Rare halos - 4.2.2023 at 18.30 - 5.2.2023 at 01.30 Jämsä Observation number 111908

Visibility IV / V

Marko Mikkilä

Years of dreaming about a halo observation trip came true last Saturday at short notice. The forecast showed excellent weather for Himos and at the same time the full moon was beautiful in the sky. So let's go.

Jari Luomanen and I booked a cottage as a base for the halo trip. The evening started around half past seven when we set out to explore the area.

The first blow resulted in a return trip to the cabin when someone forgot Blokker at the cabin. (Me) Around eight in the evening it started to happen. Ice fog formed in an area of a few kilometers and we found a good dark field where we filmed for a long time. The lamp was brought to a negative angle and the pictures showed tile crystal halos. We filmed for a good while and went to investigate if the ice fog continues further.

We made several transitions during the evening, but we always returned to the same field to film. At around midnight, fatigue started to set in and we took the last set of pictures so that the lamp was on top of the hill and we were shooting under the hill. 22r and Moilanen's arch could be seen with the naked eye. We wondered together that it was as if there was a ring near Moilanen's ring and as if there was a clearing below Moilanen's arch. We took a series of images of about nine minutes, the stack of which easily revealed a 9º tire. Also, the brightening we observed below Moilanen was visible 9º higher than the parhelian.

It was nice after a long time to photograph halos in the happy company of cyclists :D

This description has been automatically translated from Finnish. Click here to see the original text.

6 9

Additional information

The halo was caused by lightsource:
- Artificial light source
Where are the ice crystals of the halo located?
- Ice crystals
Yleiset halomuodot (keinovalo)
- 22° halo
  
  22° rengas on 22 asteen säteinen rengas valonlähteen ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.
  
  Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.
  
  Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin näyttävämpään 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.
  
  Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella.
  
  22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa.
  
  Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.
  
  22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.
  
  Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.
  
  22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen.
  
  Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun silmuka. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.
  
  Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.
  
  Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.
- Sun pillar
  
  Auringonpilari on valonlähteestä ylös- ja alaspäin jatkuva valopylväs. Ilmiö on sitä selkeämpi mitä matalammalla Aurinko on.
  
  Toisin kuin muut halot, pilarit ovat tavallisia kaikissa jääkidepilvissä. Niitä nähdään niin yläpilvissä, keski- ja alapilvistä syntyneissä jääkidepilvissä kuin jääsumuissa. Talvisin pimeän aikaan jääsumu synnyttää ulkovalaisinten ylle pilareita, jotka voivat ulottua jopa zeniittiin saakka. Luonnollisilla valonlähteillä pilari on huomattavasti lyhyempi.
  
  Pilarit ovat yleisiä ja usein se on halonäytelmän ainoa halomuoto. Auringolla tai kuulla pilarin voi nähdä yhteensä jopa 100 päivänä ja yönä vuodessa. Pilari saattaa kuitenkin jäädä helposti huomaamatta, koska se esiintyy lähinnä valonlähteen ollessa matalalla, jolloin se jää helposti piiloon näköesteiden taakse.
  
  Auringonpilariin liittyy erikoinen ilmiö nimeltä valeaurinko. Se on aivan Auringon juuressa, yleensä sen alapuolella näkyvä Auringon kuvajainen. Tyylipuhdas valeaurinko hämää havaitsijaa luulemaan sitä Auringoksi. Näin tapahtuu silloin kun itse Aurinko on näkymättömissä paksumman pilven takana. Joskus taas Aurinko voi olla näkyvillä, mutta on hankalaa sanoa kumpi on oikea Aurinko.
  
  Valeaurinkoja nähdään keski- ja alapilvistä satavassa jääkiteisessä virgassa.
  
  Talvinen auringonpilari näkyy keskipilviä vasten matalalla olevassa, mahdollisesti maanpinnalle saakka ulottuvassa jääkidekerroksessa. Kuva Kalle Hård.
  
