paras tapa niiden dokumentoimiseksi on videokuvaus. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot yläprimäärin Tapen kaaren väkäsistä neljälle Auringon korkeudelle. Vertailukuvioina ovat 46° ylläsivuava kaari ja 22° ja 46° renkaat. Yläprimääri Tapen kaari ja 46° ylläsivuava kaari eivät näy 32 astetta suuremmilla valonlähteen korkeuksilla. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Aurinkokaari info

      Aurinkokaari on pitkä valkea kaari, joka risteää itsensä valonlähteessä. Aurinkokaaren esiintymiset voidaan jakaa kahteen tyyppiin: niihin jotka näkyvät Parryn kaaren kanssa ja niihin jotka näkyvät ilman sitä.  

      Parryn kaaren seurana näkyvää aurinkokaarta voidaan kutsua klassiseksi aurinkokaareksi, sillä tiedämme kuinka se syntyy: se syntyy samoista Parry-asennossa leijailevista kiteistä kuin Parryn kaarikin. Näin muodostunut aurinkokaari ilmenee yleensä pitkänä kaarena joka parhaimmillaan muodostaa täyden loopin valonlähteen päällä (kuitenkaan hyvin korkealla Auringolla halo ei risteä valonlähteessä ja näkyy valonlähteen alapuolella).

      Yläpilvissä klassinen aurinkokaari on erittäin harvinainen, lumitykkien muodostamissa jääsumuissa sensijaan Parry-asennon aiheuttama aurinkokaari on nähtävissä huomattavasti useammin, varsinkin jos käyttää valonlähteenä kirkasta kohdevaloa.

      Ilman Parryn kaarta esiintyviä aurinkokaaria nähdään pelkästään jääsumussa. Tällaiset aurinkokaaret ilmenevät Auringosta ylöspäin nousevina lyhyinä, 22° renkaan sisäpuolelle rajoittuneina kaaren pätkinä. Niitä on nähty jopa pelkän auringonpilarin seurassa. Ei tiedetä millainen kide aiheuttaa tällaisia aurinkokaaria.


       

      Aurinkokaari muodostaa täyden Auringossa risteävän loopin tässä halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä aurinkokaarella. Myös monia muita haloja on nähtävissä, osa näistä on merkitty kuvaan. Vaikka tästä kuvasta ei käy ilmi, aurinkokaari teki halonäytelmässä täyden loopin Kuun yläpuolella. Kuva Jari Luomanen.

       

       

      Simulaatiot aurinkokaaresta (nuoli) neljälle valonlähteen korkeudelle. Kalansilmänäkymä kattaa koko horisontin yläpuolisen taivaan. Apukuviona ovat 22° ja 46° renkaat. Aurinkokaari ei risteä valonlähdettä yli 60° asteen valonlähteen korkeudella. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.  

    • Ala-aurinkokaari info

      Ala-aurinkokaari on pitkä valkea kaari. Teoriassa se muodostaa taivaanpallolle laajan loopin joka risteää itseään horisontin alapuolella ala-auringon kohdalla. Ala-aurinkokaari lakkaa näkymästä horisontin päällä kun valonlähde nousee 60 astetta korkeammalle.

      Ala-aurinkokaari syntyy tavallisesti niin sanotuissa pylväsasennossa leijailevista kiteistä. Haloa kannattaa siten alkaa katsella taivaalta jos pylväsasennosta muodostuvat yleisemmät halot, 22° ja 46° sivuavat kaaret ovat hyvin kehittyneitä. Myös horisonttirengas on ala-aurinkokaaren pakollinen seuralainen.

      Ala-aurinkokaari muodostuu lisäksi harvinaisemmassa Parry-asennossa leijailevista kiteistä, mutta yleensä Parry-asennon osuus halon on intensiteettistä on merkityksetön.

      Ala-aurinkokaaren näkeminen yläpilvissä voi ottaa vuosikymmenen jos toisenkin. Lumitykityksestä syntyneissä jääsumuissa halo on helpommin tarjolla, varsinkin jos käyttää pimeällä kirkasta kohdevaloa halonäytelmän luomiseen. Tällä tavoin muodotetuissa halonäytelmissä ala-aurinkokaari on nähtävissä jopa joka talvi.

      Ala-aurinkokaaren voi nähdä myös auton kuuraisessa tuulilasissa. Parhaiten tällaiset pintahalot saadaan esiin pimeällä käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua.

       

      Halonäytelmä jääsumussa selkeällä ala-aurinkokaarella. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvä ala-aurinkokaari on epätavallisesti kirkkammillaan Trickerin vasta-aurinkokaarta sivuavassa kohdassa. Normaalisti ala-aurinkokaari heikkenee näkymättömiin sivuamiskohdassa. Selitys ilmiölle löytyy simulaatioiden perusteella erikoisista litistyneen kuusikulmion muotoisista jääkiteistä. Poikkeuksellista on myös se, että nähtävästi jääkiteen Parry-asento on tässä suurimmalta osalta vastuussa niin ala-aurinkokaaren kuin Trickerin intensiteetistä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot ala-aurinkokaaresta sekä kaikista muista pylväsasennossa leijailevien jääkiteiden aiheuttamista haloista neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukaan on simuloitu myös 120° sivuaurinko. Näkymä kattaa puolet horisontin yläpuolisesta taivaasta, Aurinko on vasemmassa laidassa. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • Alavasta-aurinkokaari info

      Alavasta-aurinkokaari on valonlähdettä vastapäätä näkyvä valkea kaari. Teoriassa se muodostaa taivaalle loopin joka risteää itseään horisontin alapuolella alavasta-aurinkopisteessä, eli havaitsijan pään varjon kohdalla.

      Käytännössä halosta havaitaan yleensä vain horisontin yläpuolinen osa. Täydellisestä loopista näkyvillä on valonlähteen korkeudesta riippuen normaalisti segmentit vain joko loopin laidoilla tai yläosassa.

