Uusimmat havainnot

Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Harvinaisia halomuotoja - 14.12.2018 klo 12.30 - 14.12.2018 klo 12.45 Borlänge, Ruotsi Havainto numero 79745

Näyttävyys: IV / V

Taken with Canon 6D and Samyang 14mm f2.8 vid f8.
The place is Borlänge Sweden around 12:30 UTC.

There was more relfexes on the sky. But the lens was not wide enough.

I´m now aware of that Romme Alpin 12km from my place was running there snow blowers today.


Havainnot samasta aiheesta
Lisätiedot
  • Valonlähde
    • Auringonvalo
  • Halon synnyttäneiden jääkiteiden sijainti
    • Jääsumu
  • Yleiset halomuodot auringonvalo
    • 22° rengas info

      22° rengas on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin briljantimpaan 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun loopin. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       


      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Auringonpilari info

      Auringonpilari on Auringosta ylös- ja alaspäin jatkuva valopylväs. Ilmiö on sitä selkeämpi mitä matalammalla Aurinko on.

      Toisin kuin muut halot, pilarit ovat tavallisia kaikissa jääkidepilvissä. Niitä nähdään niin yläpilvissä, keski- ja alapilvistä syntyneissä jääkidepilvissä kuin jääsumuissa. Talvisin pimeän aikaan jääsumu synnyttää ulkovalaisinten ylle pilareita, jotka voivat ulottua jopa zeniittiin saakka. Luonnollisilla valonlähteillä pilari on huomattavasti lyhyempi.

      Pilarit ovat yleisiä ja usein se on halonäytelmän ainoa halomuoto. Auringolla tai kuulla pilarin voi nähdä yhteensä jopa 100 päivänä ja yönä vuodessa. Pilari saattaa kuitenkin jäädä helposti huomaamatta, koska se esiintyy lähinnä valonlähteen ollessa matalalla, jolloin se jää helposti piiloon näköesteiden taakse.

      Auringonpilariin liittyy erikoinen ilmiö nimeltä valeaurinko. Se on aivan Auringon juuressa, yleensä sen alapuolella näkyvä Auringon kuvajainen. Tyylipuhdas valeaurinko hämää havaitsijaa luulemaan sitä Auringoksi. Näin tapahtuu silloin kun itse Aurinko on näkymättömissä paksumman pilven takana. Joskus taas Aurinko voi olla näkyvillä, mutta on hankalaa sanoa kumpi on oikea Aurinko.

      Valeaurinkoja nähdään keski- ja alapilvistä satavassa jääkiteisessä virgassa.

       

      Talvinen auringonpilari näkyy keskipilviä vasten matalalla olevassa, mahdollisesti maanpinnalle saakka ulottuvassa jääkidekerroksessa. Kuva Kalle Hård.  

       

      Yläpilveen syntynyt auringonpilari. Kuva Mikko Peussa.

       

      Cirrus-pilvien kuiduissa näkyy kaksi erillistä auringonpilarin kirkastumaa. Kuva Mikko Peussa.  

       

      Auringonpilari matalista pilvistä satavissa jääkiteissä. Kuva Jukka Pakarinen.

       

      Silloin kun näkymä on matalalle horisonttiin, pilarissa voi näkyä selkeä kirkastuma horisontissa. Tässä valokuvassa kirkastuma on ainoa merkki pilarista. Kirkastuma syntyy koska jääsumukerros näennäisesti tiivistyy kohti horisonttia havaitsijasta kauemmaksi mentäessä. Kovin pienialaisessa jääsumussa kirkastumaa ei voine näkyä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntyneitä ulkovalaisinten pilareita. Kuva Jari Luomanen.

       

      Aurinko ja valeaurinko. Havaitsija ei hetkeen tiennyt kumpi kahdesta häikäisevästä valopallosta oli oikea Aurinko. Kuvista näkyy että oikea Aurinko on näistä ylempi. Kuva Tiinamari Vilkko.

    • Sivuaurinko info

      Sivuauringot ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • 22° ylläsivuava kaari info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, jotta täysin rengasmaista 22° sivuaa näkyisi.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Zeniitinympäristön kaari info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari on ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32 valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • Horisonttirengas info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringosta, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° rengas info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristönkaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin briljantimpi 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

    • 46° ylläsivuava kaari info

      46° sivuava kaari jakautuu yllä- ja allasivuavaan osamuotoon. 46° ylläsivuava kaari on aurinkoon nähden kovera laaja-alainen kaari. Sen erottaminen 46° renkaasta ei ole aina ongelmatonta.

      Ongelmaa ei tietenkään ole jos 46° rengas ja 46° ylläsivuava kaari näkyvät selkeästi toisistaan erillään. Yleensä kuitenkin näkyvillä on vain yksi halo. Tällöin ensimmäinen seikka johon kannattaa kiinnittää halossa huomiota on halon värikkyys ja terävyys. 46° ylläsivuava on aina värikylläisempi ja terävämpi kuin 46° rengas joka on väreiltään hailakka ja muutenkin diffuusimpi.

      Toinen huomioitava seikka on 22° ylläsivuava kaari. 46° ylläsivuava -tulkinta on vahvoilla jos halonäytelmässä on terävä 22° ylläsivuava kaari. Jos kuitenkin 22° ylläsivuava on epämääräinen, tällöin halo 46 asteen etäisyydellä on ennemminkin 46° rengas. Tämä on nähtävissä tietokonesimulaatioissa: samat jääkiteet jotka epävakaan leijailuasennon seurauksena tuottavat heikosti kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren synnyttävät 46° renkaan  - eivät 46° ylläsivuavaa. Simulaatioista ilmeenee, kuinka jääkiteiden heilahtelun lisääntyessä 46° ylläsivuava kaari muuttuu huomattavasti aiemmin 46° renkaaksi kuin 22° sivuava kaari muuttuu 22° renkaaksi. Suora päättely 22° ylläsivuava kaari = 46° ylläsivuava kaari, ei siis toimi, on myös katsottava kuinka kehittynyt 22° ylläsivuava kaari on.  

      Läheskään aina kategorisointia ei kuitenkaan kaikista neuvoista huolimatta pysty tekemään ja on makuasia merkitseekö rastin 46° ylläsivuavan, 46° renkaan vai molempien ruutuun. Tämä on epävarmuus tietenkin odotettavissa haloilta jotka vaihettuvat tasaisesti toisikseen jääkiteen leijailuasennon epävakauden mukaan.

