Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Koko taivaan haloilmiö - 18.10.2013 klo 20.00 - 18.10.2013 klo 20.30 Kittilä Havainto numero 19422

Näyttävyys: IV / V

Kotimatkalla Pallakselta Leville huomasimme tämän haloilmiön. Levillä oli rinteiden lumetus alkanut, joten ilmassa oli sopivasti lumikidettä. Tyttökaveri tiesi kyseessä olevan melko harvinaisen kirkas halo, ja itselle aihe on uusi kuvauskohteena. Ruksasin tuolta muutamia muotoja, mutta kommentoikaa ihmeessä, mitä siellä todellisuudessa näkyy. Tein pientä säätöä, niin sain kaaret vähän kirkkaammiksi. Latasin kuvasta myös hieman värejä korostavan version. Kuvan pakkaus heikentää kuvanlaatua jonkin verran.

Halo oli kyllä mykistävän hieno ja suuri. Saimme hienon kokemuksen loman päätteeksi.

 


Havainnot samasta aiheesta
Lisätiedot
  • Valonlähde
    • Kuunvalo
  • Halon synnyttäneiden jääkiteiden sijainti
    • Jääsumu
  • Yleiset halomuodot kuunvalo
    • 22° rengas info

      22° rengas on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin briljantimpaan 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun loopin. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       


      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Auringonpilari info

      Auringonpilari on Auringosta ylös- ja alaspäin jatkuva valopylväs. Ilmiö on sitä selkeämpi mitä matalammalla Aurinko on.

      Toisin kuin muut halot, pilarit ovat tavallisia kaikissa jääkidepilvissä. Niitä nähdään niin yläpilvissä, keski- ja alapilvistä syntyneissä jääkidepilvissä kuin jääsumuissa. Talvisin pimeän aikaan jääsumu synnyttää ulkovalaisinten ylle pilareita, jotka voivat ulottua jopa zeniittiin saakka. Luonnollisilla valonlähteillä pilari on huomattavasti lyhyempi.

      Pilarit ovat yleisiä ja usein se on halonäytelmän ainoa halomuoto. Auringolla tai kuulla pilarin voi nähdä yhteensä jopa 100 päivänä ja yönä vuodessa. Pilari saattaa kuitenkin jäädä helposti huomaamatta, koska se esiintyy lähinnä valonlähteen ollessa matalalla, jolloin se jää helposti piiloon näköesteiden taakse.

      Auringonpilariin liittyy erikoinen ilmiö nimeltä valeaurinko. Se on aivan Auringon juuressa, yleensä sen alapuolella näkyvä Auringon kuvajainen. Tyylipuhdas valeaurinko hämää havaitsijaa luulemaan sitä Auringoksi. Näin tapahtuu silloin kun itse Aurinko on näkymättömissä paksumman pilven takana. Joskus taas Aurinko voi olla näkyvillä, mutta on hankalaa sanoa kumpi on oikea Aurinko.

      Valeaurinkoja nähdään keski- ja alapilvistä satavassa jääkiteisessä virgassa.

       

      Talvinen auringonpilari näkyy keskipilviä vasten matalalla olevassa, mahdollisesti maanpinnalle saakka ulottuvassa jääkidekerroksessa. Kuva Kalle Hård.  

       

      Yläpilveen syntynyt auringonpilari. Kuva Mikko Peussa.

       

      Cirrus-pilvien kuiduissa näkyy kaksi erillistä auringonpilarin kirkastumaa. Kuva Mikko Peussa.  

       

      Auringonpilari matalista pilvistä satavissa jääkiteissä. Kuva Jukka Pakarinen.

       

      Silloin kun näkymä on matalalle horisonttiin, pilarissa voi näkyä selkeä kirkastuma horisontissa. Tässä valokuvassa kirkastuma on ainoa merkki pilarista. Kirkastuma syntyy koska jääsumukerros näennäisesti tiivistyy kohti horisonttia havaitsijasta kauemmaksi mentäessä. Kovin pienialaisessa jääsumussa kirkastumaa ei voine näkyä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntyneitä ulkovalaisinten pilareita. Kuva Jari Luomanen.

       

      Aurinko ja valeaurinko. Havaitsija ei hetkeen tiennyt kumpi kahdesta häikäisevästä valopallosta oli oikea Aurinko. Kuvista näkyy että oikea Aurinko on näistä ylempi. Kuva Tiinamari Vilkko.

    • Sivuaurinko info

      Sivuauringot ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • 22° ylläsivuava kaari info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, jotta täysin rengasmaista 22° sivuaa näkyisi.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Zeniitinympäristön kaari info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari on ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32 valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • Horisonttirengas info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringosta, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° rengas info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristönkaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin briljantimpi 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

    • 46° ylläsivuava kaari info

      46° sivuava kaari jakautuu yllä- ja allasivuavaan osamuotoon. 46° ylläsivuava kaari on aurinkoon nähden kovera laaja-alainen kaari. Sen erottaminen 46° renkaasta ei ole aina ongelmatonta.