      Alavasta-aurinkokaari syntyy niin sanotussa Parry-asennossa leijailevissa jääkiteissä ja sen esiintymiseen on mahdollisuudet ainoastaan kun taivaalla on muita tästä asennosta syntyviä haloja. Tällaisia haloja ovat Parryn ja Tapen kaaret, sekä aurinkokaari. 

      Ei silti kannata pettyä jos tämän halokolmikon seurassa ei näy alavasta-aurinkokaarta - se on niitä huomattavasti harvinaisempi. Alavasta-aurinkokaarta Auringon tai Kuun valaisemalle taivaalle odotellessa voikin helposti vierähtää ihmisikä.

      Toisin on jääsumuun kirkkaalla lampulla luotujen halonäytelmien suhteen. Lampun valokeilassa alavasta-aurinkokaaren voi tavoittaa laskettelurinteiden lumitykkien muodostamista jääsumuista jopa joka talvi. Halonäytelmän ei tällöin tarvitse olla edes erityisen hyvälaatuinen, kunhan nyt Parryn kaari on taivaalla.

      Alavasta-aurinkokaarta on nähty ainoastaan jääsumussa. Yksi havainto on myös lentokoneesta. Halo yksi neljästä niin sanotusta kaleidoskooppikaaresta, johon kuuluvat lisäksi aurinkokaari, ala-aurinkokaari ja Trickerin vasta-aurinkokaari. 

       

       

      Jääsumuun muodostuneen halonäytelmän näkymä Aurinkoa vastapäätä. Näkyvillä ovat kaikki niin sanotut kaleidoskooppikaaret, joihin alavasta-aurinkokaaren lisäksi kuuluu Trickerin vasta-aurinkokaari, aurinkokaari ja ala-aurinkokaari. Aurinkokaari on kuvassa hyvin himmeä. Alavasta-aurinkokaari esiintyy tässä matalalle valonlähteelle tyypilliseen tapaansa kahtena segmenttinä. Vertaa tätä alla olevaan samassa jääsumussa, mutta yöllä lampun valossa valokuvattuun halonäytelmään. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun lampulla luodun halonäytelmän näkymä lamppua vastapäätä. Lamppu on noin viiden asteen korkeudella ja alavasta-aurinkokaari esiintyy tyypilliseen tapaansa kahtena pystynä segmenttinä. Greenlerin diffuusi vasta-aurinkokaari on hyvin selvä. Tränklen diffuusi vasta-aurinkokaari (ei merkitty) sensijaan antaa itsestään vain viitteitä puolivälistä alaspäin kirkastuneen Trickerin vasta-aurinkokaaren muodossa. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot alavasta-aurinkokaaresta, aurinkokaaresta, Trickerin vasta-aurinkokaaresta sekä ala-aurinkokaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Myös horisonttirengas on mukana. Näkymä kattaa 180 astetta horisontin yläpuolista taivasta valonlähdettä vastapäätä. Alavasta-aurinkokaari sivuaa teoriassa aurinkokaarta, Trickerin vasta-aurinkokaari ala-aurinkokaarta. Tätä neljän halon perhettä kutsutaan kaleidokooppikaariksi. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.  

    • Wegenerin vasta-aurinkokaari info

      Wegenerin vasta-aurinkokaari on laaja-alainen halo, josta yleensä nähdään vain horisonttirenkaan yläpuolella olevia osia. Se on tavallisesti valkoinen, mutta parhaimmillaan siinä erottuu haaleita spektrin värejä. 

      Kuten muutkin vasta-aurinkokaaret, myös Wegener risteää itseään vasta-aurinkopisteessä. Näin ei kuitenkaan luonnossa tavallisesti tapahdu ennenkuin Aurinko on yli 50 asteen korkeudella.

      Wegenerin vasta-aurinkokaari syntyy samoissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Jos nämä halot puuttuvat, ei Wegenerin vasta-aurinkokaartakaan synny. Myös horisonttirengas on erottamaton osa Wegenerin sisältäviä halonäytelmiä.

      Wegener on mahdollista nähdä yläpilvissä muutaman kerran vuosikymmennessä, mutta se jää helposti huomaamatta pilvikuitujen seasta. Kupera peili, joka tiivistää halot paremmin näkyville, on hyvä olla taskussa kun Wegeneriä alkaa taivaalta etsimään.

      Monesti halo löydetään vasta valokuvista. Helpoiten sen saa yläpilvistä esiin jos ottaa halonäytelmästä useita valokuvia peräkkäin jalustalta ja pinoaa ne yhdeksi keskiarvokuvaksi.  

      Ehkä paras mahdollisuus Wegenerin vasta-aurinkokaaren näkemiseksi on laskettelurinteiden lumitykityksistä muodostuneessa jääsumussa, varsinkin silloin jos halonäytelmän valonlähteenä on mahdollista käyttää kirkasta kohdevaloa.

       

      Tässä Kuun jääsumuhalonäytelmässä nähtiin erityisen pitkä Wegenerin vasta-aurinkokaari. Horisonttirenkaan yläpuolella se muodostaa täyden loopin ja alapuolellakin ulottuu aina alaprimääriin Tapen kaareen saakka. Kuva Jari Luomanen.

       

      Jääsumuhalonäytelmä Wegenerin vasta-aurinkokaarella. Kuva Olli Sälevä.

       

      Lyhyt Wegenerin vasta-aurinkokaaren pätkä yläpilveen syntyneessä halonäytelmässä. Vaikka halo oli heikosti värillinen, se jäi silti huomaamatta havaintotilanteessa. Kuva Marko Riikonen.

       

      Wegenerin vasta-aurinkokaari näkyy useiden muiden halojen ohella kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lampun korkeus on 5 astetta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Simulaatiot Wegenerin vasta-aurinkokaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukana on myös Wegenerin kanssa aina näkyvät seuraishalot, eli 46° ja 22° sivuavat kaaret sekä horisonttirengas. Wegenerin vasta-aurinkokaari sivuaa teoriassa 22° sivuavaa kaarta sen ylä- ja alaosassa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Trickerin vasta-aurinkokaari info

      Trickerin vasta-aurinkokaari on terävä valkoinen kaari joka näkyy valonlähdettä vastapäätä. Halo syntyy yleensä samassa asennossa leijailevissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Näiden ollessa hyvin kehittyneitä kannattaa tarkistaa onko Trickerin vasta-aurinkokaari taivaalla.