  Yläpilveen syntynyt auringonpilari. Kuva Mikko Peussa.
  
  Cirrus-pilvien kuiduissa näkyy kaksi erillistä auringonpilarin kirkastumaa. Kuva Mikko Peussa.
  
  Auringonpilari matalista pilvistä satavissa jääkiteissä. Kuva Jukka Pakarinen.
  
  Silloin kun näkymä on matalalle horisonttiin, pilarissa voi näkyä selkeä kirkastuma horisontissa. Tässä valokuvassa kirkastuma on ainoa merkki pilarista. Kirkastuma syntyy koska jääsumukerros näennäisesti tiivistyy kohti horisonttia havaitsijasta kauemmaksi mentäessä. Kovin pienialaisessa jääsumussa kirkastumaa ei voine näkyä. Kuva Marko Riikonen.
  
  Jääsumuun syntyneitä ulkovalaisinten pilareita. Kuva Jari Luomanen.
  
  Aurinko ja valeaurinko. Havaitsija ei hetkeen tiennyt kumpi kahdesta häikäisevästä valopallosta oli oikea Aurinko. Kuvista näkyy että oikea Aurinko on näistä ylempi. Kuva Tiinamari Vilkko.
- Sundog
  
  Sundog (or 22° parhelia) ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.
  
  Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.
  
  Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.
  
  Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.
  
  Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.
  
  Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.
  
  Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.
  
  Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen.
  
  Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.
  
  Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.
  
  Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.
  
  Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.
  
  Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.
  
  Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.
- 22° upper tangent arc
  
  22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.
  
  22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, että täysin rengasmainen 22° sivuava kaari olisi mahdollinen.
  
  Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.
  
  22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.
  
  Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.
  
  Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.
  
  Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.
  
  22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.
  
  Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.
  
  Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.
  
  Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.
  
  Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen.
  
  Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.
  
  Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.
  
  Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.
  
  Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.
  
  Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä 22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.
- Parhelic circle
  
  Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.
  
  Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.
  
  Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua.
  
  Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.
  
  Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.
  
  Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.
  
  Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.
  
  Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.
  
  Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.
  
  Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.
  
  Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.
  
  Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringoista, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho.
- 46° halo
  
  46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristön kaaren alapuolella.
  
  46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.
  
  Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin 46° sivuava kaari.
  
  Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.
  
  46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.
  
  Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.
  
  Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.
  
  Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. 46° ylläsivuavassa kaaressa se sen sijaan on aina kiinni . Kuva Olli Sälevä.
  
  Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti.
  
  22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.
- Subsun
  
  Ala-aurinko on valonlähteen alapuolella näkyvä valkea valokeskittymä. Se sijaitsee yhtä paljon horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella.
  
  Ala-auringon muoto vaihtelee. Joskus se on täysin pyöreä kirkastuma, mutta useimmiten se on pystysuunnassa enemmän tai vähemmän venähtänyt. Mitä matalammalla Aurinko on, sitä helpommin ala-aurinko venähtää ja alkaa muistuttaa pilaria.
  
  Ala-aurinkoa havaitaan niin lentokoneesta kuin maanpinnalta jääsumussa. Tyypillisessä tilanteessa se näkyy joko yksinään tai pelkän pilarin kanssa. Jääsumussa ala-aurinko on kauniisti kimaltelevien kiteiden muodostama enemmän tai vähemmän kiinteä valoalue.
  
  Ilmavirtaus voi vääntää ala-aurinkoa vinoon. Vinoja ala-aurinkoja on nähty varsinkin vuoristojen harjoilla. Lentokoneesta on valokuvattu ala-auringosta jatkuvia kaarevia siimoja, jotka ovat epäilemättä lentokonetta lähellä olevien kiteiden kallistumisen aikaansaamia.
  
  Ala-aurinko jääsumussa. Kuva on otettu pienen hiekkakasan päältä. Kuva Marko Riikonen.
  