      46° ylläsivuava kaari sivuaa aina zeniitinympäristön kaarta. Molemmat halot katoavat kun Aurinko nousee 32 astetta korkeammalle. 46 renkaasta zeniitinympäristön kaari on erillään matalammilla Auringon korkeuksilla kuin noin 16 astetta ja suuremmilla kuin noin 29 astetta. 

      46° ylläsivuavan kaaren voi Suomessa nähdä noin 5-10 kertaa vuodessa.

       

      Halonäytelmä yläpilvissä 46° ylläsivuavalla kaarella. Lievä intensiteentin lisäys 46° ylläsivuavan kaaren yläosassa saattaa olla heikon zeniitinympäristön kaaren aikaansaamaa. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° ylläsivuava kaari että 46° rengas. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä.

       

      46° ylläsivuava kaari ja 46° rengas ovat selkeitä tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lamppua vastapäätä kuvan yläosassa näkyy sekä diffuusit että Trickerin vasta-aurinkokaaret. Ympäristön ulkovalaisimista nousee pilareita, joista monet ovat jakautuneet päistään merkkinä 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot täydellisesti kehittyneistä 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, sitä ei näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka, jota suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • 46° allasivuava kaari info

      46° allasivuava kaari näkyy Suomessa aina kahtena kaarena Auringosta alaviistoon. Lähempänä päiväntasaajaa Aurinko nousee korkeammalle jolloin voi nähdä yhtenäisen 46° allasivuavan kaaren Auringon alapuolella. 

      46° allasivuavaa kaarta havaitaan meillä harvemmin kuin 46° ylläsivuavaa. Tähän lienee syynä se, että Aurinko ja Kuu ovat yleensä sen verran matalalla, ettei allasivuava kaari erotu lähellä horisonttia ilmakehän vaimennuksen ja pilvien epätasaisuuksien takia. Parhaat matalan Auringon 46° allasivuavat nähdään pääsääntöisesti jääsumussa.

      Vaikka 46° allasivuavan kaaren teoreettinen muoto on useilla valonlähteen korkeuksilla valonlähteeseen nähden kupera, se voi silti heikosti kehittyneenä näyttää pelkältä 46° renkaan pätkältä. Korkealla Auringolla 46° allasivuava saattaa tulla sekoitetuksi myös horisontinympäristön kaareen, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei ole.  

      46° allasivuava on mahdollista havaita yläpilvissä ainakin kerran vuodessa. Jääsumussa sen näkeminen riippuu lähinnä siitä kuinka paljon on mahdollisuuksia seurata laskettelurinteiden tykkilumetuksesta syntyviä laadukkaita jääsumuja.

       

      Kuun jääsumuhalonäytelmä näyttävillä 46° allasivuavilla kaarilla. Kuva Marko Mikkilä.

       

      46° sivuavat kaaret jääsumuun syntyneessä halonäytelmässä. Kuvan poikki kulkeva valkea kaari on horisonttirengas. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tyypillinen yläpilven 46° allasivuava kaari on himmeä ja esiintyy vain toisella puolella. Halo on merkitty kuvaan nuolella. Näkyvillä on lisäksi 22° ylläsivuava kaari sekä 22° rengas. Kuva Ismo Luukkonen.

       

      Yläpilveen syntynyt halonäytelmä 46° allasivuavalla kaarella. Kuva Veikko Mäkelä.

       

      Lentokoneesta valokuvattu halonäytelmä jossa on mukana heikko 46° allasivuava kaari. Kuva Reima Eresmaa. 

       

      Simulaatiot 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, sitä ei näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka, jota suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint.

  • Harvinaiset halomuodot auringonvalo
    • Yläkovera Parryn kaari info

      Yläkovera Parryn kaari on valonlähteen päällä esiintyvä, sen suhteen loivasti kovera, värillinen kaari. Halon esiintyminen liittyy tavallisesti hyvin kehittyneeseen 22° ylläsivuavaan kaareen, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikosti kehittynyt tai jopa puuttua kokonaan.

      Yläkoveran Parryn etäisyys Auringosta vaihtelee sen korkeuden mukaan. Yleensä se havaitaan selkeästi erillään 22° sivuavasta kaaresta. Kuitenkin Auringon korkeuksilla noin 40-57 astetta halo on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Tällöinkin yläkoveran Parryn kaaren päät kuitenkin erkanevat 22° sivuavasta kaaresta, mikä tekee mahdolliseksi halon tunnistuksen.

      Joskus 22° ylläsivuavan päällä oleva yläkoveran Parryn kaaren näköinen halo saattaa olla pyramidikiteistä aiheutuva ylempi 23° parhelia. Se on muodoltaan identtinen Parryn kaaren kanssa, mutta on tavallisesti tätä diffuusimpi. 23° parhelian mahdollisuus on olemassa lähinnä silloin kun halonäytelmässä on muitakin pyramidihaloja.

      Yläkovera Parry on yleisin neljästä Parryn kaaren osamuodosta ja sen voi löytää taivaalta noin kerran vuodessa-kahdessa.

      Halo on mahdollista nähdä myös auton kuuraisella tuulilasilla.


       

      Yläkovera Parryn kaari (nuoli) jääsumuun syntyneessä Kuun halonäytelmässä. Kuva Mika Aho.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Kuu on sen verran korkealla, että yläkovera Parryn kaari on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Sen päiden voi kuitenkin heikosti havaita erkanevan 22° sivuavalta kaarelta. Alakovera Parry erottuu kuvassa lähinnä kirkastumina 22° sivuavalla kaarella Kuusta alaviistoon. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Koska tässä halonäytelmässä on voimakas 24° parhelia, 22° ylläsivuavan kaaren päällä näkyvä kaari saattaa olla pikemminkin ylempi 23° parhelia kuin Parryn kaari. Tätä tulkintaa puoltaa myös kaaren diffuusi olemus. Kuva Juha Tonttila.

       

      Yläkovera Parry auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Yksittäisissä kuvissa pintahalot ovat tyypillisesti vain kalpea aavistus siitä mitä visuaalinen vaikutelma oli. Yllä oleva kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Paras tapa dokumentoida tuulilasin haloja on videokuvaus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Simulaatiot yläkoverasta Parryn kaaresta neljälle Auringon korkeudelle. Auringon korkeudella 5 astetta yläkovera Parry on hyvin himmeä ja kaukana auringosta. Yli 77 asteen korkeudella yläkovera Parry ei enää esiinny. Vertailukuvioina 22° ja 46° renkaat. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

    • Yläkupera Parryn kaari info

      Yläkupera Parryn kaari on V-muotoinen, 22° ylläsivuavan kaaren yläpuolella näkyvä värillinen kaari. Tämä halo syntyy vain matalilla, alle 16 asteen Auringon korkeuksilla. Yläkupera Parry nähdään normaalisti hyvin kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren yhteydessä, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikko ja jopa puuttua kokonaan.