      Alle 30 asteen valonlähteen korkeuksilla Trickerin vasta-aurinkokaaren näkymistä sotkee diffuusi vasta-aurinkokaari. Vasta-aurinkokaaren ylemmän haarukan sisäänpäin kaartuminen on kuitenkin varma merkki Trickeristä. Tunnistuksessa voi auttaa myös tieto, että Tricker on verraten terävä kaari kun taas diffuusit vasta-aurinkokaaret ovat nimesä mukaisesti diffuuseja.

      Trickerin vasta-aurinkokaari risteää itsensä teoriassa vasta-aurinkopisteessä alle 30 asteen valonlähteen korkeuksilla. Valonlähteen noustessa tätä korkeammalle näin ei enää tapahdu, vaan halo alkaa ylösalaisen V:n muotoisena kaarena etääntyä alemmaksi vasta-aurinkopisteestä. Teoriassa Tricker sivuaa ala-aurinkokaarta, mutta toisinaan halot himmenevät sivuamiskohdassa näkymättömiin.

      Diffuusi ja Trickerin vasta-aurinkokaari syntyvät samassa asennossa leijuvissa kiteissä, mutta silti ne voivat näkyä ilman toisiaan alle 30 asteenkin valonlähteen korkeuksilla. Diffuusit ilman Trickeriä tai hyvin heikolla Trickerillä ovat tyypillinen näky kirkkaalla lampulla tuotetuissa jääsumunäytelmissä. Sensijaan Tricker ilman diffuusia on hyvin harvinainen. Nämä erot halojen näkymisessä riippuvat kiteiden prismasivujen kokosuhteista.  

      Trickerin vasta-aurinkokaaren voi odottaa havaitsevansa yläpilvisellä taivaalla korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Sensijaan jääsumussa halo on nähtävissä huomattavasti useammin jos matkaa laskettelurinteille, missä lumitykit tuottavat laadukkaita jääsumuja. Parhaiten sen saa näissä jääsumuissa esille käyttämällä valonlähteenä pimeän aikaan kirkasta kohdevaloa.

       

      Trickerin vasta-aurinkokaari jääsumuhalonäytelmässä. Tricker ja ala-aurinkokaari heikkenevät tyypilliseen tyyliinsä kohdassa jossa niiden pitäisi sivuta toisiaan. Kuva Olli Sälevä.

       

      Täysi Trickerin looppi on mahdollista nähdä lähinnä jääsumuun kirkkaalla lampulla luoduissa halonäytelmissä. Tässä se oli erityisen selkeä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot kaikista niin sanotussa pylväs-asennossa leijailevien kiteiden tuottamista haloista (vasemmalla) sekä pelkästään Trickerin vasta-aurinkokaaresta (oikealla) viidelle valonlähteen korkeudelle. Kide on säännöllinen kuusikulmio. Trickerin vasta-aurinkokaari irtoaa horisonttirenkaasta kun valonlähde nousee yli 30 asteen korkeudelle. Ohut poikkiviiva on horisontti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Greenlerin diffuusi vasta-aurinkokaari info

      Diffuusi vasta-aurinkokaari on nimensä mukaisesti diffuusi kaari Aurinkoa vastapäätä. Toki se voi näkyä myös kuun tai lampun valossa. Halo syntyy samassa asennossa leijailevissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Hyvin kehittyneiden sivuavien kaarten ollessa taivaalla kannattaakin aina tarkistaa onko diffuusi vasta-aurinkokaari taivaalla.

      Diffuusi vasta-aurinkokaari on summa useasta eri halosta, joista kaksi kattaa suurimman osan sen intensiteetistä. Nämä ovat Greenlerin ja Tränklen diffuusit vasta-aurinkokaaret. Luonnollisilla valonlähteillä niitä ei yleensä pysty erottamaan toisistaan ja siksi tavallisesti puhutaankin pelkästään diffuusista vasta-aurinkokaaresta. Lisäksi samalla taivaan alueella näkymää voi olla sotkemassa vielä Trickerin vasta-aurinkokaari.

      Diffuusi vasta-aurinkokaari on kirkkammillaan kohdissa jossa halo leikkaa itsensä, eli horisontin päällä vasta-aurinkopisteessä ja horisontin alapuolella alavasta-aurinkopisteessä (jälkimmäinen on havaitsijan pään varjon kohta). Joskus näissä kohdissa näkyy selkeä pyöreä valokeskittymä, eli vasta-aurinko tai alavasta-aurinko. Heikosti kehittynyt diffuusi vasta-aurinkokaari saattaa matalalla Auringolla näyttäytyä pelkkänä valkeana pilarina.

      Kirkkaalla kohdevalolla jääsumuun luoduissa halonäytelmissä diffuusien vasta-aurinkokaarten anatomia on siinä määrin selkeä, että molemmat halot ovat usein tunnistettavissa. Greenlerin vasta-aurinkokaari on tavallisesti heikompi tai saattaa puutua jopa kokonaan. Tämä johtuu siitä, että lumitykkien synnyttämän jääsumun kiteet ovat usein kolmiomaisia jolloin ne suosivat Tränklen vasta-aurinkokaaren muodostumista. Kun kiteet ovat suurinpiirtein säännöllisiä kuusikulmiota, Greenlerin vasta-aurinkokaari on voimakas.

      Diffuusin vasta-aurinkokaaren voi odottaa havaitsevansa yläpilvisellä taivaalla korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Sensijaan jääsumussa halon voi nähdä huomattavasti useammin jos matkustaa laskettelurinteille, missä lumitykit tuottavat laadukkaita jääsumuja. Kirkkaalla kohdevalolla diffuusit vasta-aurinkokaaret muodostuvat jääsumussa suorastaan helposti ja ovat joka talvi korjattavissa olevaa kauraa.       

