Contact information

Taivaanvahti,
Astronomical association Ursa
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Astronomical association Ursa

Koko taivaan haloilmiö - 7.2.2020 klo 11.55 - 7.2.2020 klo 12.30 Juva Observation number 88132

Visibility IV / V

Petri Martikainen, Ursa (Itä-Suomi)

Olin lähdössä viime perjantaina koko viikonlopuksi reissuun, kun huomasin taivaalla tuntia ennen lähtöaikaa kirkkaita haloja. Ryntäsin ulos ja ehdin kuvata niitä puolisen tuntia, ennen kuin oli lopetettava. Onneksi halotkin alkoivat hiipua samoihin aikoihin paksumpien pilvien saapuessa lännen suunnalta. Parhaaseen aikaan 46 ylläsivuava, horisonttirengas ja vasta-aurinko näkyivät komeasti. Pääkuvana maltillisesti käsitelty yksittäiskuva. Kakkoskuvassa ylhäällä käsittelemätön yksittäiskuva 128 kuvan pinosta, joka käsiteltynä kuvan alaosassa. Kolmoskuvassa rajattu vaaleampi versio samasta pinosta. Kuvissa 4-6 taas yläosassa käsittelemätön yksittäiskuva 20 kuvan pinosta ja alaosassa käsitelty pino. Seiskakuvassa yksittäiskuva ja sen käsitelty versio. Auringon korkeus noin 12,9 astetta. Kuvat pinottu Registaxilla ja käsitelty Photoshopilla (usm, br).

EDIT: Lisätty Riikosen kahdella erilaisella kiteellä tekemät simut (HaloPoint). Niistä tulee tarkemmat tiedot kommentteihin. Lisäksi vaihdettu kuvaan 6 vaaleammaksi käsitelty versio pinosta.


More similar observations
Additional information
  • Valonlähde
    • Auringonvalo
  • Halon synnyttäneiden jääkiteiden sijainti
    • Yläpilvet
  • Yleiset halomuodot auringonvalo
    • 22° rengas info

      22° rengas on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin briljantimpaan 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun loopin. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       


      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Sivuaurinko info

      Sivuauringot ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • 22° ylläsivuava kaari info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, jotta täysin rengasmaista 22° sivuaa näkyisi.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Zeniitinympäristön kaari info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari on ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32 valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • Horisonttirengas info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringosta, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° rengas info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristönkaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin briljantimpi 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

    • 46° ylläsivuava kaari info

      46° sivuava kaari jakautuu yllä- ja allasivuavaan osamuotoon. 46° ylläsivuava kaari on aurinkoon nähden kovera laaja-alainen kaari. Sen erottaminen 46° renkaasta ei ole aina ongelmatonta.

      Ongelmaa ei tietenkään ole jos 46° rengas ja 46° ylläsivuava kaari näkyvät selkeästi toisistaan erillään. Yleensä kuitenkin näkyvillä on vain yksi halo. Tällöin ensimmäinen seikka johon kannattaa kiinnittää halossa huomiota on halon värikkyys ja terävyys. 46° ylläsivuava on aina värikylläisempi ja terävämpi kuin 46° rengas joka on väreiltään hailakka ja muutenkin diffuusimpi.

      Toinen huomioitava seikka on 22° ylläsivuava kaari. 46° ylläsivuava -tulkinta on vahvoilla jos halonäytelmässä on terävä 22° ylläsivuava kaari. Jos kuitenkin 22° ylläsivuava on epämääräinen, tällöin halo 46 asteen etäisyydellä on ennemminkin 46° rengas. Tämä on nähtävissä tietokonesimulaatioissa: samat jääkiteet jotka epävakaan leijailuasennon seurauksena tuottavat heikosti kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren synnyttävät 46° renkaan  - eivät 46° ylläsivuavaa. Simulaatioista ilmeenee, kuinka jääkiteiden heilahtelun lisääntyessä 46° ylläsivuava kaari muuttuu huomattavasti aiemmin 46° renkaaksi kuin 22° sivuava kaari muuttuu 22° renkaaksi. Suora päättely 22° ylläsivuava kaari = 46° ylläsivuava kaari, ei siis toimi, on myös katsottava kuinka kehittynyt 22° ylläsivuava kaari on.  