      Yläpilvissä tämä Parryn kaaren osamuoto on hyvin harvinainen vierialija. Sen sijaan lumitykkien aikaansaamissa jääsumuissa se saattaa osua kohdalle jopa joka talvi.

       

       

      Yläkupera Parryn kaari (alempi nuoli) esiintyy tässä tyypilliseen tapaan 22° ylläsivuavan kaaren muodostamassa "kuopassa". Näkyvillä on myös yläkovera Parryn kaari (ylempi nuoli). Kuva Heikki Mahlamäki.

       

      Mitä matalammalla Aurinko on, sitä alempana 22° ylläsivuavan kaaren kuopassa yläkupera Parry sijaitsee, ja sitä hankalammin se on erotettavissa. Kuva Marita Heikkala.

       

      Simulaatiot yläkuperasta Parryn kaaresta kolmelle Auringon korkeudelle. Halo on teoriassa sitä kirkkaampi mitä matalammalla aurinko on. Vertailukuviona 22° rengas. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Yläprimääri Tapen kaari info

      Yläprimääri Tapen kaari on valonlähteestä yläviistoon näkyvä kirkastuma, joka tyypillisesti esiintyy 46° ylläsivuavalla kaarella. Parhaimmillaan yläprimäärissa Tapen kaaressa ilmenee väkäsmäistä, simulaatioiden ennustamaa muotoa. Halon kanssa esiintyy normaalisti myös Parryn kaari, sillä molemmat halot syntyvät samassa Parry-asennossa leijailevista jääkiteistä. Parry-kiteitä sisältävien pilvien pienialaisuus voi kuitenkin olla esteenä näiden halojen samanaikaiselle näkymiselle.  

      Yläprimääri Tapen kaari havaitaan pääasiassa lumitykkien synnyttämissä jääsumuissa, yläpilvissä se on huomattavasti harvinaisempi. Aktiivinen harrastaja voi bongata sen laskettelurinteiden jääsumuista ainakin kerran talvessa.

      Yläprimäärin Tapen kaaren voi nähdä myös auton kuuraisessa tuulilasissa. Parhaiten tällaiset pintahalot saadaan esiin pimeällä käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua.

      Tapen kaarille on käytetty myös nimeä 46° Parryn kaaret. 

       

      Yläprimääri Tapen kaari (nuolet) on yleensä melko epämääräinen kirkastuma 46° ylläsivuavalla kaarella, mutta tässä halonäytelmässä siinä erottuu simulaatioiden ennustamaa väkäsmäistä muotoa. Kuva Sauli Koski.

       

      Yläpilvissä näkyvän yläprimääriksi Tapen kaareksi sopivan spektrikirkastuman tulkinta ei ole aina suoraviivaista, sillä kyseessä voi olla myös pilvien rajaama 46° ylläsivuavan kaaren pätkä. Jos halonäytelmässä on samoihin aikoihin esiintynyt Parryn kaari, yläprimäärin Tapen kaaren tulkinta vahvemmalla pohjalla, sillä halot syntyvät samoista Parry-asennossa leijailevista kiteistä. Tässä näkyvillä onkin Parryn yläkupera osamuoto, mutta se ei erotu hyvin infoboxin pienikokoisesta kuvasta. Kuvan kontrastia on vahvistettu runsaasti. Kuva Reima Eresmaa.  

       

      Yläprimääri Tapen kaari tuulilasin kuurakiteiden halonäytelmässä. Zyk tarkoittaa zeniitinympäristönkaarta. Valona on kirkas led-lamppu. Havaintotilanteessa hyvin selkeät tuulilasihalot heikkenevät merkittävästi valokuvissa, paras tapa niiden dokumentoimiseksi on videokuvaus. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot yläprimäärin Tapen kaaren väkäsistä neljälle Auringon korkeudelle. Vertailukuvioina ovat 46° ylläsivuava kaari ja 22° ja 46° renkaat. Yläprimääri Tapen kaari ja 46° ylläsivuava kaari eivät näy 32 astetta suuremmilla valonlähteen korkeuksilla. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Rengasmainen Lowitzin kaari info

      Rengasmainen Lowitzin kaari on värillinen kaari joka jatkuu sivuauringoista ylös- ja alaspäin. Se on kolmesta Lowitzin kaaren osamuodosta helpoiten tunnistettavissa, sillä matalia auringon korkeuksia lukuunottamatta se on irrallaan 22° renkaasta.

      Rengasmainen Lowitz on näkyessään liittynyt aina kirkkaisiin sivuaurinkoihin, ja sitä on raportoitu niin muiden Lowitzin kaarten kanssa kuin ilman niitä (22 rengas voi häiritä ylemmän ja alemman komponentin tunnistamista). 

      Valokuvissa hyvin erottuvien, kiistattoman selvien Lowitzin kaarten näytelmät ovat harvinaisia ilmestyksiä. Sellaisen voi havaitsija odottaa näkevänsä pari kertaa vuosikymmenessä.

      Halonäytelmä, jossa on kaksi Lowitzin kaarten osamuotoa. Rengasmainen Lowitz (oikeanpuoleinen nuoli) nousee sivuauringosta loivasti kaartuen ylöspäin. Ylempi Lowitzin kaari (vasemmanpuoleinen nuoli) on tyypillisen hämäävästi 22° renkaan kaltainen ja tässä onkin mukana 22 rengasta, sillä kaarenpätkän ylin ei voi enää selittyä Lowitzin kaarella. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot rengasmaisesta Lowitzin kaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Vertailukuviona sivuaurinko ja 22° rengas. Halo on voimakkaimmillaan matalalla auringolla, mutta tällöin sen tunnistamista haittaa sen päällekkäisyys 22° renkaan kanssa.

      Simulaatiot esittävät ilmiön täydellisenä, mutta käytännössä rengasmaisesta Lowitzin kaaresta nähdään tyypillisesti vain pätkiä sivuaurinkojen kohdalla. Täydellisenä halo sivuaisi ylä- ja alakuperaa Parryn kaarta, mikäli nekin näkyisivät samanaikaisesti taivaalla. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Vertikaali 46° kontaktikaari [Gallé] info

      Vertikaali 46° kontaktikaari on yksi 46° kontaktikaarten eli Gallén kaarten kolmesta osamuodosta.

