Newest observations

Contact information

Taivaanvahti,
Ursa Astronomical Association
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Ursa Astronomical Association

Yli puoli taivasta revontulia - 27.9.2019 klo 21.00 - 28.9.2019 klo 02.00 Oulu, Oulunsalo Observation number 85891

Visibility IV / V

Perjatai-ilta vihdoin hämärtyi riittävästi jotta alkoi revontulet näkymään ja lähes välittömästi olikin sitten yksi kirkas näytös ja riittävän kaukana kuvaamisen suhteen maiseman perspektiiviin nähden.

Sitten olikin vähän hiljaisempaa vaikka kamera kyllä taltioi vaikka mitä.

Eteläistä taivasta pidettiin silmällä myös vaikka vähän haastava kuvaus-suunta, tukikohdassa kun oli valaisimet päällä. Jotain himmeää haitaria siellä oli ja kuviin tarttui Linnunradan vierestä.

Vuorokauden vaihtuessa korona vihdoin ilmaantui pään ylle hetkeksi.

10 tuntia tuli ulkoiltua ja kuvia kertyikin melkoinen määrä karsittavaksi parhaimmat talteen. Perspektiivi meni välillä jo todella haastavaksi eli laajakulman kuva-ala ei riittänyt juuri mihinkään. Kaikenlaista sai nähdä mutta kun en ole ilmiöihin perehtynyt mutta kyllähän niitä kuvaa kun ei muutakaan tekemistä.

Kameran kello tuli jälleen kalibroitua oikeaan ennen iltaa, Canon 6D kello kun näyttää elävän ihan omaa elämäänsä joko pari minuuttia edellä tai sitten jäljessä.


More similar observations
Additional information
  • Kirkkaus
    • Kirkkaat revontulet
  • Revontulimuodot
    • Kaari info

      Kaari (englanniksi arc). Kaaret ovat leveämpiä kuin vyöt, eivätkä poimuile yhtä voimakkaasti kuin ne. Kaaret eivät normaalisti ole järin kirkkaita eivätkä aktiivisia.

      Kaari lienee tavallisin revontulien esiintymismuoto. Usein revontulinäytelmä ei koko yön aikana kehity matalalla pohjoistaivaalla kaartuvasta rauhallisesta kaaresta mihinkään. Kaari on usein myös aktiivisemmissa näytelmissä muoto, joka ensimmäiseksi ilmestyy, ja viimeiseksi katoaa.

      Kaaren alareuna on tavallisesti terävä, mutta yläreuna voi sulautua vähitellen taustataivaaseen.  Aktiivisuuden noustessa niihin normaalisti kehittyy säteitä ja poimuja, ja kaaret muuttuvat vähitellen vöiksi.

       

      Kuvan poikki kulkee revontulikaari. Pystysuuntaiset muodot ovat säteitä. Kuva Atacan Ergin.

       

      Revontulikaari. Kuva Mauri Korpi.

       

      Revontulikaari. Kuva Anna-Liisa Sarajärvi.


       

      Revontulikaari. Kuva Matti Asumalahti.

    • Revontulikorona info

      Revontulikorona (englanniksi corona) on magneettiseen taivaanlakeen eli zeniittiin, hieman havaitsijan zeniitin eteläpuolelle muodostuva viuhkamainen, tavallisimmin säteistä tai vöistä koostuva rakenne. Korona on yleensä revontulinäytelmän kauneinta antia. Se on kirkas ja aktiivinen, mutta toisaalta myös lyhytaikainen.

       

      Revontulikorona. Kuva Anna-Liisa Sarajärvi.

       

      Revontulikorona. Kuva Merja Ruotsalainen.

       

      Vöistä muodostunut korona. Kuva Markku Ruonala.

       

      Revontulikorona. Kuva Tapio Koski.

    • Vyö info

      Vyö (englanniksi band). Vyöt ovat yleensä kapeampia, alareunaltaan mutkittelevampia, kirkkaampia ja aktiivisempia kuin kaaret. Vyöt yleensä kehittyvät kaarista.

      Vyöt voivat muodostaa J- ja U-muotoja, joskus täysiä spiraalejakin. Korona voi myös syntyä pelkistä vöistä. Vyöt ovat varsin tavallinen revontulimuoto.

       

      Revontulivyö. Kuva Merja Ruotsalainen.

       

      Revontulivyö. Kuva Matias Takala.

       

      Revontulivyö. Kuva Lea Rahtu-Korpela.


       

      Revontulivöitä. Kuva Lauri Koivuluoma.

       

      Revontulivöitä. Kuva Matias Takala.

    • Säteitä info

      Säde (englanniksi ray). Säteet ovat magneettikentän voimaviivojen suuntaisia, eli varsin pystyjä, yleensä suunnilleen vajaan asteen paksuisia valojuovia. Säteet voivat esiintyä muiden muotojen yhteydessä, lähinnä kaarissa ja vöissä, mutta myös yksinään. Lyhyet säteet ovat yleensä kirkkaimpia alareunastaan, mutta himmenevät nopeasti.

      Pisimmät, jopa lähes horisontista zeniittiin ulottuvat säteet ovat tavallisesti tasakirkkauksisia ja varsin rauhallisia, ja ne esiintyvät lyhyemmistä säteistä poiketen useimmiten muutamien säteiden ryhmissä tai yksinään. Säteet ovat vöiden tapaan hyvin tyypillinen revontulimuoto.

      Keinovalopilarit, jotka ovat jääsumussa näkyvä haloilmiö, voivat toisinaan olla hyvin samannäköisiä kuin revontulien säteet. Sekaannus on mahdollinen varsinkin silloin kun keinovalopilarit aiheuttavat lamput ovat kaukana näkymättömissä rakennusten tai metsän takana. Valokuvista ilmiön luonne viimeistään selviää.