      Läheskään aina kategorisointia ei kuitenkaan kaikista neuvoista huolimatta pysty tekemään ja on makuasia merkitseekö rastin 46° ylläsivuavan, 46° renkaan vai molempien ruutuun. Tämä on epävarmuus tietenkin odotettavissa haloilta jotka vaihettuvat tasaisesti toisikseen jääkiteen leijailuasennon epävakauden mukaan.

      46° ylläsivuava kaari sivuaa aina zeniitinympäristön kaarta. Molemmat halot katoavat kun Aurinko nousee 32 astetta korkeammalle. 46 renkaasta zeniitinympäristön kaari on erillään matalammilla Auringon korkeuksilla kuin noin 16 astetta ja suuremmilla kuin noin 29 astetta. 

      46° ylläsivuavan kaaren voi Suomessa nähdä noin 5-10 kertaa vuodessa.

       

      Halonäytelmä yläpilvissä 46° ylläsivuavalla kaarella. Lievä intensiteentin lisäys 46° ylläsivuavan kaaren yläosassa saattaa olla heikon zeniitinympäristön kaaren aikaansaamaa. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° ylläsivuava kaari että 46° rengas. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä.

       

      46° ylläsivuava kaari ja 46° rengas ovat selkeitä tässä kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lamppua vastapäätä kuvan yläosassa näkyy sekä diffuusit että Trickerin vasta-aurinkokaaret. Ympäristön ulkovalaisimista nousee pilareita, joista monet ovat jakautuneet päistään merkkinä 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot täydellisesti kehittyneistä 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, sitä ei näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka, jota suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • 46° allasivuava kaari info

      46° allasivuava kaari näkyy Suomessa aina kahtena kaarena Auringosta alaviistoon. Lähempänä päiväntasaajaa Aurinko nousee korkeammalle jolloin voi nähdä yhtenäisen 46° allasivuavan kaaren Auringon alapuolella. 

      46° allasivuavaa kaarta havaitaan meillä harvemmin kuin 46° ylläsivuavaa. Tähän lienee syynä se, että Aurinko ja Kuu ovat yleensä sen verran matalalla, ettei allasivuava kaari erotu lähellä horisonttia ilmakehän vaimennuksen ja pilvien epätasaisuuksien takia. Parhaat matalan Auringon 46° allasivuavat nähdään pääsääntöisesti jääsumussa.

      Vaikka 46° allasivuavan kaaren teoreettinen muoto on useilla valonlähteen korkeuksilla valonlähteeseen nähden kupera, se voi silti heikosti kehittyneenä näyttää pelkältä 46° renkaan pätkältä. Korkealla Auringolla 46° allasivuava saattaa tulla sekoitetuksi myös horisontinympäristön kaareen, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei ole.  

      46° allasivuava on mahdollista havaita yläpilvissä ainakin kerran vuodessa. Jääsumussa sen näkeminen riippuu lähinnä siitä kuinka paljon on mahdollisuuksia seurata laskettelurinteiden tykkilumetuksesta syntyviä laadukkaita jääsumuja.

       

      Kuun jääsumuhalonäytelmä näyttävillä 46° allasivuavilla kaarilla. Kuva Marko Mikkilä.

       

      46° sivuavat kaaret jääsumuun syntyneessä halonäytelmässä. Kuvan poikki kulkeva valkea kaari on horisonttirengas. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tyypillinen yläpilven 46° allasivuava kaari on himmeä ja esiintyy vain toisella puolella. Halo on merkitty kuvaan nuolella. Näkyvillä on lisäksi 22° ylläsivuava kaari sekä 22° rengas. Kuva Ismo Luukkonen.

       

      Yläpilveen syntynyt halonäytelmä 46° allasivuavalla kaarella. Kuva Veikko Mäkelä.

       

      Lentokoneesta valokuvattu halonäytelmä jossa on mukana heikko 46° allasivuava kaari. Kuva Reima Eresmaa. 

       

      Simulaatiot 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, sitä ei näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka, jota suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint.

