Uusimmat havainnot

Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Siitepölykehä - 25.4.2019 klo 20.26 Ikaalinen, Sisättö Havainto numero 82676

Näyttävyys: III / V

Heidi Rikala, Ursa (Helsinki)

Iltataivas oli kohtalaisen oranssi ja siitepölykehä näkyi auringon ympärillä. En osaa sanoa minkä puun siitepölystä on kyse.

Edit: Lisätty kuva kolme, jossa näkyy Auringolla isompi liekki.

Lisätiedot
  • Valoilmiön aiheutti
    • Auringonvalo
  • Yleiset valoilmiöt
    • Siitepölykehä info

      Siitepölykehät ovat Auringon välittömässä läheisyydessä näkyviä värillisiä kiekkoja. Ne syntyvät muutamien yleisten puulajien siitepölyyn. Siinä kun tavalliset kehät näkyvät pilvissä tai sumussa, siitepölykehät ilmenevät yleensä selkeällä taivaalla. Joskus ne näkyvät myös pilviä vasten.  

      Vuoden ensimmäiset siitepölykehät voi havaita lepän siitepölyssä maalis-huhtikuussa. Leppä ei kuitenkaan ole kovin hyvä kehien tuottaja, niitä näkyy helpoiten kovalla tuulella joka ravistaa siitepölyn irti puista. Parhaimmat lepän siitepölykehät kuitenkin saa aikaan ravistelemalla puita itse.

      Seuraava parempi havaintoikkuna löytyy toukokuulta, jolloin koivu kukkii. Kukinta voi tosin olla joinakin vuosina olla niin vähäistä ettei kehiä näy lainkaan. Lukuunottamatta suurimpia Auringon korkeuksia koivun siitepölykehät ovat elliptisiä.

      Touko-kesäkuun vaihteen tienoilla aloittava mänty on aina luotettava siitepölykehien tuottaja. Myös männyn siitepölykehä on elliptinen ja varsinkin matalalla Auringolla siinä näkyy selviä kirkastumia. Tuulisina päivinä voi nähdä kuinka puuskat irrottavat männiköistä keltaisia siitepölypilviä.

      Koivun ja männyn kukinnan väliin sijoittuu kuusen kukinta. Koska kuusen siitepölyhiukkaset ovat kookkaita, kehä on hyvin pieni. Kuusen siitepölykehää on paras katsoa kuusikon läheisyydessä, sillä painavat siitepölyhiukkaset eivät lennä kauaksi. Kuusen siitepölykehä voi näkyvä joko yksinään tai yhdessä koivun kehän kanssa. 

      Ravistelemalla on lisäksi mahdollista saada näkyville ainakin katajan siitepölykehä.

      Tällä rastivalinnalla on tarkoitus ilmoittaa nimenomaan Auringon ympärilleen aiheuttamat siitepölykehät. Kuun siitepölykehille on oma valintansa harvinaisten valoilmiöiden listassa.

       

      Koivun siitepölykehä. Kuva Aki Taavitsainen.

       

      Koivun siitepölykehä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Koivun siitepölykehän sisällä on pienempi kuusen siitepölykehä, joka ilmenee parhaiten ylimääräisenä sinisenä vyöhykkeenä lähellä Aurinkoa. Kuva Jari Luomanen.

       

      Suurimpia Auringon korkeuksia lukuunottamatta männyn siitepölykehässä on nähtävissä selvät kirkastuma. Kuva Jari Luomanen.

       

      Männyn siitepölykehä. Tässä on yhdistetty kaksi kuvaa joissa aurinkoa peitetään kädellä eri suunnista. Näin kehää peittävä käden osa on voitu poistaa. Itse Aurinkoa peittävä osa on lopuksi muotoiltu pyöreäksi. Kuva Ismo Luukkonen.

       

      Laskevan Auringon männyn siitepölykehä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Männyn siitepölykehä korkealla Auringolla. Kehän muoto on lähes pyöreä ja se on tasakirkkautinen. Kuva Juha Ojanperä.

       

      Pilviä vasten näkyvä männyn siitepölykehä. Kuva Timo Viinanen.

  • Harvinaiset valoilmiöt
    • Tulivuori- tai metsäpalorusko info

      Tulivuori- tai metsäpalorusko näkyy kun ilmakehässä on runsaasti tulivuoren purkauksen tai voimakkaiden metsäpalojen muodostamia aeroloseja. Se on poikkeuksellisen värikäs syvän tummanpunainen tai voimakkaan oranssinpunainen hohde auringonlaskun jälkeisellä iltataivaalla tai auringonnousua edeltävällä aamutaivaalla.

