Uusimmat havainnot

Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Perseidit - 14.8.2019 klo 01.05 - 14.8.2019 klo 04.00 Orimattila Havainto numero 84958

Näyttävyys: IV / V

Perseidijahtia.

13.-14.8. välinen yö vei samaan paikkaan kuin edellinen; maaseudulle Nastolan Uudenkylän ja Orimattilan välimaastoon, hiljaiseen peltomaisemaan. Päivän sateet pitivät maaston kosteana, mutta sumu haittasi vöhemmän kuin edeltävänä yönä. Sen sijaan pilvet peittivät suuremman osan taivaasta, ensin etelästä, siirtyen lännen ja zeniitin kautta pohjoiseen. Pilvien lisäksi jotakuinkin täyden vaiheen kuu toi omat haasteensa.

Häiriötekijöistä huolimatta oli taivaankannella havaittavissa kiitettävästi aktiivisuutta - yllä näkyi niin vihertäviä perseidejä kuin säkenöivämpiä alfa capricornidejakin. Myös jokin pöllön kaltainen intoutui ihmettelemään kuvaajan touhuja yön aikana.

Satu Juvosen jo raportoimaa illan kirkkainta tulipalloa en seurantajalustaa viritellessä paljain silmin nähnyt, mutta kennolle se kuitenkin tarttui, jättäen useaksi minuutiksi vanan yläilmakehän virtausten vietäväksi. Kuvia verrattaessa on mielenkiintoista huomata kuinka paljon korkeammalla lento näkyy idemmällä Parikkalassa suhteessa omaan vinkkeliin Päijät-Hämeestä. Liekö joitain hippusia päätynyt rajan taa Karjalaan..

Yön tuloksena syntyi muutama yhdistelmäkuva, paljon kuvia yksittäisistä lennoista ja vielä enemmän videomateriaalia, joka suurimmalta osin odottaa edelleen läpikäyntiä.. Raportissa kuitenkin jo työstetyt kuvat ja nettisivuilla hieman ekstraa.

1. Perseidi ja Andromedan galaksi klo 02.22 

2. 36 perseidiä ja seitsemän sisarusta 01.48 - 03.29

3. 18 perseidiä kaakon suunnalla 02.02 - 03.06

4. Laskeva kuu ja yhdeksän lentoa 02.27 - 03.06 

5. Yksittäinen perseidi pohjoistaivaalla 02.06

6. 12 perseidiä Andromedan ja Kolmion galaksien tuntumassa 02.22 - 03.35

7. Illan kirkkain yksittäisperseidi 02.20 

8. Illan kirkkaimman jälkeensä jättämä vana 02.20 - 02.28


Havainnot samasta aiheesta
Lisätiedot
  • Havainnon kohde
    • Meteoriparvi
  • Kohteen nimi
    • Perseidit
Kommentteja: 5 kpl
Mikko Peussa - 19.8.2019 klo 21.04 Ilmianna

On nämä niin hienoja! Mahtava tuo viimeinen kiemurteleva vana.

Joni Virtanen - 19.8.2019 klo 22.41 Ilmianna

Onpahan hienoja tallenteita!

Tero Sipinen - 19.8.2019 klo 23.06 Ilmianna

Nämä on aivan käsittämättömän hienoja! \o/ Hauska tuo viimeinen. ZAP! :)

Janne Kari - 20.8.2019 klo 20.48 Ilmianna

Järjettömän upeita kuvia, video ja havainto kaikkinensa!

Samuli Ikäheimo - 21.8.2019 klo 21.25 Ilmianna

Kiitos vaan!

Odotukset tämän vuoden perseideille oli aika alhaiset kirkkaan kuun myötä, mutta näköjään jotain jää haaviin kun tarpeeksi käyttää aikaa saman kentän kuvaamiseen.

Tosin selkeä vaikutuksensa taustataivaan kirkkaudella oli; viime vuonna kuuttomalla taivaalla 40 perseidin tallentamiseen meni ~50 minuuttia, tänä vuonna sama määrä vaati ~100 minuuttia, täsmälleen samalla kalustolla. Viime vuonna myös värit tarttuivat huomattavasti paremmin talteen. 

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Kuvien käyttöpyynnön voit lähettää medialle -lomakkeella.

*

*

*
merkkiä jäljellä

Lähettämällä kommentin vahvistan, että ymmärrän ja hyväksyn Taivaanvahdin tietosuojakäytännön.