  Ala-aurinko kimaltelee jääsumun kiteissä. Kuva Jari Luomanen.
  
  Ala-aurinko Kuun valossa. Kuun heikon valovoiman vuoksi lumen pintaa vasten näkyvässä alakuussa ei erotu erillisiä kiteiden välkkeitä. Kuva Marko Riikonen.
  
  Ala-aurinko lentokoneesta. Kuva Marko Riikonen.
  
  Lentokoneesta kuvattu ala-aurinko. Tämä on lähikuva ylempänä olevasta tilanteesta. Kuva Marko Riikonen.
  
  Ala-aurinko ja värikäs alasivuaurinko lentokoneesta. Kuva Marko Mikkilä.
  
  Vuoristossa kuvattu vino ala-aurinko. Vinous on seurausta ilmavirtauksesta vuorenharjalla. Kuva Claudia Hinz.
  
  Lentokoneesta kuvatusta ala-auringosta jatkuu kaareva siima alaspäin. Tämä on mitä luultavimmin seurausta ilmamassan taipumisesta lähellä lentokonetta. Pienille kiteille ilma on viskoosista väliainetta ja ne kallistuvat ilmamassan mukana aiheuttaen siimaefektin. Kuva Reima Eresmaa.

Harvinaiset halomuodot (keinovalo)
- 9° halo [Van Buijsen]
  
  9° rengas eli Van Buijsenin halo on toiseksi pienin aurinkoa ympäröivä rengasmainen halo. Se syntyy pyramidikiteistä ja on yleisimmin havaittu kuudesta pyramidirenkaasta.
  
  Toisin kuin muut pyramidihalot, joita nähdään lähinnä pelkästään vuoden kesäisellä puoliskolla, 9° rengasta havaitaan kautta vuoden. Talvella siitä saadaan havaintoja Kuun ympäriltä. Tyypillisessä halonäytelmässä, varsinkin talvella, 9° rengas esiintyy pelkän 22° renkaan kanssa. Se on myös monimuotoisten pyramidihalonäytelmien peruskalustoa kesäkaudella.
  
  Van Buijsenin halon näkyessä 22° rengas on usein tavallista leveämpi. Tämä lienee merkki kahden muun pyramidirenkaan, 23° ja 24° renkaiden yhteensulautumisesta 22° renkaan kanssa. Toisaalta leveän renkaan saavat aikaan myös pienet kiteet ja siksi 22° renkaan paksuus ei ole tae 9° renkaan esiintymiselle.
  
  Tyypillinen 9° rengas ei ole erityisen silmiinpistävä ja se huomataan monesti vasta valokuvista. Toisinaan halon näkymista heikentää auringon läheisyydessä esiintyvä voimakas taustahehku. Päivätaivaalla kupera peili on suureksi avuksi 9° renkaan visuaalisessa havaitsemissa. Ahkera halotaivaan tarkkailija saa Van Buijsenin halon saaliikseen useita kertoja vuodessa.
  
  Kaikkia kuutta pyramidirengasta on havaittu myös lumen pinnalla. Vain 9° ja 24° renkaat on lumella nähty paljain silmin, muut on saatu esille ottamalla halonäytelmästä useita valokuvia, jotka on pinottu yhdeksi keskiarvokuvaksi. Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä.
  
  Van Buijsenin halo (nuoli) kuun ympärillä seuranaan pelkää 22° rengas. Kuva Jaakko Kuivanen.
  
  9° rengas monimuotoisessa halonäytelmässä. Merkinnät r ja p tarkoittavat rengasta ja parheliaa. Kuva Jukka Ruoskanen.
  
  9° rengas lumen pinnan jääkiteissä. Näkyvillä olivat myös 22° ja 24° renkaat, mutta tässä kuvassa ne ovat rajautuneet lähes kokonaan pois. Kuva Markku Kauppinen.
- Pyramid helic arc
  
  Pyramidiaurinkokaari nähdään valonlähteestä yläviistoon ja harvemmin myös alaviistoon jatkuvina lyhyinä kaarina. Teoriassa halo muodostaa silmukan joka risteää valonlähteen kohdalla, tähän mennessä siitä on nähty vain valonlähdettä lähinnä olevat osat.
  