      Tulivuorirusko syntyy kun vulkaaniset aerosolit sirottavat niihin vielä matalalta paistavan Auringon punaista valoa. Perinteisen tulivuoriruskon aerosolipartikkelit sijaitsevat stratosfäärissä yli 10 km korkeudella maanpinnasta. Tässä ilmakehän kerroksessa ei ole puhdistavaa sadetta, minkä vuoksi partikkelit voivat kulkeutua pitkiä matkoja aiheuttaen reitillään näyttäviä ilta- ja aamutaivaita.

      Toisaalta tulivuoriruskoja on havaittu myös vulkaanisissa aerosoleissa jotka ovat kulkeutuneet ilmakehän alimmassa kerroksessa troposfäärissä. Mitä alempana aerosolit ovat, sitä äkimmin rusko kehittyy ja katoaa. Stratosfäärinen tulivuorirusko voimistuu Auringon laskun jälkeen hitaasti ja aiheuttaa pimeällä taivaalla näkyvän jälkihehkun.

      Jos vulkaaniset aerosolit ovat maanpinnalla maisema on utuinen eikä Auringon laskussa ei synny ruskoa.  

      Tulivuorirusko ei nähtävästikaan aiheudu ensisijaisista purkaustuotteista, vaan kyse on nestemäisistä tai jäätyneistä vesi-rikkihappo -partikkeleistä jotka syntyvät kun purkauksen rikkikaasut reagoivat ilmakehän veden kanssa.

      Hyvin voimakkaat metsäpalot saattavat aiheuttaa samankaltaisia ruskoja kuin tulivuorien purkaukset. Metsäpalojen ilmaan nostama tuhka ja aerosolit saattavat kaukokulkeutua ilamkehässä pitkiäkin matkoja.

      Tulivuorten tai metsäpalojen aiheuttamiin ilmiöihin kuuluu myös Bishopin rengas, jollainen saattaa olla näkyvissä Auringon tai Kuun ympärillä. 

      Tavanomaiset aamu- ja iltaruskot voivat joskus olla vaikuttavia, mutta niitä ei pidä sekoittaa tulivuoriruskoihin. Isot tulivuoripurkaukset ovat harvinaisia ja vielä harvinaisempaa on että pilvi saapuu juuri Suomen ylle. Purkapilvien kulkeutumista voi seurata satelliittikuvista ja liikkeistä tehdään myös ennusteita ainakin silloin kun pilvistä voi olla vaaraa lentoliikenteelle.   Myös suurien metsäpalojen kaukokulkeumat Suomeen ovat suhteellisen harvinaisia.

       

      Filippiineillä sijaitsevan Mt. Pinatubon tulivuoriruskoa Kangasalalla. Pinatubo purkautui kesällä 1991. Kuva Jari Luomanen.

       

      Kesällä 2011 purkatuneen Eritrealaisen Nabro-tulivuoren tulivuoriruskoa ja siihen piirtyviä hämäränsäteitä Saksassa. Kuva Daniel Eggert.

       

      Nabro-tulivuoren purkauksen aiheuttamaa tulivuoriruskoa Kreikassa kesällä 2011. Näkyvillä on myös oikealla hämäränsäteitä. Kuva Peter Krämer.

       

      Kuvasarja tulivuoriruskon kehittymisestä. Ilmiö oli seurasta Kuriilien saarilla sijaitsevan Sarychev-tulivuoren purkauksesta vuonna 2009. Kuvat on otettu Yhdysvalloissa. Ruskon aiheuttavat pilvet näkyvät tässä tapauksessa epätävallisen hyvin vaikka Aurinko on horisontin päällä (kaksi ensimmäistä kuvaa). Kuvat Liem Bahneman.

       

      Kanadassa riehuneiden metsäpalojen nostattamat hiukkaset kaukokulkeutuivat Eurooppaan loppukesällä ja alkusyksyllä 2017. Suomessa nähtiin syyskuun 2017 alussa viikon ajan näyttäviä ruskoja.  Näiden ilmiasu on hyvin samankaltainen tulivuoriruskojen kanssa. Kuva Georg Kieninger.

Kommentteja: 13 kpl
Pentti Arpalahti - 26.4.2019 klo 14.44 Ilmianna

Kakkoskuvassa ilmiön ominaispiirteet näkyvät hyvin. Auringosta lähtevä liekkikin erottuu.