      Ongelmaa ei tietenkään ole jos 46° rengas ja 46° ylläsivuava kaari näkyvät selkeästi toisistaan erillään. Yleensä kuitenkin näkyvillä on vain yksi halo. Tällöin ensimmäinen seikka johon kannattaa kiinnittää halossa huomiota on halon värikkyys ja terävyys. 46° ylläsivuava on aina värikylläisempi ja terävämpi kuin 46° rengas joka on väreiltään hailakka ja muutenkin diffuusimpi.

      Toinen huomioitava seikka on 22° ylläsivuava kaari. 46° ylläsivuava -tulkinta on vahvoilla jos halonäytelmässä on terävä 22° ylläsivuava kaari. Jos kuitenkin 22° ylläsivuava on epämääräinen, tällöin halo 46 asteen etäisyydellä on ennemminkin 46° rengas. Tämä on nähtävissä tietokonesimulaatioissa: samat jääkiteet jotka epävakaan leijailuasennon seurauksena tuottavat heikosti kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren synnyttävät 46° renkaan  - eivät 46° ylläsivuavaa. Simulaatioista ilmeenee, kuinka jääkiteiden heilahtelun lisääntyessä 46° ylläsivuava kaari muuttuu huomattavasti aiemmin 46° renkaaksi kuin 22° sivuava kaari muuttuu 22° renkaaksi. Suora päättely 22° ylläsivuava kaari = 46° ylläsivuava kaari, ei siis toimi, on myös katsottava kuinka kehittynyt 22° ylläsivuava kaari on.  

      Läheskään aina kategorisointia ei kuitenkaan kaikista neuvoista huolimatta pysty tekemään ja on makuasia merkitseekö rastin 46° ylläsivuavan, 46° renkaan vai molempien ruutuun. Tämä on epävarmuus tietenkin odotettavissa haloilta jotka vaihettuvat tasaisesti toisikseen jääkiteen leijailuasennon epävakauden mukaan.

      46° ylläsivuava kaari sivuaa aina zeniitinympäristön kaarta. Molemmat halot katoavat kun Aurinko nousee 32 astetta korkeammalle. 46 renkaasta zeniitinympäristön kaari on erillään matalammilla Auringon korkeuksilla kuin noin 16 astetta ja suuremmilla kuin noin 29 astetta. 

      46° ylläsivuavan kaaren voi Suomessa nähdä noin 5-10 kertaa vuodessa.

       

      Halonäytelmä yläpilvissä 46° ylläsivuavalla kaarella. Lievä intensiteentin lisäys 46° ylläsivuavan kaaren yläosassa saattaa olla heikon zeniitinympäristön kaaren aikaansaamaa. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° ylläsivuava kaari että 46° rengas. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä.

       

      46° ylläsivuava kaari ja 46° rengas ovat selkeitä tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lamppua vastapäätä kuvan yläosassa näkyy sekä diffuusit että Trickerin vasta-aurinkokaaret. Ympäristön ulkovalaisimista nousee pilareita, joista monet ovat jakautuneet päistään merkkinä 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot täydellisesti kehittyneistä 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, sitä ei näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka, jota suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

  • Harvinaiset halomuodot kuunvalo
    • Yläkovera Parryn kaari info

      Yläkovera Parryn kaari on valonlähteen päällä esiintyvä, sen suhteen loivasti kovera, värillinen kaari. Halon esiintyminen liittyy tavallisesti hyvin kehittyneeseen 22° ylläsivuavaan kaareen, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikosti kehittynyt tai jopa puuttua kokonaan.

      Yläkoveran Parryn etäisyys Auringosta vaihtelee sen korkeuden mukaan. Yleensä se havaitaan selkeästi erillään 22° sivuavasta kaaresta. Kuitenkin Auringon korkeuksilla noin 40-57 astetta halo on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Tällöinkin yläkoveran Parryn kaaren päät kuitenkin erkanevat 22° sivuavasta kaaresta, mikä tekee mahdolliseksi halon tunnistuksen.

      Joskus 22° ylläsivuavan päällä oleva yläkoveran Parryn kaaren näköinen halo saattaa olla pyramidikiteistä aiheutuva ylempi 23° parhelia. Se on muodoltaan identtinen Parryn kaaren kanssa, mutta on tavallisesti tätä diffuusimpi. 23° parhelian mahdollisuus on olemassa lähinnä silloin kun halonäytelmässä on muitakin pyramidihaloja.

      Yläkovera Parry on yleisin neljästä Parryn kaaren osamuodosta ja sen voi löytää taivaalta noin kerran vuodessa-kahdessa.

      Halo on mahdollista nähdä myös auton kuuraisella tuulilasilla.