      Diffuusi vasta-aurinkokaari jääsumussa. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Tässä kirkkaalla kohdevalolla jääsumuun luodussa halonäytelmässä Greenlerin vasta-aurinkokaari on hyvin selkeä, niinkuin myös Trickerin vasta-aurinkokaaren looppi. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot kaikista niin sanotussa pylväs-asennossa leijailevien kiteiden tuottamista haloista (vasemmalla) sekä pelkästään Trickerin vasta-aurinkokaaresta (oikealla) viidelle valonlähteen korkeudelle. Ohut poikkiviiva on horisontti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

      Simulaatiot Greenlerin ja Tränklen diffuuseista vasta-aurinkokaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Simulaatio-ohjelma: Halo-Point.

    • Tränklen diffuusi vasta-aurinkokaari info

      Diffuusi vasta-aurinkokaari on nimensä mukaisesti diffuusi kaari Aurinkoa vastapäätä. Toki se voi näkyä myös kuun tai lampun valossa. Halo syntyy samassa asennossa leijailevissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Hyvin kehittyneiden sivuavien kaarten ollessa taivaalla kannattaakin aina tarkistaa onko diffuusi vasta-aurinkokaari taivaalla.

      Diffuusi vasta-aurinkokaari on summa useasta eri halosta, joista kaksi kattaa suurimman osan sen intensiteetistä. Nämä ovat Tränklen ja Greenlerin diffuusit vasta-aurinkokaaret.  Luonnollisilla valonlähteillä niitä ei yleensä pysty erottamaan toisistaan ja siksi tavallisesti puhutaankin pelkästään diffuusista vasta-aurinkokaaresta. Lisäksi näkymää voi olla sotkemassa vielä Trickerin vasta-aurinkokaari.

      Noin 25 astetta korkeammalla valonlähteellä on kuitenkin mahdollisuus tunnistaa Tränklen vasta-aurinkokaari, sillä Greenlerin kaari ei enää risteä vasta-aurinkopisteessä. Tällöin ainoa merkki Tränklen kaaresta saattaa olla vasta-aurinko, joka matalilla, noin alle 40 asteen valonlähteen korkeuksilla voi olla vain diffusien vasta-aurinkokaarten aiheuttama. Suurilla Auringon korkeuksilla se on puolestaan horisonttirenkaan ja Wegenerin vasta-aurinkokaaren risteämisen tulosta.

      Kirkkaalla kohdevalolla jääsumuun luoduissa halonäytelmissä diffuusien vasta-aurinkokaarten anatomia on siinä määrin selkeä, että molemmat halot ovat monesti tunnistettavissa. Yleensä Tränklen vasta-aurinkokaari dominoi, sillä jääsumun kiteet ovat usein kolmiomaisia, mikä on sen näkymiselle edullista, mutta ei Greenlerin vasta-aurinkokaarelle.

      Edellä sanottu koski näkymää horisontin päällä. Diffuusit vasta-aurinkokaaret esiintyvät myös horisontin alla. Siellä Tränklen kaari hallitsee näkymää verraten terävällä olemuksellaan, Greenlerin luultavasti ollessa liian diffuusi havaittavaksi. Horisontin alapuolisten osien havaitsemiseksi yksi mahdollisuus on matkustaa yläpilvien päällä lentokonessa. Toinen mahdollisuus on sijoittaa maanpinnalla jääsumussa kirkas kohdevalo horisontin alapuolelle, jolloin näkymä taivaalla vastaa positiivisen valonlähteen korkeuden horisontin alapuolista näkymää.

      Diffuusin vasta-aurinkokaaren voi odottaa havaitsevansa yläpilvisellä taivaalla korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Sensijaan lumitykkien muodostamassa jääsumussa halo on nähtävissä huomattavasti useammin. Kirkkaalla kohdevalolla diffuusit vasta-aurinkokaaret muodostuvat jääsumussa suorastaan helposti ja ovat joka talvi korjattavissa olevaa kauraa.      

       

      Diffuusi vasta-aurinkokaari jääsumussa. Kuva Marko Riikonen.

       

      Diffuusin vasta-aurinkokaaren osa horisontissa. Jos Aurinko on ollut kuvaa otettaessa samalla korkeudella kuin ilmiön kirkkain kohta, voi ilmiötä kutsua myös vasta-auringoksi. Kuva Jukka Koivisto.

       

      Kirkkaalla kohdevalolla luodussa halonäytelmässä vasemmassa yläkulmassa erottuvat niin Tränklen kuin Greenlerin vasta-aurinkokaaret. Valokuvan vieressä on ilmiöstä simulaatio kaikilla käytetyssä kiteessä toteutuneilla valonreiteillä. Alla vasemmalla on suodatettu esille pelkästään Tränklen ja oikealla Greenlerin vasta-aurinkokaaren valonsäteet. Valokuvan yläoikeassa kulmassa näkyy kuvan ulkopuolella olevan Kuun muodostama 22° ylläsivuava kaari. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint. Kuva Marko Riikonen.

         

      Simulaatiot kaikista niin sanotussa pylväs-asennossa leijailevien kiteiden tuottamista haloista (vasemmalla) sekä pelkästään Trickerin vasta-aurinkokaaresta (oikealla) viidelle valonlähteen korkeudelle. Ohut poikkiviiva on horisontti. Tränklen diffuusi vasta-aurinkokaari leikkaa itsensä niin horisontin päällä vasta-aurinkopisteessä, kuin horisontin alla alavasta-aurinkopisteessä. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

      Simulaatiot Greenlerin ja Tränklen diffuuseista vasta-aurinkokaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Simulaatio-ohjelma: Halo-Point.