  • Harvinaiset halomuodot auringonvalo
    • 120° sivuaurinko info

      120° sivuauringot sijaitsevat 120° keskuskulmaetäisyydellä Auringosta. Tyypillisesti ne nähdään horisonttirenkalla. Varsinkin matalalla Auringolla 120° sivuauringot voivat esiintyä myös ilman horisonttirengasta. Tällöin 120° sivuauringot saattavat olla pilarimaisia, normaalisti halo on muodoltaan suurinpiirtein pyöreä.

      Horisonttirenkaan lisäksi 120° sivuauringon seuralaishaloihin kuuluvat sivuauringot, tosin sopivan jääkidealueen ollessa pienialainen ne eivät näy välttämättä samanaikaisesti. Sivuauringot ja 120° sivuauringot muodostuvat laatan muotoisissa jääkiteissä, mutta horisonttirengas voi muodostua myös pylvään muotoisissa kiteissä. Nämä kiteet leijailevat eri asennoissa ja jälkimmäisessä tapauksessa horisonttirenkaan yhteydessä ei näy 120° sivuaurinkoja.

      Erikoinen paikka nähdä 120° sivuaurinko on auton kuurainen tuulilasi. Parhaiten tuulilasihalot tulevat esiin käyttämällä valonlähteenä pimeällä kirkasta taskulamppua.

      120° sivuauringon voi nähdä taivaalla noin 1-3 kertaa vuodessa. Horisonttirenkaalla näkyy helposti myös pilvikirkastumia jotka saattavat muistuttaa 120° sivuaurinkoa. 

       

      120° sivuaurinko näkyy kirkkaampana kohtana horisonttirenkaalla. Kuva Samuli Vuorinen.

       

      120° sivuaurinko ilmenee kirkastumana cirruksen harjassa. Tällainen jää helposti huomaamatta, mutta jos pilvi on aiheuttanut ensin kirkkaan sivuauringon, tällöin voi odotella josko se pikku tuurilla lipuisi 120° sivuauringon kohdalle. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Horisonttirenkaan päässä on kirkastumana 120° sivuaurinko (nuoli). Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä 120° sivuauringolla. Zyk tarkoittaa zeniitinympäristönkaarta. Kuva Marko Riikonen. 

    • Yläkovera Parryn kaari info

      Yläkovera Parryn kaari on valonlähteen päällä esiintyvä, sen suhteen loivasti kovera, värillinen kaari. Halon esiintyminen liittyy tavallisesti hyvin kehittyneeseen 22° ylläsivuavaan kaareen, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikosti kehittynyt tai jopa puuttua kokonaan.

      Yläkoveran Parryn etäisyys Auringosta vaihtelee sen korkeuden mukaan. Yleensä se havaitaan selkeästi erillään 22° sivuavasta kaaresta. Kuitenkin Auringon korkeuksilla noin 40-57 astetta halo on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Tällöinkin yläkoveran Parryn kaaren päät kuitenkin erkanevat 22° sivuavasta kaaresta, mikä tekee mahdolliseksi halon tunnistuksen.

      Joskus 22° ylläsivuavan päällä oleva yläkoveran Parryn kaaren näköinen halo saattaa olla pyramidikiteistä aiheutuva ylempi 23° parhelia. Se on muodoltaan identtinen Parryn kaaren kanssa, mutta on tavallisesti tätä diffuusimpi. 23° parhelian mahdollisuus on olemassa lähinnä silloin kun halonäytelmässä on muitakin pyramidihaloja.

      Yläkovera Parry on yleisin neljästä Parryn kaaren osamuodosta ja sen voi löytää taivaalta noin kerran vuodessa-kahdessa.

      Halo on mahdollista nähdä myös auton kuuraisella tuulilasilla.


       

      Yläkovera Parryn kaari (nuoli) jääsumuun syntyneessä Kuun halonäytelmässä. Kuva Mika Aho.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Kuu on sen verran korkealla, että yläkovera Parryn kaari on kiinni 22° sivuavassa kaaressa. Sen päiden voi kuitenkin heikosti havaita erkanevan 22° sivuavalta kaarelta. Alakovera Parry erottuu kuvassa lähinnä kirkastumina 22° sivuavalla kaarella Kuusta alaviistoon. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Koska tässä halonäytelmässä on voimakas 24° parhelia, 22° ylläsivuavan kaaren päällä näkyvä kaari saattaa olla pikemminkin ylempi 23° parhelia kuin Parryn kaari. Tätä tulkintaa puoltaa myös kaaren diffuusi olemus. Kuva Juha Tonttila.

