Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Koko taivaan haloilmiö - 12.1.2013 klo 17.55 Tampere Havainto numero 10179

Näyttävyys: IV / V

Jari Luomanen, Ursa (Länsi-Suomi)

Pitkän halopäivän ilta. Lampun valokeilaan ilmestyi kummajaisia, jotka näkyivät yksittäisissäkin ruuduissa. Osa muodoista on selviä tapauksia, osasta en pääse nyt ainakaan tässä vaiheessa lainkaan kärryille. Lampun elevaatio noin -22 astetta.

EDIT: Jatkoa havaintokertomukselle.

Koko päivän oli tosiaan halostellut varsin mukavasti ja päätin jatkaa suosiolla niin pitkään kuin keliä riittää (sillä minulla oli sattumoisin tänä viikonloppuna siihen muutenkin aivan erityisen hyvä mahdollisuus). Heti pimeän laskeuduttua haloja näkyi laajoilla alueilla ja lisään havaintoja niistä omiksi raporteikseen hieman tuonnempana.

Näitä kuvia varten asetin lampun mäen juurelle siten, että kuvauspaikalta se jäi alas horisontin alle. Niinpä horisontin alapuoliset halot kääntyvät "todellisen" horisontin päälle. Tilanne oli hieno: ZYK näkyi jalkojeni juuressa ja horisonttirengas leijui maan yläpuolella vastapuolen suunnalla. ZYK oli tosi kirkas hankea vasten, sillä tuolla elevaatiollahan se syntyy paljon voimakkaampana kuin NYK. Valitettavasti sen kuvaaminen oli hyvin hankalaa ja keskityin taivaalla aukeaviin halomaisemiin.

Yksittäisissä ruuduissa näkyi hienosti tuo alavastalamppupisteen ympärillä ollut hehku, jonka ensin tulkitsin diffuusiksi alavastarenkaaksi (sekin olisi ollut itselleni ensihavainto), mutta joka taitaa olla lähinnä piirteetön intensiteettiraja, siis tasainen eikä rengasmainen hehku. Sitten huomioni kiinnittyi tuohon "mustaan aukkoon" nadiirissa: joissakin kuvissa se oli erittäin selkeä.

Annoin kameran valottaa ja keskityin visuaaliseen havainnointiin. Erityisesti käytin aikaa Ala-Liljequistien tarkasteluun, sillä ne erottuivat upeasti välkkyvinä alueina tummaa taustataivasta vasten. Yritin nähdä myös mahdollista sinijuovaa horisonttirenkaalla, mutta en sitä nähnyt. Alasatakakskymppiset olivat hetkittäin varsin kirkkaat.

Kelin jo huonontuessa huomasin, että lampun ja kameran välissä rinteessä oli oksa, joka jätti ikävän varjon taivaalle aina alavastalamppupisteeseen asti. Olisi pitänyt kitkeä se pois aiemmin, mutta kiireessä kaikkea ei aina huomaa.

Kidesade oli hetkittäin erittäin sankkaa. Kuvaussession päätteeksi kamera oli tasaisen valkoisen kuorrutuksen alla ja linssiä sai olla jatkuvasti puhdistamassa.  Silti kide oli laadukasta: yhdessä vaiheessa totesin Riikoselle puhelimessa, että nyt randomiorientoituneet kiteet hävisivät täysin. Silloin edes heikointa kakskakkosta ei näkynyt rinteessä. Myös tuo paras all-sky -vaihe kesti vain joitakin minuutteja.

 

Lisätiedot
  • Valonlähde
    • Keinovalo
  • Halon synnyttäneiden jääkiteiden sijainti
    • Jääsumu
  • Yleiset halomuodot keinovalo
    • 22° rengas info

      22° rengas on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin briljantimpaan 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun loopin. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       


      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Auringonpilari info

      Auringonpilari on Auringosta ylös- ja alaspäin jatkuva valopylväs. Ilmiö on sitä selkeämpi mitä matalammalla Aurinko on.

      Toisin kuin muut halot, pilarit ovat tavallisia kaikissa jääkidepilvissä. Niitä nähdään niin yläpilvissä, keski- ja alapilvistä syntyneissä jääkidepilvissä kuin jääsumuissa. Talvisin pimeän aikaan jääsumu synnyttää ulkovalaisinten ylle pilareita, jotka voivat ulottua jopa zeniittiin saakka. Luonnollisilla valonlähteillä pilari on huomattavasti lyhyempi.

      Pilarit ovat yleisiä ja usein se on halonäytelmän ainoa halomuoto. Auringolla tai kuulla pilarin voi nähdä yhteensä jopa 100 päivänä ja yönä vuodessa. Pilari saattaa kuitenkin jäädä helposti huomaamatta, koska se esiintyy lähinnä valonlähteen ollessa matalalla, jolloin se jää helposti piiloon näköesteiden taakse.

      Auringonpilariin liittyy erikoinen ilmiö nimeltä valeaurinko. Se on aivan Auringon juuressa, yleensä sen alapuolella näkyvä Auringon kuvajainen. Tyylipuhdas valeaurinko hämää havaitsijaa luulemaan sitä Auringoksi. Näin tapahtuu silloin kun itse Aurinko on näkymättömissä paksumman pilven takana. Joskus taas Aurinko voi olla näkyvillä, mutta on hankalaa sanoa kumpi on oikea Aurinko.