      Vertikaali 46° kontaktikaari näkyy kahtena kaarena, joista toinen on suoraan valonlähteen ylä- ja toinen alapuolella. Suomessa näistä havaittavissa on lähinnä ylempi kaari. Alempi osa näkyy horisontin päällä vasta, kun valonlähde on korkeammalla kuin 46 astetta. Hyvin suurilla valonlähteen korkeuksilla kaaret yhdistyvät muodostaen laajan valonlähdettä ympäröivän halon.

      Nimensä perusteella 46° kontaktikaaret koskettavat teoriassa 46° rengasta. Tämä päteekin vertikaalille osamuodolle ja suuria auringon korkeuksia lukuunottamatta myös ilmiön kahdelle muulle osamuodolle.

      46° rengas ei kuitenkaan ole havaitsijan toivoma seuralainen 46° kontaktikaarelle, sillä useilla valonlähteen korkeuksilla nämä halot myötäilevät toisiaan, mikä voi tehdä kontaktikaaren tunnistamisen mahdottomaksi. Suurin piirtein valonlähteen korkeuskulmilla 16-28 astetta vertikaalin kontaktikaaren erottamista haittaavat myös zeniitinympäristön kaari ja 46° ylläsivuava kaari, jotka ovat sen kanssa tuolloin päällekkäin.

      Parhaat mahdollisuudet 46° kontaktikaaren vertikaalin osamuodon havaitsemiselle ovat matalalla auringolla, jolloin kohde ei ole päällekkäin kahden edellä mainitun halon kanssa ja myös sen kaareutuminen poikkeaa selvimmin 46° renkaasta.

      Saalistettaessa 46° kontaktikaarta jääsumussa kirkkaalla kohdelampulla, lamppu kannattaa sijoittaa mahdollisuuksien mukaan horisontin alapuolelle. Vertikaalin kontaktikaaren erottuvuus on parhaimmillaan noin 20-30 asteen negatiivisilla valonlähteen korkeuksilla.

      46° kontaktikaaret, joita myös Gallén kaariksi kutsutaan, ovat erittäin harvoin nähtyjä haloilmiöitä. Haloa on nähty niin jääsumussa kuin yläpilvessä. Yläpilvien epätasaisuudet saattavat hukuttaa halon muodon, jolloin se tulee tulkituksi 46° renkaan pätkänä.

      Koska 46° kontaktikaaret syntyvät Lowitz-asennossa leijailevissa jääkiteissä, niiden seurana pitäisi esiintyä samasta asennosta syntyvät Lowitzin tai Schulthessin kaaret - edellyttäen tietenkin että Lowitz-kiteet kattavat myös näiden halojen esiintymisalueet. 

                                                                                                                                                                   

      Toistaiseksi selkein dokumentti 46° kontaktikaarista on tämä lokakuun lopussa 2006 Muoniossa valokuvattu jääsumuhalonäytelmä. Näkyvillä on sekä ilmiön vertikaali (1) että ylälateraali (2) osamuoto. Kuva Päivi Linnansaari.

       

      46° kontaktikaaren kaikki kolme osamuotoa (vasemmalla) sekä pelkkä vertikaali osamuoto (oikealla) simuloituna kuudelle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 46° rengas. Simulaatiot on tehty kaikki asennot ottavalla Lowitz-asentoisella kiteellä. Koska todellisuudessa Lowitz-asento on yleensä rajoittunut, ei vasemman kolumnin täydellinen tilanne välttämättä toteudu. Horisontin alle sijoitetun lampun näkymä saadaan kääntämällä simulaatiot ylösalaisin. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Ylälateraali 46° kontaktikaari [Gallé] info

      Ylälateraali 46° kontaktikaari on yksi 46° kontaktikaarten eli Gallén kaarten kolmesta osamuodosta.

      Ylälateraali kontaktikaari on helpoiten havaittavissa matalalla valonlähteen korkeudella. Valonlähteen noustessa yli 50 asteen korkeudelle se heikkenee nopeasti ja katoaa pois. Ennen katoamistaan ylälateraali osamuoto myös etääntyy valonlähteestä, joten se ei nimestään huolimatta ole aina aidosti kontaktissa 46° renkaaseen.

      Halon nimen alkuosa tulee horisontin päällä näkyvien osien sijainnista - ne ovat kaikilla positiivisilla valonlähteen korkeuksilla alalateraalia kontaktikaarta ylempänä.

      Useat tekijät hankaloittavat ylälateraalin kontaktikaaren havaitsemista. Ensinnäkään 46° rengas ei ole sille havaitsijan kannalta toivottavaa seuraa, sillä rengas häiritsee pahasti sitä myötäilevien kaarten erottumista. Myös 46° ylläsivuava kaari ja zeniitinympäristönkaari vaikeuttavat ylälateraalin kontaktikaaren tunnistamista silloin, kun Auringon korkeuskulma on suurinpiirtein 16-28 asteen välillä.

      Parhaat mahdollisuudet ylälateraalin 46° kontaktikaaren havaitsemiselle ovat juuri matalalla Auringolla, sillä tällöin se ei ole päällekkäin kahden edellä mainitun halon kanssa ja myös sen kaareutuminen poikkeaa selvimmin 46° renkaasta.

      46° kontaktikaaret, joita myös Gallén kaariksi kutsutaan, ovat erittäin harvoin nähtyjä haloilmiöitä. Niistä tunnetaan muutama enemmän tai vähemmän selväpiirteinen valokuvattu tapaus.

      46° kontaktikaarta on nähty niin jääsumussa kuin yläpilvessä. Kidepilven epätaisaisuudet saattavat hukuttaa halon muodon, jolloin se tulee tulkituksi 46° renkaan pätkänä.

      Koska 46° kontaktikaaret syntyvät Lowitz-asennossa leijailevissa jääkiteissä, niiden seurana pitäisi esiintyä samasta asennosta syntyvät Lowitzin tai Schulthessin kaaret - edellyttäen tietenkin että Lowitz-kiteet kattavat myös näiden halojen esiintymisalueet.

       

      Toistaiseksi selkein dokumentti 46° kontaktikaarista on tämä lokakuun lopussa 2006 Muoniossa valokuvattu jääsumuhalonäytelmä. Näkyvillä on sekä ilmiön vertikaali (1) että ylälateraali (2) osamuoto. Kuva Päivi Linnansaari.

