Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Tulipallo yöllä, kuin puolikuu - 11.8.2017 klo 23.49 Hollola Havainto numero 66137

Näyttävyys: IV / V

Pasi Lepola, Ursa (Etelä-Suomi)

Tämän vuoden Perseidien "meteoriittimyrskyn" maksimin on 12-13.8 välisenä yönä, mutta sääennuste lupaa kyseiselle yölle toisenlaista myrskyä, vettä ja salamointia, eli ei niin hyvää tiirailuyötä. Niinpä kun perjantain ja lauantain väliselle yölle luvattiin pilvetöntä ja lämmintä säätä päätin lähteä kokeilemaan, josko joku perseidi kehtaisi näyttäytyä etukäteen. Valitsin tiirailupaikaksi täsmälleen saman hyväksi koetun venerannan kuin viime vuonna. Kamerankin asettelin jalustalle melkein samoille jalanjäljille. Olin ottanut opiksi viime vuodesta ja valitsin valotusajaksi 20 sekunnin sijaan viisi sekunttia (kiitos Mikko Peussa vinkistä).  Uskoin perseidien tarttuvan siten kameran kennolle paremmin. Aukon asetin tietenkin mahdollisimman suureksi (f1.4) ja herkkyydeksi haarukoin ISO800. Sen jälkeen annoin kameran laulaa lankalaukaisimen pakottamana.

Kun kamera aloitti työt, lähdin virittelemään vähän sivummalle toista runkoa, jolla oli tarkoitus kuvata kokeilumielessä timelapsea. Siinä Sonyn kanssa touhutessani näin kauniin tulipallon idässä taivaanrannassa. Sen lento kesti noin sekunnin kunnes hiipui horisonttiin. Videon virittely jäi kesken ja menin tarkastamaan oliko tulipallo tarttunut Canonin kennolle. Sieltähän se muistikortilta löytyi löytyi kahdesta kuvasta, koska harmittavasti sen lento sattui juuri kahden kuvan vaihtoon. Toisaalta ensimmäinen kuva on näyttävä juuri siksi, kun tulipallolla on selvä kärki. Muuten perseidisaalis jäi aika vaisuksi, yhtään himmeää perseidiä en paljain silmin nähnyt ja kuvistakin bongasin jälkikäteen vain pari hämärää viivaa (eivät ylitä julkaisukynnystä). Suurin syy vaisuun saaliiseen oli kirkas kuu, joka häiritsi tiirailua. Se teki taivaasta aivan liian vaalean kuvaukseen eivätkä silmätkään adaptoituneet  hämärään kunnolla. 

Joka tapauksessa tässä kuvat (ja zoomaukset) yön näyttävästä tulipallosta. Kuvan yläosassa näkyvä viiva ei ole perseidi vaan taivaan kannella matkaavan satelliitin piirtämä rantu. Viimeinen kuva jälkimmäinen kahdesta kuvasta joissa tulipallo näkyi. Siinä näkyy kuinka tulipallo hiipuu horisonttiin. Katso blogistani alkuperäiset kuvat, löydät sinne tästä.


Havainnot samasta aiheesta
Lisätiedot
  • Havaintoajan tarkkuus
    • 2 min heitto mahdollinen
  • Lennon kesto
    • 2 sekuntia
  • Sammumistapa
    • Sammui hiipumalla
  • Ilmansuunta katoamishetkellä
    • Itä
  • Korkeus katoamishetkellä
    • Erittäin matalalla horisontin luona
Tekniset tiedot

Canon EOS 5D Mark IV, Sigma 20mm f1.4 DG HSM Art – 20mm, f1.4, 5s, ISO800

Kommentteja: 3 kpl
Esko Lyytinen - 12.8.2017 klo 21.25 Ilmianna

Laitoin radiohavainnon ilmeisestikin tästä samasta tulipallosta:
http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/66153

Hienot kuvat !

 

Tero Sipinen - 13.8.2017 klo 00.18 Ilmianna

Hyvin on osunut, hienot otokset! Ja olen ihan samaa mieltä, valotuksen katkeaminen kesken lennon ei ole huono juttu ollenkaan, tekee (ensimmäisestä) kuvasta dramaattisemman, "tulipallomaisemman".

Pasi Lepola - 13.8.2017 klo 21.32 Ilmianna

Kiitos Eskolle ja Terolle kehuista. Käykääpä muutkin katsomassa Eskon erittäin mielenkiintoinen raportti. Se sisältää ainutlaatuista tietoa tästä perseidistä ja tulipallojen havaitsemisesta yleensäkin.

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*

*

*
merkkiä jäljellä