       

      Yläkovera Parry auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Yksittäisissä kuvissa pintahalot ovat tyypillisesti vain kalpea aavistus siitä mitä visuaalinen vaikutelma oli. Yllä oleva kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Paras tapa dokumentoida tuulilasin haloja on videokuvaus. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Simulaatiot yläkoverasta Parryn kaaresta neljälle Auringon korkeudelle. Auringon korkeudella 5 astetta yläkovera Parry on hyvin himmeä ja kaukana auringosta. Yli 77 asteen korkeudella yläkovera Parry ei enää esiinny. Vertailukuvioina 22° ja 46° renkaat. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

       

    • Ala-aurinkokaari info

      Ala-aurinkokaari on pitkä valkea kaari. Teoriassa se muodostaa taivaanpallolle laajan loopin joka risteää itseään horisontin alapuolella ala-auringon kohdalla. Ala-aurinkokaari lakkaa näkymästä horisontin päällä kun valonlähde nousee 60 astetta korkeammalle.

      Ala-aurinkokaari syntyy tavallisesti niin sanotuissa pylväsasennossa leijailevista kiteistä. Haloa kannattaa siten alkaa katsella taivaalta jos pylväsasennosta muodostuvat yleisemmät halot, 22° ja 46° sivuavat kaaret ovat hyvin kehittyneitä. Myös horisonttirengas on ala-aurinkokaaren pakollinen seuralainen.

      Ala-aurinkokaari muodostuu lisäksi harvinaisemmassa Parry-asennossa leijailevista kiteistä, mutta yleensä Parry-asennon osuus halon on intensiteettistä on merkityksetön.

      Ala-aurinkokaaren näkeminen yläpilvissä voi ottaa vuosikymmenen jos toisenkin. Lumitykityksestä syntyneissä jääsumuissa halo on helpommin tarjolla, varsinkin jos käyttää pimeällä kirkasta kohdevaloa halonäytelmän luomiseen. Tällä tavoin muodotetuissa halonäytelmissä ala-aurinkokaari on nähtävissä jopa joka talvi.

      Ala-aurinkokaaren voi nähdä myös auton kuuraisessa tuulilasissa. Parhaiten tällaiset pintahalot saadaan esiin pimeällä käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua.

       

      Halonäytelmä jääsumussa selkeällä ala-aurinkokaarella. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvä ala-aurinkokaari on epätavallisesti kirkkammillaan Trickerin vasta-aurinkokaarta sivuavassa kohdassa. Normaalisti ala-aurinkokaari heikkenee näkymättömiin sivuamiskohdassa. Selitys ilmiölle löytyy simulaatioiden perusteella erikoisista litistyneen kuusikulmion muotoisista jääkiteistä. Poikkeuksellista on myös se, että nähtävästi jääkiteen Parry-asento on tässä suurimmalta osalta vastuussa niin ala-aurinkokaaren kuin Trickerin intensiteetistä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot ala-aurinkokaaresta sekä kaikista muista pylväsasennossa leijailevien jääkiteiden aiheuttamista haloista neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukaan on simuloitu myös 120° sivuaurinko. Näkymä kattaa puolet horisontin yläpuolisesta taivaasta, Aurinko on vasemmassa laidassa. Simulaatio-ohjelma HaloPoint. 

    • Wegenerin vasta-aurinkokaari info

      Wegenerin vasta-aurinkokaari on laaja-alainen halo, josta yleensä nähdään vain horisonttirenkaan yläpuolella olevia osia. Se on tavallisesti valkoinen, mutta parhaimmillaan siinä erottuu haaleita spektrin värejä. 

      Kuten muutkin vasta-aurinkokaaret, myös Wegener risteää itseään vasta-aurinkopisteessä. Näin ei kuitenkaan luonnossa tavallisesti tapahdu ennenkuin Aurinko on yli 50 asteen korkeudella.

      Wegenerin vasta-aurinkokaari syntyy samoissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Jos nämä halot puuttuvat, ei Wegenerin vasta-aurinkokaartakaan synny. Myös horisonttirengas on erottamaton osa Wegenerin sisältäviä halonäytelmiä.