       

      Yläkovera Parryn kaari (nuoli) jääsumuun syntyneessä Kuun halonäytelmässä. Kuva Mika Aho.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Kuu on sen verran korkealla, että yläkovera Parryn kaari on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Sen päiden voi kuitenkin heikosti havaita erkanevan 22° sivuavalta kaarelta. Alakovera Parry erottuu kuvassa lähinnä kirkastumina 22° sivuavalla kaarella Kuusta alaviistoon. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Koska tässä halonäytelmässä on voimakas 24° parhelia, 22° ylläsivuavan kaaren päällä näkyvä kaari saattaa olla pikemminkin ylempi 23° parhelia kuin Parryn kaari. Tätä tulkintaa puoltaa myös kaaren diffuusi olemus. Kuva Juha Tonttila.

       

      Yläkovera Parry auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Yksittäisissä kuvissa pintahalot ovat tyypillisesti vain kalpea aavistus siitä mitä visuaalinen vaikutelma oli. Yllä oleva kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Paras tapa dokumentoida tuulilasin haloja on videokuvaus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Simulaatiot yläkoverasta Parryn kaaresta neljälle Auringon korkeudelle. Auringon korkeudella 5 astetta yläkovera Parry on hyvin himmeä ja kaukana auringosta. Yli 77 asteen korkeudella yläkovera Parry ei enää esiinny. Vertailukuvioina 22° ja 46° renkaat. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

    • Rengasmainen Lowitzin kaari info

      Rengasmainen Lowitzin kaari on värillinen kaari joka jatkuu sivuauringoista ylös- ja alaspäin. Se on kolmesta Lowitzin kaaren osamuodosta helpoiten tunnistettavissa, sillä matalia auringon korkeuksia lukuunottamatta se on irrallaan 22° renkaasta.

      Rengasmainen Lowitz on näkyessään liittynyt aina kirkkaisiin sivuaurinkoihin, ja sitä on raportoitu niin muiden Lowitzin kaarten kanssa kuin ilman niitä (22 rengas voi häiritä ylemmän ja alemman komponentin tunnistamista). 

      Valokuvissa hyvin erottuvien, kiistattoman selvien Lowitzin kaarten näytelmät ovat harvinaisia ilmestyksiä. Sellaisen voi havaitsija odottaa näkevänsä pari kertaa vuosikymmenessä.

      Halonäytelmä, jossa on kaksi Lowitzin kaarten osamuotoa. Rengasmainen Lowitz (oikeanpuoleinen nuoli) nousee sivuauringosta loivasti kaartuen ylöspäin. Ylempi Lowitzin kaari (vasemmanpuoleinen nuoli) on tyypillisen hämäävästi 22° renkaan kaltainen ja tässä onkin mukana 22 rengasta, sillä kaarenpätkän ylin ei voi enää selittyä Lowitzin kaarella. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot rengasmaisesta Lowitzin kaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Vertailukuviona sivuaurinko ja 22° rengas. Halo on voimakkaimmillaan matalalla auringolla, mutta tällöin sen tunnistamista haittaa sen päällekkäisyys 22° renkaan kanssa.

      Simulaatiot esittävät ilmiön täydellisenä, mutta käytännössä rengasmaisesta Lowitzin kaaresta nähdään tyypillisesti vain pätkiä sivuaurinkojen kohdalla. Täydellisenä halo sivuaisi ylä- ja alakuperaa Parryn kaarta, mikäli nekin näkyisivät samanaikaisesti taivaalla. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Ylälateraali 46° kontaktikaari [Gallé] info

      Ylälateraali 46° kontaktikaari on yksi 46° kontaktikaarten eli Gallén kaarten kolmesta osamuodosta.

      Ylälateraali kontaktikaari on helpoiten havaittavissa matalalla valonlähteen korkeudella. Valonlähteen noustessa yli 50 asteen korkeudelle se heikkenee nopeasti ja katoaa pois. Ennen katoamistaan ylälateraali osamuoto myös etääntyy valonlähteestä, joten se ei nimestään huolimatta ole aina aidosti kontaktissa 46° renkaaseen.

      Halon nimen alkuosa tulee horisontin päällä näkyvien osien sijainnista - ne ovat kaikilla positiivisilla valonlähteen korkeuksilla alalateraalia kontaktikaarta ylempänä.

      Useat tekijät hankaloittavat ylälateraalin kontaktikaaren havaitsemista. Ensinnäkään 46° rengas ei ole sille havaitsijan kannalta toivottavaa seuraa, sillä rengas häiritsee pahasti sitä myötäilevien kaarten erottumista. Myös 46° ylläsivuava kaari ja zeniitinympäristönkaari vaikeuttavat ylälateraalin kontaktikaaren tunnistamista silloin, kun Auringon korkeuskulma on suurinpiirtein 16-28 asteen välillä.