  Ilmiö syntyy samoissa laatta-asennossa leijailevissa pyramidikiteissä kuin parheliatkin. Ilman parhelioita ei pyramidiaurinkokaartakaan näy.
  
  Pyramidiaurinkokaari on himmeä halo joka huomataan tyypillisesti vasta valokuvista. Parhaiten pyramidiaurinkokaari erottuu tasaisessa jääsumussa, mutta Suomessa pyramidikiteiden jääsumu on harvinaista.
  
  Yläpilvissä taas pyramidiaurinkokaari hukkuu lähes poikeuksetta pilvien epätasaisuuksiin. Halon saattaa tällöin kuitenkin saada esille pinoamalla. Pinoamisessa halonäytelmästä otetaan peräkkäin jalustalta useita kuvia, jotka koostetaan yhdeksi keskiarvokuvaksi.
  
  Pyramidiaurinkokaarta kannattaa yrittää saada kuviin varsinkin silloin, kun taivaalla on kirkas ylempi 23° parhelia. Tällöin kiteessä on runsaimmin juuri sitä pintaa jota ilmiön muodostukseen tarvitaan.
  
  Jos pyramidiaurinkokaaren haluaa nähdä visuaalisesti, kupera peili on syytä olla saatavilla. Kupera peili tiivistää himmeät halot huomattavasti paremmin näkyville.
  
  Pyramidikiteisen jääsumun halonäytelmä ainutlaatuisen selkeällä pyramidiaurinkokaarella. Merkinnät kuvassa ovat p = parhelia, r = rengas. Mitä todennäköisimmin tässä halonäytelmässä ei ole 22° rengasta. Kuva Walt Tape.
  
  Simulaatiot pyramidiaurinkokaaresta (pak) sekä ylemmästä ja alemmasta 23° parheliasta (23°y ja 23°a) neljälle valonlähteen korkeudelle. Valonlähteen korkeuden noustessa yli 62 asteen, pyramidiaurinkokaari ei enää risteä valonlähteen kohdalla. Havaintoihin verrattuna pyramidiaurinkokaari tapaa simulaatioissa olla liian voimakas. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.
- Upper 9° parhelia
  
  Ylempi 9° parhelia on pieni, yleensä valkea valokeskittymä suoraan auringon yläpuolella. Ilmiön näkemistä haittaavat niin yläpilven epätaisuudet, auringonpilari kuin toisinaan taivaalla auringon lähistöllä esiintyvä voimakas taustahehku. Kuperan peilin kautta katsominen auttaa merkittävästi halon huomaamisessa.
  
  Tämä pyramidikiteistä syntyvä halo on havaittavissa taivaalla noin kerran vuosikymmenessä. Suomesta tiedetään puolen tusinaa havaintoa, joista kaksi on näkynyt jääsumussa.
  
  Jääsumuun syntynyt halonäytelmä ylemmällä 9° parhelialla (9°p). Muut kuvaan merkityt halot ovat ylempi 24° parhelia ja 22° rengas. Kuva Walt Tape.
  
  Simulaatiot ylemmästä 9° parheliasta kolmelle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 9° ja 22° renkaat. Korkeudella 25 astetta ylempi 9° parhelia on simulaatiossa jo äärimmäisen heikko. Esitetty on myös simuloinnissa käytetty kide ja ylemmän 9° parhelian valonreitti. Käytännössä halo rajoittunee yleensä matalammille valonlähteen korkeuksille kuin mitä tällä kiteellä tehdyt simulaatiot antavavat ymmärtää. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.
- Subparhelia
  
  Alasivuauringot näkyvät horisontin alapuolella. Ne sijaitsevat samassa määrin horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella. Näiden värillisten halojen näkymiseksi havaitsijan alapuolella on oltava jääkiteitä. Tällainen tilanne on mahdollinen joko maanpinnalla jääsumussa tai lentokoneesta havaitessa.
  
