Contact information

Taivaanvahti,
Astronomical association Ursa
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Astronomical association Ursa

Plato - 23.3.2019 klo 01.29 Turku Observation number 86784

Visibility III / V

Sääennuste muuttui puolenpäivän aikaan Geminidien osalta täyskatoksi, ja aiempi hentoinen toivo edes puolipilvisestä täyskuusäästä katosi. Taas pitää viritellä vanhaa, jota tosin olin pitkään jo halunnut tuorestaa. Kuvissa on näennäisesti normaalia kuumaisemaa, mutta yksi välinekuva niiden välissä selvittää, mitä ja miten on yritetty kuvata. Joskus 70-luvun lopulla projisoin suurennuskoneella kuunegatiivin valkoiseksi maalatulle ja himmeäksi hiotulle pallolle ja kuvasin kuun reuna-alueita "niiden yläpuolelta". Halu oli kurkata Kuun todellisia muotoja. Kolme viimeistä kuvaa ovat esimerkkejä tästä.

Kun nyt eletään digiaikaa, kuvittelin helpoksi noin vain ohjelmallisesti tehdä sama projektio 3-ulotteiseen palloon ja sitten pyöritellä sitä muotojen tarkastelemiseksi. Vaan eivätpä kuvankäsittelyohjelmat teekään sitä "noin vain" - ilmeisesti pitäisi olla CAD-ohjelma ja osaaminen sen käyttöön. Niinpä ainoaksi korvikevaihtoehdoksi osoittautui tutkia vaikkapa Googlen kuukarttaa ja sen avulla perinteisesti väännellä digikuvan jotain kohtaa suunnilleen oikeanmuotoiseksi. Kolme ensimmäistä kuvaa on näistä kokeiluista. Tulokset eivät ole kummoisia eivätkä Kuun muodot millään muotoa oikean muotoisia, joten energiaa pitääkin suunnata jonkun CAD-osaajan löytämiseksi!

Additional information
  • Havainnon kohde
    • Kuun pinnan yksityiskohta
  • Kohteen nimi
    • Plato
Comments: 3 pcs
Veikko Mäkelä - 9.12.2019 klo 23.23 Report this

Tähän on planeettahavaitsijat maailmalla kehitelleet omat ohjelmat.  WinJUPOS on oikeastaan alunperin Jupiter-kuvien käsittelyyn tarkoitettu ohjelma, mutta sillä voitehdä taivaankappaleiden kuville monenlaisia projektioita. Myös pyreät kappaleet, kuten Kuu on tuettu.

http://jupos.org/gh/download.htm

Googlella hakusanalla WinJUPOS löytyy ohjeita ja tutoriaalivideoita ohjelman käytstä.

 

Pekka Parviainen - 10.12.2019 klo 14.28 Report this

No niin, kiitos Veikko. Latasin ohjelman ja yritän oppia jotain siitä.  Googlailin aiemmin mahdollisia ohjelmia tähän, mutta kolmelta ekalta tulossivulta ei eri hauilla löytynyt mitään, joten toivo katosi. Oli vain pallon erilaisia projektioita tasoksi. Vaan olisihan se pitänyt tietää - kysy ekaksi Veikolta!

Teemu Öhman - 10.12.2019 klo 20.31 Report this

Pari kotimaista esimerkkiä WinJUPOSilla projisoiduista kuukuvista löytyy esimerkiksi tästä tästä Zeniitin jutusta. Tuo vanha systeemi on tietysti paljon tyylikkäämpi! Hienosti näkyy Mare Crisiumin todellinen itä-läntinen soikeus (verrattuna perspektiivin tekemään pohjois-eteläiseen), ja mm. Mare Marginiksen kiehkurat kirkkaana plänttinä tummapohjaisen Goddardin pohjoispuolella.

Kuvausjärjestelyhän on ihan sama, jolla Hartmann ja Kuiper löysivät ensin Orientalen altaan renkaat ja sitten oivalsivat niitä olevan muidenkin törmäysaltaiden ympärillä. Kuu ei tuon vuoden 1962 jutun jälkeen ollut enää entisensä, vaan siitä tuli kertalaakista jättimäisten törmäysten hallitsema taivaankappale.

Send a comment

Comments are checked and moderated before publication If you want to contact the observer directly about possibilities to use these images, use the Media -form.

*

*

*
characters left

By sending a comment I confirm that I understand and accept the system's privacy policy.