      Parhaat mahdollisuudet ylälateraalin 46° kontaktikaaren havaitsemiselle ovat juuri matalalla Auringolla, sillä tällöin se ei ole päällekkäin kahden edellä mainitun halon kanssa ja myös sen kaareutuminen poikkeaa selvimmin 46° renkaasta.

      46° kontaktikaaret, joita myös Gallén kaariksi kutsutaan, ovat erittäin harvoin nähtyjä haloilmiöitä. Niistä tunnetaan muutama enemmän tai vähemmän selväpiirteinen valokuvattu tapaus.

      46° kontaktikaarta on nähty niin jääsumussa kuin yläpilvessä. Kidepilven epätaisaisuudet saattavat hukuttaa halon muodon, jolloin se tulee tulkituksi 46° renkaan pätkänä.

      Koska 46° kontaktikaaret syntyvät Lowitz-asennossa leijailevissa jääkiteissä, niiden seurana pitäisi esiintyä samasta asennosta syntyvät Lowitzin tai Schulthessin kaaret - edellyttäen tietenkin että Lowitz-kiteet kattavat myös näiden halojen esiintymisalueet.

       

      Toistaiseksi selkein dokumentti 46° kontaktikaarista on tämä lokakuun lopussa 2006 Muoniossa valokuvattu jääsumuhalonäytelmä. Näkyvillä on sekä ilmiön vertikaali (1) että ylälateraali (2) osamuoto. Kuva Päivi Linnansaari.

       

      Tässä halonäytelmässä jääsumu oli hiukan epätasaista, mutta zeniitinympäristön kaaren alapuolella näkyvät värilliset valoalueet (nuolet) lienevät kuitenkin ylälateraaleja 46° kontaktikaaria. Tästä kielii varsinkin se, että oikeanpuoleinen kaari vaikuttaisi jatkuvan kiinni zeniitinympäristönkaareen. Ylälateraalien kontaktikaarten välissä on heikompi värialue, joka voi olla vertikaali 46° kontaktikaari. Ylälateraali osamuoto on vertikaalia osamuotoa kirkkaampi silloin kun ilmiöt aiheuttavien jääkiteiden muoto poikkeaa tietyllä tapaa säännöllisestä kuusikulmiosta. Kuva Anna Kuusi-Naumanen.

       

      Halonäytelmä mahdollisilla ylälateraalilla ja vertikaalilla 46° kontaktikaarilla. Ilmiöiden pinkki väritys antaa epäillä että kyse olisi pikemminkin jpg-kuvan pakkausartefaktaktasta, mutta sitten taas värialueiden sijainti ja muoto täsmää turhan hyvin simuloidun 46° kontaktikaaren kanssa. Kuvan kontrastia on vahvistettu runsaasti. Kuva Sirkka Virtanen.

       

      46° kontaktikaaren kaikki kolme osamuotoa (vasemmalla) sekä pelkästään ylälateraali osamuoto (oikealla) simuloituna kuudelle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 46° rengas. Simulaatiot on tehty kaikki asennot läpikäyvällä Lowitz-asentoisella kiteellä. Koska todellisuudessa Lowitz-asento on yleensä rajoittunut, ei vasemman kolumnin täydellinen tilanne välttämättä toteudu. Horisontin alle sijoitetun lampun näkymä saadaan kääntämällä simulaatiot ylösalaisin. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Kovera Schulthessin kaari info

      Kovera Schulthessin kaari on simulaatiossa pitkä, sivuaurinkojen ja alasivuaurinkojen kohdan leikkaava valonlähteeseen nähden loivasti kupera kaari. Se on yksi Schulthessin kaaren kolmesta osamuodosta.

      Yleensä koverasta Schulthessin kaaresta nähdään vain sivuauringosta ylöspäin nouseva osa. Maanpinnalta koveraa Schulthessin kaarta on nähty vain jääsumussa. Lentokoneesta on saatu muutamia valokuvia, joissa halo ilmenee alasivuauringon yhteydessä.

      Schulthessin kaaren voinee nähdä jääsumussa noin kerran talvessa. Sitä on havaittu myös käyttämällä jääsumussa valonlähteenä kirkasta lamppua. Tällöin kaaret voivat olla hyvin pitkiä, ulottuen jopa 46° renkaan etäisyydelle saakka.

      Toistaiseksi halosta on havaittu vain kahta osamuotoa, koveraa ja kuperaa. Yleensä näkyvillä on näistä vain toinen.

       

      Kuperan ja koveran Schulthessin kaaren sisältävä Kuun jääsumuhalonäytelmä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Kupera (vasen nuoli) ja kovera (oikea nuoli) Schulthessin kaari kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Värikäs halo kuvan yläosassa on zeniitinympäristönkaari. Kuva Jukka Ruoskanen.  