      Valeaurinkoja nähdään keski- ja alapilvistä satavassa jääkiteisessä virgassa.

       

      Talvinen auringonpilari näkyy keskipilviä vasten matalalla olevassa, mahdollisesti maanpinnalle saakka ulottuvassa jääkidekerroksessa. Kuva Kalle Hård.  

       

      Yläpilveen syntynyt auringonpilari. Kuva Mikko Peussa.

       

      Cirrus-pilvien kuiduissa näkyy kaksi erillistä auringonpilarin kirkastumaa. Kuva Mikko Peussa.  

       

      Auringonpilari matalista pilvistä satavissa jääkiteissä. Kuva Jukka Pakarinen.

       

      Silloin kun näkymä on matalalle horisonttiin, pilarissa voi näkyä selkeä kirkastuma horisontissa. Tässä valokuvassa kirkastuma on ainoa merkki pilarista. Kirkastuma syntyy koska jääsumukerros näennäisesti tiivistyy kohti horisonttia havaitsijasta kauemmaksi mentäessä. Kovin pienialaisessa jääsumussa kirkastumaa ei voine näkyä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntyneitä ulkovalaisinten pilareita. Kuva Jari Luomanen.

       

      Aurinko ja valeaurinko. Havaitsija ei hetkeen tiennyt kumpi kahdesta häikäisevästä valopallosta oli oikea Aurinko. Kuvista näkyy että oikea Aurinko on näistä ylempi. Kuva Tiinamari Vilkko.

    • Zeniitinympäristön kaari info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari on ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32 valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • Horisonttirengas info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringosta, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • Ala-aurinko info

      Ala-aurinko on valonlähteen alapuolella näkyvä valkea valokeskittymä. Se sijaitsee yhtä paljon horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella.

      Ala-auringon muoto vaihtelee. Joskus se on täysin pyöreä spotti, mutta useimmiten se on pystysuunnassa enemmän tai vähemmän venähtänyt. Mitä matalammalla Aurinko on, sitä helpommin ala-aurinko venähtää ja alkaa muistuttamaan pilaria.

      Ala-aurinkoa havaitaan niin lentokoneesta kuin maanpinnalta jääsumussa. Tyypillisessä tilanteessa se näkyy joko yksinään tai pelkän pilarin kanssa. Jääsumussa ala-aurinko on kauniisti kimaltelevien kiteiden muodostama enemmän tai vähemmän kiinteä valoalue.

      Ilmavirtauksen taipuminen voi vääntää ala-aurinkoa vinoon. Vinoja ala-aurinkoja on nähty varsinkin vuoristojen harjoilla. Lentokoneesta on valokuvattu ala-auringosta jatkuvia kaarevia siimoja, jotka ovat epäilemättä lentokonetta lähellä olevien kiteiden kallistumisen aikaansaamia.

       

      Ala-aurinko jääsumussa. Kuva on otettu pienen hiekkakasan päältä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko kimaltelee jääsumun kiteissä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Ala-aurinko Kuun valossa. Kuun heikon valovoiman vuoksi lumen pintaa vasten näkyvässä alakuussa ei erotu erillisiä kiteiden välkkeitä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko lentokoneesta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Lentokoneesta kuvattu ala-aurinko. Tämä on lähikuva ylempänä olevasta tilanteesta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko ja värikäs alasivuaurinko lentokoneesta. Kuva Marko Mikkilä.

       

      Vuoristossa kuvattu vino ala-aurinko. Vinous on seurausta ilmavirtauksen taipumisesta vuoren harjalla. Kuva Claudia Hinz.

       

      Lentokoneesta kuvatusta ala-auringosta jatkuu kaareva siima alaspäin. Tämä on mitä luultavimmin seurausta ilmamassan taipumisesta lähellä lentokonetta. Pienille kiteille ilma on viskoosista väliainetta ja ne kallistuvat ilmamassan mukana aiheuttaen siimaefektin. Kuva Reima Eresmaa.    

  • Harvinaiset halomuodot keinovalo
    • Alasivuaurinko info

      Alasivuauringot näkyvät horisontin alapuolella. Ne sijaitsevat samassa määrin horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella. Näiden värillisten halojen näkymiseksi havaitsijan alapuolella on oltava jääkiteitä. Tällainen tilanne on mahdollinen joko maanpinnalla jääsumussa tai lentokoneesta havaitessa.

      Jääsumussa alasivuaurinkojen voi nähdä kimaltelevan erillisissä kiteissä varjoista lumipenkkaa vasten. Korkealta paikalta katsoessa jääkiteitä voi olla havaitsijan alapuolella niin paljon, että alasivuauringot ilmenevät samanlaisina kiinteinä valoalueina kuten lentokoneestakin.

      Jääsumussa kirkkalla lampulla luodussa halonäytelmässä halotaivas on mahdollista kääntää ylösalaisin niin että alasivuauringot näkyvät horisontin päällä. Tämä tapahtuu sijoittamalla lamppu horisontin alapuolelle. Koska alasivuauringot aiheuttavat laattakiteet ovat vaakasuunnassa leikattavissa kahteen symmetriseen puolisoon, näkymä vastaa täydellisesti sitä mitä näkyisi horisontin alapuolella jos valo olisi horisontin päällä.