       

      Tässä halonäytelmässä jääsumu oli hiukan epätasaista, mutta zeniitinympäristön kaaren alapuolella näkyvät värilliset valoalueet (nuolet) lienevät kuitenkin ylälateraaleja 46° kontaktikaaria. Tästä kielii varsinkin se, että oikeanpuoleinen kaari vaikuttaisi jatkuvan kiinni zeniitinympäristönkaareen. Ylälateraalien kontaktikaarten välissä on heikompi värialue, joka voi olla vertikaali 46° kontaktikaari. Ylälateraali osamuoto on vertikaalia osamuotoa kirkkaampi silloin kun ilmiöt aiheuttavien jääkiteiden muoto poikkeaa tietyllä tapaa säännöllisestä kuusikulmiosta. Kuva Anna Kuusi-Naumanen.

       

      Halonäytelmä mahdollisilla ylälateraalilla ja vertikaalilla 46° kontaktikaarilla. Ilmiöiden pinkki väritys antaa epäillä että kyse olisi pikemminkin jpg-kuvan pakkausartefaktaktasta, mutta sitten taas värialueiden sijainti ja muoto täsmää turhan hyvin simuloidun 46° kontaktikaaren kanssa. Kuvan kontrastia on vahvistettu runsaasti. Kuva Sirkka Virtanen.

       

      46° kontaktikaaren kaikki kolme osamuotoa (vasemmalla) sekä pelkästään ylälateraali osamuoto (oikealla) simuloituna kuudelle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 46° rengas. Simulaatiot on tehty kaikki asennot läpikäyvällä Lowitz-asentoisella kiteellä. Koska todellisuudessa Lowitz-asento on yleensä rajoittunut, ei vasemman kolumnin täydellinen tilanne välttämättä toteudu. Horisontin alle sijoitetun lampun näkymä saadaan kääntämällä simulaatiot ylösalaisin. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Aurinkokaari info

      Aurinkokaari on pitkä valkea kaari, joka risteää itsensä valonlähteessä. Aurinkokaaren esiintymiset voidaan jakaa kahteen tyyppiin: niihin jotka näkyvät Parryn kaaren kanssa ja niihin jotka näkyvät ilman sitä.  

      Parryn kaaren seurana näkyvää aurinkokaarta voidaan kutsua klassiseksi aurinkokaareksi, sillä tiedämme kuinka se syntyy: se syntyy samoista Parry-asennossa leijailevista kiteistä kuin Parryn kaarikin. Näin muodostunut aurinkokaari ilmenee yleensä pitkänä kaarena joka parhaimmillaan muodostaa täyden loopin valonlähteen päällä (kuitenkaan hyvin korkealla Auringolla halo ei risteä valonlähteessä ja näkyy valonlähteen alapuolella).

      Yläpilvissä klassinen aurinkokaari on erittäin harvinainen, lumitykkien muodostamissa jääsumuissa sensijaan Parry-asennon aiheuttama aurinkokaari on nähtävissä huomattavasti useammin, varsinkin jos käyttää valonlähteenä kirkasta kohdevaloa.

      Ilman Parryn kaarta esiintyviä aurinkokaaria nähdään pelkästään jääsumussa. Tällaiset aurinkokaaret ilmenevät Auringosta ylöspäin nousevina lyhyinä, 22° renkaan sisäpuolelle rajoittuneina kaaren pätkinä. Niitä on nähty jopa pelkän auringonpilarin seurassa. Ei tiedetä millainen kide aiheuttaa tällaisia aurinkokaaria.


       

      Aurinkokaari muodostaa täyden Auringossa risteävän loopin tässä halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä aurinkokaarella. Myös monia muita haloja on nähtävissä, osa näistä on merkitty kuvaan. Vaikka tästä kuvasta ei käy ilmi, aurinkokaari teki halonäytelmässä täyden loopin Kuun yläpuolella. Kuva Jari Luomanen.

       

       

      Simulaatiot aurinkokaaresta (nuoli) neljälle valonlähteen korkeudelle. Kalansilmänäkymä kattaa koko horisontin yläpuolisen taivaan. Apukuviona ovat 22° ja 46° renkaat. Aurinkokaari ei risteä valonlähdettä yli 60° asteen valonlähteen korkeudella. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.  

    • Wegenerin vasta-aurinkokaari info

      Wegenerin vasta-aurinkokaari on laaja-alainen halo, josta yleensä nähdään vain horisonttirenkaan yläpuolella olevia osia. Se on tavallisesti valkoinen, mutta parhaimmillaan siinä erottuu haaleita spektrin värejä. 

      Kuten muutkin vasta-aurinkokaaret, myös Wegener risteää itseään vasta-aurinkopisteessä. Näin ei kuitenkaan luonnossa tavallisesti tapahdu ennenkuin Aurinko on yli 50 asteen korkeudella.

      Wegenerin vasta-aurinkokaari syntyy samoissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Jos nämä halot puuttuvat, ei Wegenerin vasta-aurinkokaartakaan synny. Myös horisonttirengas on erottamaton osa Wegenerin sisältäviä halonäytelmiä.

      Wegener on mahdollista nähdä yläpilvissä muutaman kerran vuosikymmennessä, mutta se jää helposti huomaamatta pilvikuitujen seasta. Kupera peili, joka tiivistää halot paremmin näkyville, on hyvä olla taskussa kun Wegeneriä alkaa taivaalta etsimään.

      Monesti halo löydetään vasta valokuvista. Helpoiten sen saa yläpilvistä esiin jos ottaa halonäytelmästä useita valokuvia peräkkäin jalustalta ja pinoaa ne yhdeksi keskiarvokuvaksi.  

      Ehkä paras mahdollisuus Wegenerin vasta-aurinkokaaren näkemiseksi on laskettelurinteiden lumitykityksistä muodostuneessa jääsumussa, varsinkin silloin jos halonäytelmän valonlähteenä on mahdollista käyttää kirkasta kohdevaloa.

       

      Tässä Kuun jääsumuhalonäytelmässä nähtiin erityisen pitkä Wegenerin vasta-aurinkokaari. Horisonttirenkaan yläpuolella se muodostaa täyden loopin ja alapuolellakin ulottuu aina alaprimääriin Tapen kaareen saakka. Kuva Jari Luomanen.

       

      Jääsumuhalonäytelmä Wegenerin vasta-aurinkokaarella. Kuva Olli Sälevä.