      Wegener on mahdollista nähdä yläpilvissä muutaman kerran vuosikymmennessä, mutta se jää helposti huomaamatta pilvikuitujen seasta. Kupera peili, joka tiivistää halot paremmin näkyville, on hyvä olla taskussa kun Wegeneriä alkaa taivaalta etsimään.

      Monesti halo löydetään vasta valokuvista. Helpoiten sen saa yläpilvistä esiin jos ottaa halonäytelmästä useita valokuvia peräkkäin jalustalta ja pinoaa ne yhdeksi keskiarvokuvaksi.  

      Ehkä paras mahdollisuus Wegenerin vasta-aurinkokaaren näkemiseksi on laskettelurinteiden lumitykityksistä muodostuneessa jääsumussa, varsinkin silloin jos halonäytelmän valonlähteenä on mahdollista käyttää kirkasta kohdevaloa.

       

      Tässä Kuun jääsumuhalonäytelmässä nähtiin erityisen pitkä Wegenerin vasta-aurinkokaari. Horisonttirenkaan yläpuolella se muodostaa täyden loopin ja alapuolellakin ulottuu aina alaprimääriin Tapen kaareen saakka. Kuva Jari Luomanen.

       

      Jääsumuhalonäytelmä Wegenerin vasta-aurinkokaarella. Kuva Olli Sälevä.

       

      Lyhyt Wegenerin vasta-aurinkokaaren pätkä yläpilveen syntyneessä halonäytelmässä. Vaikka halo oli heikosti värillinen, se jäi silti huomaamatta havaintotilanteessa. Kuva Marko Riikonen.

       

      Wegenerin vasta-aurinkokaari näkyy useiden muiden halojen ohella kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Lampun korkeus on 5 astetta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Simulaatiot Wegenerin vasta-aurinkokaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Mukana on myös Wegenerin kanssa aina näkyvät seuraishalot, eli 46° ja 22° sivuavat kaaret sekä horisonttirengas. Wegenerin vasta-aurinkokaari sivuaa teoriassa 22° sivuavaa kaarta sen ylä- ja alaosassa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Trickerin vasta-aurinkokaari info

      Trickerin vasta-aurinkokaari on terävä valkoinen kaari joka näkyy valonlähdettä vastapäätä. Halo syntyy yleensä samassa asennossa leijailevissa kiteissä kuin 22° ja 46° sivuavat kaaret. Näiden ollessa hyvin kehittyneitä kannattaa tarkistaa onko Trickerin vasta-aurinkokaari taivaalla.

      Alle 30 asteen valonlähteen korkeuksilla Trickerin vasta-aurinkokaaren näkymistä sotkee diffuusi vasta-aurinkokaari. Vasta-aurinkokaaren ylemmän haarukan sisäänpäin kaartuminen on kuitenkin varma merkki Trickeristä. Tunnistuksessa voi auttaa myös tieto, että Tricker on verraten terävä kaari kun taas diffuusit vasta-aurinkokaaret ovat nimesä mukaisesti diffuuseja.

      Trickerin vasta-aurinkokaari risteää itsensä teoriassa vasta-aurinkopisteessä alle 30 asteen valonlähteen korkeuksilla. Valonlähteen noustessa tätä korkeammalle näin ei enää tapahdu, vaan halo alkaa ylösalaisen V:n muotoisena kaarena etääntyä alemmaksi vasta-aurinkopisteestä. Teoriassa Tricker sivuaa ala-aurinkokaarta, mutta toisinaan halot himmenevät sivuamiskohdassa näkymättömiin.

      Diffuusi ja Trickerin vasta-aurinkokaari syntyvät samassa asennossa leijuvissa kiteissä, mutta silti ne voivat näkyä ilman toisiaan alle 30 asteenkin valonlähteen korkeuksilla. Diffuusit ilman Trickeriä tai hyvin heikolla Trickerillä ovat tyypillinen näky kirkkaalla lampulla tuotetuissa jääsumunäytelmissä. Sensijaan Tricker ilman diffuusia on hyvin harvinainen. Nämä erot halojen näkymisessä riippuvat kiteiden prismasivujen kokosuhteista.  