      Lentomatkoilla alasivuauringot eivät ole erityisen harvinaisia, mutta ne ovat lyhytaikaisia ja saattavat siksi mennä sivu suun. Jääsumussa puolestaan on helppoa unohtaa katsoa maata vasten näkyvää alasivuauringon värillistä kidevälkettä.

      Alasivuauringot on mahdollista talvella havaita myös jään pinnalla. Tällöin ne syntyvät joko jäälle kasvaneissa kiteissä tai harvemmin jäälle ilmasta laskeutuneissa kiteissä. Niitä voi nähdä myös kuuraisen auton lasi- ja peltipinnoilla.

       

      Kirkas valkoinen ala-aurinko ja sen molemmilla puolilla näkyvät värilliset alasivuauringot lentokoneesta kuvattuna. Halot sijaitsevat aina yhtä paljon horisontin alapuolella kuin Aurinko on horisontin yläpuolella. Kuva Jouni Finnilä.

       

      Alasivuauringot jään pinnalle sataneissa kiteissä. Kuva Ágnes Kiricsi.

       

      Alasivuauringot jään pinnalle kasvaneissa kiteissä. Kuva Jari Piikki.

       

      Kirkkalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä on horisontin alapuoliset halot, alasivuaurinko ja ala-aurinko, saatu kiepsautettua horisontin päälle sijoittamalla lamppu horisontin alapuolelle. Tavallinen sivuaurinko näkyy horisontin alapuolella lampun tasossa. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alasivuauringot auton kuuraisessa tuulilasissa. Sivuaurinkojen läpi kulkee heikko alahorisonttirengas. Valonlähteenä käytetty lamppu on kuvan yläosassa konepellin päällä. Jos valonlähde on tuulilasin toisella puolella, kyse on tavallisista sivuauringoista. Kuva Marko Riikonen.

    • Alahorisonttirengas info

      Alahorisonttirengas on horisontin alapuolinen halo, joka kiertää taivaan ympäri ala-auringon tasossa. Se sijaitsee siis aina yhtä kaukana horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella.

      Perinteiseen tyyliin alahorisonttirengas nähdään lentokoneesta. Halo on kirkkaimmillaan aurinkoa vastapäätä 120° alasivuaurinkojen väliin jäävällä segmentillä. Kaikki lentokoneesta saadut kuvat alahorisonttirenkaasta ovat tältä alueelta. Samalla alueella esiintyy myös pitkulainen Liljequistin alasivuaurinko, joka usein aiheuttaa osaan alahorisonttirengasta enemmän tai vähemmän selkeän kirkkauden lisäyksen.

      Jääsumussa alahorisonttirengas on varsin helppo saada näkyviin halotaivaankääntötempun avulla. Tässä kirkas lamppu sijoitetaan horisontin alapuolelle, jolloin horisontin alapuoliset halot kiepsahtavat paremmin havaittavaksi horisontin yläpuolelle.

      Alahorisonttirengas syntyy käytännössä vain niin sanotussa laatta-asennossa leijailevissa kiteissä. Samasta asennosta muodostuvat myös alasivuauringot. Sensijaan 22° sivuava kaari ei ole merkki alahorisonttirenkaan näkymisestä, sillä se syntyy niin sanotussa pylväsasennossa leijuvista kiteistä jota eivät tee alahorisonttirengasta.

      Alahorisonttirengas on toisinaan havaittavissa myös kuuraisella auton tuulilasilla. Lisäksi harvinaisissa tapauksissa voi lumen pinnalla pään varjon sivuilla esiintyä lyhyet pätkät alahorisonttirengasta. Tällainen on mahdollista nähdä kun tuuli on painanut juuri sataneita suuria lumitähtiä vaakatasoon. Suomessa runsas lumitähtisade ja riittävän voimakas tuuli ovat harvinainen yhdistelmä, minkä vuosi ilmiö ei ole yleinen. Parhaimmat mahdollisuudet sen näkemiseen lienevät tunturialueilla. Samaan aikaan alahorisonttirenkaan pätkien kanssa näkyy Auringon puolella voimakas pilari. Muualla lumen pinnalla kidevälkkeitä on tällöin hyvin vähän.  

       

      Himmeä lentokoneesta näkynyt alahorisonttirengas. Mukana on myös alavasta-aurinko. Halonäytelmä vilahti ohi 10-15 sekunnissa. Kuva Panu Lahtinen.

       

      Sijoittamalla kirkas lamppu horisontin alapuolelle on horisontin alapuoliset halot saatu käännettyä näkymään horisontin yläpuolelle tässä jääsumuhalonäytelmässä. Alahorisonttirengas on kirkkammillaan valonlähdettä vastapäätä, mutta se jatkuu heikosti kuvan alempaan alasivuaurinkoon saakka. Lamppu on kuvan reunan ulkopuolella oikealla. Näkyvillä on myös niin sanottu zeniittispotti, joka on vain lamppulla nähtävä erikoisuus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Alahorisonttirengas läpäisee alasivuauringot auton tuulilasin kuurassa. Valona on konepellin päähän laitettu led-lamppu. Kyse on alahorisonttirenkaasta koska valo samalla puolella tuulilasia kuin havaitsija. Kuva Marko Riikonen.