    • Alasivuaurinko info

      Alasivuauringot näkyvät horisontin alapuolella. Ne sijaitsevat samassa määrin horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella. Näiden värillisten halojen näkymiseksi havaitsijan alapuolella on oltava jääkiteitä. Tällainen tilanne on mahdollinen joko maanpinnalla jääsumussa tai lentokoneesta havaitessa.

      Jääsumussa alasivuaurinkojen voi nähdä kimaltelevan erillisissä kiteissä varjoista lumipenkkaa vasten. Korkealta paikalta katsoessa jääkiteitä voi olla havaitsijan alapuolella niin paljon, että alasivuauringot ilmenevät samanlaisina kiinteinä valoalueina kuten lentokoneestakin.

      Jääsumussa kirkkalla lampulla luodussa halonäytelmässä halotaivas on mahdollista kääntää ylösalaisin niin että alasivuauringot näkyvät horisontin päällä. Tämä tapahtuu sijoittamalla lamppu horisontin alapuolelle. Koska alasivuauringot aiheuttavat laattakiteet ovat vaakasuunnassa leikattavissa kahteen symmetriseen puolisoon, näkymä vastaa täydellisesti sitä mitä näkyisi horisontin alapuolella jos valo olisi horisontin päällä.

      Lentomatkoilla alasivuauringot eivät ole erityisen harvinaisia, mutta ne ovat lyhytaikaisia ja saattavat siksi mennä sivu suun. Jääsumussa puolestaan on helppoa unohtaa katsoa maata vasten näkyvää alasivuauringon värillistä kidevälkettä.

      Alasivuauringot on mahdollista talvella havaita myös jään pinnalla. Tällöin ne syntyvät joko jäälle kasvaneissa kiteissä tai harvemmin jäälle ilmasta laskeutuneissa kiteissä. Niitä voi nähdä myös kuuraisen auton lasi- ja peltipinnoilla.

       

      Kirkas valkoinen ala-aurinko ja sen molemmilla puolilla näkyvät värilliset alasivuauringot lentokoneesta kuvattuna. Halot sijaitsevat aina yhtä paljon horisontin alapuolella kuin Aurinko on horisontin yläpuolella. Kuva Jouni Finnilä.

       

      Alasivuauringot jään pinnalle sataneissa kiteissä. Kuva Ágnes Kiricsi.

       

      Alasivuauringot jään pinnalle kasvaneissa kiteissä. Kuva Jari Piikki.

       

      Kirkkalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä on horisontin alapuoliset halot, alasivuaurinko ja ala-aurinko, saatu kiepsautettua horisontin päälle sijoittamalla lamppu horisontin alapuolelle. Tavallinen sivuaurinko näkyy horisontin alapuolella lampun tasossa. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alasivuauringot auton kuuraisessa tuulilasissa. Sivuaurinkojen läpi kulkee heikko alahorisonttirengas. Valonlähteenä käytetty lamppu on kuvan yläosassa konepellin päällä. Jos valonlähde on tuulilasin toisella puolella, kyse on tavallisista sivuauringoista. Kuva Marko Riikonen.

    • Alahorisonttirengas info

      Alahorisonttirengas on horisontin alapuolinen halo, joka kiertää taivaan ympäri ala-auringon tasossa. Se sijaitsee siis aina yhtä kaukana horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella.

      Perinteiseen tyyliin alahorisonttirengas nähdään lentokoneesta. Halo on kirkkaimmillaan aurinkoa vastapäätä 120° alasivuaurinkojen väliin jäävällä segmentillä. Kaikki lentokoneesta saadut kuvat alahorisonttirenkaasta ovat tältä alueelta. Samalla alueella esiintyy myös pitkulainen Liljequistin alasivuaurinko, joka usein aiheuttaa osaan alahorisonttirengasta enemmän tai vähemmän selkeän kirkkauden lisäyksen.

      Jääsumussa alahorisonttirengas on varsin helppo saada näkyviin halotaivaankääntötempun avulla. Tässä kirkas lamppu sijoitetaan horisontin alapuolelle, jolloin horisontin alapuoliset halot kiepsahtavat paremmin havaittavaksi horisontin yläpuolelle.

      Alahorisonttirengas syntyy käytännössä vain niin sanotussa laatta-asennossa leijailevissa kiteissä. Samasta asennosta muodostuvat myös alasivuauringot. Sensijaan 22° sivuava kaari ei ole merkki alahorisonttirenkaan näkymisestä, sillä se syntyy niin sanotussa pylväsasennossa leijuvista kiteistä jota eivät tee alahorisonttirengasta.

      Alahorisonttirengas on toisinaan havaittavissa myös kuuraisella auton tuulilasilla. Lisäksi harvinaisissa tapauksissa voi lumen pinnalla pään varjon sivuilla esiintyä lyhyet pätkät alahorisonttirengasta. Tällainen on mahdollista nähdä kun tuuli on painanut juuri sataneita suuria lumitähtiä vaakatasoon. Suomessa runsas lumitähtisade ja riittävän voimakas tuuli ovat harvinainen yhdistelmä, minkä vuosi ilmiö ei ole yleinen. Parhaimmat mahdollisuudet sen näkemiseen lienevät tunturialueilla. Samaan aikaan alahorisonttirenkaan pätkien kanssa näkyy Auringon puolella voimakas pilari. Muualla lumen pinnalla kidevälkkeitä on tällöin hyvin vähän.  

       

      Himmeä lentokoneesta näkynyt alahorisonttirengas. Mukana on myös alavasta-aurinko. Halonäytelmä vilahti ohi 10-15 sekunnissa. Kuva Panu Lahtinen.

       

      Sijoittamalla kirkas lamppu horisontin alapuolelle on horisontin alapuoliset halot saatu käännettyä näkymään horisontin yläpuolelle tässä jääsumuhalonäytelmässä. Alahorisonttirengas on kirkkammillaan valonlähdettä vastapäätä, mutta se jatkuu heikosti kuvan alempaan alasivuaurinkoon saakka. Lamppu on kuvan reunan ulkopuolella oikealla. Näkyvillä on myös niin sanottu zeniittispotti, joka on vain lamppulla nähtävä erikoisuus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Alahorisonttirengas läpäisee alasivuauringot auton tuulilasin kuurassa. Valona on konepellin päähän laitettu led-lamppu. Kyse on alahorisonttirenkaasta koska valo samalla puolella tuulilasia kuin havaitsija. Kuva Marko Riikonen.