      Trickerin vasta-aurinkokaaren voi odottaa havaitsevansa yläpilvisellä taivaalla korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Sensijaan jääsumussa halo on nähtävissä huomattavasti useammin jos matkaa laskettelurinteille, missä lumitykit tuottavat laadukkaita jääsumuja. Parhaiten sen saa näissä jääsumuissa esille käyttämällä valonlähteenä pimeän aikaan kirkasta kohdevaloa.

       

      Trickerin vasta-aurinkokaari jääsumuhalonäytelmässä. Tricker ja ala-aurinkokaari heikkenevät tyypilliseen tyyliinsä kohdassa jossa niiden pitäisi sivuta toisiaan. Kuva Olli Sälevä.

       

      Täysi Trickerin looppi on mahdollista nähdä lähinnä jääsumuun kirkkaalla lampulla luoduissa halonäytelmissä. Tässä se oli erityisen selkeä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Simulaatiot kaikista niin sanotussa pylväs-asennossa leijailevien kiteiden tuottamista haloista (vasemmalla) sekä pelkästään Trickerin vasta-aurinkokaaresta (oikealla) viidelle valonlähteen korkeudelle. Kide on säännöllinen kuusikulmio. Trickerin vasta-aurinkokaari irtoaa horisonttirenkaasta kun valonlähde nousee yli 30 asteen korkeudelle. Ohut poikkiviiva on horisontti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Vasta-aurinko info

      Vasta-aurinko on valonlähdeen korkeudella, sitä vastapäätä näkyvä valkea valokeskittymä. Se on matalilla, noin alle 40 asteen valonlähteen korkeuksilla osa diffuusia vasta-aurinkokaarta. Suurilla valonlähteen korkeuksilla se on Wegenerin vasta-aurinkokaaren ja horisonttirenkaan risteämisen tulosta.

      Vasta-aurinko voidaan raportoida silloin kun vasta-aurinkopisteessä on selkeästi rajautunut kirkkaampi kohta. Korkealla Auringolla nähtävä Wegenerin ja horisonttirenkaan risteämisen aiheuttama vasta-aurinko on hiukan vaakasuunnassa venähtänyt valokeskittymä.

      Pilvikuitujen satunnaiset kirkastumat horisonttirenkaalla saattavat hämäävästi muistuttaa vasta-aurinkoa. Yleensä kuitenkin tällaiset tapaukset on karsittavissa pois valokuvia tutkimalla. Valokuvaan voi toisaalta muodostua linssiheijastumasta vasta-aurinko jota ei taivaalla näkynyt. Tämä on mahdollista kun halonäytelmää kuvataan kalansilmälinssillä Aurinkoa peittämättä.

      Vasta-auringon esiintymät ovat vähälukuisia, sillä sekä diffuusi että Wegenerin vasta-aurinkokaari ovat harvinaisia haloja. Historiallisista havainnoista löytyy erikoisia, verraten korkealla valonlähteellä näkyneitä vasta-aurinkoja ilman vasta-aurinkokaaria. Tällaisista ei ole kuitenkaan saatu valokuvia.

       

      Tässä diffuusissa vasta-aurinkokaaressa on selkeä kirkastuma, jota myös vasta-auringoksi voi kutsua. Kuva Alexander Wünsche.

       

      Tämä diffuusin vasta-aurinkokaaren ydinosa on sen verran kompakti, että sitä voi kutsua myös vasta-auringoksi. Kuva Jukka Koivisto.

       

      Wegener-tyypin vaakasuunnassa pidentynyt vasta-aurinko on hyvin selkeä tässä Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuvaan on merkitty joitakin halonäytelmän lukuisista haloista. Alakovera Parry kirkastaa 22° sivuavaa kaarta klo 4 ja 8 suunnilla. Alaprimaari Tapen kaari puolestaan näkyy jatkeena 46° allasivuavan kaaren yläosassa. Kuva Jari Luomanen.

    • Kovera Schulthessin kaari info

      Kovera Schulthessin kaari on simulaatiossa pitkä, sivuaurinkojen ja alasivuaurinkojen kohdan leikkaava valonlähteeseen nähden loivasti kupera kaari. Se on yksi Schulthessin kaaren kolmesta osamuodosta.