       

      Lumitähtien aiheuttama alahorisonttirengas lumen pinnalla ilmenee lyhyinä kidevälkkeen pätkinä pään varjon sivuilla. Ilmiö oli visuaalisesti selkeä, mutta yksittäisessä kuvassa se tuskin näkyy. Niinpä tässä on esitetty kaksi versiota 46 yksittäisestä kuvasta tehdystä maksimipinosta. Jokainen pinoon käytetty kuva on otettu eri kohdasta lumen pintaa. Kuvat Marko Riikonen.

    • 120° alasivuaurinko info

      120° alasivuaurinko on horisontin alapuolella näkyvä valkea valopallo, joka sijaitsee horisonttia pitkin mitaten 120 asteen päässä valonlähteestä. Halo on mahdollista nähdä lähinnä joko lentokoneesta tai jääsumussa kirkkaan kohdevalon avulla.

      Jääsumussa lamppu hyvä sijoittaa horisontin alapuolelle. Tämä kääntää halotaivaan ylösalaisin jolloin 120° alasivuauringot ovat helpommin havaittavissa horisontin päällä. Koska 120° alasivuauringot aiheuttavat laattakiteet ovat vaakasuunnassa leikattavissa kahteen symmetriseen puolisoon, näkymä horisontin yläpuolella vastaa täydellisesti sitä mitä näkyisi horisontin alapuolella jos valo olisi horisontin päällä.

       

      Valokuva 120° alasivuauringosta Prahan yllä. Liljequistin alasivuaurinkona merkityn halon pätkän vaihtoehtoinen tulkita saattaisi olla myös alahorisonttirengas. Kuva Tomas Trzicky.

       

      Kirkkaalla lampulla jääsumuun luotu halonäytelmä jossa näkyvät alahorisonttirengas, 120° alasivuauringot ja Liljequistin alasivuauringot. Lamppu on sijoitettu horisontin alapuolelle. Kuvan keskellä on valokeilan jääsumuun projisoima havaitsijan varjo. Kuva Jari Luomanen.

       

      Kirkkaalla lampulla jääsumuun luotu halonäytelmä jossa näkyvät muun muassa 120° alasivuauringot. Lamppu on sijoitettu horisontin alapuolelle, jolloin 120° alasivuauringot esiintyvät horisontin yläpuolella. Sama koskee tietenkin myös kuvan muita horisontin alapuolisia haloja, Liljequistin alasivuaurinkoa ja nadiirinympäristön Kerniä. Sensijaan tavalliset 120° sivuauringot ja Liljequistin sivuaurinko näkyvät horisontin alapuolella lampun tasossa. Jälkimmäinen ilmenee hyvin heikkoina valoalueina hankea vasten. Kuva Marko Riikonen.

    • Liljequistin alasivuaurinko info

      Liljequistin alasivuauringot ovat kaksi pitkulaista valkeaa valoaluetta havaitsijan pään varjon molemmin puolin. Ne siis sijaitsevat horisontin alapuolella valonlähdettä vastapäätä.

      Kuten tavalliset valonlähteen tasolla näkyvät Liljequistin sivuauringot, myös Liljequistin alasivuauringot katoavat kun valonlähde nousee yli 32 asteen korkeudelle.

      Ongelmana niiden havaitsemissa on sijainti horisontin alapuolella, minkä vuoksi havainto on tehtävä joko lentokoneesta tai maanpinnalta jääsumussa käyttämällä kirkasta lamppua valonlähteenä. Jälkimmäinen menetelmä on varmempi tapa onnistua ilmiön näkemisessä.

      Yritettäessä saada Liljequistin alasivuaurinkoa esiin lampulla on se mieluiten sijoitettava horisontin alapuolelle. Tällöin Liljequistin alasivuaurinko kiepsahtaa kirkkaalta lumen pinnalta paremmin havaittavaksi tummalle taivaalle horisontin yläpuolelle, missä on myös enemmän kiteitä.

      Eron tekeminen Liljequistin alasivuauringon ja samalla alueella näkyvän alahorisonttirenkaan kanssa ei ole välttämättä aina selvä. Kaikki variaatiot pelkästä tasakirkkautisesta alahorisonttirenkaasta sillä näkyvään hyvin selkeään Liljequistin sivuaurinkoon ovat mahdollisia.

      Selväpiirteiset Liljequistin alasivuauringot ovat merkki siitä että jääkiteet ovat muodoltaan hyvin lähellä täydellistä tasasivuista hexagonia. Mitä enemmän kiteiden muoto tästä poikkeaa, sitä huonommin Liljequistin alasivuauringot erottuvat. Sama pätee myös valonlähteen tasossa näkyviin normaaleihin Liljequistin sivuaurinkoihin.

      Täytyy olla todella onnekas jotta lentokoneesta onnistuu Liljequistin alasivuauringot näkemään. Sensijaan sen havaitseminen lampun valossa jääsumussa on lähinnä yrittämisestä kiinni.   