Heidi Rikala - 26.4.2019 klo 18.50 Ilmianna

Kiitos, Pentti! Siis onko tuo liekki juuri tälle ilmiölle ominainen? Minä kun luulin, että valotuksessa on tullut jokin erhe, tai sitten linssiheijastus. Yritin valita sellaiset kuvat , jossa olisi sitä liekkiä vähiten. Pitänee lisätä vielä kuva, jossa on isompi liekki.

Pentti Arpalahti - 27.4.2019 klo 05.13 Ilmianna

Sain pariin omaan alivalotettuun kuvaan myös tuota "liekkiä" mutta heikompana kuin sinun kuvissasi (kamerana D7100, linssi Nikkor 18-140 mm). Aikoinaan kennoissa oli jotain semmoista varauksenvuotoa voimakkaasti valotetusta pikselistä, joka synnytti viiruja kuvaan. Haluaisin kuitenkin vielä uskoa, että tämä on jonkun mekanismin synnyttämä todellinen pilari-ilmiö.       

Tero Sipinen - 27.4.2019 klo 08.41 Ilmianna

Kokeilkaapa rajata Aurinko kuvan yläreunaan - siirtyykö "liekki" Auringon alapuolelle? Tai jos kameraa kallistaa - kääntyykö "liekki" mukana? Ja lopullinen testi - häviääkö "liekki" kokonaan, jos Auringon peittää tarkasti? (Rivien välistä ehkä tulkittavissa oma arvioni ilmiön luonteesta ;)

Mikko Peussa - 27.4.2019 klo 13.45 Ilmianna

Suoraan auringonvaloon kuvaaminen ei tee hyvää kennolle, eikä myöskään silmille. Siitepölykehä kannattaakin aina yrittää kuvata niin, että Aurinko on jonkinlaisen esteen takana. Varsinkin teleä käyttäessä silmät on todellisessa vaarassa, joten en suosittele varsinkaan aloitteleville kuvaajille.

Jos nyt kuitenkin haluaa matalalla Auringolla myös kiekon näkyviin, niin turhista heijastumista ja muista virheistä kuvissa pääsee eroon sillä, että Aurinko on keskellä ruutua valotuksen aikana. Sen jälkeen valmiin kuvan voi sommitella rajaamalla sen uudelleen. Näin pääsee heijastumista ja ”liekeistä” eroon! Sama neuvo toimii myös haloissa, jos kuvaa ilman peittäjää. Linssiheijastumia ja muuta ylimääräistä ei varmaan kukaan kuviinsa halua tarkoituksella ;-)

Pentti Arpalahti - 27.4.2019 klo 17.51 Ilmianna

Vastaavaa heijastusta voisi  yrittää provosoida samalla kalustolla täysikuunavulla.

Jyri Kosonen - 27.4.2019 klo 20.18 Ilmianna

Kyseessä on todennäköisesti mekaanisen sulkimen aiheuttama diffraktio...vana (yritän välttää termiä diffraktiopiikki, se kun on tyypillisesti valokuvaushommissa varattu apertuurin aiheuttamiksi säteiksi - vaikka samasta fysikaalisesta ilmiöstä onkin kyse)

Näitä tuli pohdittua oman kamerani kanssa pitkään halokuvissa, miksi juuri pienimmillä valoitusajoilla auringon kohdalle syntyy pystysuuntainen vana. Ja miksi digisulkimeen uuden kameran myötä vaihtaessa vanat katosivat vallan.

Käsitykseni on: nopeilla valoitusajoilla mekaaninen suljin toimii hyvin pienenä rakona, joka nopeasti sujautetaan sensorin editse. Auringon kohdalla raon reunat diffraktoivat voimakkaasti järkyttävän kirkasta aurinkoa, joka muodostaa kuvaan sitä näkyvämmän vanan mitä lyhyempi valotusaika on.

Pyydän, korjatkaa ja täydentäkää maallikkoselitystäni. Mainitkaa jotain rakokokeita, jos ovat relevantteja.

ps. kävin ottamassa esimerkkikuvia tätä keskustelua varten, mutta kuviin ilmestyi siitepölykehä niin materiaaliin voi nyt tutustua havainnossa https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/82710

Mikko Peussa - 27.4.2019 klo 20.45 Ilmianna

Hienot esimerkkikuvat Jyrin linkin takana!