  Jääsumussa alasivuaurinkojen voi nähdä kimaltelevan erillisissä kiteissä varjoista lumipenkkaa vasten. Korkealta paikalta katsoessa jääkiteitä voi olla havaitsijan alapuolella niin paljon, että alasivuauringot ilmenevät samanlaisina kiinteinä valoalueina kuten lentokoneestakin.
  
  Jääsumussa kirkkalla lampulla luodussa halonäytelmässä halotaivas on mahdollista kääntää ylösalaisin niin että alasivuauringot näkyvät horisontin päällä. Tämä tapahtuu sijoittamalla lamppu horisontin alapuolelle. Koska alasivuauringot aiheuttavat laattakiteet ovat vaakasuunnassa leikattavissa kahteen symmetriseen puoliskoon, näkymä vastaa täydellisesti sitä mitä näkyisi horisontin alapuolella jos valo olisi horisontin päällä.
  
  Lentomatkoilla alasivuauringot eivät ole erityisen harvinaisia, mutta ne ovat lyhytaikaisia ja saattavat siksi mennä sivu suun. Jääsumussa puolestaan on helppoa unohtaa katsoa maata vasten näkyvää alasivuauringon värillistä kidevälkettä.
  
  Alasivuauringot on mahdollista talvella havaita myös jään pinnalla. Tällöin ne syntyvät joko jäälle kasvaneissa kiteissä tai harvemmin jäälle ilmasta laskeutuneissa kiteissä. Niitä voi nähdä myös kuuraisen auton lasi- ja peltipinnoilla.
  
  Kirkas valkoinen ala-aurinko ja sen molemmilla puolilla näkyvät värilliset alasivuauringot lentokoneesta kuvattuna. Halot sijaitsevat aina yhtä paljon horisontin alapuolella kuin Aurinko on horisontin yläpuolella. Kuva Jouni Finnilä.
  
  Alasivuauringot jään pinnalle sataneissa kiteissä. Kuva Ágnes Kiricsi.
  
  Alasivuauringot jään pinnalle kasvaneissa kiteissä. Kuva Jari Piikki.
  
  Kirkkalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä on horisontin alapuoliset halot, alasivuaurinko ja ala-aurinko, saatu kiepsautettua horisontin päälle sijoittamalla lamppu horisontin alapuolelle. Tavallinen sivuaurinko näkyy horisontin alapuolella lampun tasossa. Kuva Jari Luomanen.
  
  Alasivuauringot auton kuuraisessa tuulilasissa. Sivuaurinkojen läpi kulkee heikko alahorisonttirengas. Valonlähteenä käytetty lamppu on kuvan yläosassa konepellin päällä. Jos valonlähde on tuulilasin toisella puolella, kyse on tavallisista sivuauringoista. Kuva Marko Riikonen.
- Subparhelic circle
  
  Alahorisonttirengas on horisontin alapuolinen halo, joka kiertää taivaan ympäri ala-auringon tasossa. Se sijaitsee siis aina yhtä kaukana horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella.
  
  Perinteiseen tyyliin alahorisonttirengas nähdään lentokoneesta. Halo on kirkkaimmillaan aurinkoa vastapäätä 120° alasivuaurinkojen väliin jäävällä segmentillä. Kaikki lentokoneesta saadut kuvat alahorisonttirenkaasta ovat tältä alueelta. Samalla alueella esiintyy myös pitkulainen Liljequistin alasivuaurinko, joka usein aiheuttaa osaan alahorisonttirengasta enemmän tai vähemmän selkeän kirkkauden lisäyksen.
  