       

      Tässä lentokoneesta valokuvatussa halonäytelmässä Liljequistin sivuaurinko ei jätä sijaa tulkinnoille. Halon selvä erottuminen huomattavasti himmeämmästä alahorisonttirenkaasta kertoo siitä, että ilmiön aiheuttaneet laatan muotoiset jääkiteet ovat olleet säännöllisiä kuusikulmiota. Alavasta-auringossa risteävä X-kuvio on simulaatioiden perusteella diffuusin vasta-aurinkokaaren ja alavasta-aurinkokaaren välimuoto. 120° alasivuaurinko on luutavasti ollut taivaalla (katso simulaatio alla), mutta jäänyt juuri ikkunan reunan taa. Kuva Walt Tape.  

       

      Simulaatio laatta-asennossa leijailevien jääkiteiden synnyttämistä haloista horisontin alapuolella valonlähdettä vastapäätä. Valonlähteen korkeus on 20 astetta. Simulaatiossa on käytetty säännöllistä kuusikulmiota, jolla saadaan kaikkein selvimmät Liljequistin alasivuauringot. Simulaatio-ohjelma HaloPoint.

       

      Liljequistin alasivuauringot (nuoli) kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Halot on kiepautettu horisontin päälle sijoittamalla lamppu horisontin alle. Niiden alapuolella maanpintaa vasten ovat hyvin heikot normaalit Liljequistin sivuauringot lampun tasossa. Paljalle silmälle Liljequistin alasivuauringot olivat tässä hyvin selkeitä ja kompakteja ja havaitsijat luulivat niitä aluksi 120° alasivuauringoiksi. Kuva Jari Luomanen.

    • Alazeniitinympäristön kaari info

      Alazeniitinympäristön kaari on horisontin alapuolinen vastine tavallisesta zeniitinympäristön kaaresta. Tämä värillinen halo sijaitsee taivaanpallolla hyvin matalalla, sananmukaisesti havaitsijan jalkojen juuressa. Halo saartaa taivaanpallon alinta pistettä nadiiria ja sitä voi kutsua myös nadiirinympäristönkaareksi.

      Hankalan sijaintinsa vuoksi nadiirinympäristönkaarta ei ole vielä nähty lentokoneesta. Jääsumussa kirkkaalla lampulla luodussa halonäytelmässä se on kuitenkin saatu esiin halotaivaankääntötempun avulla.

      Tässä horisontin alapuoliset halot kiepsautetaan horisontin päälle sijoittamalla lamppu horisontin alle. Koska ala-zeniitinympäristön kaaren aiheuttavat laattakiteet ovat vaakasuunnassa halkaistavissa kahteen symmetriseen puoliskoon, näkymä horisontin yläpuolella vastaa täydellisesti sitä mitä näkyisi horisontin alapuolella jos valo olisi horisontin päällä.

       

      Alazeniitinympäristön kaari kirkkalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Yhdessä himmeämmän Alazeniitinympäristön Kernin kaaren kanssa se muodostaa tässä taivaan lakipistettä ympäröivän renkaan. Lamppu on muutaman asteen horisontin alapuolella, sen keila valaisee kuvan ylälaidassa olevia mäntyjä. Ympärillä nousee keltaisia pilareita alueen valoista. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Alazeniitinympäristön kaari (ala-zyk) kirkkaalla kohdevalolla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lamppu on noin 12 astetta horisontin alapuolella kuvan alareunan takana. Alahorisonttirenkaan keskellä oleva pieni tumma piste kuvan yläosassa on kameran jääsumuun projisoitunut varjo. Kuva Marko Riikonen.

    • Kovera Schulthessin kaari info

      Kovera Schulthessin kaari on simulaatiossa pitkä, sivuaurinkojen ja alasivuaurinkojen kohdan leikkaava valonlähteeseen nähden loivasti kupera kaari. Se on yksi Schulthessin kaaren kolmesta osamuodosta.

      Yleensä koverasta Schulthessin kaaresta nähdään vain sivuauringosta ylöspäin nouseva osa. Maanpinnalta koveraa Schulthessin kaarta on nähty vain jääsumussa. Lentokoneesta on saatu muutamia valokuvia, joissa halo ilmenee alasivuauringon yhteydessä.

      Schulthessin kaaren voinee nähdä jääsumussa noin kerran talvessa. Sitä on havaittu myös käyttämällä jääsumussa valonlähteenä kirkasta lamppua. Tällöin kaaret voivat olla hyvin pitkiä, ulottuen jopa 46° renkaan etäisyydelle saakka.

      Toistaiseksi halosta on havaittu vain kahta osamuotoa, koveraa ja kuperaa. Yleensä näkyvillä on näistä vain toinen.

       

      Kuperan ja koveran Schulthessin kaaren sisältävä Kuun jääsumuhalonäytelmä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Kupera (vasen nuoli) ja kovera (oikea nuoli) Schulthessin kaari kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Värikäs halo kuvan yläosassa on zeniitinympäristönkaari. Kuva Jukka Ruoskanen.  