       

      Lumitähtien aiheuttama alahorisonttirengas lumen pinnalla ilmenee lyhyinä kidevälkkeen pätkinä pään varjon sivuilla. Ilmiö oli visuaalisesti selkeä, mutta yksittäisessä kuvassa se tuskin näkyy. Niinpä tässä on esitetty kaksi versiota 46 yksittäisestä kuvasta tehdystä maksimipinosta. Jokainen pinoon käytetty kuva on otettu eri kohdasta lumen pintaa. Kuvat Marko Riikonen.

    • 120° alasivuauringot
    • Liljequistin alasivuauringot
    • Alavasta-aurinko info

      Alavasta-aurinko on havaitsijan pään varjon kohdalla näkyvä valkea valopallukka. Se siis sijaitsee horisontin alapuolella suoraan valonlähdettä vastapäätä. Sijantinta vuoksi halon havaitseminen tulee kyseeseen lähinnä jääkidepilvien yläpuolella lentävästä lentokoneesta jolloin alavasta-aurinko ympäröi lentokoneen varjoa. Tosin lentokoneen varjo voi projisoitua jääkidepilviin niin kaukana, ettei sitä erota.

      Alavasta-aurinko ilmestyy simulaatioihin kahdesta haloja aiheuttavien jääkiteiden leijailuasennosta. Niin sanotun pylväsasennon omaavien kiteiden muodostama alavasta-aurinko on diffuusin vasta-aurinkokaaren risteämiskohdan aiheuttama kirkastuma. Satunnaisessa asennossa leijailevista kiteistä muodostuneena se on puolestaan täysin itsenäinen ilmiö.

      Alavasta-auringon havainnoissa kannattaa olla tarkkana. Yksinäinen, ilman muita haloja esiintyvä valopallukka alavasta-aurinkopisteessä ei välttämättä ole alavasta-aurinko, vaan kysessä voi olla pienistä vesipisaroita syntyvä glooria. Normaalisti glooria on helposti tunnistettavissa spektrin värisistä renkaistaan, mutta heikosti kehittyneenä siitä voi näkyä vain ydinpallukka, jolloin sekaannus on mahdollinen.

      Alavasta-aurinko on mahdollista nähdä joskus myös jäänpinnalle kasvaneissa kiteissä.

       

      Lentokoneesta valokuvattu alavasta-aurinko (nuoli). Halosta oikealla ja hiukan vasemmalle jatkuu alahorisonttirengas. Halot olivat näkyvillä 10-15 sekuntia. Kuva Panu Lahtinen.

       

      Tässä kuvassa näkyvän valkoisen valopallukan identiteetti ei selvinnyt varmuudella, kyse on joko alavasta-auringosta tai heikosti kehittyneen gloorian ytimestä. Pallukasta vasemmalla jatkuva tumma juova on lentokoneen tiivistymisvanan varjo. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tämänkin alavasta-aurinkopisteessä näkyvän valospotin identiteetti jäi epäselväksi. Havaitsijalla oli mahdollisuus liikkua lentokoneen toiselle puolelle ja siellä näkyi haloja, lähinnä huonosti kehittynyt 22° allasivuava kaari. Tämä saattaisi puoltaa alavasta-auringon tulkintaa, mutta toisaalta voi olla että halojen pitää olla hyvin kehittyneitä ennenkuin alavasta-aurinko voi näkyä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Pohjois-Ranskasta Helsinkiin saakka lentokoneesta näkyi valkea pallukka, joka tuli tulkituksi pitkään alavasta-aurinkona. Kyse on kuitenkin heikosti kehittyneestä glooriasta ja yhdessä vaiheessa lentoa siinä oli näkyvillä myös heikosti spektriväristä rengasta. On luultavaa ettei todellinen jääkiteistä syntyvä alavasta-aurinko voisi näkyä näin pitkää aikaa lentokoneesta. Glooriasta vasemmalle jatkuu lentokoneen tiivistymisvanan tumma ja kapea varjo. Kuva Marko Riikonen.

       

      Alavasta-aurinko jäänpinnalle kasvaneissa kiteissä. Kuva on otettu jalustalta itse havaitsijan seisoessa sivummalla. Kuva Jari Piikki.

    • Nadiirinympäristön kaari
    • Nadiirinympäristön Kern
    • Kovera Schulthessin kaari info

      Kovera Schulthessin kaari on simulaatiossa pitkä, sivuaurinkojen ja alasivuaurinkojen kohdan leikkaava valonlähteeseen nähden loivasti kupera kaari. Se on yksi Schulthessin kaaren kolmesta osamuodosta.

      Yleensä koverasta Schulthessin kaaresta nähdään vain sivuauringosta ylöspäin nouseva osa. Maanpinnalta koveraa Schulthessin kaarta on nähty vain jääsumussa. Lentokoneesta on saatu muutamia valokuvia, joissa halo ilmenee alasivuauringon yhteydessä.

      Schulthessin kaaren voinee nähdä jääsumussa noin kerran talvessa. Sitä on havaittu myös käyttämällä jääsumussa valonlähteenä kirkasta lamppua. Tällöin kaaret voivat olla hyvin pitkiä, ulottuen jopa 46° renkaan etäisyydelle saakka.

      Toistaiseksi halosta on havaittu vain kahta osamuotoa, koveraa ja kuperaa. Yleensä näkyvillä on näistä vain toinen.

       

      Kuperan ja koveran Schulthessin kaaren sisältävä Kuun jääsumuhalonäytelmä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Kupera (vasen nuoli) ja kovera (oikea nuoli) Schulthessin kaari kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Värikäs halo kuvan yläosassa on zeniitinympäristönkaari. Kuva Jukka Ruoskanen.  