      Yleensä koverasta Schulthessin kaaresta nähdään vain sivuauringosta ylöspäin nouseva osa. Maanpinnalta koveraa Schulthessin kaarta on nähty vain jääsumussa. Lentokoneesta on saatu muutamia valokuvia, joissa halo ilmenee alasivuauringon yhteydessä.

      Schulthessin kaaren voinee nähdä jääsumussa noin kerran talvessa. Sitä on havaittu myös käyttämällä jääsumussa valonlähteenä kirkasta lamppua. Tällöin kaaret voivat olla hyvin pitkiä, ulottuen jopa 46° renkaan etäisyydelle saakka.

      Toistaiseksi halosta on havaittu vain kahta osamuotoa, koveraa ja kuperaa. Yleensä näkyvillä on näistä vain toinen.

       

      Kuperan ja koveran Schulthessin kaaren sisältävä Kuun jääsumuhalonäytelmä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Kupera (vasen nuoli) ja kovera (oikea nuoli) Schulthessin kaari kirkkaalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä. Värikäs halo kuvan yläosassa on zeniitinympäristönkaari. Kuva Jukka Ruoskanen.  

       

      Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Schulthessin kaarten teoriassa on vielä tarkentamisen varaa, sillä simulaatioissa näkyville tulee  kaikki osamuodot, mutta luonnossa havaitaan tavallisesti vain yksi. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja halon sivuaurinkojen yläpuolella näkyvän osan valonreitti. Schulthessin kaari syntyy ohuissa kiteissä jotka leijailevat niin sanotussa laatta-Lowitz -asennossa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Kupera Schulthessin kaari info

      Kupera Schulthessin kaari on simulaatiossa pitkä, sivuaurinkojen ja alasivuaurinkojen kohdan leikkaava valonlähteeseen nähden loivasti kupera kaari. Se on yksi Schulthessin kaaren kolmesta osamuodosta.

      Luonnossa halo ei kuitenkaan yleensä ole pitkä, vaan tavallisesti siitä on esillä sivuauringosta ylöspäin nouseva, vaihtelevan pituinen osa. Schulthessin kaarta on nähty vain jääsumussa. Lentokoneesta on saatu muutamia valokuvia joissa se muodostaa ristin Schulthessin kaaren koveran komponentin kanssa alasivuauringon kohdalla.

      Schulthessin kaari on usein himmeä ja se huomataan vasta valokuvista. Toistaiseksi halosta on havaittu vain kahta osamuotoa, kuperaa ja koveraa. Yleensä näkyvillä on näistä vain toinen. 

       

      Kuperan ja koveran Schulthessin kaaren sisältävä Kuun halonäytelmä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Halonäytelmä jossa Schulthessin kaarista näkyvillä on pelkästään kupera osamuoto (nuoli). Merkille pantavaa on että sivuauringot ovat heikkoja. Normaalisti Schulthessin kaaret näkyvät kirkkaiden sivuaurinkojen seurassa. Kuvan halonäytelmässä sivuaurinkojen esiintymisen on jopa kokonaan kyseenalaistettavissa, sillä niissä ei ole lainkaan ulottuvuutta vaakatasossa. Kuva Walt Tape. 

       


      Kirkkaista sivuauringoista nousee pilari joka jakautuu kahdeksi kaareksi. Toinen on 22° rengasta (22°r), toinen Schulthessin kaarta (sch). Näin lyhyestä pätkästä on hankala sanoa onko kyse Schulthessin kaaren kuperasta vai koverasta osamuodosta. Kuva Kia Komulainen.  

       

      Simulaatiot Schulthessin kaarista kolmelle valonlähteen korkeudelle. Osamuodot ovat kupera (ku), kovera (ko) ja terävä (te). Apukuviona 22° rengas. Schulthessin kaarten teoriassa on vielä tarkentamisen varaa, sillä simulaatioissa näkyville tulee aina kaikki osamuodot, mutta luonnossa havaitaan tavallisesti vain yksi. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide ja halon sivuaurinkojen yläpuolella näkyvän osan valonreitti. Schulthessin kaari syntyy ohuissa kiteissä jotka leijailevat niin sanotussa laatta-Lowitz -asennossa. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint. 

Comments: 4 pcs
Lauri Kangas - 10.2.2020 klo 15.27 Report this

Onpas ihan älyttömän nätisti kehittyneitä haloja pinossa. Oikein kylmää ajatella mitä kaikkea on 90-luvulla missattu, kun ei ole ollut mahdollisuutta rääkätä kuvia nykyiseen tyyliin.