       

      Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Schulthessin kaarten teoriassa on vielä tarkentamisen varaa, sillä simulaatioissa näkyville tulee  kaikki osamuodot, mutta luonnossa havaitaan tavallisesti vain yksi. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja halon sivuaurinkojen yläpuolella näkyvän osan valonreitti. Schulthessin kaari syntyy ohuissa kiteissä jotka leijailevat niin sanotussa laatta-Lowitz -asennossa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Moilasen kaari info

      Moilasen kaari on verraten terävä V-muotoinen halo suoraan valonlähteen yläpuolella. Sen etäisyys valonlähteestä kasvaa valonlähteen korkeuden noustessa. Valonlähteen ollessa horisontissa Moilasen kaari on 11 asteen etäisyydellä siitä.

      Moilasen kaaressa näkyy parhaimmillaan spektrin värejä. Himmeänä se on valkea ja kiinteän kaaren sijasta saattaa näkyä pelkästä kidevälkkeestä muodostuneena. Moilasen kaarella ei ole havaittu alempaa osamuotoa.

      Moilasen kaarta on nähty pelkästään jääsumussa. Kaiken lisäksi jääsumut Moilasen kaarella ovat miltei poikkeuksetta ihmistoiminnan synnyttämiä - tykkilumetuksen sekä tehtaiden ja voimaloiden savujen aikaansaannosta.

      Moilasen kaaren synty on vielä osin mysteeri. Halon aiheuttavaa rakennetta jääkiteessä ei ole pystytty tunnistamaan kidenäytteistä. Sen verran kuitenkin tiedetään, että halo osataan jo simuloida.

      Jääsumujen seassa talven viettävälle Moilasen kaari on varsin tavallinen näky.

       

      Moilasen kaari näkyy huomiota herättävänä V-kuviona Auringon ja 22° ylläsivuavan kaaren puolivälissä. Kuva Marita Heikkala.

       

      Moilasen kaaresta on valokuvia lähinnä matalta Auringolta, jolloin se on minimietäisyydellään, eli 11 astetta Auringon yläpuolella. Tässä halonäytelmässä Kuu on jo sen verran korkealla, että Moilasen kaari on minimietäisyyttään selvästi kauempana. Halo on hyvin heikko, sen alapuolella on vähän kirkkaampi Mikkilän kaari, joka tämänhetkisen teoreettisen ymmäryksen mukaan sijaitsee aina 11 astetta valonlähteen päällä. Kuva Jari Luomanen.     

       

      Simulaatiot Moilasen kaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 22° rengas. Moilasen kaari etääntyy valonlähteestä sen korkeuden noustessa. Samalla se myös himmenee. Nähtävästi suurin valonlähteen korkeus jolla Moilasen kaari on valokuvattu on 27 astetta. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • 44° sivuaurinko info

      44° sivuauringot sijaitsevat kaksi kertaa kauempana auringosta kuin tavalliset sivuauringot. Niiden syntytapa on poikkeuksellinen - ne ovat sivuaurinkojen sivuaurinkoja. Siksi 44° sivuauringot voivat näkyä vain kun tavalliset sivuauringot ovat erittäin kirkkaat. Usein kuitenkin häikäisevän kirkkaat sivuauringot vangitsevat katsojien huomion siinä määrin ettei kauempana näkyviä himmeitä 44° sivuaurinkoja huomata.   

      44° sivuaurinkoa on tavattu vain jääsumussa. Jotta 44° sivuaurinko voisi syntyä, jääsumun on nähtävästikin oltava varsin laaja-alainen. Halo muodostuu myös sitä helpommin mitä matalammalla aurinko on. Tällöin valonsäteet kulkevat pidemmän matkan jääkidepilvessä, mikä edelleen kasvattaa todennäköisyyttä sille että sivuaurinko ehtii synnyttää oman sivuaurinkonsa.

      Kuten tavalliset sivuauringot, 44° sivuauringot etääntyvät valonlähteestä sen korkeuden noustessa. Matalalla auringolla tavalliset sivuauringot ovat 22 asteen päässä auringosta, jolloin 44° sivuauringot sijaitsevat nimensä osoittamalla etäisyydellä.

      44° sivuaurinkoa havaitaan maailmalla vuosittain, Suomessa siitä tunnetaan puolen kymmentä havaintoa.

       

      Erittäin kirkas sivuaurinko on synnyttänyt oman sivuaurinkonsa eli 44° sivuauringon (kuvan keskellä). Kuva Heikki Mahlamäki.

       

      Himmeä 44° sivuaurinko on merkitty kuvaan nuolella. Kuva Olli Sälevä.

       

      44° sivuaurinko on merkitty kuvaan nuolella. Kuva Marko Mikkilä.

    • Pilarin zeniitinympäristön kaari [Henriksson] info

      Pilarin zeniitinympäristön kaari on himmeä halo välittömästi zeniitinympäristön kaaren alapuolella. Se on nimensä mukaisesti auringonpilarin aiheuttama zeniitinympäristön kaari.

      Ilmiö on epäilemättä äärimmäisen harvinainen ja vaatii näkyäkseen massiivisen jääkidepilven.