       

      Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Schulthessin kaarten teoriassa on vielä tarkentamisen varaa, sillä simulaatioissa näkyville tulee  kaikki osamuodot, mutta luonnossa havaitaan tavallisesti vain yksi. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja halon sivuaurinkojen yläpuolella näkyvän osan valonreitti. Schulthessin kaari syntyy ohuissa kiteissä jotka leijailevat niin sanotussa laatta-Lowitz -asennossa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Kernin kaari info

      Kernin kaari on zeniitinympäristön kaarta ympyräksi täydentävä himmeä ja värillinen halo. Se ei ole tasakirkkautinen, vaan siinä on kaksi kirkkaampaa kohtaa.

      Luonnollisella valonlähteellä Kern on onnistuttu tähän mennessä kuvaamaan vain kerran. Tämä tapahtui marraskuussa 2007 Sotkamossa. Kernin kaari näkyy selvästi pinotuissa kuvissa, yksittäisissä kuvissa sen erottuminen on tulkinnanvaraista.

      Tämän jälkeen Kernin kaari on saatu valokuvattua myös käyttämällä valonlähteenä kirkasta kohdevaloa jääsumussa.

      Kernin kaaren kuvaaminen on jatkossakin lähinnä vihkyityneiden harrastajien heiniä, sillä halon sijaitsee korkealla taivaalla alueella jota satunnaisten kuvaajien otokset hyvin harvoin kattavat.

      Historiallisten halonäytelmien piirroksista vain muutama vaikuttaa sellaiselta jossa Kernin kaari olisi oikeasti saattanut olla näkyvillä.  

      Kernin kaari syntyy samassa asennossa leijailevissa kiteissä kuin sivuaurinko ja zeniitinympäristön kaari. Sitä kannattaa yrittää nähdä kun nämä halot ovat erityisen näyttäviä. Kupera peili, joka tiivistää halot paremmin näkyville, on merkittävä apu himmeiden halojen havaitsemisessa. Simulaatioissa Kernin kaari tulee sitä paremmin esiin mitä matalammalla Aurinko on.  

       

      Kernin kaari jääsumuun syntyneessä halonäytelmässä. Kuva on keskiarvopino 30 yksittäisestä kuvasta. Halonäytelmässä oli myös 44° sivuauringot, joskaan tässä ne eivät erotu. Kuva Marko Mikkilä.

       

      Tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä näkyy hyvin heikosti osa Kernin kaarta. Halo on päällekkäin valkean aurinkokaaren kanssa, mutta erottuu siitä heikolla värityksellään. Alavasta-aurinkokaaren ja aurinkokaaren välissä kuvan poikki kulkeva intensiteettiraja on sinirengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot Kernin kaaresta ja zeniitinympäristön kaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Halo heikkenee valonlähteen korkeuden kasvaessa. Simulaatiossa on käytetty säännöllisen kuusikulmion muotoisia laattakiteitä, joiden pituus-leveyssuhde on 0.5. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Ounasvaaran kaari info

      Ounasvaaran kaari on korkealla valonlähteen yläpuolella näkyvä värillinen halo. Sen sirppimäiset kaaret sivuavat teoriassa 46° ylläsivuavaa kaarta. Käytännössä Ounasvaaran kaari on nähty myös ilman tätä.

      Ounasvaaran kaari on valokuvattu muutaman kerran halonäytelmissä, jotka luotiin kirkkaalla lampulla jääsumuun. Halo on ollut kaikissa tapauksissa hyvin himmeä, mikä ei lupaile hyvää mahdollisuuksille havaita sitä Auringon valossa. Sen havaitsemista voi myös häiritä samalla taivaan alueella esiintyvä zeniitinympäristön kaari.

      Ounasvaaran kaari muodostuu niin sanotussa Parry-asennossa leijailevissa kiteissä. Taivaalla sen kanssa täytyy olla näkyvillä muita samasta asennosta syntyviä haloja, kuten Parryn ja Tapen kaaret. Paras kiteen muoto Ounasvaaran kaaren valonreitin toteutumiselle on kolmio. Tykkilumetuksesta syntyvissä jääsumuissa kolmiomainen kidemuoto on usein runsaasti edustettuna.

      Tässä esitelty Ounasvaaran kaari on itse asiassa vain yksi Ounasvaaran kaaren kaikkinensa 12 osamuodosta. Mahdollisuudet minkä tahansa muun osamuodon havaitsemiseen lampun valossa ovat varsin olemattomat.

       

      Tämä kirkkalla lampulla jääsumuun luotu halonäytelmä sisältää useiden muiden halojen ohella myös himmeän Ounasvaaran kaaren. Lamppu on viisi astetta horisontin päällä. Kuva Marko Riikonen.  

       

      Simulaatiot Ounasvaaran kaaren sirpeistä viidelle valonlähteen korkeudelle, joista yksi on negatiivinen. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä halon valonretti. Apukuviona 22° ja 46° renkaat. Zeniitinympäristön kaaren ja 46° ylläsivuava kaaren lailla Ounasvaaran kaari katoaa kun valonlähde nousee yli 32 asteen korkeudelle. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint. 

    • Diffuusi alavastarengas info

      Diffuusi alavastarengas on paksu ja diffuusi rengas noin 22° asteen etäisyydellä alavasta-aurinkopisteestä, eli kohdasta jossa havaitsijan pään varjo on. Sitä on valokuvattu kirkkaalla lampulla jääsumuun luoduissa halonäytelmissä.

      Kuten 22° ja 46° renkaat, myös diffuusi alavastarengas syntyy satunnaisissa asennoissa leijailevissa jääkiteissä. Halo on simulaatioissa selvin silloin kun jääkiteet ovat säännöllisiä kuusikulmioita.

      Diffuusin alavasta-renkaan valonretti jääkiteessä on sellainen, että sen synnyttävät kiteet suosivat myös 46° renkaan muodostumista. Niinpä diffuusin alavastarenkaan mahdollisuus kannattaa muistaa kun 46° rengas on erityisen selkeä.