       

      Lyhyt Wegenerin vasta-aurinkokaaren pätkä yläpilveen syntyneessä halonäytelmässä. Vaikka halo oli heikosti värillinen, se jäi silti huomaamatta havaintotilanteessa. Kuva Marko Riikonen.

       

      Wegenerin vasta-aurinkokaari näkyy useiden muiden halojen ohella kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lampun korkeus on 5 astetta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Simulaatiot Wegenerin vasta-aurinkokaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukana on myös Wegenerin kanssa aina näkyvät seuraishalot, eli 46° ja 22° sivuavat kaaret sekä horisonttirengas. Wegenerin vasta-aurinkokaari sivuaa teoriassa 22° sivuavaa kaarta sen ylä- ja alaosassa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Kovera Schulthessin kaari info

      Kovera Schulthessin kaari on simulaatiossa pitkä, sivuaurinkojen ja alasivuaurinkojen kohdan leikkaava valonlähteeseen nähden loivasti kupera kaari. Se on yksi Schulthessin kaaren kolmesta osamuodosta.

      Yleensä koverasta Schulthessin kaaresta nähdään vain sivuauringosta ylöspäin nouseva osa. Maanpinnalta koveraa Schulthessin kaarta on nähty vain jääsumussa. Lentokoneesta on saatu muutamia valokuvia, joissa halo ilmenee alasivuauringon yhteydessä.

      Schulthessin kaaren voinee nähdä jääsumussa noin kerran talvessa. Sitä on havaittu myös käyttämällä jääsumussa valonlähteenä kirkasta lamppua. Tällöin kaaret voivat olla hyvin pitkiä, ulottuen jopa 46° renkaan etäisyydelle saakka.

      Toistaiseksi halosta on havaittu vain kahta osamuotoa, koveraa ja kuperaa. Yleensä näkyvillä on näistä vain toinen.

       

      Kuperan ja koveran Schulthessin kaaren sisältävä Kuun jääsumuhalonäytelmä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Kupera (vasen nuoli) ja kovera (oikea nuoli) Schulthessin kaari kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Värikäs halo kuvan yläosassa on zeniitinympäristönkaari. Kuva Jukka Ruoskanen.  

       

      Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Schulthessin kaarten teoriassa on vielä tarkentamisen varaa, sillä simulaatioissa näkyville tulee  kaikki osamuodot, mutta luonnossa havaitaan tavallisesti vain yksi. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja halon sivuaurinkojen yläpuolella näkyvän osan valonreitti. Schulthessin kaari syntyy ohuissa kiteissä jotka leijailevat niin sanotussa laatta-Lowitz -asennossa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Kupera Schulthessin kaari info

      Kupera Schulthessin kaari on simulaatiossa pitkä, sivuaurinkojen ja alasivuaurinkojen kohdan leikkaava valonlähteeseen nähden loivasti kupera kaari. Se on yksi Schulthessin kaaren kolmesta osamuodosta.

      Luonnossa halo ei kuitenkaan yleensä ole pitkä, vaan tavallisesti siitä on esillä sivuauringosta ylöspäin nouseva, vaihtelevan pituinen osa. Schulthessin kaarta on nähty vain jääsumussa. Lentokoneesta on saatu muutamia valokuvia joissa se muodostaa ristin Schulthessin kaaren koveran komponentin kanssa alasivuauringon kohdalla.

      Schulthessin kaari on usein himmeä ja se huomataan vasta valokuvista. Toistaiseksi halosta on havaittu vain kahta osamuotoa, kuperaa ja koveraa. Yleensä näkyvillä on näistä vain toinen. 

       

      Kuperan ja koveran Schulthessin kaaren sisältävä Kuun halonäytelmä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Halonäytelmä jossa Schulthessin kaarista näkyvillä on pelkästään kupera osamuoto (nuoli). Merkille pantavaa on että sivuauringot ovat heikkoja. Normaalisti Schulthessin kaaret näkyvät kirkkaiden sivuaurinkojen seurassa. Kuvan halonäytelmässä sivuaurinkojen esiintymisen on jopa kokonaan kyseenalaistettavissa, sillä niissä ei ole lainkaan ulottuvuutta vaakatasossa. Kuva Walt Tape. 

       


      Kirkkaista sivuauringoista nousee pilari joka jakautuu kahdeksi kaareksi. Toinen on 22° rengasta (22°r), toinen Schulthessin kaarta (sch). Näin lyhyestä pätkästä on hankala sanoa onko kyse Schulthessin kaaren kuperasta vai koverasta osamuodosta. Kuva Kia Komulainen.  

       

      Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Schulthessin kaarten teoriassa on vielä tarkentamisen varaa, sillä simulaatioissa näkyville tulee aina kaikki osamuodot, mutta luonnossa havaitaan tavallisesti vain yksi. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja halon sivuaurinkojen yläpuolella näkyvän osan valonreitti. Schulthessin kaari syntyy ohuissa kiteissä jotka leijailevat niin sanotussa laatta-Lowitz -asennossa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint. 

    • Ounasvaaran kaari info

      Ounasvaaran kaari on korkealla valonlähteen yläpuolella näkyvä värillinen halo. Sen sirppimäiset kaaret sivuavat teoriassa 46° ylläsivuavaa kaarta. Käytännössä Ounasvaaran kaari on nähty myös ilman tätä.

      Ounasvaaran kaari on valokuvattu muutaman kerran halonäytelmissä, jotka luotiin kirkkaalla lampulla jääsumuun. Halo on ollut kaikissa tapauksissa hyvin himmeä, mikä ei lupaile hyvää mahdollisuuksille havaita sitä Auringon valossa. Sen havaitsemista voi myös häiritä samalla taivaan alueella esiintyvä zeniitinympäristön kaari.

      Ounasvaaran kaari muodostuu niin sanotussa Parry-asennossa leijailevissa kiteissä. Taivaalla sen kanssa täytyy olla näkyvillä muita samasta asennosta syntyviä haloja, kuten Parryn ja Tapen kaaret. Paras kiteen muoto Ounasvaaran kaaren valonreitin toteutumiselle on kolmio. Tykkilumetuksesta syntyvissä jääsumuissa kolmiomainen kidemuoto on usein runsaasti edustettuna.

      Tässä esitelty Ounasvaaran kaari on itse asiassa vain yksi Ounasvaaran kaaren kaikkinensa 12 osamuodosta. Mahdollisuudet minkä tahansa muun osamuodon havaitsemiseen lampun valossa ovat varsin olemattomat.