Pentti Arpalahti - 28.4.2019 klo 02.28 Ilmianna

Difraktiohypoteesi tuntuu paremmalta kuin klassinen linssiheijastusselitys. Näiden kuvien exifeissä tosiaan aukko on 10 ja ISO 320, jotka pakottavat supernopeaan sulkimeen. Kirkkaalla täysikuulla ja maksimiherkkyydellä + täydellä aukolla valotusajan saisi millisekunnin tienoille, mutta se ei taida riittää. Pitää kokeilla.

Tero Sipinen - 28.4.2019 klo 10.42 Ilmianna

Jyrin rakodiffraktioselitys kuulostaa pätevältä. Menee täydestä ainakin tähän maallikkoon. Sitten vielä testit kallistamalla kameraa (diffraktiovanan pitäisi kallistua myös) ja peittämällä Auringon (vanan pitäisi hävitä). Tai no, ainakaan minun takia ei tarvitse vaivautua :)

Jyri Kosonen - 28.4.2019 klo 12.15 Ilmianna

Vana kallistuu toki taustan suhteen kameraa kallistamalla mutta pysyy siis aina sulkimen liikkeen mukaisena - ja täten piirtää samansuuntaisen vanan sensorille (meikäläisen kameralla pystysuoran).

Ja kyllä, vana syntyy vain suoralle auringon kuvalle (tai muulle runsaskontrastiselle kohteelle - luultavasti säkkipimeässä kirkasta lamppua kuvatessa pienellä suljinajalla vanan saa myös aikaiseksi). Sen takia näitä ei useimpiin halokuviin ilmestykään, kun yleensä aurinko tulee peitettyä. Välillä haluaa kuitenkin ottaa maisemoituja kuvia joissa aurinko mukana ja ne monesti "pilalle" diffraktiovanan takia ennen kuin oppi mistä kyse. Nykyään käytän pääosin sähköistä suljinta kuvatessa, niin on tämäkin harmi selätetty.

Kaivelin valokuva-arkistoa ja kävin lisäämässä tuonne toiseen havaintoon pari lisäkuvaa epäileville teroille ;)

Heidi Rikala - 28.4.2019 klo 12.42 Ilmianna

Kiitos kaikille kommenteista! Tulikin kunnon keskustelu aikaiseksi.

Jyri, olet oikeassa tuon vanan ilmaantumisesta. Suljin sen varmasti aiheuttaa, on tosiaankin halokuvissani myös ollut kirkas vana, tai piikki auringosta ylöspäin , jollen ole peittänyt aurinkoa riittävästi. Sitä olen aiemminkin miettinyt, että mistä se johtuu- onko linssi likainen, kennolla jotain muuta, kun pelkkiä pöypalleroita. Ja varsinkin sitä, että onko kenno hajonnut. Tämä keskustelu ratkaisi senkin ongelman. Pitää vaan muistaa peittää aurinko kunnolla. Ei vaan ole kunnollista peittäjää, pitäisi jotenkin nikkaroida sellainen, vaikka liimata iso prikka teleskooppivarteen.

Tero Sipinen - 28.4.2019 klo 13.48 Ilmianna

Jyri: juuri tuota maiseman suhteen kallistumista tarkoitinkin. Jos efekti ei olisi ollut kameraperäinen, se olisi pysynyt maiseman suhteen samassa asennossa.

Hienoa, että löytyi tarkempi selitys kuin "jotain kamerasta johtuvaa".

Heidi: peittäjän olisi hyvä olla läpimitaltaan etulinssiä isompi (jotta koko etulinssi mahtuu sen varjoon). Prikka kuulostaa alimitoitetulta. Siis jos kyseessä on mutterin aluslevy. Jos taas tarjotin, niin sitten vähän ylimitoitetulta. No onhan prikkoja (kuten etulinssejäkin) monenkokoisia, mutta mikä vaan lätkä, joka himmentää tarpeeksi käy kyllä. Sitten jos on tarkoitus jossain vaiheesa pinota (ja ennekaikkea kohdistaa valonlähteen suhteen) peittäjällä otettuja kuvia, peittäjän materiaaliin pitää kiinnittää vähän enemmän huomiota, mutta sittenkään ei puhuta mistään rakettitieteestä :D

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Kuvien käyttöpyynnön voit lähettää medialle -lomakkeella.

*

*

*
merkkiä jäljellä

Lähettämällä kommentin vahvistan, että ymmärrän ja hyväksyn Taivaanvahdin tietosuojakäytännön.