       

      Pilarin zeniitinympäristön kaari (nuoli) ilmenee välittömästi zeniitinympäristön kaaren (zyk) alapuolella. Kuvaa on käsitelty voimakkaasti jotta ilmiö tulisi esiin mahdollisimman hyvin. Tämä jääsumuhalonäytelmä näkyi Kuun valossa. Kuva Antti Henriksson.

Tekniset tiedot

Canon 40D + Sigma 10-20mm 1:4-5.6 DC HSM

Kommentteja: 33 kpl
Panu Lahtinen - 22.10.2013 klo 22.38 Ilmianna

Komeaa settiä! Minun silmääni tuossa saattaisi olla myös Moilasen kaari Kuun ja 22 ylläsivuavan välissä.

Marja Wallin - 22.10.2013 klo 22.47 Ilmianna

Huh huh. Olisi kiva nähdä lisää kuvia ja vähän vähemmän käsiteltyjä. Kovera Schultessin kaari tuolta ainakin myös löytyy. Ja olisko aavistus 44 sauria?

Jukka Ruoskanen - 22.10.2013 klo 22.51 Ilmianna

Ykköskuva on mykistävä!

Lauri Kangas - 22.10.2013 klo 23.07 Ilmianna

Ihan mieletöntä! Kännykällä kun katsoin niin hihkuin jo 44 saurista, mutta tästä näytöltä katsottuna, kun näkyy 46 rengas niin on vähän vaikea sanoa onko sen sisäpuolella vai ei. Mielipiteitä?

Tästä pitäisi ehdottomasti saada raakakuvia (tai käsittelemättömiä jpegejä jos raakoja ei ole) näytille, että pääsisi säästelemättä revittelemään harvinaisempia muotoja näkyviin.

Matias Takala - 23.10.2013 klo 14.31 Ilmianna

Oma mielipiteeni on, että kyllä tuo kirkastuma on 46 renkaan sisäpuolella. Mutta raakakuvilla asian saisi varmemmin selvitettyä.

Marko Riikonen - 23.10.2013 klo 14.45 Ilmianna

Kovaraa Schultehssia ei tässä näyttäisi olevan simulaation perusteella. Ylempi Lowitz näkyy mielestäni hienoisena kulmikuutena 22 renkaalla klo 2 (ja 10 huonommin) suunnalla. Tuosta 44 saurin mahdollisuudesta en uskalla sanoa. Jos on, tämä on sitten myös dokumentti korkeimman valonlähteen 44sesta. Kuu 18 asteen korkeudella.

Marko Riikonen - 23.10.2013 klo 16.04 Ilmianna

Katsoin simulaatiolla 44 sivuauringon sijaintia suhteessa 46 renkaaseen tämän näytelmän valonlähteen korkeudelle. 44 sivuaurinko olisi lähestulkoon samassa tasossa 46 renkaan kanssa, vain pieni pullistuma sisäänpäin esiintyy.

Olli Sälevä - 23.10.2013 klo 18.30 Ilmianna

Komeaa katseltavaa sekä kuvina, että varmaankin myös paikanpäällä. Samana iltana hieman myöhemmin myös tämä havainto http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/19088

Jarmo Moilanen - 23.10.2013 klo 21.30 Ilmianna

Aika huikea näytelmä!

Antti Henriksson - 23.10.2013 klo 22.02 Ilmianna

Kiitos kaikille monista hyvistä kommenteista! Täältä löytyy nyt kaikki kuvat raakaversioina:

https://www.dropbox.com/sh/ot9cwrwrefl0j0s/Gf__8-5Mu-

Kuvia saa minun puolestani omaksi ilokseen vapaasti tutkia, kaikenlainen muu käyttö ja levittäminen on kielletty. Pidätän oikeudet kuviin. (En tiedä miten täällä tekijänoikeudet tarkalleen menevät)

Kamera on siis vanha Canon 40D ja plug-in raakakuviin löytyy netistä.

Tuosta ensimmäisestä kuvasta ei ole kuin jpeg, kun huomasin tohkeissani vasta seuraaviin kuviin laittaa RAWn päälle. Toivottavasti saatte kaivettua niistä lisää muotja esille. Omat taidot ovat näissä asioissa rajalliset, mutta mielelläni opin lisää. Löytyykö jostain ohjeita tai muita vinkkejä, miten noita kannattaa käsitellä, jotta saadaan kaikki näkyviin?

Olli: Huomasin kanssa Pauli Hännisen kuvat, ihan mahtavia nekin! Jälkiviisaana olisi pitänyt vielä jatkaa kuvauksia ympäri tunturia... :)

Osaatteko sanoa, kuinka harvinainen kyseinen halo kaikkine muotoineen on?