       

      Tämä kirkkalla lampulla jääsumuun luotu halonäytelmä sisältää useiden muiden halojen ohella myös himmeän Ounasvaaran kaaren. Lamppu on viisi astetta horisontin päällä. Kuva Marko Riikonen.  

       

      Simulaatiot Ounasvaaran kaaren sirpeistä viidelle valonlähteen korkeudelle, joista yksi on negatiivinen. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä halon valonretti. Apukuviona 22° ja 46° renkaat. Zeniitinympäristön kaaren ja 46° ylläsivuava kaaren lailla Ounasvaaran kaari katoaa kun valonlähde nousee yli 32 asteen korkeudelle. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint. 

    • Tunnistamaton info

      Tunnistamaton, erikoinen, outo halomuoto. Jos ylläpito tunnistaa kohteen, lisätään se tunnistus ja poistetaan tämä ilmoitus havainnosta.

      Hyvin harvoin voi löytyä kokonaan uusi halo, jolloin sen havainto pysyy luokassa "tunnistamaton", kunnes kohde saa nimen tai työnimen.

Kommentteja: 39 kpl
Marko Pekkola - 14.12.2018 klo 16.34 Ilmianna

Congratulations Magnus of finding a new halo form in the sky in solar display! Several experts analysed this photo and Marko Riikonen identified one of the forms as the first multiple scattering halo of its kind.  

The light patches on both sides of the 22 upper tangent arc get their light from two multiple scattering halo mechanisms and those respond the parhelia of upper tangent arc as well as upper tangent arcs of parhelia. These have been seen in computer simulations and forecasted that those will one day be photographed. That day is now here!

The new halo has been indicated by the "Tunnistamaton" (unidentified) though we already know what it is. It does not have a name yet in recent atmospheric optics literature.

Matti Helin - 14.12.2018 klo 16.46 Ilmianna

Wow..!! 

Magnus Edbäck - 14.12.2018 klo 16.47 Ilmianna

I have learned that www.RommeAlpine.se drove its snow blower today, this place is 12km from the observation site.

Pirjo Koski - 14.12.2018 klo 16.51 Ilmianna

Nice picture & awesome halo! What a catch! 

Marko Pekkola - 14.12.2018 klo 17.11 Ilmianna

This is now front page news in Taivaanvahti and more will follow. 

Mirko Lahtinen - 14.12.2018 klo 18.42 Ilmianna

Congratulations! Looks like a wonderful display

Jari Luomanen - 14.12.2018 klo 18.51 Ilmianna

That's a historical display, congratulations! 

Jyri Kosonen - 14.12.2018 klo 19.34 Ilmianna

Holy... what a show! Congratulations! Any more photos, by any chance, even (or especially) in wierd directions? :-)

Ps. mods, should probably check "sekundäärinen horisonttirengas" for the list of of halo types present in this observation as well...

Timo Karhula - 14.12.2018 klo 20.41 Ilmianna

It was me who recommended Magnus to send a report to Taivaanvahti in English.  I'm not an expert in halos but I immediately understood that this was something extraordinarily.  Hans Bengtsson encouraged Magnus to send the photo to Les Cowley and he put it on the OPOD site, http://www.atoptics.co.uk/fza164.htm

/Timo Karhula

Jyri Kosonen - 14.12.2018 klo 20.48 Ilmianna

After due consideration (and a tip from Mr. Kangas) I'll retract the request for "sekundäärinen horisonttirengas".

It is rather more likely the (relatively) bright and sharp halo arcs between the new unidentified halo (secondary sundog?) and 22 tangent arc are indeed just parts of a bright Wegener arc instead of a reflected parhelic circle.

On the other hand, and to desperately try and save face, I'd like to propose adding "rengasmainen Lowitz" to the checkboxes at the very least.

Emma Bruus - 14.12.2018 klo 21.11 Ilmianna

Gattis Magnus! My heart stopped for a second when I saw your image. It was so clear that this was something exceptional.

Thanks Timo for showing the way. I so hope that some day Taivaanvahti will support other languages. 

Nicolas Lefaudeux - 15.12.2018 klo 00.44 Ilmianna

incredible stuff, there is no word for such display. the new MS halo is so clear, much more than one would have expected.

with some processing, one can see also very long Schulthess arcs, as well as Ounasvaara arcs.

is there any chance the pictures have been shot in raw? there could be more to dig out of this display

background subtracted, usm of the thumbnail here:

https://drive.google.com/open?id=19jJIcLXahrInrC3bWnk-AQ_TvmUdqGZQ

Magnus Edbäck - 15.12.2018 klo 01.19 Ilmianna

Thanks for all comments.

I have four raw files, it is from the same scen.
But one is a bit lighter.

Nicolas Lefaudeux - 15.12.2018 klo 11.08 Ilmianna

Dear Magnus,

this is great news that you have been shooting in raw and that there are a few more pictures. i would be interested in analyzing those to try to see if other halo forms are hiding in the image. can you share them on my email address: [address hidden]

best regards

Jani Päiväniemi - 15.12.2018 klo 11.28 Ilmianna

Awesome!!

Olli Sälevä - 15.12.2018 klo 11.40 Ilmianna

Great once in a lifetime haloshow.

Emma Bruus - 15.12.2018 klo 12.21 Ilmianna

Thanks Nicolas for the additional identifications. The usm has been added to the observation.

Alexander Haußmann - 15.12.2018 klo 13.05 Ilmianna

Great display, congratulations. Secondary parhelia from the tangent arc blend in with Wegener's. Stunning!

Lasse Nurminen - 15.12.2018 klo 21.23 Ilmianna

Det kanske finns inte så många gånger när man ska ropa heja Sverige här i Finland, men det här är säkert en sån gång :)

Gratulerar!

Timo Karhula - 16.12.2018 klo 15.12 Ilmianna

A question to you halo experts.  There is a faint arc inside the circumzenithal arc.  What is its name?

Reima Eresmaa - 16.12.2018 klo 15.51 Ilmianna

The one just above the circumzenithal arc is Ounasvaara arc (not often seen in natural-light-source displays). Rather incredible light show here, congratulations to Magnus! 

Timo Karhula - 16.12.2018 klo 16.36 Ilmianna

Kiitoksia tiedosta. :-)

Janne Kari - 16.12.2018 klo 17.29 Ilmianna

Mind boggling display!

Ilpo Hyvärinen - 17.12.2018 klo 16.05 Ilmianna

No on näyttävää, onnittelut.

Marko Riikonen - 17.12.2018 klo 22.36 Ilmianna

It was getting pretty tight to get a new halo also for 2018, but thanks to many people who photographed this display, we are there now. 