       

      Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Schulthessin kaarten teoriassa on vielä tarkentamisen varaa, sillä simulaatioissa näkyville tulee  kaikki osamuodot, mutta luonnossa havaitaan tavallisesti vain yksi. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja halon sivuaurinkojen yläpuolella näkyvän osan valonreitti. Schulthessin kaari syntyy ohuissa kiteissä jotka leijailevat niin sanotussa laatta-Lowitz -asennossa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Kupera Schulthessin kaari info

      Kupera Schulthessin kaari on simulaatiossa pitkä, sivuaurinkojen ja alasivuaurinkojen kohdan leikkaava valonlähteeseen nähden loivasti kupera kaari. Se on yksi Schulthessin kaaren kolmesta osamuodosta.

      Luonnossa halo ei kuitenkaan yleensä ole pitkä, vaan tavallisesti siitä on esillä sivuauringosta ylöspäin nouseva, vaihtelevan pituinen osa. Schulthessin kaarta on nähty vain jääsumussa. Lentokoneesta on saatu muutamia valokuvia joissa se muodostaa ristin Schulthessin kaaren koveran komponentin kanssa alasivuauringon kohdalla.

      Schulthessin kaari on usein himmeä ja se huomataan vasta valokuvista. Toistaiseksi halosta on havaittu vain kahta osamuotoa, kuperaa ja koveraa. Yleensä näkyvillä on näistä vain toinen. 

       

      Kuperan ja koveran Schulthessin kaaren sisältävä Kuun halonäytelmä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Halonäytelmä jossa Schulthessin kaarista näkyvillä on pelkästään kupera osamuoto (nuoli). Merkille pantavaa on että sivuauringot ovat heikkoja. Normaalisti Schulthessin kaaret näkyvät kirkkaiden sivuaurinkojen seurassa. Kuvan halonäytelmässä sivuaurinkojen esiintymisen on jopa kokonaan kyseenalaistettavissa, sillä niissä ei ole lainkaan ulottuvuutta vaakatasossa. Kuva Walt Tape. 

       


      Kirkkaista sivuauringoista nousee pilari joka jakautuu kahdeksi kaareksi. Toinen on 22° rengasta (22°r), toinen Schulthessin kaarta (sch). Näin lyhyestä pätkästä on hankala sanoa onko kyse Schulthessin kaaren kuperasta vai koverasta osamuodosta. Kuva Kia Komulainen.  

       

      Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Schulthessin kaarten teoriassa on vielä tarkentamisen varaa, sillä simulaatioissa näkyville tulee aina kaikki osamuodot, mutta luonnossa havaitaan tavallisesti vain yksi. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja halon sivuaurinkojen yläpuolella näkyvän osan valonreitti. Schulthessin kaari syntyy ohuissa kiteissä jotka leijailevat niin sanotussa laatta-Lowitz -asennossa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint. 

    • Tunnistamaton info

      Tunnistamaton, erikoinen, outo halomuoto. Jos ylläpito tunnistaa kohteen, lisätään se tunnistus ja poistetaan tämä ilmoitus havainnosta.

      Hyvin harvoin voi löytyä kokonaan uusi halo, jolloin sen havainto pysyy luokassa "tunnistamaton", kunnes kohde saa nimen tai työnimen.

Tekniset tiedot

Kuvat 2 ja 3 yksittäisiä ruutuja, kuva 1 pino (usmattu ja siistitty horisontista pahimmat USM-artefaktit pois).

Kommentteja: 26 kpl
Panu Lahtinen - 13.1.2013 klo 19.18 Ilmianna

No en ihmettele että on vähän hakusessa mitä on näkyvissä... Tuo ensimmäinen (pino) näyttäisi vähän tutummalta, jos valonlähde olisi kuvan alalaidassa ylälaidan sijaan.

Marko Riikonen - 13.1.2013 klo 19.19 Ilmianna

Hurjat halot, hurjat kuvat. Paljon on kaikkea mielenkiintoista, huh.

Jukka Ruoskanen - 13.1.2013 klo 19.24 Ilmianna

Ohhoh. Hyvää työtä, Jari!

Panu Lahtinen - 13.1.2013 klo 20.08 Ilmianna

Noniin, nyt on oma pää saatettu Jarin toimesta pykälää enemmän oikeaan asentoon. Valonlähdehän on ollut juurikin kuvan alalaidan suunnalla kuva-alan ulkopuolella.

Ei sillä, että se paljon auttaisi noiden omituisuuksien kanssa, mutta tutummat halomuodot sentäs asettuvat omille paikoilleen :-D

Marko Mikkilä - 13.1.2013 klo 20.32 Ilmianna

Rajut on halot. Ihmeellinen tuo tumma intenssi raja. Selvä raja jossa halojen kirkkaus romahtaa. Ja vastapuolella tuo taustasta vaaleampi rengasmainen alue mikähän tuokin on?

Jari Luomanen - 13.1.2013 klo 20.37 Ilmianna

Nuo ovatkin ne pääasialliset arvoitukset tässä näytelmässä. Vaikea oikein saada edes alustavaa simulaatiota rakentumaan. Toisaiseksi kaikki idikset simuohjelman äärellä näperrellessä ovat olleet vesiperiä.