Lauri Kangas - 23.10.2013 klo 22.15 Ilmianna

ZYK on yleinen halomuoto, mutta näissä kuvissa näkyvä yksilö on yksi kaikkien aikojen hienoimmista. Nuo Lowitz/Schultess (kumpia nyt ovatkaan) ovat melko harvinaisia muotoja, mutta kuitenkin useasti havaittuja. 44 saurit, jos sellaiset nyt on noissa kuvissa, ovat ihan tautisen harvinaisia, havaintoja lienee koko historiassa edelleen alle kymmenen?

Tekijänoikeudet eivät tietenkään siirry sinulta yhtään mihinkään vaikka linkkaatkin raakakuvia, eli päätät jatkossakin itse mitä kuvillasi saa tehdä.

Tutkaillaanpa raakakuvia ja palataan sitten asiaan.

Marko Pekkola - 24.10.2013 klo 09.08 Ilmianna

Voi pyhä jysäys mikä zeniitinympäristön kaari.

Marko Riikonen - 24.10.2013 klo 12.23 Ilmianna

12 havaintoa tulee 44 saurista mieleen. Kaikki menneet eri havaitsijoille. Suomesta puolet havainnoista.

Lasse Reunanen - 24.10.2013 klo 18.51 Ilmianna

En tunne kaarien nimiä, mutta kuvasta 1 (11/19) sivuaurinkojen kokokehän päällä pieni "zeniittikaaren" alempi alku ja zeniittikaari sateenkaaren väreissä - ylhäältä; sini, vihreä, keltainen ja punainen. Myös sivuaurinkojen kokokehän sivut värittyy keltaiseen. Kuvassa 1 myös himmeämpi kokokehä ulottuu zeniittikaaren alle (niminumerot lienee kehien asteväleistä). Lähellä auringonlaskua kuvattu ja illalla niitä esiintyneekin...

Olli Sälevän linkistä oli vielä jokin alempi sivuaurinko kehällä näkyvissä.

Jukka Ruoskanen - 24.10.2013 klo 20.20 Ilmianna

Tämä on, Lasse, kuun halo.

Marko Riikonen - 30.10.2013 klo 18.18 Ilmianna

Katsoimme Levin displayn raweja. Kuvissa on selvä 44° sivuaurinko ja 46° kontaktikaari, sekä zykin alla rakenne joka Nicolas Lefaudeuxin käsittelyssä osoittautui todelliseksi ilmiöksi taivaalla. Eli on siten uusi haloilmiö.

Uusi halo on sinällään tietysti hieno juttu, mutta mielenkiintoisia ovat myös näytelmän 44° saurit ja 46° kontaktikaaret. Ensinnäkin nämä ovat ensimmäiset kuvat 44° sivukuista, mikä on ihan mukava pikku nyanssi. Ja kuun korkeus, 18 astetta, on selvästi suurin valonlähteen korkeus 44° tavaralle havainnoissa ja laajentaa näin tämän normaalisti hyvin matalalla esiintyvän ilmiön havaitsemisen mahdollisuuksia.  Itse asiassa 18 astetta on sen verran paljon, että se tekee 44° sivuauringoista yläpilvessä todellisen mahdollisuuden. Ja 46° kontaktikaarista näkyy himmeä uloke, mikä tarkoittaa että zykin alle peittynyt normaalisti havaittu osa on ollut todella voimakas. Kuva jossa koko kööri on esillä, on 9547.

Marja Wallin - 30.10.2013 klo 19.09 Ilmianna

No niin! Olihan se 44 sauri siellä

Olli Sälevä - 30.10.2013 klo 20.28 Ilmianna

Upea havainto sen kun vain komistuu. Varsinainen lottopotti sattui matkalaisten kohdalle.

Jukka Ruoskanen - 30.10.2013 klo 20.36 Ilmianna

Uskomatonta kerrassaan! Tuosta uudesta halosta olisi kiva nähdä kuvia. Latasin kyllä jo Antin raakakuvat, mutta en pääse itse tarkastelemaan niitä juuri nyt.

Tämä on taas osoitus siitä, että kunnon jääpölykelit ovat todellisia halolaboratorioita, ja aivan taatusti kaikenlaista kivaa nähtävää on vielä ja paljon. Tykityksen ollessa käynnissä kannattaa hyödyntää Kuun valo ja oman lampun kajo (ja Aurinko tietysti jos olosuhteet päiväaikaan ovat suotuisat). Toivottavasti saamme tämänkin tapauksen innostamina jengin sankoin joukoin liikkeelle ja sitä myöden talven aikana hämmästeltäväksi kasapäin kiehtovia halojuttuja!

Matias Takala - 30.10.2013 klo 23.54 Ilmianna

Onnittelut havaitsijalle uudesta halomuodosta sekä muutenkin huikean näytelmän näkemisestä!

Juha Ojanperä - 31.10.2013 klo 03.20 Ilmianna

Todella kovan luokan näytelmästä on siis ollut kyse! Onnittelut vaan täältäkin kertakaikkisen upeasta havainnosta!

