Uusimmat havainnot

Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Perseidit - 12.8.2016 klo 23.00 - 13.8.2016 klo 01.00 Hollola Havainto numero 55844

Näyttävyys: IV / V

Pasi Lepola, Ursa (Etelä-Suomi)

Kuvasin viimeksi Perseidien meteoriparvea vuonna 2012 Kuopiossa omalta terassilta. Silloin sain kalastettua muutaman kuvan, joiden taso ei oikein päätä huimannut. Nyt oli kova tavoite pistää edellistä kertaa paremmaksi. Etsin Google Mapsin avulla rauhallisen paikan Hollolasta Vesijärven rannalta kymmenen kilometrin päästä valosaasteesta. Maps ei tietenkään ihan kaikkea ympäristöstä kerro, mutta pieni venesatama osoittautui hyväksi paikaksi kuvata. Valitettavasti sää ei ollut tälläkään kertaa paras mahdollinen, ilmassa oli ohutta yläpilveä ja niiden sekä maan välillä leijaili tiheämpiä pilvilauttoja.

Putkena minulla oli Sigman uusi valovoimainen 20 mm -objektiivi, jota käytin suurimmalla aukolla f1.4. Herkkyydeksi valitsin pienimmän ISO100:n, jotta kuviin tulisi mahdollisimman vähän kohinaa. Tarkoitus oli kuvata pitkiä 20 sekunnin valotuksia. Vaikka yömaisema näytti näillä asetuksilla kuvissa hyvältä, niin voi olla, että 20 sekunnin valotus oli vähän liian pitkä valinta loppukesän ei täysin tummalle taivaalle, sillä osa himmeimmistä tähdenlennoista ei tarttunut hyvin kuviin. Noh, ihan tyytyväinen olen näihinkin, sillä sain saalistettua ihan mukavan kattauksen keskimääräistä kirkkaampia meteoreja. Käy katsomassa lisää kuvia ja 100 % suurennoksia meteoreista blogistani http://www.lepolandianmajakka.com/?p=48523.

PS. Näin tulipallon pohjoisessa klo 00.36. Tein siitä oman raportin.


Havainnot samasta aiheesta
Lisätiedot
  • Havainnon kohde
    • Meteoriparvi
  • Kohteen nimi
    • Perseidit
Tekniset tiedot

Canon EOS 6D, Sigma 20mm f1.4 DG HSM Art, f1.4, 20s, ISO100

Kommentteja: 3 kpl
Mikko Peussa - 13.8.2016 klo 16.50 Ilmianna

Perseidit on hyvin nopeita ja lyhytkestoisia, joten ISO-100 ei välttämättä ota niitä kuviin valovoimaisellakaan objektiivilla. Pitkä valotuskaan ei auta muuta kuin siihen todennäköisyyteen saada perseidi kuvaan. Mutta kaikesta huolimatta hienoja kuvia!

Pasi Lepola - 13.8.2016 klo 19.17 Ilmianna

Kiitos Mikko. Nuokin olisivat todennäköisesti  olleet näyttävämpiä lyhyemmällä valotusajalla,  sen verran makeita olivat paljain silmin. Joltain ulkomaalaiselta valokuvaussivustolta asetukset poimin, mutta eipä niitä syyttämän, eihän niillä tietenkään ole kokemusta Suomen elokuun olosuhteista. Täytyypä kokeilla ensi vuonna isommalla isolla ja lyhyemmällä valotuksella. 

Mikko Peussa - 13.8.2016 klo 20.34 Ilmianna

Niin, mietin vaan että nyt valotusaika oli 20 sek. ISO arvolla 100. Vaihtoehtoisesti voisi koittaa kuvata sarjatulta ajalla 3-5 sek ja ISO-400-800. Perseidi ei tosiaan ehdi valottaa useinkaan kuin 1-2 sekuntia kennoa ja silloin herkempi asetus piirtää paremmin. Eipä silti, itsellä ei ole yhtään kuvaa Perseideistä tältä kaudelta, mutta tulipallometsätyksessa käytän itse suurempia ISO-arvoja. Tänä yönä tosin vielä ehtii ;-)

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*

*

*
merkkiä jäljellä