Onkohan vielä joku heijastuksesta syntyvä halo joka ei ilmesty B-R kuvaan?

 

Marko Riikonen - 10.2.2020 klo 19.25 Report this

Hyvää producea Martikaiselta ja myös herooista toimintaa käsivarakameralla & käsivarablokkerilla. Tässä kiehtoo erityisesti tuo Trickeri ilman diffuusia vasta-aurinkokaarta. Perin harvinainen kokoonpano. Itse asiassa tiedän vain yhden aiemman tapauksen: Takeshi Ohtaken julkaisematon kuva Etelämantereelta. Diffuusittoman Trickerin voi saada aikaan regulaareilla hexagoneilla olettamalla että pylväsasennossa leijailevat kiteet ovat laattamaisia, h/d <~0.5. Mutta sitten sen saa myös aikaan litistyneillä kiteillä, ja ne voivat olla pitkiä ilman että juurikaan diffuusia tulee (itse asiassa näyttää olevan aika lailla sama mikä on kiteen h/d). Kumpi sopii tähän? Auringon puolelta löytyy ratkaisu. Kuvissa on yläkovera Parry ilman yläkuperaa Parrya 12.7 asteen auringon korkeudella havainnon kellonajan mukaan ja tämä tarkoittaa että regulaareilla hexagoneilla yläkupera Parry olisi kirkkaampi kuin yläkovera. Mutta sensijaan litistetyillä kiteillä yläkuperan Parryn saa kiltisti häviämään kun riittävästi litistää. Kaikkinensa hyvin mielenkiintoinen havainto sillä litistyneistä kiteistä on evidessiä hyvin vähän. Tässähän taannoin olin kuoppaamassa voimakkaasti litistyneitä kiteitä vaativaa heijastunutta Parrya kun havainnoissa ilmeni että se näyttää olevan vedestä heijastuneen valon aiheuttama 22 sivuava kaari. Täytynee vähän sitä nyt rapsutella kuopasta pois, ainakin silleen ihan pintamultiin jotta saa helposti nostettua tolpilleen tarvittaessa.

Mikko Peussa - 10.2.2020 klo 20.31 Report this

Hienosti saatu muotoja esille. Komea setti!

Marko Riikonen - 11.2.2020 klo 10.04 Report this

Martikainen tosiaan lisäsi viimeiseksi kuvaksi tekemäni simulaatiovertailun. Vasemmalla litistetyllä kiteellä ja oikella laattamaisella h/d 0.4 dev 0.1 regulaarilla hexagonilla. Näillä populoilla siis on vedetty pylväs ja Parry asennot (tai jos tarkkoja ollaan niin pylväsasennolle jäikin vahingossa parametriksi h/d 0.5 dev 0.1 oikeanpuoleista koskien). Vaikka litistetyn kiteen simulaatiossa on ehkä joitain heikkouksia Martikaisen kuviin nähden, on se kokonaisuutena selvästi parempi kuin laattamaisen kiteen simulaatio. Muutin myös laatta-asentoisten kiteiden parametrejä simulaatioissa Kernin näkymisen tutkimiseksi. Vasemmanpuoleisessa on litteämpiä h/d 0.2 dev. 0.1 kiteitä eikä Kernistä ole tietoakaan. Oikeanpuoleisessa on paksumpia h/d 0.4 dev 0.1 kiteitä ja Kerni jo siellä heikosti pilkistää. Laatat ovat olleet Kernille liian ohuita tällä 12.9 asteen auringon korkeudella.

Muutenkin tämä on ollut mielenkiintoinen näytelmä kun Schultessin kaaret kai saatiin ekaa kertaa kuvattua yläpilvessä. Martikaisella näkyy selvästi ja oli ylläpito ne merkannut jonkun muunkin havaintoon. Ehkä tämä oli matalamman puoleista pilveä kuitenkin, luotausdatoja voisi tietysti vähän vilkaista.

Send a comment

Comments are checked and moderated before publication If you want to contact the observer directly about possibilities to use these images, use the Media -form.

*

*

*
characters left

By sending a comment I confirm that I understand and accept the system's privacy policy.