  Jääsumussa alahorisonttirengas on varsin helppo saada näkyviin halotaivaankääntötempun avulla. Tässä kirkas lamppu sijoitetaan horisontin alapuolelle, jolloin horisontin alapuoliset halot kiepsahtavat paremmin havaittavaksi horisontin yläpuolelle.
  
  Alahorisonttirengas syntyy käytännössä vain niin sanotussa laatta-asennossa leijailevissa kiteissä. Samasta asennosta muodostuvat myös alasivuauringot. Sensijaan 22° sivuava kaari ei ole merkki alahorisonttirenkaan näkymisestä, sillä se syntyy niin sanotussa pylväsasennossa leijuvista kiteistä jota eivät tee alahorisonttirengasta.
  
  Alahorisonttirengas on toisinaan havaittavissa myös kuuraisella auton tuulilasilla. Lisäksi harvinaisissa tapauksissa voi lumen pinnalla pään varjon sivuilla esiintyä lyhyet pätkät alahorisonttirengasta. Tällainen on mahdollista nähdä kun tuuli on painanut juuri sataneita suuria lumitähtiä vaakatasoon. Suomessa runsas lumitähtisade ja riittävän voimakas tuuli ovat harvinainen yhdistelmä, minkä vuosi ilmiö ei ole yleinen. Parhaimmat mahdollisuudet sen näkemiseen lienevät tunturialueilla. Samaan aikaan alahorisonttirenkaan pätkien kanssa näkyy Auringon puolella voimakas pilari. Muualla lumen pinnalla kidevälkkeitä on tällöin hyvin vähän.
  
  Himmeä lentokoneesta näkynyt alahorisonttirengas. Mukana on myös alavasta-aurinko. Halonäytelmä vilahti ohi 10-15 sekunnissa. Kuva Panu Lahtinen.
  
  Sijoittamalla kirkas lamppu horisontin alapuolelle on horisontin alapuoliset halot saatu käännettyä näkymään horisontin yläpuolelle tässä jääsumuhalonäytelmässä. Alahorisonttirengas on kirkkammillaan valonlähdettä vastapäätä, mutta se jatkuu heikosti kuvan alempaan alasivuaurinkoon saakka. Lamppu on kuvan reunan ulkopuolella oikealla. Näkyvillä on myös niin sanottu zeniittispotti, joka on vain lamppulla nähtävä erikoisuus. Kuva Marko Riikonen.
  
  Alahorisonttirengas läpäisee alasivuauringot auton tuulilasin kuurassa. Valona on konepellin päähän laitettu led-lamppu. Kyse on alahorisonttirenkaasta koska valo samalla puolella tuulilasia kuin havaitsija. Kuva Marko Riikonen.
  
  Lumitähtien aiheuttama alahorisonttirengas lumen pinnalla ilmenee lyhyinä kidevälkkeen pätkinä pään varjon sivuilla. Ilmiö oli visuaalisesti selkeä, mutta yksittäisessä kuvassa se tuskin näkyy. Niinpä tässä on esitetty kaksi versiota 46 yksittäisestä kuvasta tehdystä maksimipinosta. Jokainen pinoon käytetty kuva on otettu eri kohdasta lumen pintaa. Kuvat Marko Riikonen.
- Subcircumzenithal arc
  
  Alazeniitinympäristön kaari on horisontin alapuolinen vastine tavallisesta zeniitinympäristön kaaresta. Tämä värillinen halo sijaitsee taivaanpallolla hyvin matalalla, sananmukaisesti havaitsijan jalkojen juuressa. Halo saartaa taivaanpallon alinta pistettä nadiiria ja sitä voi kutsua myös nadiirinympäristönkaareksi.
  
  Hankalan sijaintinsa vuoksi nadiirinympäristönkaarta ei ole vielä nähty lentokoneesta. Jääsumussa kirkkaalla lampulla luodussa halonäytelmässä se on kuitenkin saatu esiin halotaivaankääntötempun avulla.
  