Antti Henriksson - 1.11.2013 klo 11.10 Ilmianna

Kiitos kaikille kommenteista sekä kuvia tutkineille, erityisesti Marko Riikoselle kuvien käsittelystä!

Uusi halomuoto on kyllä aivan mieletön juttu.

Latasin tänne Markon ja Nicolas Lefaudeuxin käsittelemät kuvat:

https://www.dropbox.com/sh/75oqg5pjs8c7d6m/-LmSkyb6Du

 

Marko Pekkola - 1.11.2013 klo 11.37 Ilmianna

Taivaanvahdin havainnon kuvien enimmäismäärä on tänään nostettu neljästä kahdeksaan! Eli esimerkiksi tässä historiallisessa havainnossa lisäkuvista on varmastikin hyötyä.  Suosittelen kokeilemaan.

Tätä kuvien määrän ylärajan nostoa on pitkään toivottu, ja se on yksi vahdin uusista ominaisuuksista, joita asennellaan nyt loppuvuodesta.

Marko Riikonen - 1.11.2013 klo 14.52 Ilmianna

Uusi ilmiö näkyy kuvissa 2 ja 3 zeniitinympäristön kaaren alla. Kuvassa 4 on 44° sivuaurinko hyvin esillä. 46° ylälateraali kontaktikaari ilmenee kuvissa 2 ja 3 siivekkeenä 46° renkaan ulkopuolella zykistä oikealle.

Lefaudeuxin mukaan uusi halo näkyy eri konfiguraatiolla otetuissa kuvissa, mikä sulkee pois linssiheijastuman mahdolisuuden. Myös ilmiön katoaminen ainakin viimeisessä kuvassa puhuu artefaktaa vastaan.

Marko Riikonen - 2.11.2013 klo 08.38 Ilmianna

Uusi ilmiö on nyt onnistuttu myös simuloimaan. Lefaudeux totesi jo heti alussa että kyse on auringonpilarin aiheuttamasta zykistä ja on nyt saanut sen simuloitua Ruoskasen ohjelmalla. Halon aiheuttamia niin sanottuja monikertaisen sironnan haloja on tähän mennessä tunnettu luonnossa vain yksi, sivuauringon sivuaurinko, eli 44° sivuaurinko. Nyt siis toinen lisää, pilarin zeniitinympäristönkaari.

Jukka Ruoskanen - 2.11.2013 klo 08.49 Ilmianna

Simulaatio esiin!

Taannoin pohdimme havaittavia kandidaatteja moninkertaisen sironnan ilmiöiden joukosta. 44 sivuaurinkohan oli jo 70-luvulla napattu Saskatoonissa, mutta simulaatioiden osoittamien ilmiöiden joukosta ei kyllä tämä nyt havaittu tapaus noussut millän lailla esiin. Yllätys siis!

Jari Luomanen - 3.11.2013 klo 16.05 Ilmianna

Se, että tässä on neljänelonen ja vieläpä kokonaan uusi moninkertaisen sironnan halo vaikka kuu on näin korkealla vahvistaa käsitystäni, että tässä näytelmässä stratus on nukleoitunut kiteiksi. Kidepilven on täytynyt olla erittäin paksu. Erikoinen tapaus kaikkineen.

Juha Ojanperä - 3.11.2013 klo 16.09 Ilmianna

Mahtava juttu, että tämäkin uusi ilmiö on nyt saatu simulaatioin mallinnettua ja sen identiteetti selvitettyä!

Marko Riikonen - 3.11.2013 klo 17.15 Ilmianna

Päivitetään tuota valokuvattujen 44 sauritapausten määrää. On niitä ainakin 14, joista 7 Suomesta. Alkaa jo olla sen verran että laskemisen voineen lopettaa.

Lauri Kangas - 4.11.2013 klo 17.45 Ilmianna

Kärryillä pysymisen vaikeudesta huolimatta säilynee kategriassa "turkasen harvinaiset". Jos pilareillakin kasvaa nykyään zykkejä, niin eiköhän viiden vuoden päästä käydä samanlaista keskustelua siitä, kannattaako 66 asteen sivuaurinkojen havaintoja enää laskeskella. ;)

Marja Wallin - 23.3.2014 klo 09.32 Ilmianna

Onnittelut Stella Arcti -palkinnosta tämän havainnon myötä. :)

Marko Pekkola - 23.3.2014 klo 12.07 Ilmianna

Suuret onnittelut Stella Arctista, joka jaettiin Inarin tähtipäivillä

Jesse Kyytinen - 16.5.2014 klo 15.50 Ilmianna

Tähän varmaan kannattaisi päivittää halomuodoksi pilarin ZYK tunnistamattoman tilalle.

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*

*

*
merkkiä jäljellä

Lähettämällä kommentin vahvistan, että ymmärrän ja hyväksyn Taivaanvahdin tietosuojakäytännön.