      Diffuusi alavastarengas on sen verran himmeä ja sijainniltaan hankalassa paikassa, että luonnollisilla valolähteillä sitä tuskin tullaan havaitsemaan.

       

      Diffuusi alavasta-rengas näkyy heikosti tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Alla olevaan simulaatioon on sen lisäksi merkitty muitakin kuvassa esiintyviä haloja. Lamppu on kuvan vasemman reunan ulkopuolella, noin 12 astetta horisontin alapuolella. Kuva Marko Riikonen.  

       

      Simulaatio valonlähdettä vastapäätä satunnaisessa asennossa leijailevilla säännöllisen kuusikulmion muotoisilla kiteillä. Diffuusi alavastarengas on alavasta-aurinkoa (kirkas piste) noin 22 asteen etäisyydellä ympäröivä rengas. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • 87° diffuusi halo
    • Sinirengas info

      Sinirengas on suuri sininen rengas, tai pikemminkin sinireunainen intensiteettiraja alavasta-aurinkopisteen, eli havaitsijan pään varjon kohdan ympärillä.

      Tämän satunnaisessa asennossa leijailevista jääkiteistä syntyvän halon säde on 64 astetta, eli kyse on todella laajasta renkaasta. Sitä on valokuvattu kirkkaan lampun valossa jääsumussa. 

      Sinirenkaan valonretti jääkiteessä on sellainen, että sen synnyttävät kiteet suosivat myös 46° renkaan muodostumista. Niinpä sinirenkaan mahdollisuus kannattaa muistaa kun 46° rengas on erityisen selkeä.

       

      Sinirengas kirkkalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Kuva on otettu lamppua vastapäätä, alaosassa näkyy kuvaajan varjo. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatio valonlähdettä vastapäätä satunnaisessa asennossa leijailevilla säännöllisen kuusikulmion muotoisilla kiteillä. Sinirengas on intensiteettiraja, jonka reuna on 64 asteen etäisyydellä alavasta-auringosta (kirkas piste keskellä). Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

Kommentteja: 5 kpl
Olli Sälevä - 22.12.2011 klo 22.54 Ilmianna

Järkyttävää. Yöunet menee noiden vuoksi.

Löysitkö kaikki halomuodot paikan päällä, vai vasta kuvista?

Marko Riikonen - 23.12.2011 klo 05.16 Ilmianna

Kuvista löytyi aika moni. Jopa sinirengas, joka on varsin voimakas (ok. on usmattu myös kohtuullisen paljon), näkyi ensin kameran näytöllä ja vasta sen jälkeen kun tajusin katsoa se näkyi myös paljain silmin, mutta aika heikosti. Ala-Kern, ala-zyk tarttuivat verkkokalvolle ihan suorilla. Ne olivat vahvoja. Ala-120 saurit olisin varmasti nähnyt, mutta en vain tajunnut katsoa kuvatessa oikeaan paikkaan.

Juu, olisi kyllä tärkää yrittää nähdä mahdollisimman moni, sillä valokuvasta löytämäminen on vähän sellaista toisarvoista discoveeria. Paremmat kiksit saa kun ne valottuu suoraan verkkokalvolle. Toki valokuvat täytyy sitten saada myös.   

Marko Pekkola - 23.12.2011 klo 11.27 Ilmianna

Hei, historiallisen upea näytelmä, ja hienoa saada tämä näin jälkikäteen Taivaanvahtiin.

Toteaisin kuitenkin vienon nöyrästi, että lomaketta ja Taivaanvahtia ei please ole suunniteltu niin käytettäväksi, että jokin havainto teksteineen kaikkineen duplikoidaan toistoksi Kuvissa ja kertomuksissa. Näin käytettynä mikä tahansa yksittäinen havainto valtaa (mielivaltaisen) suuren alan koko sivusta, mikä mm. hämmentää käyttäjiä. 

Jos kuvia haluaa esitellä paljon, kannattaa please linkata loput jollekin omalle kuvasaitille missä niitä voi olla ihan hypervaltavasti. Näin muutkin on luultavasti hyvällä menestyksellä tähän asti tehneet.

Marko Pekkola - 23.12.2011 klo 12.15 Ilmianna

Tällaisten historiallisen merkittävien havaintojen kuvasaaliin esittelyyn voisi harkita jatkossa jotain sellaista, että esim.  tunnistettujen käyttäjien eli 2.0-versiossa on mahdollisuus V-luokan tapahtumissa ladata enemmän kuvia per havainto.

Esimerkiksi tämäkin display täyttää "Koko taivaan kirkkaan halonäytelmän" eli korkeimman otsikkoluokituksen mennen tullen (lisäksi voisi olla luokka huippuharvinaisuuksille, joka olisi myös V).

Yksi toinen vaihtoehto on että esim. modet voisi tapauskohtaisesti antaa oikeuden ladata enemmän kuvia per havainto oli sen komeusluokka sitten mikä hyvänsä. (Tms.)

Marko Riikonen - 23.12.2011 klo 19.58 Ilmianna

Vaihdoin tämän sitten luokkaan V ja poistin tekstistä maininnan tuosta kolmiosaisesta postauksesta kun kaksi muuta osaa näin poistettiin. Lisään sitten tämän postin jatkoksi ne poistetut kunhan tämä 2.0 versio näkee päivänvalon. Niissä kussakin oli kuitenkin oleellisia harvinaisia haloja joita muissa ei ole.

Ehkäpä parempi vaihtoehto olisi noista kahdesta tuo että tapauskohtaisesti moderaattorit antaa oikeuden postata enemmän kuvia. Tilanteet joissa pakottavaa tarvetta yli neljälle kuvalle voi tulla saattavat olla hyvin moninaiset

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Kuvien käyttöpyynnön voit lähettää medialle -lomakkeella.

*

*

*
merkkiä jäljellä

Lähettämällä kommentin vahvistan, että ymmärrän ja hyväksyn Taivaanvahdin tietosuojakäytännön.