Here is a multiple scattering simulation series showing change from pure plate population to pure column (the percentage of plates seen in the upper corner) for 5 degree solar elevation. The multiple scattering probability was set unrealistically high as we see also parhelia of the 120 parhelia there. But regarding the visibility of the novel arc in this display, the simulation does not look that much exaggerrated. It is like Nicolas wrote above: 'the new MS halo is so clear, much more than one would have expected'.

Some parameters: plate h/d 0.4 dev 0.1, column h/d 1.5 dev 0.5. The software was Jukka Ruoskanen's HaloPoint. 

A word on the Lowitz oriented halos. The 46 contact arcs on the sides are brighter than the one straight up, meaning the crystals were not regular hexagons, but "semi-diamonds" with two opposite prism faces shorter than the rest. The implication of this is that there most likely have been 120 arcs, too, and pretty good ones at that.

Antti Rinne - 17.12.2018 klo 23.47 Ilmianna

Oh my god!! 

Congratulations Magnus! I'm out of words.

Timo Kuhmonen - 18.12.2018 klo 00.14 Ilmianna

Stunning display indeed... I found some additional images at SVT web pages - here -. Maybe this source was already known ?

Jia Hao - 18.12.2018 klo 00.48 Ilmianna

Wow what a jaw-dropping display! Undoubtedly one of the best in history. Congrats to Magnus from China!

 

In simulations it seems that under such multi-scattering favoring conditions, the subsun and subparhelia are producing their tangent arcs too. In Marko's link above they look quite strong in simulations but didn't really show up in reality. I'm wondering why this is the case?

Marko Riikonen - 18.12.2018 klo 20.56 Ilmianna

The MS probability was quite high. Should tone it down to see how the simulation turns out. Should also change the simulation sun elevation to the display's 6 degrees. This would put the subsun-tangent-arc two degrees lower. Then it would be even in more danger of being masked by sun pillar. 

It just occurred to me that this is the first Ounasvaara arc not made by Ounasvaara snow guns. It took only 10 years to shake free of those shackles. 

There has been some, maybe not fully serious talk around in Finnish halo circles, that in Saskatoon there were 66 parhelia (parhelia of the 44 parhelia) as Ripley and Saugier reported spots around in that location. The simulation, however, suggests that it is rather the parhelia of the 120 parhelia that one should look for. Well why not? There has been some displays with 120 parhelia that look blindingly bright -- Saskatoon being a one -- so maybe they could be indeed be accompanied by very faint parhelia.

I admit often feeling a little frustrated seeing only the sun side photographed in big displays. But here there is no room for complaints. Here the sun side was definitely the no. 1 side to see. Yet, if I had to bet, I would bet on there having been even more new halos in other areas of the sky. Another Ounasvaara arc low in the sky, its extension, Tape arc extensions and 120 rotated Parry arc (or was it 120 rotated reflected Parry arc) come to mind as potential candidates.

Xiao Yifei - 21.12.2018 klo 12.26 Ilmianna

First of all, congratulations to Magnus! I have a possible idea. In some historical halo displays, there are reports of 120 degree parhelia and 90 degree parhelia, such as Halo observations by JR Blake in the Antarctic https://submoon.wordpress.com/2011/02/06/halo-observations-by-j-r-blake-in-the-antarctic-part-ii/. Could it be a kind of parhelia of the 120 degree parhelia?

Marko Riikonen - 21.12.2018 klo 22.03 Ilmianna

I wouldn't read too much into these historical observations. Blake seems a bit sloppy observer, too. Only Liljequist was up to the job. He had the best talent in representing things as they were. 

Xiao Yifei - 22.12.2018 klo 12.19 Ilmianna

I found a special phenomenon. In the usm photo, it can be seen that the top of the Convex Schulthess arc is tangent to the Vertical 46° contact arc, but in the simulated image, they have a certain distance. Why is that? I remember that a Schulthess arc display has a similar phenomenon in Rovaniemi.

Marko Riikonen - 22.12.2018 klo 17.35 Ilmianna

The convex S arcs (if we agree that they are the outer arcs) don't reach to touch the 46 contact arc which is straight above the sun (thus "vertical"), but rather the "oblique" 46 contact arcs (or whatever one might call them).

Anyway, you are right, the lenght seems impossible to simulate. I noticed this when I simulated the Rovaniemi display, where the convex S seems even to shoot through the 46 halo. It may be that the same is happening also in Borlänge display, see the better quality photos in The Halo Vault that Lefaudeux worked from raws. The left side arc overshooting is stronger and longer. Yeah, this is just one of the many mysteries involved with these arcs.

Teppo Laitinen - 22.12.2018 klo 19.21 Ilmianna

Gratulationer för en fin bild och för att bilden var i abod. 

Marko Riikonen - 22.12.2018 klo 22.33 Ilmianna

I just noticed from an email by Lefaudeux that he had already pointed out the very long S arcs in Borlänge display.

Xiao Yifei - 23.12.2018 klo 04.36 Ilmianna

And the other special phenomenon,he Inner arc is tangent to the vertical 46 degree contact arc,but in the simulation,they have a certain distance.May be it is not a traditional Schulthess arc.I don't think this is like a projection error.

Marko Riikonen - 27.12.2018 klo 13.22 Ilmianna

Yeah, it is not the S arc of the Lowitz theory. See another example. This was a shortlived stage in a display that I photographed on the night of 7/8 December 2008 in Rovaniemi. The arc goes past the uppercave Parry just like in Borlänge. Lamp is at about 5 degree elevation.

I made also simulation to show the Lowitz stuff for 6 degree elevation of the Borlänge photo by Edbäck. It is best to compare with better worked versions in The Halo Vault

So, maybe there exists no halos at all that would be exactly as described by the Lowitz theory. In the past I had difficulties to get a matching simulation even with normal Lowitz arcs when I tried to simulate two high cloud displays for the Weather paper with Cowley and Schroeder. It was not mentioned in the paper, though.

Marko Riikonen - 27.12.2018 klo 20.26 Ilmianna

Oh, it appears that I had made a post of that photo in 2008. No mention of the shape mismatch.

Oula Ahlholm - 14.1.2019 klo 06.55 Ilmianna

Wow here.nice.

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Kuvien käyttöpyynnön voit lähettää medialle -lomakkeella.

*

*

*
merkkiä jäljellä

Lähettämällä kommentin vahvistan, että ymmärrän ja hyväksyn Taivaanvahdin tietosuojakäytännön.