       

      Säteitä. Kuva Tom Eklund.

       

      Säteitä. Kuva Mika Puurula.

       

      Revontuliharsosta nousee kaksi sädettä. Kuva Anssi Mäntylä.

       

      Kaksi säteistä vyötä. Kuva Jani Lauanne.

       

      Säteinen vyö ja harsoa. Kuva Jussi Alanenpää.

       

      Kaksi sädettä. Kuva Aki Taavitsainen.

       

      Tällaiset säteet saattaisi olla mahdollista sekoittaa keinovalopilareihin. Vertaa kuvaan alla. Kuva Tom Eklund.

       

      Tässä kuvassa ei ole revontulia, vaan kaikki valopylväät - myös vasemmalla ylhäällä näkyvä laaja ja diffuusi pylväs - ovat jääsumuun syntyneita keinovalopilareita. Kuva Sami Jumppanen.

       

      Revontulia ja keinovalopilareita. Kaikki sädemäiset muodot ylemmässä kuvassa ovat luultavastikin keinovalopilareita, jotka sattuvat sopivasti päällekkäin revontulivyön kanssa. Alemmassa kuvassa revontulivyö on siirtynyt eikä ole päällekkäin oranssien lamppujen tuottamien pilareiden kanssa. Revontulissa ei oranssia esiinny. Kuva Katariina Roiha. 

    • Harso info

      Harso (englanniksi veil). Harso on mitäänsanomattomin revontulimuoto. Se peittää tavallisesti homogeeniseen himmeään hehkuunsa laajahkon alueen taivasta kerralla. Useimmiten harson näkee yön revontulimaksimin jälkeisessä rauhallisemmassa vaiheessa muiden muotojen taustana. Harso voi esiintyä myös yksinään, jolloin sen varma tunnistaminen revontuleksi on melko vaikeaa, varsinkin valosaasteisella havaintopaikalla.

      Samantapaisen valohehkun voi aiheuttaa myös ilmassa leijuva kosteus, savu, tai hyvin ohut pilvikerros, jotka heijastavat niihin osunutta valoa. Pilviä voi kuitenkin käyttää myös harson tunnistamiseen, sillä varsinkin jos keski- tai yläpilvi näkyy tummana vaaleampaa taustaa vasten, on silloin hyvin todennäköisesti kyseessä revontuliharso, mikäli taustataivaan vaaleus ei johdu nousevasta tai laskeneesta Kuusta tai Auringosta.

       

      Harsoa ja säteitä. Kuva Esa Palmi.
       

      Punaista revontuliharsoa. Kuva Marko Mikkilä.

       

      Harsoa. Kuva Milla Myllymaa.

       

      Revontuliharso joka vaihtaa väriään alaosan vihreästä purppuran kautta yläosan siniseen. Kuva Jaakko Hatanpää.

       

      Himmeää vihreää harsoa. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Säteinen revontulivyö jota ympäröi harso. Kuva Jussi Alanenpää.

    • STEVE-kaari info

      Vaaleanpunainen, säteinen revontulen kaltainen kaari  (Strong Thermal Emission Velocity Enhancement, STEVE arc). Steve-kaari esiintyy selvästi erillään pohjoisen taivaan päärevontulikaaresta. Se ei ilmiönä kuulu perinteisiin revontuliin, mutta voi näyttäytyä niiden yhteydessä.  Toisinaan Steven alalaidassa voi olla vihreä, "hampainen" vyö, jota kutsutaan englanniksi termillä "picket fence".  

      Riku Talvio, STEVE
      Kuva: Riku Talvio

  • Muita erityispiirteitä
    • Violetteja revontulia info

      Yleensä Lapissa tai etelässäkin kovemmissa revontulinäytelmissä voi nähdä violetteja revontulia. Yleisin väri revontulissa vihreän ja punaisen ohella.

    • Vihreitä revontulia info

      Paljain silmin havaittu vihreä on revontulten väreistä yleisimpiä. Vihreä väri syntyy atomaarisesta hapesta.

       

      Vihreitä revontulia. Lea Rahtu-Korpela.

       

      Vihreitä revontulia. Kuva Juha Ojanperä.

Comments: 5 pcs
Mikko Peussa - 29.9.2019 klo 14.45 Report this

Hieno setti! Merkkasin STEVEN tähänkin illan muidenkin havaintojen perusteella. Näkyy mielestäni vielä osittain kuvissa 6 ja 7.

Olli Sälevä - 30.9.2019 klo 19.12 Report this

Komeita kuvia. Onpa ollut hienot olosuhteet.

Pirjo Koski - 30.9.2019 klo 19.44 Report this

Onnittelut Stevestä ja aivan jäätävän upeista kuvista! Tuo pompula repolainen on kiva :)

Anne Pöyhönen - 3.10.2019 klo 02.08 Report this

Onpa kuvia! Tyyni vesi tekee hienon tunnelman. Tuliko BA photobombaamaan vai oliko Norwegian? Ihan suosikkikuva tuo lentokoneen valojen heijastus!

Marko Haapala - 5.10.2019 klo 12.42 Report this

Lentokoneen suhteen seuraan vain koska lähtee tai saapuu ja toisinaan on mitätön pikkuinen potkurikone ja toisinaan vähän isompi ja onhan näitä ennenkin tullut kuvattua pitkällä valotuksella. Finavia meni vain vähän pilaamaan kuvausympäristöä.

Send a comment

Comments are checked and moderated before publication If you want to contact the observer directly about possibilities to use these images, use the Media -form.

*

*

*
characters left

By sending a comment I confirm that I understand and accept the system's privacy policy.