  Tässä horisontin alapuoliset halot kiepsautetaan horisontin päälle sijoittamalla lamppu horisontin alle. Koska ala-zeniitinympäristön kaaren aiheuttavat laattakiteet ovat vaakasuunnassa halkaistavissa kahteen symmetriseen puoliskoon, näkymä horisontin yläpuolella vastaa täydellisesti sitä mitä näkyisi horisontin alapuolella jos valo olisi horisontin päällä.
  
  Alazeniitinympäristön kaari kirkkalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Yhdessä himmeämmän Alazeniitinympäristön Kernin kaaren kanssa se muodostaa tässä taivaan lakipistettä ympäröivän renkaan. Lamppu on muutaman asteen horisontin alapuolella, sen keila valaisee kuvan ylälaidassa olevia mäntyjä. Ympärillä nousee keltaisia pilareita alueen valoista. Kuva Jukka Ruoskanen.
  
  Alazeniitinympäristön kaari (ala-zyk) kirkkaalla kohdevalolla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lamppu on noin 12 astetta horisontin alapuolella kuvan alareunan takana. Alahorisonttirenkaan keskellä oleva pieni tumma piste kuvan yläosassa on kameran jääsumuun projisoitunut varjo. Kuva Marko Riikonen.
- Sunvex Schulthess arc
  
  Kupera Schulthessin kaari on simulaatiossa pitkä, sivuaurinkojen ja alasivuaurinkojen kohdan leikkaava valonlähteeseen nähden loivasti kupera kaari. Se on yksi Schulthessin kaaren kolmesta osamuodosta.
  
  Luonnossa halo ei kuitenkaan yleensä ole pitkä, vaan tavallisesti siitä on esillä sivuauringosta ylöspäin nouseva, vaihtelevan pituinen osa. Schulthessin kaarta on nähty vain jääsumussa. Lentokoneesta on saatu muutamia valokuvia joissa se muodostaa ristin Schulthessin kaaren koveran komponentin kanssa alasivuauringon kohdalla.
  
  Schulthessin kaari on usein himmeä ja se huomataan vasta valokuvista. Toistaiseksi halosta on havaittu vain kahta osamuotoa, kuperaa ja koveraa. Yleensä näkyvillä on näistä vain toinen.
  
  Kuperan ja koveran Schulthessin kaaren sisältävä Kuun halonäytelmä. Kuva Jari Luomanen.
  
  Halonäytelmä jossa Schulthessin kaarista näkyvillä on pelkästään kupera osamuoto (nuoli). Merkille pantavaa on että sivuauringot ovat heikkoja. Normaalisti Schulthessin kaaret näkyvät kirkkaiden sivuaurinkojen seurassa. Kuvan halonäytelmässä sivuaurinkojen esiintymisen on jopa kokonaan kyseenalaistettavissa, sillä niissä ei ole lainkaan ulottuvuutta vaakatasossa. Kuva Walt Tape.
  
  Kirkkaista sivuauringoista nousee pilari joka jakautuu kahdeksi kaareksi. Toinen on 22° rengasta (22°r), toinen Schulthessin kaarta (sch). Näin lyhyestä pätkästä on hankala sanoa onko kyse Schulthessin kaaren kuperasta vai koverasta osamuodosta. Kuva Kia Komulainen.
  
  Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Schulthessin kaarten teoriassa on vielä tarkentamisen varaa, sillä simulaatioissa näkyville tulee aina kaikki osamuodot, mutta luonnossa havaitaan tavallisesti vain yksi. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja halon sivuaurinkojen yläpuolella näkyvän osan valonreitti. Schulthessin kaari syntyy ohuissa kiteissä jotka leijailevat niin sanotussa laatta-Lowitz -asennossa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.
- Sharp Schulthess arc
  
  Terävä Schulthessin kaari on alasivuaurinkojen kohdalla näkyvä, ala-aurinkoon nähden terävän kupera kaari. Toisin kuin kaksi muuta Schulthessin kaaren osamuotoa, se on vielä havaitsematta.
  
