Newest observations

Contact information

Taivaanvahti,
Ursa Astronomical Association
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Ursa Astronomical Association

IC 1396 - 12.10.2018 klo 08.00 - 13.10.2018 klo 00.00 Kokemäki Observation number 78567

Visibility I / V

Jarkko Suominen, Porin Karhunvartijat

Sääennusteet näyttivät lupaavan täysin kirkasta säätä, joten lähdimme Tomi Kurrin kanssa havainnoiman kokemäelle, nyt hyväksi todettuun paikkaan. Paikanpäälle päästyämme, taivas oli pilvinen... Itseasiassa pilvisyys oli 7/8:sta!

Päätimme kuitenkin odottaa hieman ja väistyiväthän ne pilvet lopulta, jotta saimme jalustat suunnattua. Mutta ei aikaakaan, kun pilviä oli taas taivaalla, melkein lähdimme jo pois, kunnes taivaalle ilmestyi pieni rako ja päätimme aloittaa havaitsemisen.

Otin muutaman testikuvan ja totesin, että jatkuvista pilvilautoista huolimatta kennolle tarttuu jotain ja laitoin kameran laulamaan. Guideria en käyttämyt lainkaan, sillä se olisi hävittänyt refrenssitähden kokoajan pilvilauttojen vuoksi. Kuten kuvasta huomaa, suuntaus on kuitenkin onnistunut jälleen kerran loistavasti! Sillä yksittäiset valotukset olivat 8-10min luokkaa.

Sääolosuhteisiin vedoten, olen todella tyytyväinen lopputuloksesta, vaikkakin kärsä jäi hyvin vaisuksi, mutta siinähän se on ja tästä on hyvä jatkaa!


More similar observations
Additional information
  • Havaintokategoria
    • Syvän taivaan kohde
  • Kohteen nimi
    • IC 1396
  • Tähdistö
    • Kefeus
  • Sää
    • Sumuinen, 7/8 pilvisyys
  • Taustataivaan tummuus
    • Hyvä
  • Seeing
    • Huono
  • Sumut
    • Emissiosumu info

      Emissiosumussa lähistön kuumat tähdet saavat kaasun hehkumaan. Sitä ei tule sekoittaa heijastussumuun, joka on kaasua, jota lähistöllä olevat tähdet vain valaisevat.

      Ulkonäöltään kaasusumu on epäsäännöllisen muotoinen kohde ja sumun himmeät osat vaativat näkyäkseen suurehkoja havaintovälineitä.

       

      Heijastussumuja Kefeuksen tähdistössä. Isompi osa koostuu sumuista Cederblad 214 (Ced214) ja NGC 7822. Alempi pyöreä sumu on nimeltään Sharpless 170 (Sh2-170). Kuva J-P Metsävainio.

       

      Orionin kaasusumu. Kuva Samuli Vuorinen.

       

      Tähän noin 4 asteen kuvakenttään mahtuu emissiosumut SH2-157, SH2-158, SH2-159, SH2-161 ja SH2-162 (tai NGC 7635 eli Kuplasumu) sekä avonaiset tähtijoukot M52 sekä NGC7510. Kuva Juha Kepsu.

       

      NGC 281 eli Pacman-sumu. Kohde sijaitsee Kassiopeian tähdistössä. Kuva J-P Metsävainio.

       

      NGC 896 on Kassiopeiassa sijaitsevan Sydänsumun (IC 1805) kärkinipukka. Kuva Timo Inkinen.

    • Pimeä sumu info

      Pimeät sumut ovat avaruudessa olevaa pölyä, jotka estävät taustalla olevien tähtien ja valoisien tähtisumujen näkymisen. Näin pimeät sumut näkyvät avaruudessa tummina pilvinä.

       

      Hevosenpääsumu on pimeä sumu. Kuva Arto Murtovaara.

       

      Pimeä sumu LDN 1235 Kefeuksen tähdistössä. Kuva Juha Kepsu.

       

      Pimeä sumu LDN 1302. Kuva Tero Turunen.

       

      NGC 1333 on heijastussumu jossa on myös pimeitä sumuja. Kuva Samuli Vuorinen.

Technical information

Canon Eos 1000Da, TS-Optics Ed APO, HEQ-5 Pro (guidaamaton). 1kpl 10min, 9kpl 8min, ISO 1600 (yhteensä 1h36min)

Comments: 1 pcs
Juha Ojanperä - 14.10.2018 klo 10.28 Report this

Kyllä se siellä näkyy! Tuohon vielä lisää valoa, niin kyllä siitä hyvä tulee! Ja kiva kun onnistuitte pilvistä huolimatta!

Send a comment

Comments are checked and moderated before publication If you want to contact the observer directly about possibilities to use these images, use the Media -form.

*

*

*
characters left

By sending a comment I confirm that I understand and accept the system's privacy policy.