Jari Luomanen - 13.1.2013 klo 20.38 Ilmianna

Vielä tuosta hehkusta, joka saartaa alavastalamppupistettä: kuvaustilanteessa ajattelin, että se lienee diffuusi alavastarengas, mutta siinä ei näy oikein minkäänlaista rengasmaisuutta. Se on pikemminkin kuin tasainen yhden intensiteetin alue. Täytyy vielä käydä kuvia läpi ja tarkastella sitä aivan erityisesti.

Marko Pekkola - 13.1.2013 klo 20.56 Ilmianna

Onnittelut Jarille havainnosta. Tuolla on tosiaan kaksi hyvin omituista valoaluetta/intensiteettirajaa, joista toinen on kuulemma ollut paljon heikompana (ei näin rajun selvänä) jossain Riikosen vanhassa havainnossa ja toista ei ilmeisesti ole havaittu koskaan aiemmin.

Marko Riikonen - 13.1.2013 klo 21.18 Ilmianna

Juu, eräässä lamppunäytelmässä on tuonkaltainen tummempi alue, jota vähän ihmettelin, mutta enpä sitä mitenkään tuonut esille, joten Jarille tästä krediitti kuuluu.

Marko Mikkilä - 13.1.2013 klo 21.23 Ilmianna

Voiskohan aiemman kuvan saada nähtäville "Jos on".

Vois tehdä vertailuja ja auttaisi selittämään ilmiön.

Juha Ojanperä - 13.1.2013 klo 21.23 Ilmianna

Taivas varjele, mitä sieltä tulee! Taivaan täydeltä haloja! Melkoista settiä!

Jari Luomanen - 13.1.2013 klo 21.28 Ilmianna

Itse joskus arvuuttelin, voisiko nadiirinympäristö näissä olla tummempi, mutta mitään selvää evidenssiä asiasta ei ollut:

http://jari.pic.fi/kuvat/Atmospheric+phenomena+and+sky/Atmospheric+halos/2009_01_02-03+Sub-Kern+arc+and+circumnadiral+arc/

Ainakaan itse en muista aiempaa havaintoa, jossa tämä nadiirinympärisön kaaresta (ja samalla mahdollisesta subkernistä) irrallinen tumma alue olisi esiintynyt selvästi erillisenä ilmiönä. Mutta voihan niitä olla.

Olli Sälevä - 13.1.2013 klo 21.31 Ilmianna

Huh huh.

Marko Riikonen - 13.1.2013 klo 21.54 Ilmianna

Tumma efekti nadiirissa näkyy siis jo ainakin kaksissa aiemmissa kuvissa ja nuo Jarin kuvat ovat näemmä vuotta meikäläistä aiemmin otettuja. Tietysti kysymys tosiaan kuuluu myös onko kyse samasta ilmiöstä. Jos musta aukko on aina saman kokoinen, silloin se on eri kohdissa alazykkin ja alaKerniin nähden rippuen lampun korkeudesta. 

Jari Luomanen - 13.1.2013 klo 22.01 Ilmianna

Divergentin valon horisonttirengas antaa muuten hauskasta samankaltaista efektiä:

http://jari.pic.fi/kuvat/Atmospheric+phenomena+and+sky/Atmospheric+halos/2008_11_15-17+Halos+in+Rovaniemi/

Mutta tässähän horisonttirengas on ihan muualla. Hmm...

Emma Bruus - 13.1.2013 klo 22.56 Ilmianna

Odottelinkin että mitä Jari sun haaviin päivältä jäi. Vau! Onneksi ehdit maisemiin. Aamu oli tosiaan aika poikkeuksellinen: jo ennen auringonnousua kohosi horisontista kaksi sivuaurinkoa ja pilari. Siinä vaiheessa funtsasin että jokohan sulla on aamukahvit turvallisesti juotuna että ehdit kytikseen. :)

Mikko Peussa - 14.1.2013 klo 00.05 Ilmianna

Hienoa materiaalia. Olisi mielenkiintoista nähdä vaikka joku piirretty kuva sivulta päin, mistä näkisi miten lamppu, kuvaaja ja kamera on sijoittunut maastoon. Itse en ole tähän asiaan paremmin paneutunut, mutta olisi mukava joskus kokeilla, muiden harrastusten ohessa. Liekö jossain oikein opetusmateriaalia nähtävillä aiheeseen liittyen. Riikosen kirjassa on jotain pientä opastetta kylläkin nähtävissä, mutta vaikea hahmottaa silti näitä kuvaustilanteita :)

Marko Pekkola - 14.1.2013 klo 08.44 Ilmianna

"Juu, eräässä lamppunäytelmässä on tuonkaltainen tummempi alue, jota vähän ihmettelin, mutta enpä sitä mitenkään tuonut esille, joten Jarille tästä krediitti kuuluu."

Kiitos Marko tästä täsmennyksestä. Eli kyseessä oli *mahdollinen* prediscovery, jota ei ole julkistettu/jaettu kansainvälisesti. Näitähän usein löytyy sen jälkeen, kun joku onnistuu tuomaan ensimmäisen oikeasti *riittävän vakuuttavan* kuvan esille.

Kaiken kukkuraksi Jarilla on näköjään tuosta oma vanhempi prediscovery ilman julkistusta. Eli mikäli kumpi vaan kohteista sattuisi osoittautumaan kokonaan uudeksi tai vain jo tunnetun halon divergentin valon version ensihavainnoksi, menee Luomaselle.