  Halon esiintyminen pääasiassa horisontin alla yhdistettynä Schulthessin kaarten harvinaisuuteen epäilemättä selittää paljolti valokuvien puuttumista.
  
  Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja terävän Schulthessin kaaren valonreitti. Kiteen särmien kohdalla oleva viivat kuvaavat akselia jonka suhteen Schulthessin kaaret aiheuttava jääkide heilahtelee. Kyse on niin sanotusta laatta-Lowitz -asennosta. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.
- Moilanen arc
  
  Moilasen kaari on verraten terävä V-muotoinen halo suoraan valonlähteen yläpuolella. Sen etäisyys valonlähteestä kasvaa valonlähteen korkeuden noustessa. Valonlähteen ollessa horisontissa Moilasen kaari on 11 asteen etäisyydellä siitä.
  
  Moilasen kaaressa näkyy parhaimmillaan spektrin värejä. Himmeänä se on valkea ja kiinteän kaaren sijasta saattaa näkyä pelkästä kidevälkkeestä muodostuneena. Moilasen kaarella ei ole havaittu alempaa osamuotoa.
  
  Moilasen kaarta on nähty pelkästään jääsumussa. Kaiken lisäksi jääsumut Moilasen kaarella ovat miltei poikkeuksetta ihmistoiminnan synnyttämiä - tykkilumetuksen sekä tehtaiden ja voimaloiden savujen aikaansaannosta.
  
  Moilasen kaaren synty on vielä osin mysteeri. Halon aiheuttavaa rakennetta jääkiteessä ei ole pystytty tunnistamaan kidenäytteistä. Sen verran kuitenkin tiedetään, että halo osataan jo simuloida.
  
  Jääsumujen seassa talven viettävälle Moilasen kaari on varsin tavallinen näky.
  
  Moilasen kaari näkyy huomiota herättävänä V-kuviona Auringon ja 22° ylläsivuavan kaaren puolivälissä. Kuva Marita Heikkala.
  
  Moilasen kaaresta on valokuvia lähinnä matalta Auringolta, jolloin se on minimietäisyydellään, eli 11 astetta Auringon yläpuolella. Tässä halonäytelmässä Kuu on jo sen verran korkealla, että Moilasen kaari on minimietäisyyttään selvästi kauempana. Halo on hyvin heikko, sen alapuolella on vähän kirkkaampi Mikkilän kaari, joka tämänhetkisen teoreettisen ymmäryksen mukaan sijaitsee aina 11 astetta valonlähteen päällä. Kuva Jari Luomanen.
  
  Simulaatiot Moilasen kaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 22° rengas. Moilasen kaari etääntyy valonlähteestä sen korkeuden noustessa. Samalla se myös himmenee. Nähtävästi suurin valonlähteen korkeus jolla Moilasen kaari on valokuvattu on 27 astetta. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

Comments: 1 pcs

Jari Luomanen - 6.2.2023 at 18.26

Sen verta kiireellä rysäytettiin kamat autosta toiseen, että ei ihme jos blokkeri putosi matkasta. Niin ja samalla reissulla otettiin mukaan myös mun unohtamat hanskat. Ilman niitä olis pärjätty, mutta ilman Mikkilän blokkeria ei, kun mun varablokkeri oli kuulemma liian pieni. :D No mutta se mikä unohduksissa hävittiin se innossa voitettiin. Onneksi kama ei siinä vaiheessa vielä ollut kovinkaan hyvää ja tosi suppealla alueella. :D

Send a comment

Comments are checked and moderated before publication If you want to contact the observer directly about possibilities to use these images, use the Media -form.

Newest observations

Contact information

Rare halos - 4.2.2023 at 18.30 - 5.2.2023 at 01.30 Jämsä Observation number 111908