Jari Luomanen - 14.1.2013 klo 10.34 Ilmianna

Divergentin valon osuus näihin ilmestyksiin on kiintoisa kysymys. Tapen terminologialla tässä näytelmässä on classical superlamp spot (ala-aurinko) sekä superlamp (kirkastunut pilariviiva, joka tässä tapauksessa rajoittuu koveran Schulthessin sisään) ja vielä mahdollinen zeniittipiste.

Tällaiset divergentin valon ilmiöt ovat tavanneet olla liki kaikissa aiemmissakin spottivaloväytelmissä kunhan kidemateriaali on ollut niiden kannalta suotuisaa. Tässä ne eivät vaikuta omaan silmään erityisen korostuneilta.

Silti, vaikka tunnetut "klassiset" halot ovat ihan tässä näytelmässä ihan tunnistettavan näköisiä, mutta silti tuo divergentin valon mahdollisuus täytyy ottaa vahvasti huomioon. Niin suora mielleyhtymä tulee tuosta yllä linkittämästäni rovaniemen kuvasta, vaikka siinä horisonttirengas muodostaa intensiteettirajan ja valaisimen sijoittelu on tyystin nyt käsillä olevasta havainnosta poikkeava. Ehkä ne liittyvät toisiinsa, ehkä eivät.

Jari Luomanen - 14.1.2013 klo 10.50 Ilmianna

Yksi mahdollisuus olisi "superparhelic circle", mutta en ole varma muodostaisiko se kuitenkaan ihan tämän kaltaista efektiä. Niin tai näin, Tape ratkaisee tuon hetkessä jos kyseessä on divergentin valon sytyttämä halo.

Street Light Halos -käsikirjoituksessa on käsitelty näitä niin kattavasti ja miehellä on mallit valmiina, että uskoisin asian selviävän pikaisesti. Itse asiassa kyseisessä luvussa on ruodittu juuri tätä kuvaa:

http://jari.pic.fi/kuvat/Atmospheric+phenomena+and+sky/Atmospheric+halos/2009_01_02-03+Sub-Kern+arc+and+circumnadiral+arc/_MG_3898-3900stack.jpg

Joten asiaan saataneen ratkaisu hyvinkin pian.

Marko Riikonen - 14.1.2013 klo 16.24 Ilmianna

Tässä displayssa eka kuvassa on kupera ja kovera Schulthess, mutta ei terävää komponenttia. Tätä on jo ihmetelty muutamassa muussa displayssa. Simulaatiot kun ennustavat että terävän pitäisi näkyä myös noiden kahden muun kanssa. Jokin on pielessä simulaatioiden malleissa.

Kiva olisi nähdä simulaatio tästä, vaikka nyt ei tuo zeniitin musta aukko siihen ihan tulisikaan. Veikkaisin että aika hyvin saa kiteen paksuuden simuissa pinpointattua. 

Jari Luomanen - 14.1.2013 klo 16.41 Ilmianna

Täytyypä laitella Schulthessi-simut tulille. Juuri tuossa simuloin tuon Lilje-kuvan, kun siinä maata vasten (ihan kuvan alakulmissa) näkyy kidevälkkeitä ja itseasiassa simun perusteella siinä on justiinsa normaali 120 sauri. Toki siinä kohtaa kameran ja maan välissä on niin vähän kiteitä, etteivät ne ylly kirkkaudeltaan kovin kummoisiksi, mutta tarttuivatpahan ruutuun. Ehkä lisään sen ja sultsi-simun yhdessä kuvassa havaintoon mukaan hieman tuonnempana. Neljän kuvan rajoitus on kyllä paha rasti näiden näytösten kohdalla.

Marko Riikonen - 14.1.2013 klo 16.42 Ilmianna

Peussa, opetusmateriaalia ei ole, mutta Jarin kuvissa kuvausasetelma on ollut tämän kuvan kaltainen. Eli valo on ollut kameran alapuolella.

Marko Riikonen - 14.1.2013 klo 16.45 Ilmianna

Tuo nykki (nadiirinympäristönkaari eli alazeniitiympäristönkaari) kiinnostaa myös, että millaisilla kiteen paksuuksilla alkaa työntää ala-Kerniä tällä lampun korkeudella.

Jari Luomanen - 14.1.2013 klo 17.00 Ilmianna

Ala-kern alkaa ilmaantua simuihin tuossa c/a 0,5:n kieppeillä tällä lampun elevaatiolla. On hankalaa saada näitä Schulthesseja ihan kohdalleen, mutta säädän vielä hieman ja linkitän simut tähän.

Jari Luomanen - 15.1.2013 klo 08.33 Ilmianna

En onnistunut noiden Schulthessien simuloinnissa: niitä ei tahdo millään parametreillä saada kaartumaan oikein. Taas yksi kysymysmerkki lisää, mutta eiköhän tämä jotakin kautta ala purkautua.

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Kuvien käyttöpyynnön voit lähettää medialle -lomakkeella.

*

*

*
merkkiä jäljellä

Lähettämällä kommentin vahvistan, että ymmärrän ja hyväksyn Taivaanvahdin tietosuojakäytännön.